Hei, te kaikki enemmän tai vähemmän yksinäiset tamppaajat!
(tässä kohtaa olisi hymiö, jos tämän palstan ilmapiiri olisi
myönteisempi niiden käyttöä kohtaan:) -ohops :)
Olen tullut siihen tulokseen, että yksinäisyys aiheutuu
(omalla kohdallani) henkisestä ja fyysisestä väsymyksestä.
Yhdistän virkeyden ja mielen vireyden seurallisuuteen
ja epäilen, etten ole ainoa pirteänä seurallinen, mutta
väsyneenä passiivisuuteen taipuvainen leivänsyöjä.
Luulen vain olevani keskiverto vemppaajaa uneliaampi
luimistelija. Täysin valveutuneena on helppoa olla tyyni.
Ja väsyneenä puolestaan känkkäränkkä vääntää suupielet
väkisinkin kohti Kiinaa. Tällöin on mahdotonta olla muuta
kuin tylsistynyt, hajamielinen ja syitä elämisensä
hirveyteen etsivä ankeuden täydellistymä. Ja mitäpä
olisikaan täydellinen kurjuus ilman yksinäisyyttä?
En kaipaa muilta ihmisiltä paljoa. Ehkä vähemmän, kuin
itselleni myönnänkään. Pelkkä nukkuminen toisen lähellä
ja yhteisen ilman hengittäminen riittävät pitkälti.
Yleensäkin hyväksyväisyys on lämmin ja ihmisiä luokseen
houkutteleva piirre kanssakulkijassa. Mutta tylsämielinen
ja veltto vässykkä ei ole timantti hänen äitinsä lisäksi
kenenkään silmissä :/
Siispäs, hyvät toverit, haluaisin kysyä teiltä, onko yksinäisyys
kohdallanne seurausta jonkinmoisesta väsymyksestä?
Ja jos on, niin mikä neuvoksi? Eikös yksinäisyys ole huono
vaihtoehto, vaikka unisuus välillä ajaisikin seurallisuuden
edelle? Joten lääkkeeksi ehdottaisin unitalkoita ja sopivan
unikaverin hankkimista :) Ainaskin mulle kelpais joku sopivan
aamu-uninen kumppani kiinni kylkeeni :)
(tässä kohtaa olisi hymiö, jos tämän palstan ilmapiiri olisi
myönteisempi niiden käyttöä kohtaan:) -ohops :)
Olen tullut siihen tulokseen, että yksinäisyys aiheutuu
(omalla kohdallani) henkisestä ja fyysisestä väsymyksestä.
Yhdistän virkeyden ja mielen vireyden seurallisuuteen
ja epäilen, etten ole ainoa pirteänä seurallinen, mutta
väsyneenä passiivisuuteen taipuvainen leivänsyöjä.
Luulen vain olevani keskiverto vemppaajaa uneliaampi
luimistelija. Täysin valveutuneena on helppoa olla tyyni.
Ja väsyneenä puolestaan känkkäränkkä vääntää suupielet
väkisinkin kohti Kiinaa. Tällöin on mahdotonta olla muuta
kuin tylsistynyt, hajamielinen ja syitä elämisensä
hirveyteen etsivä ankeuden täydellistymä. Ja mitäpä
olisikaan täydellinen kurjuus ilman yksinäisyyttä?
En kaipaa muilta ihmisiltä paljoa. Ehkä vähemmän, kuin
itselleni myönnänkään. Pelkkä nukkuminen toisen lähellä
ja yhteisen ilman hengittäminen riittävät pitkälti.
Yleensäkin hyväksyväisyys on lämmin ja ihmisiä luokseen
houkutteleva piirre kanssakulkijassa. Mutta tylsämielinen
ja veltto vässykkä ei ole timantti hänen äitinsä lisäksi
kenenkään silmissä :/
Siispäs, hyvät toverit, haluaisin kysyä teiltä, onko yksinäisyys
kohdallanne seurausta jonkinmoisesta väsymyksestä?
Ja jos on, niin mikä neuvoksi? Eikös yksinäisyys ole huono
vaihtoehto, vaikka unisuus välillä ajaisikin seurallisuuden
edelle? Joten lääkkeeksi ehdottaisin unitalkoita ja sopivan
unikaverin hankkimista :) Ainaskin mulle kelpais joku sopivan
aamu-uninen kumppani kiinni kylkeeni :)
Vastaukset 16
Vanhimmat
hassu ;)
kysyä yhdelläkin lauseella eikä sanojen sekasotkulla. Mieleeni tuli väkisin, miksi ajattelusi on noin monimutkaisen sekavaa.
Ei väsymys ole yksinäisyyden oire vaan sen seuraus. Tosin väsymykseen löytyy muitakin syitä.
Ok, nyt lupaan tukahduttaa pilkkeen silmässäni, ja pysyä kokonaan
asialinjalla.
Ymmärrän kyllä hyvin, että väsymys voi olla myös seurausta
yksinäisyydestä. Mutta eikös yksinäisyyskin ole nähtävissä
pikemminkin seurauksena, kuin syynä? Mielestäni yksinäisyys
esiintyy enimmäkseen yhdessä lukuisten muiden ongelmien kanssa.
Uskon että suurin osa yksinäisistä ihmisistä ei valitse
osaansa yksinolijana. Yskinäisyys voisi olla kohtuu
usein reaktio krooniseen stressiin ja väsymykseen tai joskus
myös voimakkaisiin pelkotiloihin ym. mielen kurittajiin.
Isossa mittakaavassa luulen yksinäisyyttä synnyttävän
kiireinen elämänrytmi ja läheisten ihmissuhteiden vähäisyys,
jotka aiheuttavat turvattomuutta, uupumusta.
Ja lisäksi mun on vaikea kuvitella yksinäisyyttä ilman jonkinlaista
väsymystä. Virkeys liittyy hyväntuulisuuteen, joka liittyy
seurallisuuteen. Ja siten väsymyksestä olisi lyhyt tie
yksinäisyyteen...
...Btw. en mä luule olevani mikään kaikkitietävä, joten en suutu,
jos joku kertoo mun olevan jossain asiassa väärässä :)
Naputelkoon siis muutkin sormensa puhtaaksi, jos näkemystä
aiheeseen liittyen löytyy.
osittain väsymyksestäkin mutta suurimmaksi osaksi sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi. vielä yksinäisyyden jatkuessa se on myös elämäänkyllästymisen seurausta ja sitä että olen ronkeli ja huono sanomaan pahasti ihmisille, esim. että "ei kiinnosta" joten jättäydyn yksin.. ja toisaalta en halua ongelmineni huonontaa kenenkään elämää jolla se on parempi kuin minulla.
Joo, mä ymmärrän jossain määrin yksinkertaistavani yksinäisyyttä
ongelmana. Edelleen olen sitä mieltä, että jos ihminen kaikista
ongelmistaan huolimatta pysyy elinvoimaisena ja virkeänä, niin
ennuste hänen seurallistumiselleen on paljon myönteisempi,
kuin silloin, jos hänet valtaa väsymys ja tappiomieliala.
Sinulle toivotan jaksamista ja voimia. Uskon sinunkin voivan
kulkea elämääsi kohti uusia uria. Niin kauan, kuin sinulla on
vähänkään toivoa jäljellä, et ole toivoton tapaus.
Elämä pistää joskus uppercuttia leukaperiin, mutta kuka sanoo,
että elämän pitäisi olla helppoa?
mutta, toivoa ei juuri ole, odotan kuolemaa innolla, koska en näe sitä pahana asiana ja kärsin monista ongelmista joita en saa hoidettua häpeän pelossa. harmi vain että siskoni ovat eri mieltä kuolemisesta, joten ei onnistu vielä. jaksele sinäkin ihQ
Olen pahoillani, jos maailma ei ole onnistunut näyttämään
sinulle valoisaa puoltaan. Osalle ihmisistä maailma on
julma paikka. En tunne sinua ja taustaasi, mutta voin kuvitella
sinun kohdanneen monia myrskyjä elämäsi aikana. On totta
että traumaattiset tapahtumat jättävät ihmiseen pysyviä
jälkiä. Helvetillisten skenaarioiden jälkeen on opittava uusi
tapa elää ja nauttia. Joskus vaaditaan apinan raivoa ja
kunhan homma lähtee toden teolla pelittämään, saattaa ilo
palata elämän normaaliin päivärytmiin osaksi arkea.
Vielä koittaa se sekunnin murto-osa, ja ehkä jopa kokonainen
minuutti tai päivä, jonka ajan olet onnellinen ja odotuksesi
palkitaan... Kiitos että olet olemassa :)
kaaniita unia :) en varmaan itse mene nukkumaan ollenkaan tänä yönä kun pitää mennä aamulla psyk.polille. XD
toivottavasti nukuit jonninverran :))))
Heippa vaan ittelles! Ilo sulla on onneksi voima varanasi!
Jos on paha olla henkisesti, silloin tekee just mieli painautuu peiton alle. Musan kuuntelu on kans sellainen.
Mä oon sairauseläkkeellä ja ainoo sos. kontakti & - ympäristö on koti ja ajatukset kelaa vain dementia - alzheimeriin sairastuneen isoäitini asioissa. Mä en tunne sillain yksinäiseksi itteeni, mutta mulla ajatukset kelaa vain tuon voimat vievän sairauden ympärillä. Ja sitten kun ei pääse tuon vanhuksen luo, tulee hirveet itse syytökset siitä (kun on omat krempat, ainut on vaan puhelinyhteys 5- 7 kertaa viikkoon).
No, ei tää liittyny kai yksinäisyyteen, mutta kuitenkin sitä tahto kirjottaa tänne. Tää netti tuo kyllä ihan kivaa vaihtelua, eli nää keskustelut on nyt "virtuaalis - sosiaalinen kontakti."
Kirjoittelehan, u. telia ja voi hyvin.
p.s Oli mullakin ihanaa aikaa silloin se yks kouluvuosi, jolloin oli frendejä, ihan oikeita ja sain hetkeksi taas luottamuksen ihmisiin ja uskalsin olla oma itteni. Mutta... se on jo taakse jäänyt ja kaukaista unta, kauniita muistoja.
Terkuin Suzyanne
Hei Suzy !
Otan kantaa tuohon sun tilanteeseen. Ethän pahastu :)
Kaikki mikä lisää väsymystä on myös omiaan tekemään ihmisistä
yksinäisiä. Olipa kyse omasta tai lähimmäisen terveydestä, niin
valtavasti vie voimia kamppailu jotakin pitkäaikaista sairautta
vastaan. Jos kyse on jonkun itselle rakkaan ihmisen sairastamisesta,
niin tilanne saattaa olla vielä raskaampi, kuin itse sairastaessaan.
Ei kannata murehtia liikaa mitään asiaa maailmassa. Jos
liikaa miettii ikäviä, vie murehtiminen voimat käytännön elämiseltä,
ja lopputulos on huono. Monet yksinäiset ihmiset ihan varmasti
ovat liikaa vastuuta kantavia ja luonteeltaan murehtijoita.
Ikävien asioiden hautomista oman mielenterveytensä
kustannuksella kannattaa vältellä yhtä suurella huolella kuin
opiskelija välttelee tv-luvan maksamista :)..
Hirveä ajatus on se, miten syntyjään vastuuntuntoinen ihminen
kasvaa "aikuiseksi" ja varttuessaan alkaa kantaa aina vain
suurenevaa vatuun taakkaa. Aina löytyy uusia tapoja olla
vastuullinen ja laiminlyödä omia tarpeitaan. Lopputulos on
huono: muuttuminen passiviseksi nautintoja kohtaan ja
mielihyvää tuottavien asioiden vähättely...
Hei Suzy, koska sä muistat, mikä sut aikoinaan teki onnelliseksi,
niin etkö voisi mitenkään elää uudelleen noita kouluaikoja?
En tarkoita, että voisit hypätä aikakoneeseen ja palata menneeseen,
vaan että voisit yrittää houkutella sitä menneen ajan iloisempaa
mielentilaa. Huolettomuus on sitä, ettei kiusaa itseään maailman
epäjärjestyksellä. Sen sijaan, että korostat aina vain vastuullista
puoltasi, voisit vaikka yrittää lisätä maailman sekasortoa: Hyppele,
huuda, juokse sateessa, näytä kieltä ohikulkijalle ja ennen kaikkea,
rentoudu, vaikka tuon mainitsemasi musiikin avulla :)
Terkuin U.
Joo, pirteänä munkin on helppoa hymyillä, olla ystävällinen. Väsyneenä kiukuttaa kaikki :)
Ei tarvi pyrkiä ns. täydellisiin suorituksiin kuitenkaan? Voit olla kavereiden tai kumppanis kanssa väsyneenä ja känkkäränkänäkin (toki kivempaahan se kaveeraaminen on jos ollaan hyvällä päällä). Kaverit hyväksyy sut sellasena kuin sä oot. Ne osaa ottaa huomioon, ettei leivänpurija oo oikeasti kauhea luonteeltaan, vaan vain väsynyt.
Se on vaan osa elämää se väsyminenkin, kuten kaverit ja mielitiettykin.
Jos oot masentunut, niin lääkäriin sitten eiks joo.
Kännkäränkättäminen on varmasti jokaisen ihmisen kohtaama
vitutuskohtaus, joka vie ilon hetkeksi pois olemisesta ja tekemisestä.
Tietenkään ei tarvi olla täydellinen, mutta onhan se myös
epäkohteliasta olla usein huonolla tuulella :)
Ratkaisen tämän ristiriidan siten, että olen enemmän
yksikseen pahalla tuulella, kuin muutoin. En siten
sysää vastuuta huonoista fiboista jollekulle toiselle.
Liikaa ei silti saisi olla yksin, vaikka vitutus olisikin
kroonista.
Enpä tosta masennuksesta tiedä. Lievänä toiminnallisuuden
puutoksena saattaa näyttäytyä apeus olemuksessani.
Ja normaali ei ole sana, jolla itseäni kuvailisin, mutta
täysin toivotonkaan tapaus en toivottavasti ole :)
Ihmisten seurassa ei viitsi olla väsyneenä ja surumielisenä, eihän sellainen seura ole mistään kotoisin. Jotta kehtaisi seuraan hakeutua pitäisi olla iloinen, tai edes hyväntuulinen. Iloisuus jos mikä taas vie voimat. Siinäpä sellainen noidankehä, josta ei helpolla irti riuhtouduta. Masis ainakin poikii yksinäisyyttä. Ei yksin haluaisi kaiken aikaa olla, mutta minkäs teet kun ei jaksa sanaakaan sanoa. Ei tule minunkaan ylettömästi seuraleikkejä leikittyä näinä päivinä. Älähän nyt kuitenkaan ihan asialinjalle rupea ;) *asentaa pilkkeen takaisin silmään* Näin on parempi :)
Kiitos pilkkeestä kultsi
Onnistuin sitten tässä räpeltäessä ilmoittamaan asiattomasta viestistä. Pahoittelen, vahinko :) Juu no iloisuus ei sinänsä vie voimia, ainoastaan silloin kun se on nostettava väkipakolla pintaan. Ja masentuneella lähes koko ajan on alavireinen olo. Siinä tilassa on kidutusta jo se, että yrittää hymyillä. Onneksi itse olen jo paranemaan päin, vaikka en suuria jaksa vieläkään tehdä. Tänään olen puhunut yhdeksän ihmisen kanssa, mikä on minun seurapiirielämäni mittakaavassa aivan päätä huimaava määrä :D ja nyt sitten väsyttää niin jumalaudattomasti.
Kiitos taikasauvan heilautuksista ja hyvää/pirteää/onnellista jatkoa sinulle. Eiköhän kaikki ongelmoiset ratkea kun niiden kanssa tarpeeksi kauan jaksaa painia ;)