Eli nyt olisi sitten se suuri askel otettava ja muutettava pois kotoa. En ole mikään hirveän nuori (22), joten ikääkin alkaa olla. Kuitenkin minua pelottaa ihan mielettömästi iso muutos ja kaikki vastuu ym. mitä se tuo tullessaan. Tuleva asunto on ihana ja poikaystäväni muuttaa sinne kanssani, yksinäisyyskään ei voi iskeä. Pelkään kuitenkin jättää äidin yksin ja kaiken tutun ja turvallisen taakseni. Olenko ihan hullu? En tiedä miksi kaikki uusi tuntuu niin pelottavalta. Ehkä myös se miten sitä oppii jakamaan kämpän toisen kanssa on arveluttavaa. Rakastan tietenkin poikaystävääni, mutta se yksityisyyden tavallaan puuttuminen arveluttaa. Tiedän, että joskus kaikkien on muutettava kotoa (ainakin melkein kaikkien). Mutta kaipaisin nyt kannustusta ja kokemuksia muilta kotoa muuttaneilta ja tietenkin poikaystävän kanssa yhteen muuttaneilta! Myös miten raha-asiat lähti rullaamaan ja kuinka kauan meni, että koti tuntui kodilta?
Pois kotoa
Ensimmäistä kertaa
5926
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä se varmaan kaikkia jännittää aluksi. Muistan kaikki nuo tuntemukset omalta kohdaltani. Kyllä se siitä sitten lähtee menemään jahka jonkun aikaa totuttelee. Tietysti tollanen iso muutos herättää ihan luonnostaan erilaisia tuntemuksia, myöskin syyllisyydentunteita voi tulla niinkuin vanhempiaan kohtaan, mutta onhan se kuitenkin normaali asia että lapset lähtee pesästä, vaikka se voi olla aluksi kova paikka vanhemmilekin. Se kuitenkin kuuluu elämään. Voithan käydä äitiäsi katsomassa ja kannattaakin varmaan alussa käydä vähän useammin, ettei tule liian jyrkkä muutos kerralla. Toisaalta voi olla helpotus sinulle ettet muuta ihan yksin asumaan, kuten minä tein. Oli niin outoa kun yhtäkkiä ei ollutkaan mitään seuraa koko iltana kun ennen oli aina perhe ympärillä. Siihen tottuminen kesti pitkän aikaa. Sitten kun saa kaikki tavarat paikoilleen, niin eiköhän se ala ihan kodilta tuntua. Tulot ja menot kannattaa kartottaa ihan vaikka paperille, että näkee mikä se budjetti on millä eletään, kun sitä rahaa kuitenkin kuluu enemmän omillaan kuin vanhempien luona asuessa kun tulee kaikki laskut itselle maksettavaksi. Niin kyllä siitä kaikki osapuolet sitten ajan mittaan tottuu uuteen tilanteeseen eikä kannata kantaa turhaa syyllisyyttä asiasta joka on ihan luonnollinen. Lähti äitisikin aikoinaan lapsuudenkodista ja perusti perheen. Ajattele asiaa siltäkin kantilta. Onnea vaan uuteen kotiin ja elämään!
Meillä meni poikki melkein heti kun muutettiin yhteen. Otettiin iso asuntolaina ja piti suunnitella yhteistä tulevaisuutta mutta kumppanini ilmoitti sitten että se olikin loppu. Mulle ei jäänyt muuta kuin isot asuntovelat enkä tiedä miten niitä pystyn koskaan maksamaan pois :(
Miulla on ihan sama homma edessä, tosin olen vielä vanhempi ja olen muuttamassa yksin asumaan johonkin yksiöön.
Olen 24 ja nyt olisi tarkoituksena muuttaa pois kotoata. Äidin kanssa olen jutellut ja hän tietää että muutan piakkoin pois. Toki se on hänelle rankkaa, mutta oma elämä on aloitettava. Minuakin pelottaa ihan kamalasti, mutta mulla on pari ystävää tukenani.
Hei!
Tsemppiä, nyt on itsenäistymisen aika :)
Itse muutin pois kotoa 18-vuotiaana, muutin yhteen poikaystävän kanssa, jonka kanssa oltiin jo 3 vuotta seurusteltu. Ei ehditty asua yhdessä kuin vajaa puoli vuotta kun jo meni poikki. Ja kun muutin seuraavan kerran uuden poikaystävän kanssa yhteen, kesti vielä vähemmän aikaa.
Lopulta ostin oman asunnon ja asuin yksin jonkin aikaa. Viihdyn hyvin yksin, eikä kotoa pois muuttaminen tuntunut aluksikaan pahalta. Oli niin ihanaa päästä asumaan poikaystävän kanssa yhteen vaikka siinä sitten lopulta huonosti kävikin.
Mukavaa itsenäisyyden aloittamistahan se on. Varsinkin jos on jo työelämässä, omat tulot ja omat menot. Voi tehdä ulkomaanmatkoja, vanhemmat ei enää voi kieltää miten omaa elämää elää. Nään ehkä joka toinen kuukausi vanhempiani, joskus harvemmin ja joskus useammin. Muuten pidetään yhteyksiä mutta ei mitenkään liikaa. Hyvin on molemmat osapuolet sopeutuneet siihen että lapset lentäneet pesästä pois. Ehkä sekin auttaa asiaan, että en ollut ainoa lapsi.
Onnea vain itsenäisyyden aloittamiseen! Se on mukavaa aikaa, itsestään oppii aika paljon. Ja ainahan sitä on tervetullut kotiin jos suru puseroon iskee :)
Minä muutin toiselle paikkakunnalle (200km päähän) opiskelemaan tänä syksynä ja olen 16-vuotias. Monet ovat hurjistelleet, että näin nuorena asun jo yksin omassa yksiössäni, ja monet ovat toruneet vanhempiani kun he päästivät minut näin lähtemään omilleni. Huolehdin siis itsestäni ja kaikesta itse, eikä ongelmia ole ollut, eikä kotoa muutto tarkoita etteikö saisi pitää yhteyttä vanhempiin päivittäin.
Tietenkin 22v haluaa aloittaa täysin oman elämänsä, mutta vanhemmat on rakkaita ja niihin varmaankin saa tukeutua yhä vaikkei enää kotona asuisikaan.
Ja jos minä selviän yksin asumisesta jo tämän ikäisenä, niin kyllä sinäkin pystyt siihen! :)
Minä asuin kaksi kuukautta poikaystäväni luona johtuen siitä, etten löytänyt aluksi sopivaa asuntoa, ja se taitaa kuulostaa vielä hullummalta kuin yksinään asuminen. Halvempi vaihtoehto olisi tietysti ollut, että olisin jäänyt asumaan hänen kanssaan, mutta olen sellainen ihminen, että tarvitsen omaa tilaa ja siispä oma asunto oli koko ajan tähtäimessä. Aikuisena tietenkin parisuhde on vakiintunut enemmän tms, mutta jos asuu ensimmäistä kertaa yksinään, on ehkä jopa hyvä aluksi ainakin totutella siihen itse yksin,
ja kun yksin asuminen rupeaa sujumaan, sen jälkeen onkin hyvä totutella yhdessä asumiseen toisen kanssa.
Mutta kyllä se sujuu.