Koraani kuvailee paraatisia seuraavasti.
”Totisesti ovat ne, jotka karttavat pahaa, puutarhoissa ja autuudessa iloiten Herransa antimista ja siitä, että heidän Herransa pelasti heidät palavan tulen kidutuksesta. Syökää ja juokaa iloiten palkaksi siitä, mitä teitte. He saavat levätä riveihin asetetuilla istuimilla, ja Minä yhdistän heidät puhtaisiin, tummasilmäisiin neitoihin,
Ja Me varustamme heidät yltäkylläisesti hedelmillä ja lihalla heidän toivomuksiensa mukaan. He ojentavat siellä toisilleen pikarin ilman turhaa puhetta ja syntiä, ja heidän ympärillään on nuorukaisia, kauniita kuin helmet kuoressaan.” (Suura At-Tur 52:17 – 20, 22 – 24)
”Siellä on avaria varjopaikkoja, vuolaasti virtaavaa vesiä ja runsaasti hedelmiä, jotka eivät vähene ja joita ei heiltä evätä. Siellä on neitoja ylväillä lepovuoteillaan. Totisesti olemme luonut heidät omin käsin sallien heidän pysyä neitseinä hellinä ja samanikäisinä, niitä varten, jotka ovat oikealla puolella, joista lukuisat kuuluivat aikaisimpiin profeetan kannattajiin, ja myöhemmin liittyneitä suuri joukko.” (Suura Al-Waqiah 56:30 – 40)
”Totisesti odottaa voitto niitä, jotka pelkäävät Jumalaa, heidän ovat hedelmä- ja viinitarhat, nuoruutta uhkuvat neidot, heidän ikäisensä, ja puhdasta viiniä täydet pikarit.” (Suura An-Naba 78:31 – 34)
Islamin kuva paratiisista
7
656
Vastaukset
- mitä on tarjolla
Melkoinen miesten maailma islam näyttää olevan täällä maan päällä ja myöskin siellä kuvitellussa paratiisissa. Pääseeköhän naiset islamin mukaan taivaaseen ja mitä heille on varattu. Iso lihaksisia miehiä, vai?
- kaihtavat alkoholia
maanpäällä?
- Amina
"Sinulta kysytään viinistä ja maisir-pelistä. Sano: Ne ovat suuri synti, vaikka niistä voi olla ihmisille hyötyäkin, mutta niiden aiheuttama synti on niiden hyötyä suurempi."
- m-bin-abd
Paratiisin viini ei ole samaa kuin maan päällä.
Sillä ei ole mitään haittavaikutuksia.(37:47)
37:45 There will be circulated among them a cup [of wine] from a flowing spring,
37:46 White and delicious to the drinkers;
37:47 No bad effect is there in it, nor from it will they be intoxicated. - ristiriitaisuus
m-bin-abd kirjoitti:
Paratiisin viini ei ole samaa kuin maan päällä.
Sillä ei ole mitään haittavaikutuksia.(37:47)
37:45 There will be circulated among them a cup [of wine] from a flowing spring,
37:46 White and delicious to the drinkers;
37:47 No bad effect is there in it, nor from it will they be intoxicated.tulee hyvin esille suhteessa viiniin.
Suura 16:67:Samoin teille merkki taatelipuiden ja viinniköynnösten hedelmistä: te saatte itsellenne niistä juovuttavaa juomaa ja hyvää ruokaa."
Aluksi Muhammed antoi luvan juoda myös viiniä mutta
myöhemmin hän kumosi tämän ohjeen.
Kumpi erehtyi: Muhammed vai Allah????????
- joulupukkiin
vaan eiköhän se ole se yksi ja ainokainen elämä, mikä ihmisellä on. Sen jälkeen ei ole mitään, joten kannattaako se käyttää pyhään sotaan?
- tiisi ei ole
mikään irstailupaikka, jossa elostellaan neitosten kanssa kitaten koko ajan viiniä napaan ja ollaan juovuksissa.
Tässä on islamin ja kristinuskon eräs suuri ero.
Kristittyjen paratiisi on täydellisen puhtauden paikka, jossa ei ole mitään hekumaa eikä maallisia mielitekoja edes nouse mieleen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758