Hei,
olen synnytyksen myötä ai itse asiassa jo raskausaika oli stressaava ja univajetta tuli. Vauva-aika meni koliikki itkujen parissa ja sitten allergia itkujen noin parisen vuotta eli uni vaje vaan lisääntyy. Nyt töissä ollessani herään öisin 4-5 välillä ja en saa enään unta eli yöunet jää noin 5-6h ei riitä minulle. työssä on jotenkin stressaavaa ja töiden jälkeen alkaa kotono työt eli lasten kaitseminen kodin hoito koska tuntuu ettei mies tee juuri mitään.
Missä mun oma elämä on? Itkettää vaan kokoajan tai itku on tosi herkässä! Miehen kans vain enimmäkseen kinastellaan tai sit istutaan hiljaa. En jaksais tätä, mutta en tiedä mitä tahdon?!!!
Aiemmin olin 2viikkoa sairaslomalla väsymyksen takia ja lääkäri mainitsi lievästä masennuksesta.
Olen tosi itkuherkkä, väsynyt, ärtynyt, huudan lapsille ja miehelleni, hermostun tosi äkkiä olen varmaan muiden mielestä kuin perseeseen ammuttu karhu!...
Nyt yksi päivä kävi mielessä ajatus, että parempi ois jos mua ei olisi täällä tai mitähän muut ihmiset sit ajattelin...hyi mua! Heti tuon ajatuksen jälkeen kyllä ajattelin positiivisesti ja unohdin koko ajatuksen. Säikähdin ihan itsekkin tuota ajatusta!
Osaan kyllä iloita ja nauttia pienistäkin asioista, mut onko tää jotain masennusta kuitenkin, kun mieliala ailahtelee ja olen ns. perusvihainen kokoajan ja kyyninen.
Toivottavasti saatte jotain tästä selvää, ajatukset vaan tahtovat olla yhtä sotkua 4h yöunien jälkeen, kun taasen kerran mieheni kanssa tappelimme. Kannustusta en saa mieheltäni mihinkään ja hän on niin joko tai ihminen et ei osaa tehdä kompromissejä eikä kunnioittaa toista.
Niin väsynyt ja itkee sisäänsä tässä töyöpöydän ääressä - työ ei kiinnosta sit v.vertaa!!!
Kiitos teille, kun jaksoitte kuunnella!
olen synnytyksen myötä ai itse asiassa jo raskausaika oli stressaava ja univajetta tuli. Vauva-aika meni koliikki itkujen parissa ja sitten allergia itkujen noin parisen vuotta eli uni vaje vaan lisääntyy. Nyt töissä ollessani herään öisin 4-5 välillä ja en saa enään unta eli yöunet jää noin 5-6h ei riitä minulle. työssä on jotenkin stressaavaa ja töiden jälkeen alkaa kotono työt eli lasten kaitseminen kodin hoito koska tuntuu ettei mies tee juuri mitään.
Missä mun oma elämä on? Itkettää vaan kokoajan tai itku on tosi herkässä! Miehen kans vain enimmäkseen kinastellaan tai sit istutaan hiljaa. En jaksais tätä, mutta en tiedä mitä tahdon?!!!
Aiemmin olin 2viikkoa sairaslomalla väsymyksen takia ja lääkäri mainitsi lievästä masennuksesta.
Olen tosi itkuherkkä, väsynyt, ärtynyt, huudan lapsille ja miehelleni, hermostun tosi äkkiä olen varmaan muiden mielestä kuin perseeseen ammuttu karhu!...
Nyt yksi päivä kävi mielessä ajatus, että parempi ois jos mua ei olisi täällä tai mitähän muut ihmiset sit ajattelin...hyi mua! Heti tuon ajatuksen jälkeen kyllä ajattelin positiivisesti ja unohdin koko ajatuksen. Säikähdin ihan itsekkin tuota ajatusta!
Osaan kyllä iloita ja nauttia pienistäkin asioista, mut onko tää jotain masennusta kuitenkin, kun mieliala ailahtelee ja olen ns. perusvihainen kokoajan ja kyyninen.
Toivottavasti saatte jotain tästä selvää, ajatukset vaan tahtovat olla yhtä sotkua 4h yöunien jälkeen, kun taasen kerran mieheni kanssa tappelimme. Kannustusta en saa mieheltäni mihinkään ja hän on niin joko tai ihminen et ei osaa tehdä kompromissejä eikä kunnioittaa toista.
Niin väsynyt ja itkee sisäänsä tässä töyöpöydän ääressä - työ ei kiinnosta sit v.vertaa!!!
Kiitos teille, kun jaksoitte kuunnella!
Vastaukset 14
Vanhimmat
tuohan on normaalia lapsiperheen arkea tänä päivänä. Jos olisin ilkeä niin sanoisin, että et vaan kestä sitä arkea, minkä ihminen (= miehet ja naiset) Suomen maassa on rakentanut tasa-arvon nimissä. Tai näin sanoisi edellinen sukupolvi: " Älä rutise! Me kestimme sodat ja rakensimme Suomen ja silti teimme saman kuin sinä nyt".
Mutta koska en ole ilkeä ihminen ja olen elänyt tuon, mitä nyt elät, niin ymmärrän sinua.
Jää sairauslomalle viikoksi, kahdeksi: nuku hyvin ja kerää voimasi ja KESKUSTELE MIEHESI KANSSA VAKAVASTI TILANTEESTA. Teidän KAHDEN on selvittävä yhteisillä hartioilla tästä ajasta, jolloin YHTEISET lapsenne ovat pieniä. Ottakaa siis yhteisvastuu ja muuttakaa elämäänne niin, että se arki jotenkin sujuu .... muuten sairastut ehkä. Tehkää yhteinen "toimintasuunnitelma ja arkityönjako" PAPERILLE.
Siitä se lähtee - ei muuta, kun nyt vähän aikaa pois töistä (eli aikalisä) ja palaveri miehen kanssa yhdessä. Miehesi on myös nyt pysähdyttävä hetkeksi miettimään YHTEISTÄ ongelmaanne. Jos sinä romahdat, niin silloin on leikki asiasta kaukana - myös mieheltäsi.
Suomi on tänä päivänä täynnä stressistä ja kiireestä masentuneita/sairastuneita ihmisiä, kuin myös avioerot lisääntyvät. Vain te itse voitte vaikuttaa oman parisuhteenne kautta perheenne valintoihin ja hyvinvointiin ... ja arjen sujumiseen.
Tsemppiä!
ps tehkää myös tarkka talousbudjetti, mikä auttaa tekemään niitä arjenvalintoja sitten eli raha ei tule näin määrääväksi asiaksi arkielämässänne!!
kysymykseen "Missä mun elämä on?" vastaisin, että se on juuri tuossa tekstissäsi: nainen kantaa, synnyttää, hoitaa, käy töissä ... kun on pienet lapset. Näin pitäisi tehdä myös mies - ilman tuota synnyttämistä tietysti - tasa-arvon nimissä.
Katsopa miehesi vanhempia, niin näet miehesi elämänarvon pohjan siinä: miten hänen vanhempansa ovat hoitaneet aikoinaan tämän työjaon?
ELÄMÄSI ON SIIS TÄSSÄ JA NYT! Jos omaa aikaa ja vapautta havittelet, niin se aika tulee sitten, kun lapset ovat jo varhaisteinejä ... silloinkaan eivät äidin työt ja huolet lopu: olet loppuelämäsi äiti.
Politiikalla ja äänestämällä voimme ajaa myös itsellemme tärkeitä arjenasioita - näin suuremmassa mittakaavassa.
Muista kuitenkin nyt levätä ja laittaa itsesi kuntoon ja muista, että olet ansainnut myös LEPOA/LOMAA arjen keskellä, joten yritä saada lapsille hoitaja ja ota itsellesi (tai itsellesi ja miehellesi parina) lomaa välillä ja yritä vaikka irrottautua viikonlopuksi/viikoksi omaan rauhaan (asioihin, mistä nautit/nautitte). Silloin voitte rauhassa myös keskustella näistä asioista - ja hoitaa parisuhdettanne - ilman lapsia. Se on mielestäni erittäin tärkeää.
ja sitä myötä masentaa. Hyvä olisi varmaan ottaa lääkäriin yhteyttä, ehkä saisit ainakin jotain unilääkettä. Masennuslääke saattaisi tukea arjessa jaksamistasi myös. Kun nukkuu huonosti, niin asiat alkaa mutkistua päässä, masennuskin tulee helpommin. Kotiasiat täytyy selvittää, pyydät apua mieheltäsi kotitöihin ja lastenhoitoon. Romahdat muuten. Itsetuhoisten ajatusten ilmaantuminen on merkki masennuksesta, jos ne ajatukset alkavat toistua, niin sitten viimeistään lääkäriin. Suosittelisin kyllä jo tässä vaiheessa avun hakemista, ettei sitten mene vaikeammaksi tilanteesi. Mitä nopeammin saat apua masennukseesi (siltä tuo nimittäin kuulostaa, ja tiedostathan tuon itsekin, lääkäri tietysti tekee lopullisen diagnoosin), sen parempi. Masennus pahenee hoitamattomana. Uniasiat on ensimmäisenä mielestäni saatava kuntoon, siitä se sitten alkaa. Hakeudu sinne lääkäriin, niin saat apua. Kerrot rehellisesti kaikki oireesi unettomuudesta lähtien. Ehkäpä jonkinlainen keskusteluapu olisi myös paikallaan? Jos teillä, sinulla ja miehelläsi, olisi mahdollisuus selvitellä asioitanne jonkun ulkopuolisen luona, jos ette kahdestaan saa solmuja auki. Parisuhdeterapia voisi auttaa saamaan perhetilanteen kuntoon...
meillä tai hänellä ei ongelmaa vaan mulla. Hän ei suostu terapiaan olen kysynyt ja puhunut asiasta.
Ajatus lääkärille soitosta käy päivittäin mielessäni, mutta miehen asenne on tämä "minä olen laiska ja saamaton" en saa häneltä minkäänlaistä ymmärrystä tai myötätuntoa. En saa näyttää kenellekkään tuntojani saati sit puhua niistä ja keväinen 2viikon sairasloma pidettiin muilta salassa...
Että tälläistä. Mies ei kans suostu tekemään noita kotihommia...
siis miehestäsi. Oletteko naimisissa? Jos olette, niin kysypä muistaako miehesi, mitä hän on vihkikaavassa luvannut? Jos muistaa, niin kerropa hänelle, että nyt OLISI AIKA PITÄÄ SIITÄ LUPAUKSESTA KIINNI.
LUKEKAA YHDESSÄ VIHKIKAAVA - muistelkaa silloista tilannetta ja tunnelmaa. Jos vihkikaava ei muistu mieleen eikä mitään tapahdu miehelläsi niin ... alkaisin miettiä "miehen vaihtoa".
Tuo lääkäriasia on tärkeä: ihmisen ON NUKUTTAVA tai sairastuu. Söin itse aikoinaan kaksi vuotta unilääkkeitä, joten tiedän mistä puhun.
Miehet eivät lähde terapiaan yleensä kovin helposti mutta miehesi on tajuttava, että ongelmanne on yhteinen. Älä pakota siis terapiaan vaan TOIMIKAA yhdessä. Miehet pitävät selkeistä suunnitelmista ja tekemisestä/toiminnasta. Ei siis turhaa "tunne"puhumista vaan suunnitelmat yhdessä ja ne käytäntöön.
Kehoittaisin ottamaan KIIREESTI yhteyttä lääkäriin ja kertomaan koko juttu hänelle. Mielestäni sinulla on aivan tyypilliset masennuksen oireet, eli heräät aamuyöllä, etkä saa nukuttua, väsyt liian helposti, itket ja huudat.
Itselläni oli samat kuviot keväällä, eikä siinä TODELLAKAAN jaksa käydä töissä, hoitaa pieniä lapsia, kotia etc.
Lääkäri kirjoittaa lääkkeet ja antaa sairaslomaa, jonka aikana viet lapset normaalisti hoitoon, ja lepäät. Jos sinä romahdat lopullisesti on se järkyttävä isku perheellesi. Sinun on nyt PIDETTÄVÄ itsestäsi huolta, kukaan muu ei sitä ymmärrä puolestasi tehdä.
Jos miehesi on tällainen "perusmies", jolle ei kuulu masennus sen paremmin sanavarastoon kuin kotitöiden jakaminenkaan, jätä hänet ja hänen ajatuksensa omaan arvoonsa. Niihin ja muihin parisuhdeongelmiin voi palata myöhemmin, kun kuntoutumisen saa ensin alulle.
SINÄ OLET NYT TÄRKEIN!!!
Hoida itsesi kuntoon, olet ainoa äiti, mitä lapsillasi on, kaikki muu tulee sen jälkeen.VOIMIA!!!!
SAMAA MIELTÄ: ensin lääkäriin ja oireet kuriin ja muu tulee myöhemmin! Sinun on saatava itsesi kuntoon itsesi ja lastesi tähden.
Erittäin tärkeää paranemisen kannalta on kuitenkin, että sairastunut saa tukea ja apua läheiseltään (tässä tapauksessa mieheltä) ja että läheiset ymmärtävät, missä mennään. Siksi kirjoitin tuon kaiken.
Nyt siis lääkäriin ja kaikki kertoen rehellisesti ammatti-ihmiselle. Hän laittaa asiat eteenpäin.
tai ei ainakaan pitäisi olla : (
Kuulostaa siltä ettei miehesi todellakaan kykene rakastamaan sinua. Mieti tarkkaan, rakastatko häntä, ja kuten joku tässä jo aiemmin ehdottikin, mieti, olisiko avioero paikallaan - älkää kuitenkaan riidelkö asiasta lasten kuullen. Jos miehesi käytös - siis että jos hän alkaa huutamaan sinulle eikä pysty keskustelemaan avioerosta sivistyneesti - häiritsee lapsiasi, hän ei todellakaan ole kyllin hyvä isä eikä aviomies. Sinullahan on työpaikkakin, niin ettei miehesi siis ole ainoa joka tuo leivän pöytään. Miksi ihmeessä sinun pitäisi hoitaa lapsia, kotia ja käydä vielä töissäkin, kun miehesi tekee vain viimeisenä mainitun (vai tekeekö?)?
Jos kuitenkin pidät miehestäsi ja arvelet, että teillä voisi olla yhteinen tulevaisuus, voisitkohan jäädä 'kotirouvaksi'? Silloin sinun ei tarvitsisi käydä töissä vielä lasten ja taloudenhoidon lisäksi.
No kuitenki paljon jaksamista ja rohkeutta selvitellä asiat!
aika avata asiat ammatti-ihmisille ----> LÄÄKÄRIIN, saada unirytmi-/masennusasiat kuntoon. Kun OMAkuntoutus on alkanut, niin sitten alkaa ihmissuhteiden/työasioiden selvittely rauhassa. LÄÄKÄRI ohjaa kuntoutusta. Omaiset tukevat.
Olen itse kokenut vastaavan. Odotusajan stressin, synnytyksen jälkeisen masennuksen, koliikkisen vauvan, miehen jonka tehtäviin kuului vain oma työ, viihde ja myös vieraitakin naisia. 2vuoden jälkeen lapsen syntymästä seurasi ero. Irtisanouduin omasta työstäni ja vaihdoin lapsen kanssa paikkakuntaa. Tosin masennus jäi hoitamatta ja kulki mukanaa. Kun päässäni soi vain että on pärjättävä ja jaksettavana. Nyt kun lapseni on viiden vanha ja elän uudessa liitossa hyvän, ihanan vastuullisen ja rakastavan miehen kanssa. Elämään tuli jälleen muutoksia ja tietysti myös vastoinkäymisiä, niin kuin elämään kuuluukiin. Ahdistus ja masennus iski päälle pahemmin kuin koskaan, mutta epäilen että se miksi nyt olen "pohjalla" voi viitata siihen, että kerrankin on ympärilläni tukiverkko, jonka seurauksena olen antanut itseni "luvan" romahtaa. Mielipiteitä ja ajatuksia muilta silti odottelen.
tuo on hyvä asia, jos nyt viimein käyt omat "luurankosi" kaapissa läpi ja sieltä ne ulos. Sen jälkeen olet vahvempi ja elämäsi rikkaampaa mahdollisesti. Kun ympärillä on hyvät "tukiverkot", niin on mahdollisuus "romahtaa" eikä siis tarvitse rynnätä mihinkään uuteen, vaan verkko kestää ja elämä jatkuu. Ainakin näin kävi minulle. Kiitos myös ihanien ystävieni.
tähän tukiverkostoon kuuluvat siis mm. ammatti-ihmiset: lääkärit/psykologit ..., lähiomaiset, muut sukulaiset, ystävät (myös työ-) ... ja mahdollisesti esim. vertaistuki-ihmiset (tai ryhmät), joita löytyy erilaisista järjestöistä.