Hei mammat!
Meillä poika nyt 7kk ja mies ois kovasti haluamassa toista vaavia :) Äiti tässä vielä pohdiskelee hymyssä suin ja ajattelin kysellä, että millaista se elämä ois useamman pienen lapsen kanssa. Mikä muuttuu ensimmäisen lapsen saantiin nähden ja mitkä ovat "plussat" ja "miinukset" useamman kanssa, jos nyt näin voi kysyä. Miten sitä äiti jaksaa :)
Iloista syksyä kaikille äideille ja kiitos vastauksista.
Meillä poika nyt 7kk ja mies ois kovasti haluamassa toista vaavia :) Äiti tässä vielä pohdiskelee hymyssä suin ja ajattelin kysellä, että millaista se elämä ois useamman pienen lapsen kanssa. Mikä muuttuu ensimmäisen lapsen saantiin nähden ja mitkä ovat "plussat" ja "miinukset" useamman kanssa, jos nyt näin voi kysyä. Miten sitä äiti jaksaa :)
Iloista syksyä kaikille äideille ja kiitos vastauksista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jos voin auttaa päätöksen teossa niin olen sitä mieltä että ehdottomasti ainakin neljä lasta.. syitä on monia yksi on se että niistä on seuraa toiselleen kasvavat sosiaalisemmiksi.. lapsi saattaa helpommin kokea yksinäisyyttä jos on ainokainen.. sitten tulevaisuutta ajatellen kun olette itse vanhempia niin onhan se ihana kun on enemmän lapsia jotka käyvät katsomassa ja ennenkaikkea lapsen lapsia niin sanottua elämän jälkiruokaa, joka tarkoittaa että lapsen lapsisita saat ne parhaat palat:) ja ajattele miten ihanaa niistä lapsista on kun voivat olla sisarukset keskenään tekemisissä ja isommat jo auttavat pienenmpien hoidossa ja ovat leikkikavereita toisilleen.. tiedän monta sellasita jotka katuvat kun ei tullut tehtyä ku yks tai kaks lasta.. onhan niissä työmaata mutta mielestäni lapsi asiassa on kuitenkin enemmän plussia kuin miinuksia.. ja sinulla on noin ihana mies joka haluaa lapsia:) ps. muista kuitenkin ettei lapsia niin vaan tehdä ne saadaan lahjaski...
Minä aloin odottamaan pikkukakkosta, esikoisen ollessa 1v3kk. Alkuraskaudessa hiukan jännitti, miten selvitään arjesta kahden vaippaikäisen kanssa. Odotusaika sujui ongelmitta, ja esikoista valmisteltiin vauvan tuloon. Päätin olla ottamatta vauvan tuloa liian suurena asiana, eli antaa asioiden mennä omalla painollaan, ja kestämään sen, mitä uusi elämän muutos ikinä tullessaan tuokaan.
Tytön synnyttyä oli esikois poikamme siis 1v11kk. Kaikki sujui alusta asti huippuhienosti! Olen siitä edelleen yllättynyt, kuinka hyvin isoveli otti uuden tulokkaan. Tottakai hän oli hiukan mustasukkainen, joka ilmeni kiukutteluna. Koskaan hän ei kuitenkaan vauvaa kohtaan käyttäytynyt rumasti, vaan raivarit osoitettiin isälle ja äidille.
Siskon synnyttyä mikään muu ei muuttunut, joka varmasti auttoi asioiden hyväksymistä. Edelleen käymme joka päivä ulkona puistossa, kaupungilla, kaupassa ja muilla asioilla. Käymme esikoisen kanssa kerran viikossa kaksin kerhossa ja yritämme muutenkin tehdä muutaman kerran viikossa pojan kanssa isä-poika /äiti-poika laatuaikaa ilman vauvaa. Niistä hetkistä nauttii niin poika kuin vanhemmatkin, ja poika huomaa ettei isän ja äidin suhtautuminen häneen ole muuttunut lainkaan, vaikka vauva onkin talossa. Esikoiselle pyrimme muutenkin osoittamaan huomiota ihan kuin ennenkin ja ottamaan hänet mukaan kaikkiin arjen askareisiin, kuten pesukoneen täyttöön, astainpesukoneen tyhjennykseen, tiskaamiseen yms.
Itse olen jaksanut yllättävän hyvin. Kiitos siitä tietysti kiltille vauvalle, joka on alusta asti nukkunut yönsä hyvin, sekä ihanalle isille, joka auttaa arjen pyörityksessä. Myös omista vanhemmistani on ollut suunnaton apu. Meillä siis "tukiverkko" on mahtava, ja se tietenkin auttaa äidin jaksamista. Tottakai välillä väsyttää, mutta sellaisina hetkinä mietin, miten paljon huonommin asiat voisivat olla. Kun pinnaa kiristää menen vaikka viemään roskat, jaheti niinkin pienen "irtioton" jälkeen jaksaa kuunnella paremmin uhmaikäisen kiukkua, tai vauvan itkua.
Olen sosiaalinen ihminen, enkä kestäisi kotona oleilua. Niinpä me käymme päivittäin kaupungilla, ja kolmena päivänä viikossa on erilaista kerhotoimintaa, (mll ja seurakunta) joissa olemme innokkaasti mukana näkemässä muita äitejä ja lapsia. Oma pää pysyy hyvin kasassa kun ei eristäydy lasten kanssa kotiin.
Rakastan elämääni kahden lapsen äitinä, enkä vaihtaisi pois päivääkään. Nämä lapset ovat lahjoja, joista yritän aina muistaa olla kiitollinen- väsyneenäkin!
Toisen lapsen kanssa kaikki on "helpompaa". Aika menee hurjan nopeaa vauhtia, välillä liiankin nopeaa. Siitä on välillä oikein huono omatunto, kun tuntuu ettei ehdi tarpeeksi ihastella pikkuisen uusia taitoja ja seurata kasvua niinkuin esikoisen kanssa. Toisen kanssa en ole kaikista asioista niin huolissani, enkä stressaa turhia. Asiat menevät omalla painollaan, ja helpottaa kun tietää vähäisen mitä on tulossa esim. kuukuden päästä yms. Myös oma irtautuminen arjesta sujuu paljon helpommin. Pystyn siis käymään kaupassa, kahvilla ja omilla asioilla miettimättä kokoajan "miten kotona pärjätään." Tiedän että mies pärjää lasten kanssa, siinä kuin minäkin, imetystä lukuunottamatta. Uskon, että jos toisen lapsen syntymästä tekee liian ison numeron, niin itselleen kuin esikoiselleen on kaikki paljon vaikeampaa. Etukäteen kun ei kuitenkaan voi tietää mitä tuleman pitää, niinpä kannattaa vaan elää päivä kerrallaan ja ottaa vastaan se mitä tarjotaan. Toisen lapsen synnyttyä ei tarvitse enää opetella mitään uutta, koska äitiys on jo tuttua, ja tiedän olevani omille lapsilleni maailman paras äiti, vioistani huolimatta!
Kuulostaa ehkä hullulta, mutta en keksi yhtäkään "miinusta" kahden lapsen äitiydestä. Sanomattakin on selvää, että omaa/kahdenkeskeistä aikaa miehen kanssa ei paljoa ole, mutta sehän on selvää, eikä siihen voi suhtautua negatiivisena asiana. Lapsista on kuitenkin parin vuoden päästä niin paljon seuraa toisilleen, että viimeistään silloin elämä taas "helpottuu". Ellei silloin ole jo kolmatta lapsukaista;) Ei, kyllä me nyt pidetään hiukan taukoa ja tehdään kuulemma toiset kaksi pienellä ikäerolla, jos luoja suo.
Minä siis lämpimästi suosittelen useamman lapsen äitiyttä! Mikään ei anna niin paljoa kuin oma lapsi, ja mitä enemmän heitä on, sitä enemmän saat:)
Onnea vauvanteko puuhiin;)
T Ä82 ja P 08/04 ja T 07/06
Ajattelen hyvin samankaltaisesti kuin nimim. KEV82. Pienellä ikäerolla on sutinaa, jos on esim kaksi vaippaikäistä yhtä aikaa. Toisaalta heistä "vapautuu" sitten suht yhtä aikaa. Suurempi ikäero on taas oma kuvionsa. Uusperheissä näitä asioita on vaikea ohjata, mutta oman perheen kesken voi jotain edes suunnitella.
Lapset ovat lahja.