mitä odotuksia tulevasta materiaalista. kuulemma aika pitkä teos tulossa.
avaruusooppera
morojens
4958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En ole oikeastaan koskaan odottanut mitään muuta kuin levyn ilmestymistä. Sitten olen kuunnellut ja nauttinut. Yleensä ensin en ole pitänyt yhdestäkään levystä, viikkojen kuuntelun jälkeen sitä sitten sisäistää ja rakastuu.
Tosin poikkeuksena oli kyllä Aura ja Pedot- ne olivat välittömästi rakakkaita.
Minä olen pitkän aikaa huomannut CMX:n tuotannossa tietyn kaavan, jossa hyvät ja heikot levyt vuorottelevat.
Aura-Rautakantele-Discopolis -kolmikko oli aika tasavahva, tosin keskimmäisen levyn biiseistä puolet on aika hirveää kuraa. Mutta sen jälkeen tahti alkoi: Vainajala (keskitasoinen), Dinosaurus (klassikko!), Isohaara (keskitasoinen), Aion (vieläkin klassikompi!), Pedot (harvinaisen tylsä).
Vainajalan ja Isohaaran biisit toki toimivat levyllä ja jopa erillisinä, levyiltä irroitettuina. Kokonaisuutena nämä levyt eivät kuitenkaan ole ihmeellisiä CMX-asteikolla. Ja Pedot oli sitten aikamoinen pohjanoteeraus.
Tuleva levy olisi siis tällä logiikalla CMX:n kolmen parhaan joukossa. Saa nähdä.
Noh..luulisin itse että uudesta levystä tulee mahtava sensaatio,yksikään ei ole vielä ollut pettymys,luotan herroihin sen verran että on taas hienoa materiaalia tulossa:)
ehkä hieman saman tyylistä kuin pedot mutta erikoisella vivahteella..on rauhallista ja raskaamman oloista:)
ja minun käsitykseni mukaan yrjänän avaruusmusiikki yhden mittaisella kappaleella on että on ehkä ns.``yksi`` kappale
huomio(väliotsikoin) eli kappaleiden nimin..niinhän hän sanoi tehneenä jonkun runokirjoistakin (yhdellä koko pitkällä tarinalla johon on vain laitettu väliotsikot :)
juu kyllä veikkaan että hieno levy tulee muuta ei voi sanoa..
levy ilmestynee muuten syksyllä:) pitkä aika odotellessa... kuinka tuskaisaa..:D