Voi, että mä olen kateellinen teille kaikille odottajille. Mä en kykene edes löytämään miestä, jonka kanssa voisi harkita perheen perustamista.
Kateellinen
Netta
7739
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kaikki ajallaan.
ei se niin upean ihanaa aikaa oo se raskaana oleminen. Kaikkine pelkoineen, pahoinvointeineen, väsymyksineen, särkyineen ja kolotuksineen, turvotuksineen. Jos saisin valita niin hyppäisin koko raskausajan yli suoraan siihen vaiheeseen kun saa oman nyytin syliin. toiset kokee raskauden antoisaksi ajaksi ja yhdeksi suureksi elämänkokemukseksi, minä en välttämättä välittäisi tätä toiste läpi käydä.
vaikka onkin mies ja pikkukakkonen masussa, niin silti on pakko yhtyä anna-leena härkösen mietelmiin...
toki mulle nää odotukset on olleet keskivertoa vaikeampia ja raskaampia kun ei tätä mun kroppaani oo nähtävimmin odotukseen luotu. mut kyllä mäkin sen neljä vuotta välissä mietin että alkaako tähän helvettiin uudelleen vai ei..
no, kerran vielä lähdin tähän touhuun, mutta tää kyllä on ehdottomasti viimeinen kerta. sanoo mies sit mitä tahansa. kaks kertaa 9 kk helvetti riittää yhden ihmisen elämälle siitä huolimatta että lapsiani rakastan yli kaiken enkä vaihtais pois.
NIIIIN TYLSÄÄÄ!vauvoja ois varmaan kiva saada joskus myöhemmin lisää mutta tää hiton raskaustylsyys tapaa mut.
Olen varmaan omituinen mutta välillä oikein toivoin huonovointisuutta,että olis ees jotain elämässä.Tuntuu kurjalta kun kaikki on kuten ennen,fyysisesti.Mutta mitään en saa/voi tehdä. Joka viikko (etenkin tällaisen hellekesän aikana)tuli/tulee n.kolmet pippalot ja kissanristijäiset..Ai niin mähän olen raskaana,en taidakaan mennä...ei kiinnosta nimittäin kännisten seura selvinpäin.
Mä olen kun vankina omassa kehossani.´Ja vankina arjessa.Aina on maanantai..Muille tulee perjantai ja ne hihkuu iloa -jee huomenna pitkä vkonloppu Pariisissa,pitää ostaa uudet piikkarit ja sitä vaaleanpunasta kuoharia matkaevääksi... Mä taas jee,huomenna YKSIN himassa tuleehan telkasta huuma.
Olisin oikeesti valmis hengittään pakoputkesta,mikäli en tietäis tän olevan ens kesään mennessä ohi.
Älkääkä nyt hyvät ihmiset alkako suoltamaan sitä sä et ole valmis äidiksi koska ajattelet noin-paskaa.
Kuka nimittäin olisi,esikoista odottaessaan?mä varmasti koen vielä kun se on 15v etten ole valmis.Huokailen ryppyisenä mielessäni että miksi ihmeessä lähdin tähän leikkiin ja ihmettelen tytön pinkkiä tukkaa.
Asiat yksitellen.Kai mä kohta totun tähän yksinäisyyteen,ja alan sitten olla valmis tähän raskauteen. Sen jälkeen voin alkaa valmistaiutumaan äitiyteen,vaikka tosin sehän on mahdotonta ilman vaavia..
Sit kun tuo neito on ulostautunut niin eipähän ainakaan tarvi olla YKSIN! :)On jotain tekemistä,ah ihanaa..
Ellen ole saanut tehtyä itsestäni maanisdebressiivistä nettiaddiktia :)
Hauskaa odotusta teille muille..toivottavasti teillä olis hiuksenverran hulvattomampaa kun meikäläisellä...
Jeh, kyllä tästä tossuistaan saa kiinni pitää, niin on muikeeta menoa! Sairaslomalla kun sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Aatella, että eilenkin sain kammettua itseni ylös klo 12 jälkeen päivällä ja sitten, tiätteks, mä menin ja söin omppua ja istuin olohuoneen sohvalla kaksi tuntia yrittäen saada ajatukset edes jotakuinkin normaalin kuosiin. Sitten yritin syödä vähän leipää ja sitten menin ja puin päivävaatteet ja sitten menin pötkölleen ja sitten heräsin kuvotuksen tunne koko elämässä ja yritin syödä mustikkaa. Sitten pakkasin laukkuun uikkarit ja muut tykötarpeet ja lähdin metrolla uimaan. Kun olin melkein perillä, olo oli niin huimaava, että soitin uimahallissa odottavalle siipalleni saavamme unohtaa yhteisen uimareissun. Menin kauppaan ja ostin kaikkea vähänkin sellaista, mitä nyt voisi tehdä mieli. Taistelin kropan kotiin. Paleli ja väsytti ja yrjötti. Mutta oli mulle tapahtunut. Olin ollut jossain. Olin noussut "aamulla" ylös. Olin melkein päässyt uimaan asti. Olin, rutto, elänyt tämänkin päivän! Ja kaikki ne edelliset sumuiset päivät, joista en muista muuta kuin kuvottaan olon ja maahan painavan väsymyksen, nälän, väsymyksen, sumun, kuvotuksen... ... ...
Tää on niin jännittävää, elämä.
Voi kun osasit kuvailla hauskasti päivääsi!
Just noin kaameeta se on.
Ymmärrän kyllä, et joku voi kadehtia meitä, jotka saamme lapsia, mut tätä raskausaikaa ei todellakaan kannata kadehtia.
Elämä pyörii just tasan tarkkaan nukkumisen/unettomuuden, syömisen/nälän ja pahoinvoinnin ja väsymyksen ympärillä.
Ja sit pitäis siinä samalla hoitaa työ, koti, lapset ja mies!
Ja jos ruikuttaa liikaa, niin kukaan ei jaksa kuunnella.
lienee alkuperäisellä on se oman lapsen saaminen.
Joillain tietenkin raskausaika on mahtavaa. Mutta itse en ollenkaan välittäisi käydä oksentamassa puolen tunnin välein (varsinkin julkisissa vessoissa se on kaameaa), nukkua 14 tunnin yöunia ja silti olla koko ajan poikki ja hengastyä jo parin askeleen jälkeen. Töissä pitäisi aina skarpata (vaikka muut varmaan ajattelee, että mulla bulimia. Ja rehellisesti en ajattele juuri muuta kun sitä, täytyykö seuraavalla kerralla juosta vessaan vai voiko kävellä), onneksi kotona voi vaan maata sohvalla.
Mutta hei, jos kaikki sujuu hyvin, meille tulee vauva. Mitä sitä ei olisi moisen asian eteen valmis kärsimään! Eli siinä mielessä olen suunnattoman onnellinen tästä kestokrapulastani.