Tämmönen homma pääsi käymään: olen aina kuulunut kirkkoon, tosin omakohtaista uskoa mihinkään jumalaan ei ole ollut moneen vuoteen. Nyt sitten minua pyydettiin sukulaislapsen kummiksi, mitäpäs siihen sitten sanoisi. Olisi aika epäkohteliasta kieltäytyä kun kerran on pyydetty, mutta toisaalta kumminhan pitäisi olla jonkinmoinen hengellinen opas. Minulta ei pahemmin hengellistä opastusta löydy muuta kuin että ajattele itse äläkä usko kaikkea mitä kerrotaan totena. Eikä tuokaan niin hengellistä ole. Omasta puolestani ketään ei pitäisi ottaa minkään kirkon jäseneksi ennen 16-18 ikävuotta.
Pitäisikö luopua koko jutusta vai olla ns. leipäkummi eli tarjota maallista puolta (lahjoja yms.) sen hengellisen sijaan?
Pitäisikö luopua koko jutusta vai olla ns. leipäkummi eli tarjota maallista puolta (lahjoja yms.) sen hengellisen sijaan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eiköhän tuosta pitäisi jutella lapsen äidin tai isän kanssa, tai vaikka molempien.
Voihan olla että omalla pakanuudellasi annat lapselle juuri sitä henkistä puolta mitä vanhemmat lapselleen toivovatkin. Jos he tietävät kantasi uskonasiohin, en usko että pakanallisuutesi on mitenkään este.
Minä en ainakaan odota lapseni kummeilta mitään erityistä hengllistä kasvatusta.
Itse toivon kummilta, että hänelle muodostuisi läheinen suhde kummilapsen kanssa niin, että lapsella olisi useampia turvallisia aikuisia ympärillään.