Olen 160kg painava nainen. En ole enää aikoihin pystynyt kontrolloimaan syömistäni ahmimishäiriön (BED) takia. Elämä liukuu käsistäni ja painoa tulee lisää koko ajan. Tunnen itseni nujerretuksi tämän kaiken alla.
Kuvitelkaa vaikkapa joku kenraali joka johtaa joukkojaan taistelussa liian voimakasta vihollista vastaan. Hän näkee sotilaitten antavan periksi ja vastustajan vyöryvän heidän ylitseen, ja tajuaa että mitään ei ole tehtävissä. Sellaisessa mielentilassa olen lähes koko ajan. Ajattelen, että minun täytyy laihtua, haluan laihtua, en kestä olla näin lihava. Ja samalla käteni ojentuu kohti munkkilaatikkoa. Kun olen tekemässä päätöstä syömisestä tai ruuan ostamisesta, voin etukäteen ajatella ankarasti, että nyt ei oteta suklaata tms, mutta kun tilanne on käsillä, huomaan että päätös on jo tehty päässäni: en ainoastaan ota sitä suklaalevyä, vaan myös kauppakassillisen muuta roskaruokaa. Sitten tilanne vain pahenee: en enää jaksa miettiä mitä syömisestä seuraa, haluan vain syödä ja syödä, kunnes en enää tunne pahaa oloa, syyllisyyttä ja häpeää. Syön päiviä ja viikkoja putkeen. Se on kuin alkoholismi, kuvittelisin. En pysty lopettamaan, vaikka tiedän tuhoavani itseäni joka hetki.
Joskus tulee hetkiä, jolloin tunnen, että nyt olisi mahdollisuus muuttaa elämäni täydellisesti. Se voi johtua innostavasta tv-ohjelmasta (esim. Suurin pudottaja) tai lehti- / nettiartikkelista, tai mistä tahansa muusta. Alan suunnittelemaan terveellistä ruokavaliota ja liikuntaohjelmaa itselleni. Parhaimmassa tapauksessa saatan noudattaa niitä muutamia viikkoja ja laihtua jopa 10 - 15 kg jos hyvin käy. Sitten se taas menee pieleen. Syön jotain pientä, mitä en saisi. Pikkuruisen suklaapatukan tai lakritsipötkön. Seuraavana päivänä tahdon lisää, ja sitten taas lisää, kunnes olen jälleen kerran samassa tilanteessa kuin aikaisemmin: periksiantaneena ja nujerrettuna. En pysty pääsemään irti tästä addiktiosta, ja lopulta se tappaa minut.
Haluaisin tällä tekstillä valaista tätä lihavan syömishäiriöisen elämää teille hyvät "normaalit" ihmiset. Minun kohdallani lihavuus ei ole valinta. Se ei johdu siitä, että olisin tyhmä enkä osaisi syödä terveellisesti. Se ei johdu laiskuudesta tai nautinnonhalusta. Se johtuu siitä, että olen henkisesti halvaantunut ja toimintakyvytön tämän ongelman edessä. Olen hakenut apua lääkäreistä ja mielenterveystoimistoista, erilaisista lääkkeistä ja ravintoterapeuteista, internetin vertaistuesta ja itsehoito-oppaista. Mikään ei auta.
Ja uskon, että monet muutkin lihavat kärsivät samasta ongelmasta, toiset tietämättäänkin. Joten säästäkää hyvää(tai pahaa)tarkoittavat neuvonne itsekurista ja terveellisistä elämäntavoista, ja yrittäkää vain olla tuomitsematta ja ilkkumatta ketään, niin voitte ehkä osaltanne tehdä yhden kärsivän ihmisen elämän aavistuksen verran helpommaksi kestää.
Kuvitelkaa vaikkapa joku kenraali joka johtaa joukkojaan taistelussa liian voimakasta vihollista vastaan. Hän näkee sotilaitten antavan periksi ja vastustajan vyöryvän heidän ylitseen, ja tajuaa että mitään ei ole tehtävissä. Sellaisessa mielentilassa olen lähes koko ajan. Ajattelen, että minun täytyy laihtua, haluan laihtua, en kestä olla näin lihava. Ja samalla käteni ojentuu kohti munkkilaatikkoa. Kun olen tekemässä päätöstä syömisestä tai ruuan ostamisesta, voin etukäteen ajatella ankarasti, että nyt ei oteta suklaata tms, mutta kun tilanne on käsillä, huomaan että päätös on jo tehty päässäni: en ainoastaan ota sitä suklaalevyä, vaan myös kauppakassillisen muuta roskaruokaa. Sitten tilanne vain pahenee: en enää jaksa miettiä mitä syömisestä seuraa, haluan vain syödä ja syödä, kunnes en enää tunne pahaa oloa, syyllisyyttä ja häpeää. Syön päiviä ja viikkoja putkeen. Se on kuin alkoholismi, kuvittelisin. En pysty lopettamaan, vaikka tiedän tuhoavani itseäni joka hetki.
Joskus tulee hetkiä, jolloin tunnen, että nyt olisi mahdollisuus muuttaa elämäni täydellisesti. Se voi johtua innostavasta tv-ohjelmasta (esim. Suurin pudottaja) tai lehti- / nettiartikkelista, tai mistä tahansa muusta. Alan suunnittelemaan terveellistä ruokavaliota ja liikuntaohjelmaa itselleni. Parhaimmassa tapauksessa saatan noudattaa niitä muutamia viikkoja ja laihtua jopa 10 - 15 kg jos hyvin käy. Sitten se taas menee pieleen. Syön jotain pientä, mitä en saisi. Pikkuruisen suklaapatukan tai lakritsipötkön. Seuraavana päivänä tahdon lisää, ja sitten taas lisää, kunnes olen jälleen kerran samassa tilanteessa kuin aikaisemmin: periksiantaneena ja nujerrettuna. En pysty pääsemään irti tästä addiktiosta, ja lopulta se tappaa minut.
Haluaisin tällä tekstillä valaista tätä lihavan syömishäiriöisen elämää teille hyvät "normaalit" ihmiset. Minun kohdallani lihavuus ei ole valinta. Se ei johdu siitä, että olisin tyhmä enkä osaisi syödä terveellisesti. Se ei johdu laiskuudesta tai nautinnonhalusta. Se johtuu siitä, että olen henkisesti halvaantunut ja toimintakyvytön tämän ongelman edessä. Olen hakenut apua lääkäreistä ja mielenterveystoimistoista, erilaisista lääkkeistä ja ravintoterapeuteista, internetin vertaistuesta ja itsehoito-oppaista. Mikään ei auta.
Ja uskon, että monet muutkin lihavat kärsivät samasta ongelmasta, toiset tietämättäänkin. Joten säästäkää hyvää(tai pahaa)tarkoittavat neuvonne itsekurista ja terveellisistä elämäntavoista, ja yrittäkää vain olla tuomitsematta ja ilkkumatta ketään, niin voitte ehkä osaltanne tehdä yhden kärsivän ihmisen elämän aavistuksen verran helpommaksi kestää.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kiitos hienosta kirjoituksesta. Olen sanaton, enkä osaa sinua auttaa... Itselläni samoja ongelmia. Jaksamista ja voimia sinulle toivotan, olet arvokas ja hieno ihminen!
Jos sinua kiinnostaa vaihtaa mailitse ajatuksia toisen samassa tilanteessa olevan kanssa, niin mailaahan minulle os: [email protected]
Täällä palstalla ei nimittäin viitsi kunnolla keskustella, kun saa heti haukkuja niskaan :(
Tutulta kuulostaa sinun elämäsi. Minullakin on BED ja olen käynyt yli kaksi vuotta terapiassa ja saanut siitä tosi paljon apua. Jos kiinnostaa meillä on MSN:ssä foorumi Ihanaisetlihavaiset, että ei muuta kuin tervetuloa sinne, jos kiinnostaa.
Muista, että et ole yksin!
Niinpä niin, en koskaan enää kirjoita tälle palstalle ikinä varmana....
Onko sulla ollut ikävä ;)?
toivottoman vaikeaksi. Miksi et hakenut laihtumiseen tukea , kun kiloja ei ollut tuollaista määrää? maksat siitä nyt kovaa hintaa.
Luonteesi on periksiantava ja lyhytjännitteinen. Et halua oikeasti laihtua. Se on oma valintasi.
Mutta kukin tekee valintansa itse. Toivon, että säilyt terveenä etkä myöhemminkään joudu petipotilaaksi laitokseen....
Syömishäiriö on yhtä paljon oma valinta kuin näkö- tai kuulovamma. Jos sinulla ei ole asiasta tietoa, siis faktatietoa, jätä omat mielipiteesi täysin itsellesi. Niistä ei ole kenellekään hyötyä ja pahoitat vain monen mielen.
Et voi edes sanoa syömishäiriöisistä "Luonteesi on periksiantava ja lyhytjännitteinen". Noilla ominaisuuksilla ei ole mitään tekemistä syömishäiriöiden kanssa.
Toivotan sinulle tervettä elämää ja hiukkasen ymmärrystä ja asiaan perehtymistä ennen kuin kirjoitat sellaista, mikä ei pidä paikkansa.
jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä ja harvallapa ne mielipiteet mihinkään faktoihin perustuvat muutenkaan, senhän takia niitä kutsutaan juuri mielipiteiksi.
On olemassa ihmisiä, joille vaikeatkaan traumat elämässä eivät estä heitä yrittämästä pääsemästä tilanteesta eteenpäin. Heille ohjeena tuntuu olevan ajatus "ei kannata jäädä tuleen makaamaan ja se mikä joskus on tapahtunut ei saa tuhota tulevaakin elämääni ja minä voin itse muuttaa elämäni suunnan". Toisaalta taas on olemassa ihmisiä, joiden elämän traumaattinen kokemus täydellisesti halvaannuttaa heidät, heillä ei ole voimaa nousta pois sieltä tulesta saati yrittää muuttaa elämänsä suuntaa.
Tässä on se ero, esimerkkiisi viitaten, että näkö- ja kuulovammaisilla ei ole koskaan mitään mahdollisuutta omalla tahdonvoimallaan muuttaa vammansa astetta tai parantua siitä. BED-potilaalla on. Mielestäni on väärin rinnastaa ihmisiä, joilla on todella jokin "oikea" vamma ihmisiin, jotka eivät vain jaksa potkaista luurankoa ulos kaapista.
Toisaalta ymmärrän hyvin tilanteen...Jos on noinkin paljon painoa,on todella vaikea ryhtyä laihduttamaan.Tuntuu,että vaikka mitä tekisi,siitä ei ole mitään hyötyä.Vaikka saisit laihdutettua 10 kiloa,vielä on monta kymmentä kiloa jäljellä,että olisi edes suht normaalipainoinen.
Itselläni on ylipainoa "vain" parikymmentä kiloa,mutta senkin tiputtaminen tuntuu välillä mahdottomalta tehtävältä.Vaan minäpä en aio luovuttaa!Saatan välillä sortua ostamaan suklaata tai muita herkkuja,mutta olen päättänyt,että jos lipsun,aloitan alusta.Ei saa antaa pienten vastoinkäymisten pilata koko prosessia!
Meitä ihmisiä on niin monenlaisia.Jotkut ovat selviytyjiä ja jotkut antavat periksi heti kun ilmenee vaikeuksia.Täytyy vain ottaa itseään niskasta kiinni.Jos yksin laihduttaminen on vaikeaa,kannattaa etsiä laihdutuskavereita.Minä uskon,että jokainen pystyy suuriin tekoihin,jos vain todella yrittää.Joillain siihen menee pitemmän aikaa,jollain vähemmän,mutta jokainen kyllä niin halutessaan voi onnistua.
Tsemppiä sinulle,jos tosissasi yrität muuttaa elämääsi.Itse olen laihtunut kuukaudessa vain vaivaiset 5 kg ja vielä on pitkä matka edessä.Ensi keväänä 60 kg,tiedän,että pystyn siihen! =)
Kahdesta viimeisestä viestistä paistaa selvästi läpi tietämättömyys syömishäiriöistä. Mikä siinä on niin vaikea uskoa, että niin anoreksia, bulimia, BED kuin ortoreksiakin ovat sairauksia, joista paraneminen on pitkän prosessin tulos.
Aina, jos vertaa johonkin muuhun, esim. näkö- tai kuulovammaan, saa vastaukseksi, että niitä ei kukaan itselleen valitse. Luuletteko todella, että syömishäiriö on valintakysymys? Kannattaa tutustua vaikkapa googlen kautta näihin syömishäiriöihin tai käydä kirjastossa hakemassa muutama kirja, jossa näistä SAIRAUKSISTA kerrotaan.
Sinulle, laihduttaja, sanoisin vielä, että joka ihmisellä on se kohta, jossa viimeinen pisara tulee vastaan. Ei ole pelkästään selviytyjiä tai heti periksi antavia, vaan tähän väliin mahtuu monen monta tapaa käsitellä asioita. Eikä yksi tapa ole parempi kuin muut, ne ovat vain erilaisia tapoja ja erilaisuus ei ole hyvää tai pahaa. Se on vain erilaisuutta.
"Aina, jos vertaa johonkin muuhun, esim. näkö- tai kuulovammaan, saa vastaukseksi, että niitä ei kukaan itselleen valitse. Luuletteko todella, että syömishäiriö on valintakysymys?"
Missä kohden edellisiä viestejä oli mainitsemasi kohta? Älä vääristele sinäkään totuutta. Kirjoittaja sanoi vain, että on väärin rinnastaa täysin erilaisia sairauksia. Kukaan ei koskaan sairauksiaan valitse, joten sekin kommentti onnahtaa pahasti.
Tiedätkö miksi epäilen, että nimimerkkisi ei viittaa ammattiisi? Yksinkertaisesti siitä syystä, että yksikään lääkäri tai psykologi ei esiinny tällaisilla palstoilla ammattiin viittaavilla nimimerkeillä, se on yksinkertaisesti eettisesti ja moraalisesti vastoin kyseisten ammattien toimintatapoja.
Jos olet huolissasi, ettet saa riittävästi painoarvoa kirjoituksillesi ilman tuollaista nimimerkkiä, niin kenties kannattaisi satsata enemmän itse kirjoitukseen.
Minkä ammatin harjoittaja voi paljastaa sen tällä palstalla? Kaupanmyyjä, kassahenkilö, taksinkuljettaja, hoitaja...?
"...eettisesti ja moraalisesti vastoin kyseisten ammattien toimintatapoja." Tiedoksi sinulle, että etiikka on filosofian haara, joka tutkii moraalikysymyksiä.
Mikä sai sinut hermostumaan nimimerkistä "psykologi"?
Voi vain arvailla minkälainen trauma on ihmisellä joka vetää herneet nenuun joka kerta kun kuulee tai lukee jostain sanan psykologi! Täällä kannattaisi varmaan ilmoittaa nimimerkikseen siivooja. Saisivat muut lihavat olla hetken rauhassa kun lihavaa siivoojaa sivalleltaisiin sanan säilällä.
mollannut näillä palstoilla siivoojia,joten herää kysymys,millaisesta traumasta mahtaa hänen kohdallaan olla kyse?
Ilmeisesti olet itse siivooja,mutta sitä ei todellakaan kannata hävetä. Päinvastoin,teet todella ensiarvoisen tärkeää työtä.Pää pystyyn!
En tosiaan ole mollannut siivojia tällä enkä millään palstalla! Eikä tuo ed. viestini ollut siivojien mollausviesti. Ilmeisesti meni huumori hukkaan tällä kertaa. Sarkasmi on vaikea laji näemmä.
sarkasmi vaikea laji.Huomasin sen itsekin!
"Tiedoksi sinulle, että etiikka on filosofian haara, joka tutkii moraalikysymyksiä." Voi rakas ystävä koitapas vaikkapa googlettaa sana etiikka, jos et yliopiston sivuja saa käyttää, niin huomannet etiikan ja moraalin olevan tietyissä tulkinnoissa synonyymeja. Mikäköhän koulutus sinulla lienee, ei ainakaan filosofian loppututkintoa.
Sinullakin, mikäli psykologi olet, on ammattisi eettiset ohjeet. Lääkäreillä nämä ohjeet ihan selkeästi ja yksiselitteisesti kieltävät tällaisissa yhteyksissä esiintymästä ammattinimikkeillään. Toisaalta taas, kenelläkään terveellä ammatti-identiteetillä varustetulla ihmisellä ei ole tarvetta mainostaa ammattiaan tällaisissa yhteyksissä. Käytät nimimerkkiäsi saavuttaaksesi jotakin jota et saavuttaisi muulla nicillä, nimittäin uskottavuutta. Miksi teet niin, pelkäätkö ettet riitä muuten?
Hermostun ammattini puolesta erittäin usein ns.psykologeista, heitä kun on juuri yhtä moneen lähtöön kuin on juniakin ja ikävä kyllä heidän potilastapaamisissaan potilaat tuntuvat jäävän asemalle.
Heh, olenkohan siis konduktööri???
"psykologi"osaa googlettaa. Tuo hänen etiikkamääritelmänsä oli suoraan Wikipesiasta.
Etiikka: 1.filosofian haara, joka pyrkii yleiseltä kannalta selvittelemään ihmisen tekojen, pyrkimysten ja arvostusten hyväksyttävyyttä ja tuomittavuutta.
2. yksilön oman toiminnan hyvät tai kiitettävät tavoitteet ja pyrkimykset, nyk. erityisesti omien etujen sivuuttaminen (erotukseksivastenmielisyyttä herättävästä ns. moraalista)
Lähde: WSOY:n Sivistyssanakirja 2. painos 2002.
Minusta noilla kiloilla pitäisi jo päästä sairaalaan ja aloittaa siellä painonpudotus ja mielenkuntoutus. En tiedä BED:stä mitään, mutta omalla pikkujärjelläni ajattelen jotain tuollaista. Kyllä yhteiskunnan etu on hoitaa sairaat ihmiset kuntoon ja alkuun ohjata.
No en tiedä, mutta löydä itsestäsi elämä. Voitko itse tehdä mitään tässä BED:ssä?
Hyvää jatkoa!
heippa! :)
Olen itsekkin yrittäny laihduttaa varmaan tuhansia kertoja ja niin ne laihdutetut kilot tulevat AINA takaisin. Olen aina ollut yksin tämän laihdutus asiani kanssa. Puhuin kerran yhdelle ystävälleni (ainoa ystävä) kuinka minun on vaikea lähteä laihduttamaan.
Ruvettiin sitten YHDESSÄ laihduttamaan ja siitä se toivottavasti lähtee. Kiloja lähtee hitaasti, mutta toivottavasti varmasti.
Ja hauskaa tässä oli se, että ystäväni osti minulle synttärilahjaksi KÄVELYSAUVAT! :)
Olen varma, että juuri Sinä hyvä nainen siellä saat kilojasi pois, kunhat et yritä laihduttaa yksin!! :) Yksin se on vaikeaa. Ja syö hedelmiä, niihin tulee himo.. nams :)
Vatsalaukun pienennys leikkausta. Kuulemma auttaa hyvin, vaikka onhan siinä riskinsä, niin kuin kaikissa muissakin leikkauksissa. :)
ei tehdä syömishäiriöistä kärsiville.
n. 7.000 €. Olen kysynyt eräältä yksityiseltä klinikalta.
Tuolla laihdutuspalstalla on tietoa uudesta laihdutuslääkkeestä nimeltä Rimonoband. Se vaikuttaisi ainakin paremmalta vaihtoehdolta syömishäiriöiselle kuin leikkaus. Itse olen kanssasi samassa veneessä mutta minulla on nyt menossa kokonaisvaltainen hallittu elämäntaparemontti :) Vähän huuli pitkällään epäillen menin kesällä rav. terapeutin juttusille taas kerran. Hän sanoi että nyt lopetat laihdutukset ja dietit kokonaan. Se jotenkin avasi silmäni. Sain heti niiden sanojen jälkeen itseni raiteilleen. Kannattais tosiaan kysellä lääkäriltä tuosta lääkkeestä.
Et todellakaan tunnut tyhmältä mutta olet todella syvällä ongelmassasi. Lohtusyöminen lienee luiskahtanut BEDiksi. Kysyisin vaan arkipäivästäsi. Pystytkö liikkumaan hyvin ja oletko töissä? Sosiaalinen elämäsi, onko parisuhdetta vai ei? Entä minkälaista tukea saat ystäviltäsi?