hämmästyttää, kummastuttaa

Jonkin verran tätä palstaa sivusta seuranneena, olen tullut siihen tulokseen, ettei tänne paljon kannata kommentoida, kertoa kuulumisia tai omia elämäntarinoitaan alkoholiin liittyen laittaa.
Eilenkin katsoin, kun jotkut hörhöt alkoi parissa keskustelussa tökkimään tikulla ihan asiallista tarinaa.

Sitten nämä aamunavaukset. Eihän sinne ole mitään asiaa meillä, jotka emme täysiraittiita ole. Hyvää päivää ja kirvesvartta...sisäpiiri käy kertomassa, että raittiina ollaan.
Entä jos minä tulisin sinne kertomaan, että kokonaan raitis en ole, mutta en eilen, enkä toissapäivänä, enkä edellisenäkään jne. ole ottanut alkoholia. Enkä varmaan ota tänäänkään. Mutta en lupaa, enkä vanno, että taas jonakin päivänä saatan jokusen olsan ottaaa. Eli en ole pyrkimässäkään täysraittiuteen. Otan kun otan.

Miten siihen suhtauduttaisiin, jos menisin sanomaan, että ”tämän päivän olen raittiina, mutta huomisesta ei oo tietoo”?

Ei tää palsta aina oikein toimi, niinkuin toivoisi.
Mukavahan olisi vaihtaa mielipiteitä ilman kiihkoilua ja muuta nälväilyä.
Mut taitaa jäädä haaveeksi.
12961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

..ehkä porukat haluaa kuulla toistensa kuulumisia?
Ei kait muuten tipattomien ketjua olisi?
Saathan sinä sinne kirjoitella "tänään raittiina mutta huomenna vedän lärvit" jos siltä tuntuu.
Ei kukaan voi tietää huomisesta. Siksi tipattomat meneekin päivä kerrallansa.

Äänestä

Raittiina systeemillä tuo tipattomienketju toimii, on toiminut jo vajaat kaksi vuotta.

Äänestä
  • Jaa, no enpähäntä tiennyt, että tuo ketju on tipattomien ketju. Elikkä on siis ristitty sellaiseksi.
    Sorry tietämättömyyteni.

    Äänestä

  • yy-kaa-koo kirjoitti:

    Jaa, no enpähäntä tiennyt, että tuo ketju on tipattomien ketju. Elikkä on siis ristitty sellaiseksi.
    Sorry tietämättömyyteni.

    palsta palstan sisällä ja sitten kaikkialaa sen ympärillä.

    Ehkä jokin ihme ketju on jopa toiminut pari vuotta. Eihän tuo ollut kuin 1984 kun Oululainen Oikarinen keksi IRC:kin. ja asialla on ollut merkitystä ihan kansainvälisen tiedonvälityksenkin kannalta kun Persianlahden sodan aikaan uutistoimistot eivät saaneet tietoja oikein mistään mutta IRC:ssä tieto kulki reaaliajassa.

    Nyt netissä saapi puhua vain tosi uskovaiset omassa ketjussaan. kehittymistä avoimessa tiedonvälityksessä on selkeästi tapahtunut!!!!

    Voi hanureitten hanuri.

    Äänestä

  • nimenomaan kirjoitti:

    Kateuden katkera löyhkä?

    Miten se voikin kaihertaa sinun lihassasi noin paljon. Tule mukaan äläkä ruikuta.

    Äänestä

niinkuin olen ollut jo yli 20 vuotta päivän kerrallaan. Huomiseksi en ole tehnyt lupausta, mutta harras toiveeni on, että raittius jatkuisi päivän kerrallaan niinkuin tähän asti.

Äänestä
  • Tavalla minäkin elän raittiuden suhteen.

    Äänestä

jos tipattomien ketjussa lukisi sinun mainitsemasi lause tämän päivän raittiudesta ja siitä että huomenesta ei tiedä himpun vertaa, niin minä ainakin ajattelisin että siinä tyyppi on osunut just naulan kantaan.

Äänestä

Kyll haaveit pittä olla! Päiväunia tartte olla, jott järjiss pyssy täss kovass mailmass. Hyvät haaveilut vaan sinn! Smör bra!

Äänestä

Huomenta joskus olen minäkin tätä palstaa lukenut ja todennut saman asian.
Se on hienoa että kirjoittajat pysyvät raittina ja on se tapa sitten mikä tahansa.
En vaan jaksa käsittää sitä että kirjoittajat alkavat haukkua toisiaan ja todella rumilla viesteillä.
Joskus tuntuu että osa näistä raitistuneista kuvittelevat hieman liikaa itsestään,rauhoittuisivat välillä.
On minullakin ikäviä kokemuksia alkoholista mutta en edes nimettömänä niistä ala kirjoittaa.
Ja onhan se niinkin et jos on itsellä paha olla kai siitä saa jotain tyydytystä jos saa jollekin pahan mielen.
Erään raittiin aamun avaukset todella tökkivät,mutta eihän niitä tartte lukea.
Voi sinä hyvin minä teen samoin.

Äänestä
  • Minä kun luulin että sinä tykkäät minusta.

    Äänestä

  • Minulle tämä aamujen avaus on tuonut lohtua elämään ja luen näitä viestejä lähes joka päivä. Jos joku haluaa ottaa hömpsyjä ja häntä haittaa täysin selvä linja, niin on täällä nettimaailmassa varmaan muitakin vaihtoehtoja. Luulisin, että meille alkkareille ja selvinä pysytteleville on tämä oma tukilinjansa. Päihdelääkärinikin suositteli pysymään linjoilla ja keskustelemaan vaikka sitten näin.

    Hyvänen aika, eihän tämä mikään salainen ketju ole. Senkun luet meitä (paitsi itse harvoin kirjoitan) ja tai sitten et. Aika monessa liemssä olleina ihmisinä me saatetaan olla jopa aika löysällä pipolla varustettuja. Olen kyllä huomannut, että täysin ryypittömään ihmiseen suhtaudutaan epäluuloisesti. Onko se nyt ihme tässä maassa. Ei kaikki voi olla tasoittavaa tällä muhkuraisella tiellä kuitenkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yy-kaa-koo kirjoitti:

Jonkin verran tätä palstaa sivusta seuranneena, olen tullut siihen tulokseen, ettei tänne paljon kannata kommentoida, kertoa kuulumisia tai omia elämäntarinoitaan alkoholiin liittyen laittaa.
Eilenkin katsoin, kun jotkut hörhöt alkoi parissa keskustelussa tökkimään tikulla ihan asiallista tarinaa.

Sitten nämä aamunavaukset. Eihän sinne ole mitään asiaa meillä, jotka emme täysiraittiita ole. Hyvää päivää ja kirvesvartta...sisäpiiri käy kertomassa, että raittiina ollaan.
Entä jos minä tulisin sinne kertomaan, että kokonaan raitis en ole, mutta en eilen, enkä toissapäivänä, enkä edellisenäkään jne. ole ottanut alkoholia. Enkä varmaan ota tänäänkään. Mutta en lupaa, enkä vanno, että taas jonakin päivänä saatan jokusen olsan ottaaa. Eli en ole pyrkimässäkään täysraittiuteen. Otan kun otan.

Miten siihen suhtauduttaisiin, jos menisin sanomaan, että ”tämän päivän olen raittiina, mutta huomisesta ei oo tietoo”?

Ei tää palsta aina oikein toimi, niinkuin toivoisi.
Mukavahan olisi vaihtaa mielipiteitä ilman kiihkoilua ja muuta nälväilyä.
Mut taitaa jäädä haaveeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu