Gaka pillup

Hei, te kaikki enemmän tai vähemmän yksinäiset tamppaajat!
(tässä kohtaa olisi hymiö, jos tämän palstan ilmapiiri olisi
myönteisempi niiden käyttöä kohtaan:) -ohops :)

Olen tullut siihen tulokseen, että yksinäisyys aiheutuu
(omalla kohdallani) henkisestä ja fyysisestä väsymyksestä.
Yhdistän virkeyden ja mielen vireyden seurallisuuteen
ja epäilen, etten ole ainoa pirteänä seurallinen, mutta
väsyneenä passiivisuuteen taipuvainen leivänsyöjä.
Luulen vain olevani keskiverto vemppaajaa uneliaampi
luimistelija. Täysin valveutuneena on helppoa olla tyyni.
Ja väsyneenä puolestaan känkkäränkkä vääntää suupielet
väkisinkin kohti Kiinaa. Tällöin on mahdotonta olla muuta
kuin tylsistynyt, hajamielinen ja syitä elämisensä
hirveyteen etsivä ankeuden täydellistymä. Ja mitäpä
olisikaan täydellinen kurjuus ilman yksinäisyyttä?

En kaipaa muilta ihmisiltä paljoa. Ehkä vähemmän, kuin
itselleni myönnänkään. Pelkkä nukkuminen toisen lähellä
ja yhteisen ilman hengittäminen riittävät pitkälti.
Yleensäkin hyväksyväisyys on lämmin ja ihmisiä luokseen
houkutteleva piirre kanssakulkijassa. Mutta tylsämielinen
ja veltto vässykkä ei ole timantti hänen äitinsä lisäksi
kenenkään silmissä :/

Siispäs, hyvät toverit, haluaisin kysyä teiltä, onko yksinäisyys
kohdallanne seurausta jonkinmoisesta väsymyksestä?
Ja jos on, niin mikä neuvoksi? Eikös yksinäisyys ole huono
vaihtoehto, vaikka unisuus välillä ajaisikin seurallisuuden
edelle? Joten lääkkeeksi ehdottaisin unitalkoita ja sopivan
unikaverin hankkimista :) Ainaskin mulle kelpais joku sopivan
aamu-uninen kumppani kiinni kylkeeni :)
16901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

hassu ;)

Äänestä

kysyä yhdelläkin lauseella eikä sanojen sekasotkulla. Mieleeni tuli väkisin, miksi ajattelusi on noin monimutkaisen sekavaa.
Ei väsymys ole yksinäisyyden oire vaan sen seuraus. Tosin väsymykseen löytyy muitakin syitä.

Äänestä
  • Ok, nyt lupaan tukahduttaa pilkkeen silmässäni, ja pysyä kokonaan
    asialinjalla.

    Ymmärrän kyllä hyvin, että väsymys voi olla myös seurausta
    yksinäisyydestä. Mutta eikös yksinäisyyskin ole nähtävissä
    pikemminkin seurauksena, kuin syynä? Mielestäni yksinäisyys
    esiintyy enimmäkseen yhdessä lukuisten muiden ongelmien kanssa.

    Uskon että suurin osa yksinäisistä ihmisistä ei valitse
    osaansa yksinolijana. Yskinäisyys voisi olla kohtuu
    usein reaktio krooniseen stressiin ja väsymykseen tai joskus
    myös voimakkaisiin pelkotiloihin ym. mielen kurittajiin.
    Isossa mittakaavassa luulen yksinäisyyttä synnyttävän
    kiireinen elämänrytmi ja läheisten ihmissuhteiden vähäisyys,
    jotka aiheuttavat turvattomuutta, uupumusta.

    Ja lisäksi mun on vaikea kuvitella yksinäisyyttä ilman jonkinlaista
    väsymystä. Virkeys liittyy hyväntuulisuuteen, joka liittyy
    seurallisuuteen. Ja siten väsymyksestä olisi lyhyt tie
    yksinäisyyteen...

    ...Btw. en mä luule olevani mikään kaikkitietävä, joten en suutu,
    jos joku kertoo mun olevan jossain asiassa väärässä :)
    Naputelkoon siis muutkin sormensa puhtaaksi, jos näkemystä
    aiheeseen liittyen löytyy.

    Äänestä

osittain väsymyksestäkin mutta suurimmaksi osaksi sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi. vielä yksinäisyyden jatkuessa se on myös elämäänkyllästymisen seurausta ja sitä että olen ronkeli ja huono sanomaan pahasti ihmisille, esim. että "ei kiinnosta" joten jättäydyn yksin.. ja toisaalta en halua ongelmineni huonontaa kenenkään elämää jolla se on parempi kuin minulla.

Äänestä
  • Joo, mä ymmärrän jossain määrin yksinkertaistavani yksinäisyyttä
    ongelmana. Edelleen olen sitä mieltä, että jos ihminen kaikista
    ongelmistaan huolimatta pysyy elinvoimaisena ja virkeänä, niin
    ennuste hänen seurallistumiselleen on paljon myönteisempi,
    kuin silloin, jos hänet valtaa väsymys ja tappiomieliala.

    Sinulle toivotan jaksamista ja voimia. Uskon sinunkin voivan
    kulkea elämääsi kohti uusia uria. Niin kauan, kuin sinulla on
    vähänkään toivoa jäljellä, et ole toivoton tapaus.
    Elämä pistää joskus uppercuttia leukaperiin, mutta kuka sanoo,
    että elämän pitäisi olla helppoa?

    Äänestä

  • U.telia kirjoitti:

    Joo, mä ymmärrän jossain määrin yksinkertaistavani yksinäisyyttä
    ongelmana. Edelleen olen sitä mieltä, että jos ihminen kaikista
    ongelmistaan huolimatta pysyy elinvoimaisena ja virkeänä, niin
    ennuste hänen seurallistumiselleen on paljon myönteisempi,
    kuin silloin, jos hänet valtaa väsymys ja tappiomieliala.

    Sinulle toivotan jaksamista ja voimia. Uskon sinunkin voivan
    kulkea elämääsi kohti uusia uria. Niin kauan, kuin sinulla on
    vähänkään toivoa jäljellä, et ole toivoton tapaus.
    Elämä pistää joskus uppercuttia leukaperiin, mutta kuka sanoo,
    että elämän pitäisi olla helppoa?

    mutta, toivoa ei juuri ole, odotan kuolemaa innolla, koska en näe sitä pahana asiana ja kärsin monista ongelmista joita en saa hoidettua häpeän pelossa. harmi vain että siskoni ovat eri mieltä kuolemisesta, joten ei onnistu vielä. jaksele sinäkin ihQ

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Olen pahoillani, jos maailma ei ole onnistunut näyttämään
    sinulle valoisaa puoltaan. Osalle ihmisistä maailma on
    julma paikka. En tunne sinua ja taustaasi, mutta voin kuvitella
    sinun kohdanneen monia myrskyjä elämäsi aikana. On totta
    että traumaattiset tapahtumat jättävät ihmiseen pysyviä
    jälkiä. Helvetillisten skenaarioiden jälkeen on opittava uusi
    tapa elää ja nauttia. Joskus vaaditaan apinan raivoa ja
    kunhan homma lähtee toden teolla pelittämään, saattaa ilo
    palata elämän normaaliin päivärytmiin osaksi arkea.
    Vielä koittaa se sekunnin murto-osa, ja ehkä jopa kokonainen
    minuutti tai päivä, jonka ajan olet onnellinen ja odotuksesi
    palkitaan... Kiitos että olet olemassa :)

    kaaniita unia :) en varmaan itse mene nukkumaan ollenkaan tänä yönä kun pitää mennä aamulla psyk.polille. XD

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    kaaniita unia :) en varmaan itse mene nukkumaan ollenkaan tänä yönä kun pitää mennä aamulla psyk.polille. XD

    toivottavasti nukuit jonninverran :))))

    Äänestä

Heippa vaan ittelles! Ilo sulla on onneksi voima varanasi!

Jos on paha olla henkisesti, silloin tekee just mieli painautuu peiton alle. Musan kuuntelu on kans sellainen.

Mä oon sairauseläkkeellä ja ainoo sos. kontakti & - ympäristö on koti ja ajatukset kelaa vain dementia - alzheimeriin sairastuneen isoäitini asioissa. Mä en tunne sillain yksinäiseksi itteeni, mutta mulla ajatukset kelaa vain tuon voimat vievän sairauden ympärillä. Ja sitten kun ei pääse tuon vanhuksen luo, tulee hirveet itse syytökset siitä (kun on omat krempat, ainut on vaan puhelinyhteys 5- 7 kertaa viikkoon).

No, ei tää liittyny kai yksinäisyyteen, mutta kuitenkin sitä tahto kirjottaa tänne. Tää netti tuo kyllä ihan kivaa vaihtelua, eli nää keskustelut on nyt "virtuaalis - sosiaalinen kontakti."

Kirjoittelehan, u. telia ja voi hyvin.

p.s Oli mullakin ihanaa aikaa silloin se yks kouluvuosi, jolloin oli frendejä, ihan oikeita ja sain hetkeksi taas luottamuksen ihmisiin ja uskalsin olla oma itteni. Mutta... se on jo taakse jäänyt ja kaukaista unta, kauniita muistoja.

Terkuin Suzyanne

Äänestä
  • Hei Suzy !

    Otan kantaa tuohon sun tilanteeseen. Ethän pahastu :)

    Kaikki mikä lisää väsymystä on myös omiaan tekemään ihmisistä
    yksinäisiä. Olipa kyse omasta tai lähimmäisen terveydestä, niin
    valtavasti vie voimia kamppailu jotakin pitkäaikaista sairautta
    vastaan. Jos kyse on jonkun itselle rakkaan ihmisen sairastamisesta,
    niin tilanne saattaa olla vielä raskaampi, kuin itse sairastaessaan.

    Ei kannata murehtia liikaa mitään asiaa maailmassa. Jos
    liikaa miettii ikäviä, vie murehtiminen voimat käytännön elämiseltä,
    ja lopputulos on huono. Monet yksinäiset ihmiset ihan varmasti
    ovat liikaa vastuuta kantavia ja luonteeltaan murehtijoita.
    Ikävien asioiden hautomista oman mielenterveytensä
    kustannuksella kannattaa vältellä yhtä suurella huolella kuin
    opiskelija välttelee tv-luvan maksamista :)..

    Hirveä ajatus on se, miten syntyjään vastuuntuntoinen ihminen
    kasvaa "aikuiseksi" ja varttuessaan alkaa kantaa aina vain
    suurenevaa vatuun taakkaa. Aina löytyy uusia tapoja olla
    vastuullinen ja laiminlyödä omia tarpeitaan. Lopputulos on
    huono: muuttuminen passiviseksi nautintoja kohtaan ja
    mielihyvää tuottavien asioiden vähättely...

    Hei Suzy, koska sä muistat, mikä sut aikoinaan teki onnelliseksi,
    niin etkö voisi mitenkään elää uudelleen noita kouluaikoja?
    En tarkoita, että voisit hypätä aikakoneeseen ja palata menneeseen,
    vaan että voisit yrittää houkutella sitä menneen ajan iloisempaa
    mielentilaa. Huolettomuus on sitä, ettei kiusaa itseään maailman
    epäjärjestyksellä. Sen sijaan, että korostat aina vain vastuullista
    puoltasi, voisit vaikka yrittää lisätä maailman sekasortoa: Hyppele,
    huuda, juokse sateessa, näytä kieltä ohikulkijalle ja ennen kaikkea,
    rentoudu, vaikka tuon mainitsemasi musiikin avulla :)

    Terkuin U.

    Äänestä

Joo, pirteänä munkin on helppoa hymyillä, olla ystävällinen. Väsyneenä kiukuttaa kaikki :)

Ei tarvi pyrkiä ns. täydellisiin suorituksiin kuitenkaan? Voit olla kavereiden tai kumppanis kanssa väsyneenä ja känkkäränkänäkin (toki kivempaahan se kaveeraaminen on jos ollaan hyvällä päällä). Kaverit hyväksyy sut sellasena kuin sä oot. Ne osaa ottaa huomioon, ettei leivänpurija oo oikeasti kauhea luonteeltaan, vaan vain väsynyt.

Se on vaan osa elämää se väsyminenkin, kuten kaverit ja mielitiettykin.

Jos oot masentunut, niin lääkäriin sitten eiks joo.

Äänestä
  • Kännkäränkättäminen on varmasti jokaisen ihmisen kohtaama
    vitutuskohtaus, joka vie ilon hetkeksi pois olemisesta ja tekemisestä.

    Tietenkään ei tarvi olla täydellinen, mutta onhan se myös
    epäkohteliasta olla usein huonolla tuulella :)
    Ratkaisen tämän ristiriidan siten, että olen enemmän
    yksikseen pahalla tuulella, kuin muutoin. En siten
    sysää vastuuta huonoista fiboista jollekulle toiselle.
    Liikaa ei silti saisi olla yksin, vaikka vitutus olisikin
    kroonista.

    Enpä tosta masennuksesta tiedä. Lievänä toiminnallisuuden
    puutoksena saattaa näyttäytyä apeus olemuksessani.
    Ja normaali ei ole sana, jolla itseäni kuvailisin, mutta
    täysin toivotonkaan tapaus en toivottavasti ole :)

    Äänestä

Ihmisten seurassa ei viitsi olla väsyneenä ja surumielisenä, eihän sellainen seura ole mistään kotoisin. Jotta kehtaisi seuraan hakeutua pitäisi olla iloinen, tai edes hyväntuulinen. Iloisuus jos mikä taas vie voimat. Siinäpä sellainen noidankehä, josta ei helpolla irti riuhtouduta. Masis ainakin poikii yksinäisyyttä. Ei yksin haluaisi kaiken aikaa olla, mutta minkäs teet kun ei jaksa sanaakaan sanoa. Ei tule minunkaan ylettömästi seuraleikkejä leikittyä näinä päivinä. Älähän nyt kuitenkaan ihan asialinjalle rupea ;) *asentaa pilkkeen takaisin silmään* Näin on parempi :)

Äänestä
  • Kiitos pilkkeestä kultsi

    Äänestä

  • U.telia kirjoitti:

    Kiitos pilkkeestä kultsi

    Onnistuin sitten tässä räpeltäessä ilmoittamaan asiattomasta viestistä. Pahoittelen, vahinko :) Juu no iloisuus ei sinänsä vie voimia, ainoastaan silloin kun se on nostettava väkipakolla pintaan. Ja masentuneella lähes koko ajan on alavireinen olo. Siinä tilassa on kidutusta jo se, että yrittää hymyillä. Onneksi itse olen jo paranemaan päin, vaikka en suuria jaksa vieläkään tehdä. Tänään olen puhunut yhdeksän ihmisen kanssa, mikä on minun seurapiirielämäni mittakaavassa aivan päätä huimaava määrä :D ja nyt sitten väsyttää niin jumalaudattomasti.
    Kiitos taikasauvan heilautuksista ja hyvää/pirteää/onnellista jatkoa sinulle. Eiköhän kaikki ongelmoiset ratkea kun niiden kanssa tarpeeksi kauan jaksaa painia ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

U.telia kirjoitti:

Hei, te kaikki enemmän tai vähemmän yksinäiset tamppaajat!
(tässä kohtaa olisi hymiö, jos tämän palstan ilmapiiri olisi
myönteisempi niiden käyttöä kohtaan:) -ohops :)

Olen tullut siihen tulokseen, että yksinäisyys aiheutuu
(omalla kohdallani) henkisestä ja fyysisestä väsymyksestä.
Yhdistän virkeyden ja mielen vireyden seurallisuuteen
ja epäilen, etten ole ainoa pirteänä seurallinen, mutta
väsyneenä passiivisuuteen taipuvainen leivänsyöjä.
Luulen vain olevani keskiverto vemppaajaa uneliaampi
luimistelija. Täysin valveutuneena on helppoa olla tyyni.
Ja väsyneenä puolestaan känkkäränkkä vääntää suupielet
väkisinkin kohti Kiinaa. Tällöin on mahdotonta olla muuta
kuin tylsistynyt, hajamielinen ja syitä elämisensä
hirveyteen etsivä ankeuden täydellistymä. Ja mitäpä
olisikaan täydellinen kurjuus ilman yksinäisyyttä?

En kaipaa muilta ihmisiltä paljoa. Ehkä vähemmän, kuin
itselleni myönnänkään. Pelkkä nukkuminen toisen lähellä
ja yhteisen ilman hengittäminen riittävät pitkälti.
Yleensäkin hyväksyväisyys on lämmin ja ihmisiä luokseen
houkutteleva piirre kanssakulkijassa. Mutta tylsämielinen
ja veltto vässykkä ei ole timantti hänen äitinsä lisäksi
kenenkään silmissä :/

Siispäs, hyvät toverit, haluaisin kysyä teiltä, onko yksinäisyys
kohdallanne seurausta jonkinmoisesta väsymyksestä?
Ja jos on, niin mikä neuvoksi? Eikös yksinäisyys ole huono
vaihtoehto, vaikka unisuus välillä ajaisikin seurallisuuden
edelle? Joten lääkkeeksi ehdottaisin unitalkoita ja sopivan
unikaverin hankkimista :) Ainaskin mulle kelpais joku sopivan
aamu-uninen kumppani kiinni kylkeeni :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu