Ei kummeja

Heip! En kuulu kirkkoon ja tulevalle vauvallemme järjestetään nimijuhlat. Uskonnottomiin nimijuhliin eivät kummit varsinaisesti kuulu. Oma kokemus sekä kummilapsena olosta että kummina olosta (pyydettiin joskus aikoinaan kun vielä kuuluin kirkkoon) ovat toimimattomia. Oman kummilapseni vanhemmat ilmoittivat aina mitä lahjaa milloinkin pitäisi hankkia ja näin kauan teinkin, kunnes kyllästyin siihen, ettei ainuttakaan kiitosta edes koskaan tullut.
No, tästä kaikesta viisastuneena (?) ajattelin, että jos vauvallemme ei pyydetä kummeja ollenkaan. En haluaisi sitouttaa ketään enkä myöskään asettaa ketään ihanista ihmisistä ympärillä etuoikeutetuksi. Haluaisin kaiken perustuvan vapaaehtoisuuteen; jos ja kun joku haluaa vauvaa/lasta muistaa/ilahduttaa, hän sen tekisi silkasta tekemisen halusta, ei velvollisuudesta. Eli, meidän vanhempien mielestä tämä ajatus on hyvä.
Mutta! Sitten aloin miettimään miten tuleva lapsi kokee kummittomuuden. Kokeeko hän mahdollisesti jääneensä jostain paitsi kun kummin kaltaisia "omia" ihmisiä ei virallisesti ole?
Olisi kiva kuulla ajatuksianne ja varsinkin jos joku teistä on itse kummiton.
5824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei osaisi kaivata kummeja, kun hänellä ei niitä olisi koskaan ollutkaan. samoin ei tulisi mitään sisaruskateutta, jos toisella lapsella olisi "paremmat" kummit, koska kummeja ei olisi kenelläkään..

Munkaann mielestä kummeja ei tarvita, jos lapsella on muutenkin turvallisia aikuisia ympärillään (vanhemmat, isovanhemmat, sedät, tädit, ystäväpariskunnat yms) - jos perheellä ei olisi sukua/ystäviä asuinpaikkakunnan lähellä, tilanne voisi ehkä olla erilainnen, en tiedä.

Äänestä

Moikka!

Hiukan tuolla samalla kaavalla olen ajatellut vauvalle juhlia, jos nyt joskus onnistumme jälkikasvua saamaankaan. Tai en pitäisi sitä edes nimijuhlana, vaan ihan syntymän kunniaksi parina päivänä kakkukahvit, jolloin voisi tulla enemmän porukkaa katsomaan vauvaa, ettei kaikki sitten yksitellen miljoonaan kertaan. :D

Mutta mieleeni on tullut ihan sellainenkin, että mahdollisessa nimijuhlassa voisi olla "nimikummi", jota

a) ei velvoitettaisi yhtään mihinkään
b) joka saisi itse päättää miten kummilastaan muistaa

Ja voisihan nimikummi olla sellainenkin, joka halutessaan muistaa lasta kortilla, paketilla, eläintarhakäynnillä tms. vain nimipäivänä! :) Jäisi sitten synttäri- ja joulupaketit muiden harteille... ;)

Mutta jos kummia ei valita, niin tuskin lapsi osaa sitä kaivata, koska on aina elänyt ilman kummia.

Äänestä

En usko, että lapsi kokee jääneensä paitsi jostain, jos kerran hänellä on muita välittäviä ihmisiä ympärillään. Näin sinäkin voit nauttia täysin äitiydestäsi, eikä tarvitse uhrata koko aikaa kummien parjaamiseen.

Äänestä
  • ...hienon kannustavista viesteistänne! Nyt vielä paremmalla mielellä aion toteuttaa kummittoman suunnitelmani. Tuntuu hyvältä, kun ei tarvitse velvoittaa ketään "pakkolahjoihin" tms. Oikein lämmintä, hyvän mielen syksyä teille! :)

    Äänestä

No voih jee.

Mulla ei koskaan ole ollut kummia eikä koko suvullakaan :) kummius on ihan outo käsite meidän perhees ja hyvä niin. Välillä sitä pienenä ajattelin, et mikä se on... mut en koe missaavani mitään, sillä onhan mulla mummut ja vaarit, sedät ja tädit sekä serkut :) sekä tietysti siskot ja vanhemmat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pömppis kirjoitti:

Heip! En kuulu kirkkoon ja tulevalle vauvallemme järjestetään nimijuhlat. Uskonnottomiin nimijuhliin eivät kummit varsinaisesti kuulu. Oma kokemus sekä kummilapsena olosta että kummina olosta (pyydettiin joskus aikoinaan kun vielä kuuluin kirkkoon) ovat toimimattomia. Oman kummilapseni vanhemmat ilmoittivat aina mitä lahjaa milloinkin pitäisi hankkia ja näin kauan teinkin, kunnes kyllästyin siihen, ettei ainuttakaan kiitosta edes koskaan tullut.
No, tästä kaikesta viisastuneena (?) ajattelin, että jos vauvallemme ei pyydetä kummeja ollenkaan. En haluaisi sitouttaa ketään enkä myöskään asettaa ketään ihanista ihmisistä ympärillä etuoikeutetuksi. Haluaisin kaiken perustuvan vapaaehtoisuuteen; jos ja kun joku haluaa vauvaa/lasta muistaa/ilahduttaa, hän sen tekisi silkasta tekemisen halusta, ei velvollisuudesta. Eli, meidän vanhempien mielestä tämä ajatus on hyvä.
Mutta! Sitten aloin miettimään miten tuleva lapsi kokee kummittomuuden. Kokeeko hän mahdollisesti jääneensä jostain paitsi kun kummin kaltaisia "omia" ihmisiä ei virallisesti ole?
Olisi kiva kuulla ajatuksianne ja varsinkin jos joku teistä on itse kummiton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu