Huonoja kokemuksia Espoosta ?

Tervehdys,

Kävi tuossa "köppäisesti" toimeentulohakemuksen kanssa Espoossa.

Jätettiin dokumentit Leppävaaran sossuun 04.09.2006 ja soitin soittoajalla 20.09., jolloin virkailija kertoi, että käsittelyssä oli ko. päivänä 04.09. tulleet anomukset. odottelin päätöstä postitse ja kun ei sitä kuulunut, kävin 22.09. ko. toimistosta hakemassa sitä. Ylläri ylläri asia ei ollut edennyt edes käsittelyyn saakka, joten perheelle on tiedossa rahaton viikonloppu.Rahallista ruoka-avustusta saa, mutta vasta maanantaina,joten ei paljoa naurata työtöntä tällä hetkellä.

Vetosivat muuten siihen, että on niin paljon hakemuksia ruuhkassa odottamassa.

Toinen mikä tuntui olevan kynnyskysymyksenä, että heinäkuussa on oltu 700 e ylijäämäisiä ja saatu kielteinen päätös silloin.

Hetkinen, nyt on menossa syyskuu ja he vetoavat heinäkuun päätökseen ?

Mitäpä tehdä ?

Ajattelin tehdä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle tuosta viivästymisajasta ja miten olisi tutkintapyyntö poliisille tahallisesta jatkuvasta virkarikoksesta, kun asiat ei hoidu kohtuullisessa ajassa ?

Onko muilla kokemuksia ko. aiheesta ?

Otan mielelläni vastaan palautetta.

Lienee swyytä tehdä asialle jotakin ?

"Työtön, vaan ei oikeuksiton"
5463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kannattaisiko tehdä jo rikosilmoitus Tampereen sosiaali- ja terveystoimen käytännöstä olla myöntämättä toimeentulotukea ja hän arveli etteivät varmaan ottaisi edes tutkittavaksi.

Oikeusasiamiehelle kannattaa laittaa kantelu, mutta älä vaan missään nimessä laita lääninhallitukseen mitään tai sosiaali- ja terveysministeriöön, joka siirtää asian lääninhallitukseen.

Minä tein kantelun oikeusasiamiehelle, mutta kun rahaa ei tullut useaan kuukauteen mistään laitoin kirjeen myös sosiaali- ja terveysministeriöön, joka siirsi asian lääninhallitukselle. Nyt oikeusasiamies ei käsittele tapausta lainkaan, koska kantelun jälkeen lääninhallitukselle meni tietoa sosiaali- ja terveysministeriöstä - siis asian myöhemmin saanut lääninhallitus tutkii tapausta.

Lääninhallitukseen ei kannata kantelua laittaa - turhaa ajanhaaskausta, koska sosiaali- ja terveystoimen reaktio lääninhallituksen lausuntoihin vastaa lähinnä räkänaurua.

Kannattaa laittaa asiasta kantelu oikeusasiamiehelle, joka voi vuosikausia ymmärtäväisesti "lausuntoja" annettuaan nostaa syytteitäkin. Pari vuotta sieltäkin varmaan saa odotella lausuntoa, mutta ehkä sillä on karvan verran enemmän vaikutusta sosiaali- ja terveystoimen käytäntöihin kuin lääninhallituksella.

Äänestä

tämän vuoden Espoossa. Muutosta ei näy tulevan käsittelyaikoihin jotka venyvät lähes poikkeuksetta 1kk.
Olen pohtinut myös laittaa valitusta vireille.
Kun sais vain jostain lakimiehen avun jotta siitä saisi mahdollisimman virallisen.
Antaisivatkohan oikeusaputoimistosta apua siihen?

Toimeentulotukiasiakkaiden tulisi alkaa pitää yhtä jotta tällainen väärin kohtelu loppuisi jo vihdoinkin Espoossa.
Espoo jatkaa tätä systeemiä vaikka kuin tulisi huomautuksia. Sen olisi pitänyt muuttua jo vuosi sitten.
Kyllähän sen ymmärtää ettei se ole etuuskäsittelijöiden tai sosiaalityöntekijöiden syy vaan ongelma on siellä johtoportaassa jossa nämä asiat päätetään.
Jos voi tehdä rikosilmoiruksen niin ilmoitathan? Luulenpa että meitä olisi Espoossa monia jotka tekisi sen.

Äänestä
  • Mikä on keskimääräinen käsittelyaika Tampereella, hakemuksen jättöpäivästä siihen että rahat ovat tililla - oletuksena, että kaikki liitteet yms. ovat kunnossa?

    Äänestä

  • Tampereella kirjoitti:

    Mikä on keskimääräinen käsittelyaika Tampereella, hakemuksen jättöpäivästä siihen että rahat ovat tililla - oletuksena, että kaikki liitteet yms. ovat kunnossa?

    Toisilta vaaditaan toimeentulotukihakemuksen liitteeksi vain viimeisin tiliote ja sen perusteella tehdään päätös aikaisintaan 7 päivän kuluttua hakemuksen vastaanottamisesta ja rahat tulevat ilmoitetulla päivämäärällä - hakemuksessa ilmoitetaan käsittelyajaksi 2 viikkoa.

    Toisille taas ei myönnetä toimeentulotukea lain mukaisesti ja se tapahtuu juuri "lisäselvityksiä" pyytämällä, joten kysymykseesi ei ole yhtä selkeää vastausta.

    Röyhkeille, väkivaltaisille, suulaille ihmisille toimeentulotuki maksetaan kiltisti ja ne ihmiset, jotka eivät suureen ääneen kehtaa mainostaa hakevansa toimeentulotukea saavat kuulla etteivät ole oikeutettuja toimeentulotukeea - ja, mikäli erehtyvät valittamaan, niin sitten vasta lisäselvityspyyntöjä tarvitaankin.

    Äänestä

On kokemuksia sekä leppävaarasta,että Espoon keskuksesta.Leppävaaran sossustahan on ollut uutisia jo viime vuonna kesällä,kun tietokoneet oli sekaisin.Ruuhkaa oli n.2kk mittainen.Espoon keskuksessa uhkailevat lapsiperheitä lastensuojelulla,jos pyytää ruokarahaa.Aina ylijäämät lasketaan seuraaville kuukausille,vaikka olisit ollut kaksikin kuukautta ilman rahaa.Se mikä näyttää paperilla hyvältä, ei sitten käytännössä olekaan yhtään realistista.Nyt olen jatkuvassa velkakierteessä ja loppua ei näy.Mielivaltaisia, nöyryyttävää ja surullista kohtelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toimeentulotuesta ? kirjoitti:

Tervehdys,

Kävi tuossa "köppäisesti" toimeentulohakemuksen kanssa Espoossa.

Jätettiin dokumentit Leppävaaran sossuun 04.09.2006 ja soitin soittoajalla 20.09., jolloin virkailija kertoi, että käsittelyssä oli ko. päivänä 04.09. tulleet anomukset. odottelin päätöstä postitse ja kun ei sitä kuulunut, kävin 22.09. ko. toimistosta hakemassa sitä. Ylläri ylläri asia ei ollut edennyt edes käsittelyyn saakka, joten perheelle on tiedossa rahaton viikonloppu.Rahallista ruoka-avustusta saa, mutta vasta maanantaina,joten ei paljoa naurata työtöntä tällä hetkellä.

Vetosivat muuten siihen, että on niin paljon hakemuksia ruuhkassa odottamassa.

Toinen mikä tuntui olevan kynnyskysymyksenä, että heinäkuussa on oltu 700 e ylijäämäisiä ja saatu kielteinen päätös silloin.

Hetkinen, nyt on menossa syyskuu ja he vetoavat heinäkuun päätökseen ?

Mitäpä tehdä ?

Ajattelin tehdä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle tuosta viivästymisajasta ja miten olisi tutkintapyyntö poliisille tahallisesta jatkuvasta virkarikoksesta, kun asiat ei hoidu kohtuullisessa ajassa ?

Onko muilla kokemuksia ko. aiheesta ?

Otan mielelläni vastaan palautetta.

Lienee swyytä tehdä asialle jotakin ?

"Työtön, vaan ei oikeuksiton"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu