rasismia

Kouvolansanomien mielipidempalstalla ollaan huolissaan Anssi Tähtisen mielipiteestä olla Kuusankosken rahoittamata jälleen jotain "ulkomaalaisten" kotouttamis ja koulutusohjelmaa.

Rasistiksi se luokiteltiin oitis kuinkas muutenkaan.

On hyvä että joku uskaltaa kieltää jatkuvan rahotuksen tämän ryhmän hyödyksi (jo nyt pelkät työvoimakoulutukset ovat täynnä tälle ryhmällä kuluvaa reksviittaa.

Rasistista on oman maan kansalaisista huolehtiminen joidenkin mielestä ja mihin on tultu.
Maahanmuuttajan edut ja oikeudet jyrää oman maan kansalaisten oikeudet.
siinä aihe ja syy rasismiin.

Hyvä Tähtinen oikea linja.
91227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On tyhmää mennä kärjistämään asioita Tähtisen tapaan.Kansankiihottamisella ei voita mitään, varsinkaan kun on kyse näinkin pienistä rahoista. Ranskasta voi katsoa esimerkkiä, mitä tapahtuu kun ei ole mitään ohjelmaa valmiina maahanmuutoa kontrolloimaan. Pelkkää sekasortoa, sitäkö halutaan Kuusankoskelle

Äänestä
  • Kotkasta voitte käydä katsomassa mallia miten hyvin sopeuttaminen on siellä onnistunut.

    Äänestä

Kyllä näin on. Mikään ihme että täällä ei kohta mitään muita liiku kun kaiken maailman heimolaisia. Puukoniskuja on saatu jo kerran väistellä. On se kiva kun toisille tarjotaan apua ja rahoitusta, sitten ne täällä vaan kukkoilee ja "omistaa koko maailman".
Seuratkaapa prosentuaalista tilannetta maahanmuuttajien rikoksista verrattuna Suomalaisiin. Voitte ehkä muut alkaa ihmetellä asiaa eri kantilta sen jälkeen.

Äänestä
  • Kyllä kuussaan omat pojat aina rikostilastoissa pärjää...

    Äänestä

  • Ja kasva aikuiseks...

    Äänestä

tulee aina kuin manulle illallinen. olisivat tyytyväisiä tai menisivät venäjälle.

Äänestä

Olenkin ihmetellyt, miksi tummat eivät ole vieläkään hävinneet Suomesta.

Lopullinen ratkaisu on helpompi toteuttaa, mitä vähemmän "uudelleen sijoitettavia" on.

Jos odotamme vielä muutaman vuoden, joudumme "uudelleen sijoittamaan" aina enemmän myös kolmannen polven tummia, joilla saattaa olla piirteitä ylemmästä pohjoisesta rodusta.
Tämä ei kuitenkaan saa olla ongelma lopullisen ratkaisun toteuttamisessa.

Eläköön Suomi!

Äänestä
  • vaikka olet vai taloudellinen rasite meille
    veronmaksajille.
    PS:Koittaisit vaan lopetaa "AJATTELEMISEN" ja mene kouluun tai töihin!!!

    Äänestä

asiakkaana ja täys ... onneks ei sitä tartte katsella enää!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


allu kirjoitti:

Kouvolansanomien mielipidempalstalla ollaan huolissaan Anssi Tähtisen mielipiteestä olla Kuusankosken rahoittamata jälleen jotain "ulkomaalaisten" kotouttamis ja koulutusohjelmaa.

Rasistiksi se luokiteltiin oitis kuinkas muutenkaan.

On hyvä että joku uskaltaa kieltää jatkuvan rahotuksen tämän ryhmän hyödyksi (jo nyt pelkät työvoimakoulutukset ovat täynnä tälle ryhmällä kuluvaa reksviittaa.

Rasistista on oman maan kansalaisista huolehtiminen joidenkin mielestä ja mihin on tultu.
Maahanmuuttajan edut ja oikeudet jyrää oman maan kansalaisten oikeudet.
siinä aihe ja syy rasismiin.

Hyvä Tähtinen oikea linja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu