"Rakkaus on sitä, että voimme ja haluamme antaa rakastamiemme ihmisten olla sitä mitä he ovat ja elää niin kuin he itse valitsevat, emmekä vaadi heitä tyydyttämään meidän omia vaatimuksia".
Voin tämän perusteella sanoa todella rakastavani ihmistä, joka koskaan ei tule vastarakkautta itselleni antamaan. Mitä sitten vaikkei tulekkaan? Olisiko se rakkautta laisinkaan jos sitä vaatisin?
Mielestäni oikea rakkaus ei vaadi mitään. Rakkaudessa ei ole vaatimuksia. Eikä oma rakkauteni ole sidottu vaatimuksiin. En vaadi häneltä mitään.
Voin tämän perusteella sanoa todella rakastavani ihmistä, joka koskaan ei tule vastarakkautta itselleni antamaan. Mitä sitten vaikkei tulekkaan? Olisiko se rakkautta laisinkaan jos sitä vaatisin?
Mielestäni oikea rakkaus ei vaadi mitään. Rakkaudessa ei ole vaatimuksia. Eikä oma rakkauteni ole sidottu vaatimuksiin. En vaadi häneltä mitään.
Vastaukset 40
Vanhimmat
hieman jos täydentää tuota "Rakkaus on sitä,--" niin tuohan on yksipuolisen rakkauden kuvausta.
Mietiskelin tässä eilen tätä. Tuli mieleen Maslowin tarvehierarkia josta rakkaani täyttää suurimman osan tasoista, itseasiassa kaikki. Ja mie täytän hänen tasot. Miksi muuten olisimme yhdessä?
Ei sitä pidä itselleen vaatiman mitään toiselta mutta jos elämässä haluaa onnellinen olla niin pitäisi pystyä myös luopumaan tästä yksipuolisesta rakkaudesta jotta löytäisi sellaisen rakkauden joka on ihan molemminpuolista.
Ihan asian vierestä, tietääkö tämä ihminen näistä tunteistasi ja pitääkö tilanteesta? Itse ainakin olen kokenut tälläiset ihastumiset/rakastumiset ystävyyden/tuttavuuden kannalta kiusallisina.
"Ei sitä pidä itselleen vaatiman mitään toiselta mutta jos elämässä haluaa onnellinen olla niin pitäisi pystyä myös luopumaan tästä yksipuolisesta rakkaudesta jotta löytäisi sellaisen rakkauden joka on ihan molemminpuolista."
Jotenkin arvasin, että joku vastaa jotenkin tähän tyyliin. Mielestäni olet väärässä siinä, että pitäisi luopua rakkaudestani ollakseni onnellinen. Miksi ajattelet näin? Kirjoitinko olevani onneton? En ole onneton sanan missään merkityksessä, pikemminkin koen olevani hyvinkin onnellinen ihminen. Ei onnellisuuteeni tarvita jotain toista ihmistä (tarkoitan nyt siis romanttisessa mielessä), vaan onnellisuuteni lähtee minusta itsestäni, elämäni pienistä iloista, ystävistä, perheestä, harrastuksistani ym ym. Rakkauteni kyseiseen ihmiseen ei missään tapauksessa minua sido, ahdista eikä mitän muutakaan mikä viittaisi negatiivisiin tunteisiin, ei ei ei. Mulla on hyvä olla kaikin tavoin vaikkei hän minua rakastakaan.
Ihmettelen suuresti miksi ihmisillä on tarve tuomita yksipuoliset tunteet jotenkin "kuluttaviksi" tai epämukaviksi... Hmmm. Ei tajua. Itselleni rakkaus edustaa vain puhdasta energiaa ja hyviä fiilareita ;)
Ja kyllä. Kyllä hän tietää. Mutta miksi ihmeessä hän kiusaantuisi koska annan hänen elää omaa elämäänsä täysin vapaasti, omien valintojensa mukaan. Toivoen hänelle vain pelkkää hyvää ja paljon onnellisuutta ja rakkautta :)
Kyllä mieki ihan onnellinen olin ennen rakastani mutta nyt tavallaan se onnellisuus on täydentynyt. Ei se näin täyttä olisi jos vain toinen meistä olisi rakastunut.
Niin, ei siinä mitään väärää ole, mutta itselläni on niitä vähän epämukavampia kokemuksia, siitä vähän ennakkoluuloinen asenne. Se täytyy myöntää että itse en pystyisi pelkkään ystävyyteen jos olen rakastunut. Mutta tottakai voihan se rakkaus muuttaa muotoaan esimerkiksi ystävänrakkaudeksi.
Muutenkin, ihmisluontoon kuuluu se, että itsekkään teot ovat enemmän tai vähemmän läsnä teoissamme. Tällä en tarkoita että ajettaisiin omaa etua häikäilemättömästi vaan esimerkiksi voidaan tehdä jotain jossa oma mielihyvä ei ole se itse päämäärä mihin pyritään, vaan sivutuote. kompleksista sinänsä, eikä siitä sen enempää tai menisi koko ilta analysoidessa.
Jos tosiaan pystyt tälläiseen täysin pyytettömään romanttiseen rakkauteen niin olet vienyt ihmisrodun uudelle kehitysasteelle. kiitos siitä. Eikä ollut sarkasmia.
"Jos tosiaan pystyt tälläiseen täysin pyytettömään romanttiseen rakkauteen niin olet vienyt ihmisrodun uudelle kehitysasteelle. kiitos siitä. Eikä ollut sarkasmia."
Heh, pidän tyylistäsi! Lisään vielä ettei mikään ihmiselle taida ainakaan tunnetasolla olla mahdotonta. Sen olemme nähneet niin hyvässä kuin pahassakin.
Minulle on käynyt niin, että rakkaus muuttui (monien vaiheiden läpi) ystävänrakkaudeksi. Jotenkin tuntuu, että se on edelleen syvää ja voimakasta, vaikka laadultaan erilaista. Juuri tähän liittyy se, että en odota tai vaadi häneltä mitään. Riittää, että hän on olemassa ja voi hyvin. No käytännössä hänestä on kuitenkin iloa - kuuntelee murheita ja nauraa typerille jutuilleni jne. Mutta se on vain bonusta.
Ei ole väärin, että tuntee luopumisen tuskaa, jos rakkauden on annettava mennä. On aika luonnollista, että haluaisi rakkautensa kohteelta vaikkapa ihan pikkuisen vastarakkautta tms. Rakkauteen taitaa liittyä aika luonnollisena osana toiveita omaa itseä kohtaan, halu saada myös jotakin. Jos näin ei voi olla, sitähän joutuu sitten luopumaan. Luopuminen rakkauden kohteesta on yleensä tosi vaikeaa, ei se ole lainkaan luonnotonta tai väärin eikä se vähennä rakkautesi arvoa tai tee rakkaudestasi omistavaa. Tunteitahan saa ja pitää tuntea... Saattaa joskus olla jopa suurinta rakkautta se, että luopuminen on vaikeaa ja silti antaa toisen mennä ja olla onnellinen.
"Ihmettelen suuresti miksi ihmisillä on tarve tuomita yksipuoliset tunteet jotenkin "kuluttaviksi" tai epämukaviksi... Hmmm."
Yksipuolinen rakkaus voi olla kova paikka ja siten myös kuluttava. Ehkä sitten myöhemmin, ajan kuluttua, voi sitä muistella hyvilläkin mielin.
Tinni-Tunni
...ihmiselle, jota rakastaa tahtoo pelkkää hyvää ja on onnellinen hänen puolestaan, vaikka ei itse kyseisestä onnesta osallinen olisikaan. Oletko aivan varma, että olet yksin tunteidesi kanssa?
Minulla itselläni on vähän samantapainen tilanne. Tiedän, että on eräs, joka minua rakastaa, mutta meidän yhdessäolomme ei vain ole mahdollinen. Syy ei ole siinä, ettenkö mitään haluaisi, vaan siinä etten tässä tilanteessa oikein pysty. En varmaankaan ole kohteesi, mutta pyydämpä nyt kuitenkin hieman tuntomerkkejä...
Niinhän se kai on, että hyvää haluaa, mutta hyvää voi haluta vähemmänkin merkittävälle ihmiselle kuin rakkautensa kohteelle. Kyllä, olen varma ettei kyseinen henkilö musta sen kummemmin ajattele kuin mitä nyt jossain "välttämättömässä" tilanteessa kenties moikkaa ja pari sanasta vaihtaisi. Tiedä häntä, mutta näin uskon, realisti kun olen.
Mielenkiintoista, että elät hieman samantapaista tilannetta. En kuitenkaan usko, että olisit kyseinen henkilö, se nyt olis jo aikamoinen yhteensattuma. Kirjoituksestasi voisin hyvinkin ajatella sinun olevan hän, mutta sellaiseen "mitä jos" ajatteluun en tahdo kuitenkaan sortua. Hassu tilanne toki.
Tuntomerkkejä en tahdo sen enempää antaa kuin vaikkapa että "näet läpi". Tajusitko?
Jos tuntomerkki ei sano sulle mitään, tahdon sanoa sunulle kuitenkin, että mitä ikinä omaa "erästäsi" kohtaan tunnetkaan tai olet tuntematta, tee niinkuin sydän sulle sanoo. Niinhän se menee ettei sitä pääse pakoon eikä piiloon. Paeta toki voi. Muttei ikuisesti.
..hmm, no en tuosta "näet läpi" -jutusta oikein saanut mitään otetta...eli ei soita kelloja mun päässä. Ehkä en siis ole hän... =(
Mun tilanne menee kuitenkin niin, että seukkailen yhen tytön kanssa ja siksi ei juttuni tämän toisen kanssa voi toteutua. Tosin se ei ole ainoa syy. Ollaan ehkä liian erilaisia hänen kanssaan, vaikka jotenkin kummasti hänestä tunnunkin välittävän. Mitenkäs sun tilanne? Miksi se on niin mahdoton?
mutta mulle toi sanoo aika paljon. "näen läpi"...luulit mun tekevä niin. :)
olenkohan se odottava osapuoli ? :)mitä mä odotan loppujen låpuksi?
Sulle tahdon sanoa, ettei ihmisten erilaisuus saa olla missään tapauksessa este hyvälle ihmissuhteelle. Olen elämäni aikana törmännyt useisiin pareihin, jotka ovat kuin yö ja päivä, mutta ratkaisevissa asioissa he kuitenkin täydentävät toisiaan täydellisesti. Kaksi erilaista "palaa", mutta sopivat yhteen erilaisista muodoistaan huolimatta. Puhun siis vertauksellisesti.
Tutustuitko tähän ihmiseen todella, jotta voit sanoa tietäväsi olevanne kovinkin erilaisia? Miten se siis ilmenee? Joskus ihmiset kun luovat omat käsityksensä, jotka eivät kauempana totuutta vois olla kuin itä on lännestä.. Toki ymmärrän sen, että jos kerran olet varattu, et voi häntä lähestyä, mutta tota toista en oikein purematta halua niellä :)
No, oma tilanteeni tietenkin on se, että hän seurustelee ja tietääkseni on onnellinen. Siitä olen hyvilläni. Enkä myöskään tahdo heille mitään vahinkoa, pikemminkin päinvastoin.
Uskon sen tapahtuvan mitä pitääkin, että kaikella on tarkoituksensa ja jos hän joskus jotenkin lähestyy, vaikka puhtaasti kaveripohjalta, en tule selkääni kääntämään. Hänellä on aina tilaa elämässäni :)
ohi ja helekutin vikkelään....
menen ja helskutin nopeesti. :)
...kirjotat jotenkin niin kauniisti, että tulee melkein kyynel silmään. Toivottavasti tämä sinun rakkautesi kohde arvostaa tunteitasi.
Meidän juttu meni niin, että minusta tuntui, että elämämme ovat täysin erilaiset ja sopimattomat keskenään. Hän halusi elämältään eri asioita kuin minä ja minulle yhteiset arvot ovat tärkeimpiä asioita suhteessa. Luonteessa meillä oli varmaan jotain yhtäläistäkin, ehkä liikaakin...(liian tulisia persoonia toisillemme kaiketi).Harmi sinänsä, sillä välitän kyllä hänestä paljonkin ja toisinaan olen huolissani miten hän jaksaa. Silti minun on pidettävä järki päässäni. Noh, tuli nyt tämmöistä vuodatusta, mutta ehkä ymmärrät mitä tarkoitan. Sinun tilanteesi on tietysti toinen, kaikilla on omat tarinansa, minun on tällainen...
mikä kirjoituksetasi kuultaa läpi? Jonkinasteinen pettymys. Jotenkin tuntuu, ettet ole ihan varma teitkö oikean ratkaisun kyseisen ihmisen kohdalla. Voin toki olla väärässäkin. Onhan toki selvää, että arvojen pitää olla kohdallaan, molemmilla pitää olla ainakin tietynlaiset yhteiset päämäärät. Mutta vaikutat ajattelevalta ihmiseltä, joten varmasti ymmärrät myös sen, että nekin voivat ihmisellä muuttua. Ja oletko tuntenut hänet niin hyvin että voit olla varma siitä, että olet oikeassa? Puhuitteko paljon, avauduitteko toisillenne? Harvemmin sitä kukaan kertoo todellisia haaveitaan muuta kuin sille, joka pääsee lähelle.
Mulle tuli ihan haikee olo teidän takia, ehkä myös senkin takia, että voin suhteuttaa sitä jollain tasolla myös minun ja ko hekilön menneeseen tilanteeseen. En koskaan kertonut mitä oikeasti elämältäni haluan, pelkäsin liikaa kenties sitä, että jos näin teen saan siitä vain haavan nuoltavaksi. Ja hän sai kuin saikin täysin väärän kuvan minusta ja arvomaailmastani. Surullista sinänsä.
Mutta kuten kirjoitinkin, kaikella on tarkoituksensa. Ja jos meidän on määrä vielä kohdata, se tapahtuu. Mutta sitä en jää odottelemaan, niin tapahtuu jos niin tapahtuu.
Niin ja vielä; Hei come on baby, koska järjellä on vuoria siirretty??? Ei rakkaudessa tai tunteissa mitään järkipelillä saavuteta.. ;) Tsemppiä sulle!
"Hei come on baby, koska järjellä on vuoria siirretty??? Ei rakkaudessa tai tunteissa mitään järkipelillä saavuteta.. ;)" Oli nyt pakko siteerata sua, koska noin mä yleensä ajattelenkin. Tunteideni johdattelemana mulle on vaan tapahtunu ikävimmät asiat elämässäni. Jos seuraan sydäntäni, oon onneton koko ajan. Menen sekaisin, kaikki langat tippuu käsistä ja menetän elämäni hallinnan. Tällä hetkellä olen onnellinen, koska koen hallitsevani elämääni.
Kyllähän arvot voi muuttua, mutta en lähde liikkeelle siitä, että yritän muuttaa toisen ihmiset arvoja ja päämääriä. Sitä paitsi jos ne ne minun takiani muuttaisi, tuskin ne kovin pysyviä muutoksia oliskaan. Kyllä arvojen täytyy muuttua omasta lähtökohdasta. Kyll me puhuimme paljon ja luulen kyllä tuntevani hänet melko hyvin. Ainakin hän omien sanojensa mukaan on ollut minulle rehellinen eikä ole puheitaan perunut.
Kuulostaa surulliselta tuo sinun tarinasi. Miksi koit, ettet voinut kertoa omasta arvomaailmastasi? Ei kai siinä nyt voi itseään kovin pahasti saavuttaa. Voihan niistä unelmistaan ja toiveistaan kertoa, vaikkei kovin lähelle ihmistä päästäisikään. Sanoitko hänelle sitten jotain totuudenvastaista, jos hän kerta sai väärän kuvan sinusta?
Sinänsä hassua, miten samantyylisiltä tarinamme kuulostavat. Vieläkään en ole varma, oletko se oikeasi sinä...
tavstasi kirjoittaa ja ajatella asioista. En voi kuin pyöritellä päätäni hämmästykseltäni miten osaatkin ilmaista itseäsi ja ajatuksiasi niin samalla tavalla kuin itse ajattelen. On mukava lukea vastauksiasi.
Todella harmmittavaa että olet joutunut pettymään aina sydäntäsi kuunnellessasi. Ei sen pitäis mennä niin. Mutta useinhan juuri silloin ihminen on haavoittuvaisimmillaan eikä tosiaankaan kykene järkiperäiseen ajatteluun. Olen itse kuitenkin vakuuttunut siitä, että loppupeleissä sydän on aina oikeassa. Se ei todellakaan aina ole se helpoin mahdollinen tie, mutta sillä tiellä kannattaa rohkeasti pysyä. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta lopussahan se kiitos kuitenkin aina seisoo. Ymmärrän kyllä katsontakantasi täydellisesti.
Olit oikeassa siinä, että arvojen täytyy muuttua omasta lähtökohdasta, allekirjoitan sen täydellisesti. Itsekin olen arvojani joutunut lähiaikoina tarkistamaan ja olen karsinut kovalla kädellä joitain omistani analysoidessani omia lähtökohtiani ja elämääni. Se suotakoon aika ajoin jokaiselle.
Kysyit miksi koin etten voinut kertoa omasta arvomaailmastani. Hyvä kysymys. Ehkä siihen liittyy jonkinasteista pelkoa, tai hmmm.. tosi vaikee vastata. En tiedä! En rehellisesti tiedä. Mutta joku vaan esti olemasta "oma itsensä", raottamasta verhoa siihen todelliseen elämääni. Elin silloin tietynlaista "etsikkoaikaa" elämässäni enkä oikein osannut muuta kuin elää kuoreni mukaisesti. Harmi sinänsä. Jos hänen kanssaan nyt puhuisin uskon, että hän muuttaisi käsityksensä täydellisesti. Olen itsekin enemmän selvillä mitä elämältäni haluan ja kunnianhimoni senkun nostaa päätään pyrkimyksissäni ym. (tarkoitan siis opiskelujen ym. päämäärien suhteen)
Nyt täytyy kyllä munkin sanoa, että ihan ihmettelen miten juttumme kietoutuvat yhteen aika täydellisesti. En voi todellakaan olla enää varma kenen kanssa tässä oikein kirjoittelen.. Hämmästyttävän samankaltaista tekstiä pistät tulemaan ;) Vieläkö kuulostaa tutulta?
...kieltämättä kuulostat aika paljon häneltä. Pitäisi varmaan laittaa jotain tuntomerkkejä kehiin..onko sinulla tumma lyhyt tukka? Mulla on pitkä ja vaalea (semmonen ristiverinen oikeastaan)...huih...paljastankohan liikaa..
arvauksesi osua aivan oikeaan, mulla on kuin onkin lyhyet tummat hiukset..Mutta hänellä ei ole kuvailemasi kaltaiset hiukset, joten tuskin olet hän. Noh, se nyt oliskin ollut jo aikamoinen ihme jos näin olis ollut. Kieltämättä tosi samanlainen tarina sulla, sinäänsä erikoista.
Kysyit muuten aiemmin että sanoinko hänelle jotain totuudenvastaista. Taisin sanoa, juuri näistä arvoista tai yleensäkin elämästäni noin yleensäkin. Annoin silloisen kuoreni puhua puolestaan, ja se harmitti aika lailla. Mutta tehty mikä tehty, sitä ei saa enää muutettua. Uskon kuitenkin, että jos niin pitää käydä, hän kyllä vielä totuuden saa tietää ja silloin on aika katsoa puhtaalta pöydältä miten käy. Tarkoitan nyt JOS, sanan kaikissa merkityksissä.
Hassua sinänsä, mutta tänään ratikassa kuulin kahden naisen keskustelevan hieman samantapaisesta tilanteesta, ja toinen heistä sitten tuumasi tälle toiselle että "joskus täytyy erota voidakseen kohdata jälleen". Se oli aika fiksusti sanottu, niinhän se taitaa olla.
Kuuleppas neiti! "Oman erääsi" kanssa suosittelen todella sitä ei niin helppoa tietä. Kuten aiemmmin kirjoitin, ei se järki sua varmastikkaan kauaksi kanna, mutta sydän sinulla saattaa sittenkin olla oikeassa. Vaikka se ei siltä vaikuttaisikaan. Olet vain törmännyt vääriin ihmisiin väärään aikaan. Mutta jos joku IHAN OIKEA sinua varten ihan tosissaan on, ei sitä pääse karkuun ei sitten millään. Et pääse häntä "pakoon" millään. Ainakin näin luulisin. Tokihan se voi olla nykyisesikin, mutta voitko koskaan unohtaa sitä "erästä"?
Kaikella on aikansa, et mitenkään voi tietää vaikka se kyseinen nainen olisikin juuri se oikea, muttei mitenkään mahdollinen tässä elämänvaiheessasi. Meneeköhän tämä jo pikkusen yli hilseen, mutta etköhän sen pääpointin kuitenkin saa hahmotettua ;)
jos-sanaasi toive?
"Uskon sen tapahtuvan mitä pitääkin, että kaikella on tarkoituksensa ja jos hän joskus jotenkin lähestyy, vaikka puhtaasti kaveripohjalta, en tule selkääni kääntämään. Hänellä on aina tilaa elämässäni :)"
Mitä muuta tuo hänen mahdollisesti tapahtuvat lähestyminen suhteesi voisi olla kuin "vaikka" kaveripohjalta?
Oletko sittenkään vapaa rakkaudessasi, oletko vapaa toiveista ja tulevaisuuskuvitelmista?
Ohjaako tai sitooko jossittelusi itseäsi?
Ohjaako tai sitooko jossittelusi häntä? Entä vaikuttaako se häneen ja kumppaniinsa? Kerrot hänen tietävän kaikesta täällä kertomastasi ja seurustelevan ja tietääksesi olevan onnellinen.
"No, oma tilanteeni tietenkin on se, että hän seurustelee ja tietääkseni on onnellinen. Siitä olen hyvilläni. Enkä myöskään tahdo heille mitään vahinkoa, pikemminkin päinvastoin."
Miten ajatus "vahingosta" edes tulee mieleen rakastaessasi häntä kuvaamallasi tavalla?
kaikki kirjoitukseni ajatuksella, en ala rautalangasta kaikille erikseen vääntämään ja erikseen kutakin sanaani selittämään. Jos et ymmärrä mitä kirjoitan, en voi sille mitään. Kirjoituksesi on mielestäni jo niin pilkun viilaamista, etten aijo kysymyksiisi lähteä vastaamaan.
Musta voi aivan hyvin tehdä noita kysymyksiä mitä esitettiin. Niissä vaan nähdään tilanteen muita puolia. Myös siltä kannalta jolta sinä et näe tai halua sen näkyvän. Tietysti ei ole pakko vastata, eikä tarvitse kimpaantua jos vapaamielisyys loppui heti toisenlaiseen näkemykseen ........se älähtää, johon kalahtaa.
Oletpa erittäin kiinnostavalta vaikuttava pohtiva ihminen! Olisitko vapaa ja kiinnostunut tutustumaan tutustumaan lähemmin?
..."eikä tarvitse kimpaantua jos vapaamielisyys loppui heti toisenlaiseen näkemykseen ........se älähtää, johon kalahtaa."
Vapaamielisyys? Kalikka kalahtaa?? Jaahas.. Vai että kimpaannuin? Olen mielestäni kaikissa kirjoituksissani selvästi tuonut asiani julki ja antanut myös vastaukseni näihin kysymyksiin. En vaan jaksa lähteä enää toistamaan itseäni. Se ei todellakaan tarkoita että jotenkin kimpaantuisin(en tod. kimpaannu joidenkin näytölläni näkyvien sanojen perusteella..) Tai että olisin joku musta-valko ajattelija. Olen itse hyvinkin pohtiva ihminen ja hyväksyn tietenkin erilaiset näkemykset ja ajattelutavat-omani ei todellakaan ole se ainoa ja oikea, mutta tiedän varmasti tässä asiassa parhaiten omat tuntemukseni ja ajatukseni. Kaikille omansa suotakoon, mutta kukaan ei voi tietää mitä itse henk. koht. tunnen ja tiedän. Enkä varmastikaan ketään ole loukannut tai mitenkään provosoinut, siihen en lähtisi.
paljon sanoistasi. En etsi täältä kuitenkaan seuraa :)
...juu, niin mäkin arvelin, ettei kuitenkaan olla toisillemme "ne", joista puhumme. Olishan se ollut aikamoinen sattuma. Tiedän kyllä, että se "mun" käy näillä pasltoilla välillä, joten sinällään se ei olisi ollut niin mahdoton ajatus. Käykö se sinun "erääsi2 tällä palstalla? Jos, niin kenties hän huomaa kirjoituksesi ;)...toiveajattelua...heh, voipi olla.
niin, voi olla että toimin väärin, kun en sydäntäni kuuntele, mutta mulla on syyni tehdä omat ratkaisuni. En suunnittele turhaan elämääni liian pitkälle, joten jos joskus tilanne on toinen, voi olla että asia muuttuu. Sulta vielä haluaisin kysyä, että koetko todella rakkautesi noin palkitsevaksi voimaksi, kun se on kerran yksipuolista ja onko kohteesi kenties joskus rakastanut sinua, että tunteen voisi joskus kenties elvyttää uudelleen?
Mun tunteet vois elpyä melko helpostikin, jos vaan antaisin niille tilaa, oon ihan supertunteellinen ihminen. Ehkä vielä joskus...
sinua...
En tiedä käykö hän täällä, hän kyllä tietää että täällä pyörähtelen. Ellei sitten ole unohtanut, sekin on hyvin mahdollista. Kerran hänelle kerroin näin tekeväni, mutta siitäkin on jo aikaa.
"Sulta vielä haluaisin kysyä, että koetko todella rakkautesi noin palkitsevaksi voimaksi, kun se on kerran yksipuolista ja onko kohteesi kenties joskus rakastanut sinua, että tunteen voisi joskus kenties elvyttää uudelleen?"
Rakkauteni on vakaana minussa, eikä se ole negatiivinen tunne, päinvastoin. Kuten olen kirjoittanut; olisiko se rakkautta laisinkaan jos siihen vaatisin vastarakkautta häneltä? Se ei ole edes mahdollista ja olen sen asian kanssa ihan sinut. Rakastaa kun voi saamatta vastarakkauttakin (toki se voi olla kaikkea muutakin kuin helppoa, meitä kun on niin moneen junaan). Rakastanhan omaa isäänikin, joka on jo kuollut..ei hänkään voi vastarakkautta minulle antaa, mutta se ei muuta rakkauteni määrää. Hän vain "elää" minussa, nyt ja aina.
Ja ei. Hän ei ole minua rakastanut ja tiedän myös ettei tule myöskään rakastamaan. Hyväksyn sen täydellisesti.
Toivon elämääsi kaikkea hyvää, ennen kaikkea sitä, että joskus ainakin ihan vaikka juttelisit sen "erääsi" kanssa. Edelleen, kuten aiemminkin kirjoitin, näyttää vahvasti siltä ettet voi mitenkään unohtaa sitä naista. Toivottavasti kaikki menee niinkuin pitääkin, ennemmin tai myöhemmin sekin sitten selvenee. Kuuntele sydäntäsi. Vaikka se sanoisi mitä. Joku tarkoitus sillä on aina.
aika harvinaislaatuinen tapaus. Itse en noin pyyteettömästi kykenisi rakastamaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos se on oikeanlaisen ihmisen kohtaamisesta kiinni. Kuulostaa jotenkin niin ainutlaatuiselta tuo rakkautesi, että melkeinpä tässä alkaa kadehtia. Oletko sitten aiemmin tuntenut tuommoista rakkautta ketään muuta kohtaan? Minusta on tässä sinun kanssa kirjoitellessa alkanut tuntua, että olenkohan koskaan oikeastaan ollutkaan rakastunut, kun en ihan tuommoisia tunteita tuntenut. Enemmän tai vähemmän ne ovat olleet epätoivoisia.
Ajattelin kyllä jutella "hänen" kanssaan vielä, mutta juuri nyt en pysty. Sitä paitsi toinen puoliskoni ei pidä ajatuksesta, että olisin häneen yhteydessä. Hän tuntee myös tämän tytön ja tietää meidän historiamme.
mitenkään erikoislaatuinen tapaus tässä asiassa. Olen vain oma itseni. Tunnen itseni ja tiedän mistä puhun.
"Ajattelin kyllä jutella "hänen" kanssaan vielä, mutta juuri nyt en pysty. Sitä paitsi toinen puoliskoni ei pidä ajatuksesta, että olisin häneen yhteydessä. Hän tuntee myös tämän tytön ja tietää meidän historiamme."
Hienoa, anna palaa beibe! ;)
ymmärrän mitä tarkotat sun kirjotelmalla,vaikka en ehkä ihan samalla tavalla ajattele.
noh..sanonta että "jos löytää rakkauden,pitää antaa sen lentää vapaana,silloin se palaa luokses aina uudestaan ja uudestaan.." tohon mä uskon ja siihen että ihmistä ei saa pakottaa mihinkään.rakkaus on vapaaehtoista mutta ei häilyvää.
kohtele toista niinkuin haluaisit itseäsikin kohdeltavan. :)
samma på svenska :)
Sulla on ihan hienoja ajatuksia :)
on luovuttaa.? Jos sun tunteet, kuuluu sille ihmiselle. Jos ei tee mitään, ja jää vaan haaveilemaan. Aina kannataa yrittää, mutta jos se yritys ei onnaa. Ja se rakastaakin, jotain toista. Niin se on vaan hyväksyttävä. Meillä mun rakaani kanssa meni, monta vuotta ennenkun huomattiin. Että ollaan toisilleme, jotain. Toimin piitaamattomasti vaikka, sisällä sydämessä ajattelin häntä. Ja sit viimein kumpikin, tajuttiin. Mikä merkitys mulla ja mun rakaalla on. Mutta en vielä, ole ihan sataprosenttisen varma. mutta, aijon ainakin antaa tilaisuuden. Oikealle rakkaudelle. Jos vaan kaiki, kaikin puolin onnistuu.
Mutta todella kauniita ajattuksia. Mutta tällästä tää elämä on. Mä luulin joskus että, mä vaan tunsin tätä ihmistä kohtaan, jotakin sähköstä kemiaa. Mitä en oo aikasemmin tuntenut ketään kohtaa. ja luulin että tää ei ole musta kiinostunut. Vaikka sisällä kaipasin. Mutta nyt on asia muuttunut, sain vasta kaikua. Kun lählin pois sain hänen, kokemaan ikävää. Sitä en sillon vielä tajunut. Halusin vaan kertoa, että voi olla vielä hetki jollon sullakin on tilaisuus .... :)
minkä ikäinen olet? Noin suurinpiirtein, ei mitään tarkkaa tietoa sotuineen tarvitse laittaa :)
ajattelin kirjoittaa tähän kaikki tarkat tietoni, puhelinnumeroineen, osoitteineen ja sotuineen kaikkineen ;D Noh, ikää on semmoset vaille kolmetkympit, noin niinkun ihan pyöreesti heitettynä. Tai sitten alkaa jo muisti mennä, vanhuus kun ei tule yksikseen, heh...
tunnistaa tuon perusteella sinut ;D
Kun muisti alkaa mennä, niin on helppo heittää kuormittavat suhtautumistavat ihmissuhteidenkin osalta romukoppaan. No ei vaiskaan, voihan kyse olla sinun kohdalla tuosta toisesta vaihtoehdosta, vanhenemisesta ja sen mukanaan tuomasta kehittymisestä. Heh! :) Jospa se ei tulekaan yksikseen, kun oikein tarkkaan vastaantulijoita katselet.
siihen kykenit? Hmmmm.....
vaikutukset ovat suurimpia niin hyvässä kuin pahassa on joku todennut historiassa.
Rakkaudessa voi saada jotain ja menettää enemmin kuin ikinä voi kuvitella. Pettymystä tyhjyyttä ei mitään edessä ei takana.
Jeps
leikitään tunteilla ja elämällä, tule kehään kanssani.
..noinkohan se nyt ois. Mä sanon, että semmosta rakkautta ei ole olemassakaan. Tuo kuulostaa ihan narsistisen ihmisen omassa päässään kehittelelmältä tunteelta, joka perustuu luuloon rakkaudesta kohteeseen, jota ei oikeasti ole olemassakaan. Tarkoitan nyt siis sitä, että olet kyseisen henkilön nostanut jalustalle ja kuvittelet hänen olevan jotain niin ihmeellistä, ettet edes vaadi häneltä mitään, vaan - ihan kuin nunnat jeesukesen morsiamina jaksavat rakastaa ja uhrata koko elämänsä Kristuksen edessä, jota ei vain näy eikä kuulu - jaksat häntä niin yksipuolisesti aina vaan rakastaa...huvittavaa...Mietippäs nyt oikeesti, ei se sun rakkautes kohde niin täydellinen oo, ihminen se on sekin..
ei kannata edes kommentoida, et näytä ymmärtävän teksteistäsi sanaakaan. Ketään ei ole "nostettu jalustalle" eikä kukaan ole täydellinen. Hänkään ei ole. Äläkä sinä ala narsismista minulle puhumaan, sitä olen joutunut erään sairaan ihmisen taholta aikoinani sietämään ihan mittani täyteen asti.