Millaisia asioita sinulle on ennustettu oikein? Mistä tiedät, että ennustaja näki tai tiesi, ettei se ollut vain sattuma tai että itse ajauduit siihen suuntaan myöhemmin tietoisesti tai tietämättäsi?
OIKEIN
ennustettu
81503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Asuntoon liittyvät asiat, joita en sillä hetkellä tajunnut edes ajatella.
Lapseni sairastuminen juuri siihen vuoden aikaan jonka näkijä näki sekä erään nuoren hairahtuminen päihteisiin, näki tämän vanhan kaverin vaikutuksen elämään.
Minulle nähtiin myös paljon aik ennenkuin nuorempi poikani edes päätti lähteä jatko-opintoihin, että poika jatkaa opiskelujaan, jota en kyllä silloin uskonut : )
Minulle on nähty ihan hyvin.
Ovatko tapaukset täältä palstalta vai muualta?
Ei ole tältä palstalta, kaksi 0700 näkijää näki samalla tavalla, ei muita.
myös tän palstan näkijät sellaista joihin en ole itse voinut vaikuttaa mitenkään.
Voisitteko kertoa kenen ennustukset ovat troteutuneet? Kiitos Teille.
- Vuokko Coco kertoi astrologisesta kartasta sellaista, josta yllätyin ja en uskonut. Olivat ikäviä asioita ja tulivat. Nyt ovat jo menneet.
- Yksi korteista katsoja on tiennyt osan asioita, joita ei voinut tietää mitenkään etukäteen. Sanoi sellaista, joka ei ole yleistä. Osa toteutui ja osa jäänyt toteutumatta. Odotan edelleen ovelleni ihmistä, joka kertoo, että avioton pariskunta oli testamentannut omaisuutensa minulle. Olisi pitänyt jo toteutua ajat sitten.
- Iiris, joka katsoi kädestä, on kertonut asioita, jotka pitivät paikkansa. Vaan hän ei kauheasti ennustanut.
- Töölössä se yksi mies tiesi ja vähän, mutta enemmän oli psykologinen, mutta apua se suuressa hädässä antoi.
Toteutunut on pari asiaa ja eräs korteistakatsoja tiesi täällä paljon pelkästään iän, sukupuolen ja hiustenvärin perusteella. Tätä pidin pienoisena ihmeenä, sillä hän osasi kertoa minusta kaikenlaista minua ennestään näkemättä tai tuntematta. Palauteviestiinikin tämä henkilö jaksoi vastata. Eräs unenselittäjä täällä selvitti minulle näkemääni enneunta ja uni toteutui omalla tavallaan vielä saman vuoden aikana.
Kahvinporoista on kaksi naishenkilöä katsonut asioita ja todella oikein on mennyt. Siis molempia kokemuksia löytyy.