Pennittömänä maailmalle: halvat hotellit Pariisissa?

Rollo Tomasi

Varmaan aika moni haaveilee matkustamisesta Pariisiin ja muualle Ranskaa. Haaveet saavat kolauksen kun halpoja lentoja ei sittenkään ole paljon tarjolla ja matkatoimisto tarjoaa hotelleja hintalistan yläpäästä. Ns. budjettihotellit ovat järjestään vähintäin kaksi tähteä eli halvimmillaan noin 40-50e/vrk. Seuraava tarjolla oleva kategoria alaspäin on nuorisomajoitus, joka nettikuvausten perusteella on yhteismajoitusta kymmenenkin henkeä per huone (ei kiitos!). "Budjettihotellit" ymmärrän koska matkatoimistot haluavat kiskoa matkailijasta viimeisenkin sentin irti. Sitä en ymmärrä miksi netti-ihmiset eivät missään kerro esim. Pariisin yhden tähden ja tähdittömän kategorian hotelleista joiden täytyy olla halvempia mutta silti riittävän hyviä pa-budjettimatkailijan tarpeisiin. Itse en kaipaa matkoilla suuria mukavuuksia mutta haluaisin silti huoneen ja vuoteen ihan omaan käyttöön. Halvin huone jossa olen asunut Pariisissa maksoi 5FF (viisi frangia!) vuorokausi ja oli loistelias vastavalmistuneen ylioppilaan tarpeisiin. Jopa lakanoita vaihdettiin kaksiviikkoisen oleskeluni aikana. Myönnettäköön että siitä on aikaa kulunut mutta olen varma että Pariisista löytyy muitakin majoitusmahdollisuuksia kuin vähintäin kaksitähtiset ja vuodekolhoosit. Netistä olen löytänyt satamäärin yhden tähden hotelleja ja tähdittömiä mutta tietenkään muita yhteystietoja kuin katuosoite ja puhelin ei ole. Onko kellään kokemusta ja kenties suositeltaviakin majapaikkoja tiedossa? Selailin vanhaa Lonely Planetia jossa mainitaan nimiä. Näitä halpoja hotelleja ei yleensä voi varata etukäteen mutta jotkut kuulemma suostuvat pitämään huonetta muutaman tunnin jos soittaa asemalta.
Kiitokset etukäteen!

4

836

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Touko_pouko

      Ranskasta löytyy kymmenittäin Formule1 motelleja. http://www.hotelformule1.com/formule1/index.html Halpaa, 25-35€/huone/yö ja siistejä. Sijaitsevat usein pääteiden varsilla, joten vuokra-auto olisi kova juttu. Toinen edullinen motelli vaihtoehto on Premiere classe.

      Jos halvalla aikoo mennä, niin lennot Ryanairilla Frankfurt-Hahniin, josta pienellä vuokra-autolla ajaa pari tuntia Ranskan rajalle. Ja yöt viettää Formule1:ssä, niin halpa reissu tulee..

    • Formule1

      Kehätien varrella, lähellä metroasemaa sijaitsee ko. hotelli. Toissa kesänä tuli oltua siellä ja ainoastaan positiivisia kokemuksia kohteesta.
      Hotelli on aika uusi ja moneen muuhun Formule1:een verrattuna on todella siisti.

    • budjettiluokka

      Löytyy myös yhden tähden hotelleja:

      http://www.paris35.com/

      Ainakin vähän alle 20 €/yö hintaisia näyttää olevan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      110
      6180
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5215
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe