Auts..

vuodessa mikä erottaa 15-vuotiaan ja 30 vuotiaan, ehtii elämään sitä omaa elämää. Ettei tarvitse sitten tosiaan lapsen kanssa itkeskellä sen perään kun ahdistaa kotona istua ja menohaluja vielä olisi.. Eikä lainkaan halua kantaa vastuuta. 30v on ehkä oppinut jo muista asioista kantamaan sitä vastuuta, lapsesta vastuunotto ei tunnu niin rajoittavalta.

Siinä 15 kirjoitti:

vuodessa mikä erottaa 15-vuotiaan ja 30 vuotiaan, ehtii elämään sitä omaa elämää. Ettei tarvitse sitten tosiaan lapsen kanssa itkeskellä sen perään kun ahdistaa kotona istua ja menohaluja vielä olisi.. Eikä lainkaan halua kantaa vastuuta. 30v on ehkä oppinut jo muista asioista kantamaan sitä vastuuta, lapsesta vastuunotto ei tunnu niin rajoittavalta.

jutellessa on saanut toisenlaisen kuvan. 3-kymppisenä esikoisen saaneet ovat olleet järkyttyneitä vauvan vaatimasta huomiosta ja elämänmuutoksesta, muutama erokin tullut. Kun taas lapsen nuorempana saaneilla se oman tilan ja omasta totutusta elämästä kiinnipitäminen ei ole niin tärkeää, ts. vaatimukset elämän suhteen ovat joustavampia, kun ei ole vielä ehtinyt muodostaa itselleen "aikuisen elämää". Huonoimmin äitiyteen, omienkin sanojensa mukaan, sopeutui ystäväni joka oli esikoisen saadessaan 40v. Meitä on niin moneen junaan, ei ikä ja sen mukanaan tuomat kokemukset aina ole plussaa.

nimim. Äiti 27, esikoinen 11v.

aloittaja varoitti, että varokaa tätä. ei hän sanonut, että teiniäidit ovat ainoita joille näin käy. kyllä kolmekymppisellekin voi noin käydä, mutta niin voi teiniäidillekin.

30-kymppisestä en sitten tiedä, lieneekö 300-vuotias?