Vihurirokkoko?

Hei olen raskaana ja minulle on ilmestynyt yhtäkkiä isoja finnin näköisiä näppyjä rintakehään ja yläselkään ja ne leviää koko ajan.Olisikohan kyseessä vihurirokko?Onko kellään muulla ollut sitä raskauden alkuvaiheessa..?Oireet ainakin viittaisivat siihen muuten mutta kuume puuttuu.
5318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ovat finnejä. Niitähän tulee raskauden aikana toisille ihan tuhottomasti vaikka ennen ei olisi finniongelmaa ollutkaan! Nuo rintakehä ja yläselkä ainakin viittaisivat juuri siihen, niihinhän helposti finnejä tulee.

Äänestä

lääkärissä kysäseen, sillä vihurirokko voi aiheuttaa lapselle esim. kehitysvammaisuutta.

Äänestä

sinulla sitten on? Oletko kuitenkin varma, ettei kyseessä olisi ihan vaan normaalit finnit. Niitä kun tuppaa tulemaan helposti raskauden aikana kun hormonitoiminta heittää häränpyllyä.

Melkein kaikki suomalaiset ovat saaneet jo pieninä lapsina elinikäisen rokotuksen vihurirokkoa vastaan (tietenkin jos et ole saanut mitään rokotuiksia eri juttu). Jos sinua ei ole rokotettu ja muutenkin sinulla on oireita, ota ehdottomasti yhtyttä neuvolaan pikimmiten. Raskaana ollessa vihurirokko on erittäin vakava asia.

Äänestä
  • Eli tuossa alla on vielä linkki oireista:

    http://www.rokotusinfo.fi/taudit/vihurirokko_html
    Sen mukaisesti ensimmäisä oireita on kuumeilu (1-5 päivää, jonka jälkeen tulee kasvoihin nuppineulanpään kokoisia näppyjä. Kasvoista näpyt sitten leviävät muualle.

    Äänestä

Meistä ei kukaan voi sanoa diagnoosia suuntaan tai toiseen. Siksi onkin tärkeä, että menet lääkäriin. Voihan kyse olla mistä tahansa, vaikka nokkosrokosta, finneistä jne. Oireitakin löytyy sitä muka lisää, mitä enemmän asiaa yksin huolehtii. Eli suosittelen sinne lekuriin soittamista. Päivän jatkoja sinnepäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mutsi...... kirjoitti:

Hei olen raskaana ja minulle on ilmestynyt yhtäkkiä isoja finnin näköisiä näppyjä rintakehään ja yläselkään ja ne leviää koko ajan.Olisikohan kyseessä vihurirokko?Onko kellään muulla ollut sitä raskauden alkuvaiheessa..?Oireet ainakin viittaisivat siihen muuten mutta kuume puuttuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu