...olla mustasukkainen vaikkei siihen periaatteessa olisi edes oikeutta...varsin sotkuinen kuvio kaikenkaikkiaan,mutta:elämässäni on siis herra A joka on paitsi paras ystäväni myös niin paljon enemmän...ei ole salaisuus että välillämme on enemmänkin,ja yhteiset ystävämme pitävät meitä parina.Jaamme kaiken keskenämme,nukumme samassa sängyssä ja muutenkin monesti olemme kuin pariskunta.Sitten on neiti B joka on yhteinen ystävämme,kihloissa ja pienen lapsen äiti,mutta joka n.vuosi sitten parisuhdekriisinsä pyörteissä ihastui herra A:han...ja kai herra A myös häneen.Jonkunmoista sutinaa heillä oli aina silloin tällöin yhteisinä bileiltoinamme.Monet kerrat on asiasta kännipäissämme herra A:n kanssa riidelty,koska minullahan ei ole oikeutta olla mustasukkainen kun ei olla virallisesti pari...eikä hän mulle ole tilivelvollinen.Nykyään neiti B on taas onnellinen oman miehensä kanssa ja vakuuttanut minulle ettei anna minkään enää pilata perheonneaan,eikä todellakaan aio tehdä enää mitään herra A:n suhteen.Siltikin olen vaan niin valtavan mustasukkainen kaikesta noiden kahden välisestä kanssakäymisestä(miltä ei voi välttyä koska olemme kaikki samassa työpaikassa)...etenkin nyt kun olemme herra A:n kanssa entisestään lähentyneet,pelkään vain etten koskaan pystyisi oikeaan suhteeseen hänen kanssaan koska neiti B kummittelee taustalla.Tuntisin koko ajan vain olevani toiseksi paras vaihtoehto johon joutuu tyytymään kun ei parasta vaihtoehtoa saanut...kamala tunne,tiedän kuitenkin että herra A välittää minusta varmasti aivan yhtä paljon kuin minä hänestä.Mitenköhän tämän levottoman mielensä saisi rauhoittumaan,olisi elämä helpompaa.....
raastavaa...
****
2795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
-Jaamme kaiken keskenämme,nukumme samassa sängyssä ja muutenkin monesti olemme kuin pariskunta.-
Hölmöä????
Ei kai tuollainen suhde voi toimia? Hankkikaa nyt vielä lapsia ja omakotitalo, mutta älkää siltikään olko pariskunta.
Jokin raja on ihmisen sietokyvyllä ja jokin raja pitää olla myös sitoutumiskammolla.
Edes nykyaikana ei ihminen kestä ihan minkälaista elämää tahansa, vaikka kuinka haluaisi niin ainakaan useimmilta ei tuollainen juttu onnistu.
Mutta onnea matkaan silti :)