Onko totta että toksoplasmoosi siirtyy ihmiseen myös linnuilta? Luulin että ainoastaan kissat toimivat toksoplasmoosin välittäjänä...Entä linnut? Minulla on papukaija, joka on tietysti kotilintu, mutta siivoan kakat viikottain ilman käsineitä. Miten on? Onko tietoa?
Kiitos etukäteen vastauksista.
Kiitos etukäteen vastauksista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kotieläimet ja toksoplasmoosi
Mikä on toksoplasmoosi?
Raskausaikana sikiön kehitykselle on varsin haitallista, jos raskaana oleva nainen sairastuu toksoplasmoosiin. Toksoplasmoosi on tauti, jota esiintyy hyvin paljon kissoilla, joka onkin puolestaan varsin yleinen kotieläin. Kissojen lisäksi toksoplasmoosia kantavat myös useat muut kotieläimet.
Hyvin harmillista tässä on se, että kissa voi toimia taudinlevittäjänä useita peräkkäisiä kertoja, vaikka se olisikin jo taudin sairastanut eikä enää sairastuisi siihen. Kissa saa taudinaiheuttajia yleisimmin toisten kissojen ulosteiden kautta tai silloin, jos se sattuu syömään luonnossa hiiriä tai lintuja, joissa on sattumoisin kyseisiä taudinaiheuttajia. Kissan omien ulosteiden kautta alkueläin voi levitä ympäristöön, missä kissa oleskelee. Näin ollen taloudessa, jossa on sekä kissa että raskaana oleva nainen, kannattaa huolehtia naisen raskausaikana muutamasta erityistoimista.
Kannattaa kiinnittää eriyishuomiota käsihygieniaan. Kissanhiekkalaatikko tulee myös pestä joka päivä ja sen voi tehdä lähes kiehuvalla vedellä. Laatikon puhdistus on syytä tehdä suojakäsineet kädessä ja pestä kädet pesuaineella huolellisesti jälkeenpäin. Kun on leikitty lasten kanssa hiekkalaatikolla, käsienpesusta kannattaa niin ikään pitää huolta ja ottaa se tavaksi. Toksoplasmoosi paranee useimmiten itsekseen eivätkä oireet ole kovin moninaiset ja huomattavat. Oireina saattaa esiintyä väsymystä, lihassärkyä ja kuumetta. Joskus myös imusolmukkeet voivat suurentua. Mikäli raskaana oleva havaitsee itsessään tämänkaltaisia epämääräisiä oireita ja epäilee vähänkään toksoplasmoositartuntaa, kannattaa ottaa heti yhteys neuvolaan ja varmistaa asia kokein.
Mikäli odottava äiti sairastuu toksoplasmoosiin alkuraskauden aikana, sikiön riski sairastua on varsin pieni. Riski kuitenkin kasvaa raskauden edetessä ja raskauden jälkipuoliskolla sikiönkin sairastumisen riski on jo varsin suuri. Tosin infektio iskee siinä vaiheessa usein paljon lievempänä. Hoitona käytetään lääkkeitä. Lasta lääkitään heti syntymän jälkeen.
On huomattava, että kotieläinten lisäksi myös esimerkiksi kärpäset tai hyttyset voivat toimia välillisesti toksoplasmoosia aiheuttavien taudinaiheuttajien tuojina. Ne voivat kuljettaa niitä ympäristöstä vaikkapa elintarvikkeiden pinnalle, joita odottava äiti käyttää ravinnokseen ja saa mahdollisesti infektion. Karkeasti voidaan arvioida, että noin 80 % odottavista äideistä ei ole sairastanut toksoplasmoosia elämänsä aikana ja juuri heillä on riski sairastua tautiin. Toksoplasmoosin jo sairastaneet eivät saa tartuntaa toista kertaa, joten he ovat siltä suojassa. "
http://www.kookas.fi/articles/read/2881
"Keskenmeno
Keskenmenolla tarkoitetaan raskauden päättymistä ennen 20. raskausviikkoa. Tavallinen liikunta, raskaiden tavaroiden nostelu tai yhdyntä eivät voi yksinään aiheuttaa keskenmenoa. Ajatuksilla ja tunteilla ei voi aiheuttaa keskenmenoa. Usein taustalla on sikiön kromosomipoikkeavuus tai muu kehityshäiriö. Myös kohdunkaulan heikkous, diabetes tai tulehdustauti kuten kuumeinen virtsatietulehdus, listerioosi, toksoplasmoosi ja hoitamaton klamydia voivat lisätä keskenmenon riskiä. Kun sikiön sydämen syke on havaittavissa (yleensä noin 7-8. raskausviikolla) on raskaudella 90 % todennäköisyys jatkua normaalisti.
Keskenmenossa kohtu supistelee ja yleensä alkaa runsas ruskea/kirkkaanpunainen vuoto sekä vatsa- ja selkäkivut. Keskenmeno varmistetaan ultraäänitutkimuksen avulla. Useimmiten kohtu kaavitaan tyhjäksi tulehduksen estämiseksi. Yksi keskenmeno ei vielä lisää keskenmenoriskiä seuraavassa raskaudessa. Toistuvia keskenmenoja on vain yhdellä prosentilla raskaana olevista. Seuraavaa raskautta voi yrittää, kun yhdet normaalit kuukautiset ovat tulleet. "
https://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;11404;10024;10156;10217
Voin tietysti olla väärässä, mutta...
Linnut voivat itse sairastua toksoplasmoosiin siinä missä ihminenkin, mutta käsittääkseni parasiitin suvullista lisääntymistä tapahtuu vain kissassa (tai yleensä kissaeläimissä) eli muut eläimet eivät sitä esim. ulosteissaan levitä. Sinun pitäisi melkein sitten syödä se papukaija, että voisit toksoplasmoosin saada.
Noin yleisesti ottaen häkkilinnut kyllä levittävät vähän sitä sun tätä tautia, että huolellinen käsien pesu varmaan siivoukseen jälkeen kuuluu asiaan joka tapauksessa? :)
Mun käsittääkseni linnut voivat siinä missä muutkin lemmikit levittää toksoplasmoosia, jos ne esim ovat saaneet sen salaatista tai muista vihanneksista.
Itselläni on pari undulaattia ja huomannut, että kesäisin varsinkin niiden häkin ympärillä on pörrännyt pikkukärpäsiä ym. hyönteisiä jotka ovat saattavat levittää toksoplasmoosia.
Pelkän raa'an lihan käsittelykin tai vihannekset saattaa tartuttaa toksoplasmoosin.
Tästä ei kuitenkaan kannata ottaa paniikkia, sillä harva tuohon sairastuu ja olen jostain kuullut, että ne jotka ovat sairastaneet sen ovat tulleet immuuniksi joten se ei pääsisi enää tarttumaan.
Jos siihen sairastuu, niin oireitahan oli kuume, väsymys ja lihassärky, eli sitä ei välttämättä tavallisesta flunssasta helposti erota.
...vaan myös raa'asta lihasta, raa'oista vihanneksista ja kasviksista sekä mullasta voi toksoplasmoosin saada.
Hyvä käsihygienia kannattaa muistaa, meillä isäntä pääasiallisesti siivoaa kissojen jätökset hiekkalaatiokosta, mutta joskus olen itsekin suojahanskat kädessä korjannut kakat hiekoista. Lisäksi kotoa löytyy käsidesinfiointiainetta, jolla voi pelata varman päälle.
Rv 38 (37 6)