Niin kuin eräässä laulussa poika kuiskaa isälleen: minä tahtoisin isä jo kotiin, isä minua väsyttää....
Minua myös väsyttää sekä ahdistaa. Väsyttää, koska maalliset tehtävät stressaavat, ahdistaa kun en uskalla julki tuoda, etten usko kuten vl:ssa uskotaan. Yhteisön "perinnäissäännökset" eivät vain minulle avaudu. Ahdistus tukahduttaa sydämen uskoni. Ahdistus vaikeuttaa normaalia elämääni ja työtehtävieni hoitoa.
Olen luullut että minullakin olisi ystävä ( tuttuja on kyllä vaikka muille jakaa) jolle kaiken puhuisin ja tuntojani purkaisin, mutta hämmästyksekseni olen huomannut ettei minulla ole sellaista, joka oikeasti kuuntelisi ja jopa ymmärtäisi.
Ahdistukseni syistä en voi puhua yhteisössä, ei se auta ahdistukseen että usko epäilykset anteeksi jne, koska ahdistukseni tulee yhteisön toimintamalleista ja ohjeista.
Pelottaa, mitä seuraa kun irroittaudun yhteisöstä? "musta lammas" "pakana" jne.
Onneksi on olemassa uskonnonvapaus, toivon että se myös toteutuisi kohdallani, en toivo "henkistä" painostusta vl-parannukseen, enkä sydämen uskoni ylönkatsomista.
Minulla on ihana vaimo ja ihanat lapset, mutta viimepäivinä on ajatuksissani ollut, (ehkä jossain määrin paradoksaalista tms?) että olisimpa nuoruudessani jättänyt vl-yhteisön, niin en olisi nyt murhetta tuottamassa vaimolleni, läheisilleni jne.....ehkä sinutkin siltä säästäisin?
Koska he vl-uskollansa tuomitsevat minut helvettiin. Jumalakaan ei minua voi siltä tuomiolta pelastaa. Niin armoton on Jumalan pelastussuunnitelma.
Onneksi itselleni riittää pelastusvarmuudeksi se mitä Jumalan pyhä sana raamatussa ilmoittaa ja usko siihen.
Isä, minua väsyttää, tahtoisin jo kotiin.
Minua myös väsyttää sekä ahdistaa. Väsyttää, koska maalliset tehtävät stressaavat, ahdistaa kun en uskalla julki tuoda, etten usko kuten vl:ssa uskotaan. Yhteisön "perinnäissäännökset" eivät vain minulle avaudu. Ahdistus tukahduttaa sydämen uskoni. Ahdistus vaikeuttaa normaalia elämääni ja työtehtävieni hoitoa.
Olen luullut että minullakin olisi ystävä ( tuttuja on kyllä vaikka muille jakaa) jolle kaiken puhuisin ja tuntojani purkaisin, mutta hämmästyksekseni olen huomannut ettei minulla ole sellaista, joka oikeasti kuuntelisi ja jopa ymmärtäisi.
Ahdistukseni syistä en voi puhua yhteisössä, ei se auta ahdistukseen että usko epäilykset anteeksi jne, koska ahdistukseni tulee yhteisön toimintamalleista ja ohjeista.
Pelottaa, mitä seuraa kun irroittaudun yhteisöstä? "musta lammas" "pakana" jne.
Onneksi on olemassa uskonnonvapaus, toivon että se myös toteutuisi kohdallani, en toivo "henkistä" painostusta vl-parannukseen, enkä sydämen uskoni ylönkatsomista.
Minulla on ihana vaimo ja ihanat lapset, mutta viimepäivinä on ajatuksissani ollut, (ehkä jossain määrin paradoksaalista tms?) että olisimpa nuoruudessani jättänyt vl-yhteisön, niin en olisi nyt murhetta tuottamassa vaimolleni, läheisilleni jne.....ehkä sinutkin siltä säästäisin?
Koska he vl-uskollansa tuomitsevat minut helvettiin. Jumalakaan ei minua voi siltä tuomiolta pelastaa. Niin armoton on Jumalan pelastussuunnitelma.
Onneksi itselleni riittää pelastusvarmuudeksi se mitä Jumalan pyhä sana raamatussa ilmoittaa ja usko siihen.
Isä, minua väsyttää, tahtoisin jo kotiin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Älä sentään vielä halua kotiin, sillä pitäähän sun nähdä, kuinka lapsesi menevät naimisiin ja miten heille tulee uutta orastavaa polvea.
Ja muista, ettet ole ainoa, joka siellä seurapenkissä ajattelee vähän toisin, kuin uskotaan. Käy vaan tavan vuoksi seuroissa ja paaduta sydämesi ahdistavilta perinnäissäännöiltä.
Jo lasten ja vaimon vuoksi kannattaa käydä siellä istumassa, vaikkei itse perustaisi koko touhusta.
Ja ei niitä tuntoja voi purkaa muuaalla kuin täällä vain. Jos menet kertomaan jollekulle, miten laitimmaisen tuntoinen olet, hän saarnaa sinulle ne laitimmaiset syntisi anteeksi ja käy niin, että sun pitää alkaa oikeasti uskomaan ja sese vasta raskasta oliskin.
Jälkeen päin se lisäksi hävettäisi, että tulihi mentyä paljastamaan itsensä, koska sen jälkeen et voisi enää teeskennellä, vaan saisit entistä enemmän yrittää, jota olisit aito, etkä kaksijakoinen ja laitimmaisen tuntoinen.
Ahdistukseen ei todellakaan auta syntien anteeksi anto, vaan todellinen apu tulee, kun päästät oikein röhönaurun.
Minä olen kokeillut kaikkia konsteja, ja paras on kyllä ollut, että ottaa huumorin kannalta koko uskonasiat. Sitten on jaksettu ja sekin totinen torven soittaja puoliso on alkanut pikku hiljaa ymmärtää ja nauraa omituisuuksilleni.
Hän sanookin, että autuaita ovat hullut ja vähäjärkiset.
Minutkin on tuomittu helvettiin jo ties kuinka monta kertaa. Uskon ihmiseen ja elämään ja kuolemaan, uskon luojaan maailmaan.
Tuo mainitsemasi laulu: tuli kirkkoon mies ja lapsi, he eteeni istuivat: on gospelina tuomitttu, eikä sitä ole hyväksytty, eikä sitä lauleta seuroissa ikinä. Itsekkin tykkään tuosta laulusta. On paljon hyviä lauluja, joita SRK on poistanut siionin virsistään, kun ne muka ovat sopimattomia.
Ei siitä yhteisöstä silti kannata erota, koska onhan siitä monia etuja. Missäpä sinä sitten aikaasi viettäisit, jos et seurapenkissä.
Ota kunnon nokoset, jos saarna tuntuu kuivalta ja herää väliajalle hörppäämään tuoksuvat pullakahvit. Juttele kaikista muista asioista, mutta älä uskonasioista tuttavien kanssa, sillä uskonasioista kun ei voi jutella niin, että alkaisit kyselemään, että miksi se on näin ja nuin.
Kaikista helpoimmalla selviät elämästä, kun yhdyt laulukuoroon, missä olet milloinki.
Ei uskonasioihin ole lupa väsyä,eikä niistä saa ottaa lomaa, mutta minä sanon :"Jätä jotkut seurat väliin, niin jaksat taas paremmin!"
Jos suviseurat rasittaa, jätä yksi suviskesä väliin ja mene mökille tekemään niitä asioita, mitkä mieltä rauhoittaa, saunomaan, kalaan, grillaamaan.
Että tälläisiä erikoisia lääkkeitä minä tarjoan väsyneelle sielulle
oli päivän paras. Ihan kun on huumori miehiä mmatkassa. Sai nauraa ja nauru tekee hyvää!
Mitäs sopimatonta tässä on?
kauniisanat.
Kirkossa
tuli kirkkoon mies ja lapsi
he eteeni istuivat
kai tie oli pienelle pitkä
oli kosteat kiharat
ei monta hetkeä hiljaa
tuo ollut pikkupää
oli paljon kyselemistä
ja paljon nähtävää
oli kauniit alttaritaulut
monihaaraiset kynttilät
nuo kaksi puhuivat hiljaa
ja joskus hymyilivät
kovin kauan saarna kesti
lapsi istui miettien
ja pienin pehmein sormin
isän hihaa hyväillen
minä tahtoisin isä jo kotiin
isä minua väsyttää
hän nostaa pienet kasvot
ja huuli värähtää
he lähtivät kesken saarnan
minä loppuun asti jäin
sama hiljainen arka pyyntö
nous syvältä itsestäin:
minä tahtoisin isä jo kotiin
isä minua väsyttää
soi kirkossa kiitosvirsi
oli ulkona vihreää.
en ehtinyt korjata sanahirviötä >>kauniisanat.>> tietysti = kauniit sanat.
Ei ne silti kelpaa Siionin lauluihin. Mikä lie todellinen syy, olisko taustalla soivassa musiikissa.
Minä olen tuon taistelun jo käynyt. Kirjoituksessasi oli paljolti tuttuja tunteita. Kirjoittelen tätä nyt täältä aidan toiselta puolelta eli "maailmasta". Podin pitkään samanlaista tuskaa kuin sinä nyt. Tiesin tarkalleen, mitkä olisivat kommentit, jos uskon veljelle tai sisarelle uskoisin tuskani. Niinpä näytät tietävän Sinäkin. Niinpä uskoudun ensin eräälle "uskottomalle" perhetutulle, jolla ei ollut minkäänlaista kontaktia liikkeeseen, mutta jonka tiesin hyvin humaaniksi ihmiseksi. Kerkustelimme monet illat. Hänellä oli tervettä kykyä asetella puheensa niin, että sain kerrottua itse vastaukset omiin kysymyksiini. Hän ei siis sanonut, erotako vai ei.
Nyt olen ollut ulkona putiikista jo pitkään. Olen löytänyt enemmän todellista lähimmäisenrakkautta täältä "maailmasta" kuin liikkeen sisältä koskaan. Uskoaanhan ei tarvitse hyljätä, vaikka vl-opit eivät kiinnostaisikaan. Yllättävän paljon löytyy ihmisistä henkevyyttä, vaikka kiireisenä arkena ei uskoisikaan.
Toivon, että sinäkin löydät itsellesi luotettavan ja puolueettoman keskustelukumppanin tai vaikka useita. Pääsisit näkemään tilanteesi uudessa valossa ja voisit sitten harkita, kuinka toimia.
Voimia sinulle!!!!
elän myös hyvin samanlaisissa tuntemisissa. Vaikeinta on luottaa siihen, että Luoja antaa lapset voimien mukaan. Haluaisin olla uskomassa, mutta tuntuu, että hyydyn kalkkiviivoille. Elämääni tulisi iso tyhjyys, jos uskoa ei olisi.Miten sitten elämäni rakentaisin? Ja olen miettinyt mitä omat kouluikäiset lapseni sanoisivat? Mitä sitten kun tulee iltarukouksen aika ja ilta siunauksen aika? Tuntuu tosi pahalle. En ole oikein innostunut viemään lapsia seuroihinkaan enää ja en osaa puhua uskon asioista kun itsekkin miettii, että miten sitä jaksaa. Toivon tietysti, että jos taivas on olemassa sinne kerran pääsisin. Toivon, että tilanteesi, kuin myös minun selviäisi.
tarkoitettu aloituksen alle...
>Miten sitten elämäni rakentaisin? Ja olen miettinyt mitä omat kouluikäiset lapseni sanoisivat? Mitä sitten kun tulee iltarukouksen aika ja ilta siunauksen aika?<
Jos ajattelet, että vain vanhoillislestadiolaisena ja vanhoillislestadiolaisissa kodeissa siunataan, olet tyystin kadottanut uskosi kokonaan.
Meillä rukoillaan joka ilta ja siunaillaan nukkumaan. Usko on osana jokapäiväistä elämää, ilo ja turva, johon vaikeimpina hetkinä saa nojata.
Oikein näen uupuneena Jeesuksen lempeät kasvot edessäni ja täytyn taas sillä armolla, minkä vuoksi olen tätä maallista matkaa tekemässä.
Toivon siunausta teille. Jumalan armo on suuri. Ja vie perille, kun saamme siihen vain luottaa, nimenomaan lapsen lailla.
En ole vanhoillislestadiolainen, mutta olen Jumalan lapsi. Tiedän sen sydämessäni, eikä muuta tarvita.
vaikka positiivarit sivuille hakemaan onnen nukkaa. Mutta se on vain nukkaa. http://www.positiivarit.fi/
Missä on luottamus uskon alkajaan ja päättäjään?Yksinkertainen luottamus lapsen lailla, Hän minua hoitaa, nostaa ja kantaa ja vie kerran perille.
Mitähän toimintamalleja ja ohjeita tarkoitat?
Ei siinä toimintamalleja tarvita. Ei toisten uskoa, eikä heidän vaelluksensa seuraamista. Vaan armoevankeliumin varassa uskomista päivän matkan kerrallaan, mikä ei ole ihmisestä. Se on lahja itsekullekin uskovalle autuudeksi, ilman mitään omia ansioita.
Olettekohan liikaa olleet tällä palstalla? Täällä tulee kyllä epäuskoon ja murheelliseksi.
http://www.positiivarit.fi/aarteisto/index.asp?id=10157
Ja sitten nukkkumaan.
http://www.positiivarit.fi/aarteisto/
Minä olen äiti, ent vl joskus nuorempana.; minullakin on lapsia - useampiakin.! , on mies ja kaikki ok.!? MINUAKIN VÄSYTTÄÄ! Tämä "rumpa" väsyttää, uuvuttaa, haluaisi monesti jo kotiin!
Kuule sinä et ole yksin!
On vain jaksettava. Ihana oli tuon "huumoriveikon" kirjoitus!
Minua auttaa välistä kun jaksaa laittaa ne lenkkarit jalkaan ja kävellä, kävellä ja kävellä...on taas kuin uusi ihminen kun palaa.
Aina ei jaksa edes innostua lenkkeilystä, mutta kun nukkuu yön yli (tai vaikka päiväunet, jos mahd) on ajatus selkeempi ja taas jaksaa.
Kädet voi laittaa ristiin ja rukoilla Taivaan Isän huolenpitoa,näin minä ainakin aika usein...
Voimia ja jaksamista sinulle!
Ymmärrän oikein hyvin, että olet perinpohjin vl-painolastin alla väsähtänyt. En ihmettele sitä - vaan sitä, että niin moni yhä jaksaa edelleen, vaikka hampaat irvessä..
On jo terve merkki aidosta ajattelukyvystä, että uskallat vaikka tälläkin palstalla purkaa ajatuksiasi ja tuntojasi. Et ole yksin!!
Uskonnon vaatimusten alla uupuneita on paljon, samoin muitten ihmisten asettamien painolastien alle nuutuneita. Ei sellaisessa ole pakko kestää - eikä meitä ole sellaiseen elämään tarkoitettu.
Jeesus tuli tuomaan vapautta, ja julistamaan lohdutusta särkyneille sydämille. Hän kritisoi kaikkein vahvimmin juuri aikansa uskonnollisia johtajia, fariseuksia, jotka esittivät vaatimuksia siitä, millainen on hyvä ja Jumalalle kelpaava ihminen. Isien perimmäissääntöjä, joissa ei ollut inhimillistä eikä jumalallista rakkautta pätkääkään. Ei ihme, että Jeesus sanoikin heitä valkeaksi kalkituiksi haudoiksi - ja moitti näitä "viisaita" siitä, että he sälyttivät muiden ylle taakkoja, joiden kantamisessa eivät taatusti halunneet auttaa. Siis uskonnolla alistamista pahimmillaan.
On hyvä pohtia, onko vl-usko koskaan ollutkaan oma valintasi, vai onko se yhteisön ja ympärillä olevien ihmisten vaatimus... elämä on kuitenkin lahjaksi annettu ainutkertainen tilaisuus oppia tuntemaan Jumala, rakastaa ihmisiä, ym... Olet vastuussa Hänelle, et ihmisille. Helvettiin sinua ei myöskään voi tuomita kukaan ihminen, ei vl eikä muunkaan ryhmän jäsen.
Koska et tunne olevasi kotonasi vl-ryhmässä, niin suosittelisin sinulle rehellisyyttä. itse tein valintani nuorena, ja se pelasti ehkä henkeni. Tiesin aina sisimmässäni, että tämä yhteisö sisältää paljon, mikä on valheeeseen pohjautuvaa, eikä voi olla koko totuus.
Myöhemmin sain oppia tuntemaan elävän Jumalan, joka on ilmoittanut itsensä Raamatussa, ja Hän on aivan muuta kuin se lapsuudessani oppima sääntö- ja lakikokoelma. Hän ei todellakaan ole se, millaisena vl-liike oli Hänet kuvannut... :)
Tiedän, että rehellisyys ei ole helppoa, mutta kuinka paljon vaikemapaa onkaan elää valheessa? Muista se - ja ajattele myös lapsiasi... Haluatko heidän omaksuvan vl-elämäntavan, sen arvomaailman, ilman kritiikkiä ja omaa ajattelua? Lapsesi tarvitsevat sinua... niin myös vaimosi... selkärankaisena isänä ja ihmisenä, joka uskaltaa kyseenalaistaa, sekä etsiä totuutta.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, sekä voimaa olla rehellinen... Muista, että usko ei ole sama asia kuin rauhanyhdistys. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin kipujensa kanssa, vaan Jeesus haluaa olla paras ystäväsi, joka kulkee rinnallasi ja ohjaa elämääsi.
Jos luet itse avoimin silmin Raamattua, niin löydät sieltä aivan erilaisen kuvan Jumalasta kuin mitä vl-liike...katsopa esim. Psalmi 118! :)
Rohkeutta sinulle ja siunausta... muistan sinua rukouksessa. Ole turvattu Hyvän Paimenen käsissä!
molemmat aivan samassa tilanteessa.
Minäkin haluaisin olla rehellinen muille ja ennenkaikkea itselleni. En todellakaan haluaisi lapsilleni samaa taakkaa kuin itselläni on tästä uskosta. Onko minun todellakin pakko näytellä vl-uskovaista vaikka en haluaisikaan. Miten sukulaisilla voi olla niin kova henkinen yliote minuun että en voi päättää omista ja lasteni uskon asioista. (on suuri suku molempien puolella ja n.95% on vl:iä.)
On se kumma että NÄIN RISKI mies voi olla näin pahanen ukko ettei uskalla tehdä niin kuin pitäisi tehdä. VOI PIRSKATTI!
sanoa, että onhan se uskomaton usko, kun ainut toivo olisi, että pääsisi täältä pois!
Ethän tosissaan sitä toivo, kun Sinulla on vaimo ja lapsia.
Kun mieheni jätti vl-uskonpiirin, oli meilläkin kolme pientä lasta (alle kouluiän). En minä vaimona suinkaan sanonut hänelle yhtään kertaa, että olet matkalla helvettiin.
Sitten kun itsekään en enää porukkaan kelvannut (hoitokokoukset), oli kyllä olo helpottunut sen tapahtuman jälkeen.
Edelleen uskomme Kaikkivaltiaaseen Jumaalaan ja Hänen johdatukseensa ja siihen, että hän pitää meistä huolen.
Uskokin on paljon helpompi tunnustaa nyt, kun ei ole aina pelko, miten niitä "ihmeellisyyksiä" puolustelee ulkopuolisille, joita ei itsekään aina ymmärtänyt.
Olemme nähneet monia, joitten elämä on tehnyt täyskäännöksen heidän jättäessään vl-liikkeen.
Me olemme jatkaneet entistä elämää. Ravintolat ja muut illanviettopaikat eivät kiinnosta. Nyt on vain ihanaa se, kun saa käyttää omaa omaatuntoa päätöksiä tehdessä.
Tee tuo päätös ihan itse, älä anna siihen kenenkään vaikuttaa, mutta varmaan helpottaa, kun saat asian "päivitettyä".
Siunausta ja sympatiaa Sinulle ja perheellesi,
terv. saman asian paininut
Uskon tulisi olla voimavara, ei lyttyyn lyövä ase.
Erinomainen kirjoitus mm. tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000019712626
aito uskovaisten ihmisten yhteisö ei ole tuomiohenkinen,vaan armon hengessä toimiva sillä jeesus on kutsunut meidät vapauteen ja toisten armahdukseen,lähimmäisten aitoon rakastamiseen,välittämiseen ja siihen anteeksi antavaan henkeen että epäilijä tai tuhlaajapoikakin saa aina palata kotiin,ketään ei tuomita helvettiin suinpäin. Kehoitan sinua lukemaan jeesuksen elämastä opetuslasten kirjeistä uudesta testamentista ja omalla sydämelläsi opi tuntemaan jeesuksen Rakkaus kun hän eli ja oli meidän ihmisten keskellä,luota siihen miten sydämesi kokee hänet,älä siihen miten seurakuntasi häntä tulkitsee. Saat tulla tuntemaan että usko häneen on jotain henkilökohtaista omaa sydäntäsi koskettavaa,hoitavaa,yläpuolella kaikkea sitä mitä ihmiset sanovat että se on. Sieltä löydät myös vastaukset siihen kannattaako sinun jatkaa seurakuntasi oetuksen tiellä,opettavatko he niin kuin on raamattuun kirjoitettu,sillä monet uskovat pappien sanaan sitä kyseenalaistamatta,kuitenkin he voivat olla niitä pahoja paimenia jotka johtavat lampaansa susien saaliiksi.oikeassa seurakunta kodissa,joka on meidän hengellinen kotimme,on hyvä olla,siellä saa olla vajavainen mutta rakastettu.Minulla oli lestadiolainen ystävä nuorena,han sanoi erään kerran että en pääse taivaaseen ellen ole lestadiolainen,kaikki helluntailaisen joutuvat helvettiin. Tämä on tietääkseni yleinen oletus lestadiolisten piireissä.Se on vain yksi ahdistavan opetuksen esimerkki. Tule vapauteen veljeni,jeesuksen luokse,ilman seurakuntarajoja,ilman uskonnollisuutta aitoon uskoon,jossa uskallat elää yksin armosta ja olla armollinen toisille.Pyydän Taivaallista Isää Jeesuksen ihanassa nimessä siunaamaan sinua ja antamaan sinulle voimia ja viisautta,olet vapautuksen tiellä,ahdistuksen kautta olet herännyt huomaamaan että tarvitset muuta kuin sitä mihin kenties perheesi kautta olet sidottu. Alä pelkää,hän vierelläs kulkee,hän sinut syliinsä sulkee,katso häneen joka vierelläs kulkee,hän sua haluaa lapsenas rakastaa...
Olen seurannut mieheni suvun suhtaumista/suhtautumisvaikeuksia mieheeni (ex-vl).Itse en ole ollut koskaa vl. Kannattaa miettiä uskosta luopumiseen liittyvät muiden reaktiot pahimman mahdollisen kautta. Silloin voi joskus tulla jopa positiivisia yllätyksiä. Kanssakäyminen luultavasti jää hyvin vähäiseksi ja muodolliseksi tuttavien ja sukulaisten kanssa. Syntyminen ja eläminen vl-uskossa on vahvaa, sitouttavaa ja väkevää. Vaatii melkoista siviilirohkeutta elää oman katsomuksensa mukaan, jos se poikkeaa siitä mihin on syntynyt. Ensisijaisesti suosittelisin sinua puhumaan vaimosi kanssa. Voimia sinulle !