Osaako kukaan kertoa minkälaista lestadiolaisuus oli ennen 60-luvulla laadittuja sääntöjä?
Taisi erottua aika vähän kirkon silloisista linjoista!
Taisi erottua aika vähän kirkon silloisista linjoista!
Lestadiolaisuus
ennen 60-luvun sääntöjä
161739
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Se oli periaatteessa samanlaista kuin nykyäänkin ilman, että tiedettiin mitään näistä uskon ehdoksi asetetuista 60-luvulta alkaen sorvatuista "perinnäissäännöistä". Silloin syntiä oli se, minkä Raamattu synniksi määritteli. Julkisynti oli syntiä silloinkin.
Kaikenkaikkiaan puhdasta, Raamatun mukaista Kristuksen pelastusevankeliumia saarnattiin silloin. Uskovaisen elämää ohjasi jokaisen oma omatunto, toisin kuin nykyään.
Nykyäänhän uskovaisen elämää ojaa ns. kollektiivinen omatunto, jonka on määritellyt pieni porukka, joka koostuu muutamasta ahtaan uskonkäsityksen omaavasta vanhasta mieshenkilöstä. Nämä vanhat herrat
SRK:n työvaliokunnan, vl-puhujainkokouksen ja Päivämies -lehden toimituskunnan nimissä ovat määritelleet ja määrittelevät nykyiset vl-synnit kaikkien meidän noudatettavaksemme.
höpise jonniijoutavia pitää esittä että viisas ukko sinne pujaikoukssen edustamman nimittäin sinua tarkoitan
enemmän kuin tuhat sanaa.
sen opin piirissä lapsuuden ja nuoruuden. Vapaata oli uskominen. Meitä lestadiolaisperheitä ei kylässä ollut monta, mutta me lapset saimme leikkiä kylän lasten kanssa ja käydä seurakunnan pyhäkoulua.
Meillä pidettiin paljon seuroja, kun oli iso pirtti ja koko kylän väki kävi seuroissa, kovimmat kommunistitkin.
Mielestäni käänteentekevä asia oli tämä ns. pappiseriseura ja luulen, että siitä on peräisin sekin, että kirkossa käymisestä tuli synti, ellei siellä ollut vl-pappia. SRK:han ei tietenkään tuota koskaan avoimesti jäsenilleen ilmoittanut. Ilmapiiri tiukkeni ja jo niiltä ajoilta asti on tämä toisten vikojen kaiveleminen peräisin.
Kristillisyytemme on kuta kuikin samanlaista.Usko ei ole tietenkään muuttunut, mutta Siioni on kasvanut paljon ja nuoria on nyt enemmmän.
Henki on kaikissa Siioneissa vapaampi ja toimintaa entistä enemmmän.
Mitään uusia "isien peinnnäissääntöjä" ei ole tullut lisää, eikä ole entisiäkään.
Uskon kilvoitukseen ja siinä pysymiseen kuuluvat kieltäytyminen synninluvallisuudesta ja niistä vaaroista, jotka johtavat uskosta luisumiseen.
Jos kehtaat vastata myöntävästi tähän kysymykseeni, ainakaan minä en voi pitää sinua uskovaisena.
Tuosta kirkossa käynnistä sanoisin, että itse olen käynyt 60-luvulla kirkossa ja käyn nytkin.Mitä pahaa siinä on.
Onhan siellä ehtoollisen sakramentti, rukoukset ja virret.En käy kuuntelemassa köyhää saarnaa , etsiäkseni siitä itselleni voimaa, mutta ei minua ne saarnat haittaa.
Jo vl- isoisäni ,joka eli 1800-1900-lukujen vaihteessa ,oli säännöllinen kirkossa kävijä.Nykyisin meikäläiset käyvät vähemmän kirkossa, kuin ennen, ei johdu siitä, että heitä olisi kielletty, ei suinkaan.
Rauhanyhdistyksien toiminta on laajentunut niin, ettei aikaa jää moniin asioihin perheen ja työn lisäksi
Se riittääkin, että Jumalan seurakunnassa pidetään minua uskovaisena.Ja ,että itse haluan vaeltaa uskovaisena
valehteleminen on aina ollut syntiä ja olen ollut siinä uskossa aina. Mielestäni valehteleminen on julkisyntiä ja ainakin minun omatuntoni soimaa jo pienestä hätävalheestakin. Kaikenlaisia "uskovaisia" näköjään meikäläisissäkin voi olla. Olen pettynyt.
ehkäisyyn? Silloinhan se ei ollut niin "organisoitua" kuin nykyään, on perhesuunnittelut ja kaikki. Lähes kaikilla oli luonnostaan isot perheet. Nykyään ei taidaa olla kuin meitseillä. Ennen lapsettomuus oli sairaudesta johtuvaa, nykyään tuntuu ,että jos on paljon lapsia pidettään "sairaana".
Tätä lapsiasiaa mummoni äidille yritti selittää kun oltiin pieniä. Nyt häntä ei enää ole, mutta mummon opetukset on säilyneet mielessäni ja niiden mukaan elän itsekin. Eli ei lapsia enempää kuin jaksaa ja oma hyvinvointi/terveys edelle.
Lämmöllä mummoani, tuota viisasta naista, muistelen.
Ehkäisyvälineet olivat harvinaisia vielä 60-luvun alkupuolella, mutta kyllä syntyvyyden sääntely silti osattiin. Jo sotien jälkeen tiedettiin ainakin ns. varmoista päivistä.
Lastenteon vasta sotien jälkeen aloittanut ei-lestadiolainen veteraanisukupolvi hankki tavallisesti noin neljä lasta. Jo ennen sotia ensimmäiset lapsensa saaneet jatkoivat hommaa sodan aikana ja sen jälkeenkin - heillä lapsiluku oli yleensä suurempi.
Kun ehkäisyvälineet ja -pillerit yleistyivät, tavallisin lapsiluku putosi pian kolmeen.
Tämä kylläkin perustuu mutu-tietoon, eikä tilastoihin, mutta väittäisin olevani oikeilla jäljillä.
Ehkäisykannanotot ovat vaihdelleet, enne sotia ei asiaan otettu kantaa.
Päivämies vuodelta 1957: asia pariskunnan ja lääkärin välinen ratkaisu:
"Kun me yksityiset kansalaiset, avioparit ja kodit olemme lainalaiseen yhteiskuntajärjestykseen sidottuja, olemme me siinä asemassa myöskin laillistettuun lääkärintoimeen nähden...me myös siirrämme vastuun syntyvyyden aiheelliseksi katsotusta RAJOITTAMISESTA kokonaan lääkärin vastuulle."
Päivämies 1967:
"Silloin kun nähdään odottava äiti kuolemanvaaran edessä, saa kristitty myös nähdä Jumalan tahdon ja alistua tarvittaessa äidin hengen pelastamiseksi välttämättömään."
Päivämies 1974: Voimakkaasti em. kannoista kiristetty linja:
"...Perhesuunnittelu on synti kaikissa muodoissaan. Ei voi tulla kysymykseen kalenterin seuraaminen, ei edes yhteisestä sopimuksesta erillään oleminen...se on Jumalan Sanan mukaan sallittu vain hetkeksi sairauden vuoksi. Mutta sairauttakaan ei saa tehdä pahemmaksi kuin se todellisuudessa on ja näitä tekosyitä käyttää väärään tarkoitukseen."
Päivämies 14.2.1979:
"Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen."
Päivämies 12.10.2005: Lääketieteellisistä syistä sallittu:
"Vaikean sairauden tai muun ylitsepääsemättömän esteen edessä voidaan joutua ratkaisuun, jonka seurauksena uusi raskaus ei ole enää mahdollinen."
Ja kaiken lisäksi nimimerkkisi on Historioitsija-tutkija!! ;)
1960 -luvulla maallikkosaarnaaja Heikki Saari keksi, että uskovaisia pitää varjella maailman vaaroista tehokkaammin kuin mihin Raamattu pystyy. Hän kehitteli vanhoillislestadiolaisuuteen kokonaan uuden erittäin tiukkahenkisen opin, joka käsitti Raamattuun liimatun "lisäosan", josta käytetään myös nimeä "rakkauden neuvot". Hän sai uuden oppinsa tueksi muutamia liikkeessä arvostetussa asemassa olevia henkilöitä (mm. Einari Lepistö ja Erkki Reinikainen). Uutta oppia iskostettiin mm. hoitokokouksissa 60-80 -luvuilla jokaisen uskovaisen tajuntaan mitään keinoja kaihtamatta.
Tämä uusi oppi piti sisällään mm. ehkäisykannan tiukentamisen lukemattomien muiden "rakkauden neuvojen" ohella.
Mieleen on jäänyt vapaa ja avoin suhtautuminen ei-lestadiolaisiin. Ei heitä kartettu "epäuskoisina", vaan heidän kanssaan seurusteltiin normaalisti, ja heihin suhtauduttiin normaalisti ihmisinä. Vanhemmillani oli lukuisia ei-lestadiolaisia ystäviä. Oli itsestään selvää, että meidän lasten leikkitovereita ei karsinoitu vanhempien vakaumuksen perusteella. Kaikki olivat ennen kaikkea ihmisiä.
Se myös on jäänyt mieleen, että runsaasti nuoria kääntyi vl-uskoon. Useimmat viipyivät siinä jonkin aikaa ja lähtivät takaisin "maailmaan", jotkut jäivät pysyvästi.
Kirkossa on siis ennen käyty, ja kuitenkin nykyään ei niin hyvällä katsota.
Ihmetyttää myös oppi. VL-oppihan on luterilaisempi kuin kirkon maallistunut kaiken salliva ekumenia.