Oletteko kuullut, että...

...minä olen muuten voittaja ja aivan varmasti paras Iisalmelainen. Te muut olette aivan juntteja Urpoja, jotka uitte omassa sonnassa - tallaatte Pohjolankatu (jos siellä syrjäkylissä semmoista on) ja mietitte, että missä ja miten taas tyydyttäisi itseään. Joo, ei tarvii ajatella jotain hanskaan tumppaamista tai lätkän taputtamista vaan sitä miten tyydyttää oma uteliaisuus ja toisten asioihin puuttumisvimma. Kun te luette tätä niin minä olen ehtinyt jo ainakin kymmenen kertaa todistaa miten hieno ihminen minä olen - minä olen parasta mitä Iisalmelle ja tälle Pohjois-Savolle on tapahtunut viimeisen 30 - vuoden aikana...vittu, kun olen hyvä. Minusta on aivan parasta tässä hyvänä olemisessa se, että myös minä itsekin sen tiedän. Ja sinä Urpo tai Leena tai mikä tahansa Geijo oletkin, niin tiedä - minä olen paras. Toivon totisesti, että sinua alkaa edes pikkuisen harmittamaan tämän minun hyvyys ja kommentoit tätä...olenhan minä paras ja pitäähän aina parhaita vähän kehua. Otin ihan just alkoholia ja eipä tuokaa viinanpoikanen tiennyt, että pääsee minun sisälle..."ihanaa" - olen varma, että ajattelin noin...pääsen hyväilemään näin hienon ihmisen sisälmyksiä. Tämä alkoholi sai varmasti pienen alkoholiorgasmin kun sai minua :))
141446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

täysi perse!!

Äänestä
  • ...oletko miettinyt, että myös se sonta mitä tuosta kommentoimastasi paikasta tulee - siis minun semmoisesta - on aivan älyttömän tyytyväinen, että sai tulla minusta ulos. Olen paras ja aivan huippu yksilö. Niin, ei se sonta haluaisi varmaan edes minusta ulos tulla, mutta pakkohan sen raukan on minut jättää, kun supistajalihas niin on päättänyt. Olen muuten vieläkin aivan huippu ja siltä myös tuntuu!

    Äänestä

  • Minä ite kirjoitti:

    ...oletko miettinyt, että myös se sonta mitä tuosta kommentoimastasi paikasta tulee - siis minun semmoisesta - on aivan älyttömän tyytyväinen, että sai tulla minusta ulos. Olen paras ja aivan huippu yksilö. Niin, ei se sonta haluaisi varmaan edes minusta ulos tulla, mutta pakkohan sen raukan on minut jättää, kun supistajalihas niin on päättänyt. Olen muuten vieläkin aivan huippu ja siltä myös tuntuu!

    varmista ootko ottanu kaikki lääkees ja jos oot nii mee hoitoon....

    Äänestä

  • Minä ite kirjoitti:

    ...oletko miettinyt, että myös se sonta mitä tuosta kommentoimastasi paikasta tulee - siis minun semmoisesta - on aivan älyttömän tyytyväinen, että sai tulla minusta ulos. Olen paras ja aivan huippu yksilö. Niin, ei se sonta haluaisi varmaan edes minusta ulos tulla, mutta pakkohan sen raukan on minut jättää, kun supistajalihas niin on päättänyt. Olen muuten vieläkin aivan huippu ja siltä myös tuntuu!

    ...vielä alkaa kirjoittamaan sitä, että unohdin edellisiin kirjoittaa sen, että mä olen muuten kaikkien paras. Tai siis en muista kirjoitinko noin vai laitoinko olevani vain paras...? Mutta parashan minä olen :)) Sain kuulkaa pienen orgasmin itsekin äsken, kun aloin miettimään hyvyyttäni...onko se edes mahdollista...minä ite...miehenvonkale Savosta ja näin hyvä! Mitä savo on tehnyt niin hyvää, että minä olen tänne ilmestynyt?? Olen ihan "haavi aaki" ja olen ihan ymmyrkäisenä. Tämä ei muuten ole mitään egon pönkittämistä vaan ihan täysin tosiasia ja Teidän pitää se kaikki ymmärtää...

    ...pakko vielä laittaa kerran faktaa tänne palstalle. Heti alkuun - ylensin itseni ja aloin kirjoittaa tuon nimimerkkini ihan kokonaan isoilla kirjaimilla. Nolohan se olisi, että luullaan jotenkin pieneksi...nyt näkee heti nimimerkistä miten hyvä ja iso persoona minä olen. Niin...asiaan...mietin, että minusta pitäisi tehdä ihan koko illan dokumentti missä voisin kommentoida tekemisiäni ja ajatuksiani. Joo, voisihan minusta tehdä sen BigBrotherin..siis ilman niitä muita kilpailijoita. Katsottaisiin vain minun hommailuja siellä talossa ja tämä kävisi aina välillä Ärrällä ostaa olutta. Kuvitelkaan sitä olutta..siis miten tyytyväinen jokainen pullo niistä olisi, kun minä ne kitusiini vetäisin?!?! Taas ajattelen sitä ihan "haavi aaki". Mutta hyvää jatkoa kaikille savolaisilleni...pärjätkää siellä viimassa.

    Äänestä

  • MINÄ ITE kirjoitti:

    Hyvä,hyvä.Mä oon sit sun jälkees.

    Äänestä

  • kakkonen kirjoitti:

    Hyvä,hyvä.Mä oon sit sun jälkees.

    Joo just, taas on joku tyyppi asian ytimessä... En kiellä sitä, etteikö ton tyypin puheissa olis jotain järkeä, nimittäin jos se jotenkin poikkeaa siitä kaupungin "normaalista" käytöksestä, mutta ei se silti oo paras tyyppi... Sen voin kertoa, nimittäin kuka haluaa olla Iisalmen paras? HAA kysyn vaan!?! Jos onkin, niin ei sillä kyllä oo hirveästi menetettävää -vaikkei olis- ja onneksi olkoon vaan koko sairaan kipeän nauruhermoni puolesta...

    Äänestä

  • Joskus asunut iisalmessa kirjoitti:

    ...siis tämmöisestähän asiasta ei pitäisi kirjoittaa, mutta ollessani jo nostettu jalustalle voin laittaa käyneeni juuri tarpeillani ja todenneeni, että olen tässä omassa asiassani päässyt asian ytimeen. Mietin, että kukaan muu ei ole varmaan vielä tiennyt minkälainen persoona Minä olen - olen aivan täydellinen huippu....nyt on sanottava, että tuli ajatuskatko, mutta näin hieno ja loistava otus osaa senkin myöntää - ei ajatus aina juokse kuin vettä vain. Joku tietysti miettii, että tämmöiseltä loistolta ei voi odottaa kuin terävää ajatusten juoksua, mutta täydelliseksi tekee se, että osaa ottaa huomioon myös omat heikkoutensa. Minä osaan! Jos niihin heikkouksiin menee...niin olen heikkona kauniisiin naisiin. Mutta ei siitä enempää. Nainen joka on tämän saanut kitusiinsa on tyytyväinen. Ei siitä enempää. Olen huippu. Sinä ladan kimpussa juuri ollut öljyinen olutlippalakki päässä oleva urpo et sitä ehkä ymmärrä, mutta minä osaan tyydyttää naisen. Kysy vaikka naisilta ;))) Muuten...ota sinä...juuri sinä...sinä ladan rassaaja se lippalakki pois päästä ja kaiva sieltä sängyn alta se tuttu kulunut miestenlehti niin pääset taas toteuttamaan itseäsi - ei ainakaan nainen valita allasi, kun tulet ;)))

    ...niin minähän se täällä taas! Siis se paras - MINÄ ITE. Yritin teitä tavallisia ihmisiä hämätä ja vaihtaa nimimerkkiä, mutta mihin sitä ihminen karvoistaan pääsee. Ajattelin näin teille vielä kerran ilmoittaa miten hyvä minä olen. Tiesittekö?? Nyt se selviää teille viimeistään. Olin tuossa yksi päivä ajamassa pyörälläni ja mietin taas miten hyvä olen. Mietin, että jos tuo minun pyöräni olisi mies niin sehän ei nukkuisi milloinkaan, kun odottaisi aina, että tuon ahterini hivelemään sen satulaan...miettisi miten puristelen sen "nousukahvoista" ja hyrisisi mielihyvää, kun vaihdan sen vaihteita....siis "pienempää silmään...". No, antaa tuon pyöräraukkani olla ihan omissa oloissaaan. Ei minulta saa kuitenkaan...siis ajatelkaa vaikka kuinka hyvä olen, niin miten minusta on esineelle. Moni mies esineellistää muuten naisia, mutta minä en. Nainen on herkkä ja sensuelli otus...ja varmaan arvasitte, että Minä olen se joka niitä tyydyttää. Mutta nyt on taas mentävä...jatkoon...!

    Äänestä

  • Toiseksi paras kirjoitti:

    ...miksi?!? Eikä tällä sivustolla aina kommentoida kaikke ivallisesti. Miksi ei nyt? Totedaan ylivertaisuuden edessä, että ei kannata. Tulee tuossa radiossa Busikatdollissin kappale missä laulavat, että "toivot, tyttökaverisi olevan kuin minä". Niin, niin, niin. Tietysti pitäisi tehdä semmoinen kappale missä toivotaan poikakaverin olevan kuin minä! Miksi tämmöistä ei ole?? Pitää varmaan minun alkaa levyttämään....ei patjalle vaan ihan tsudioon. Olenhan vähän niin kuin kaikkien anoppien ihanne vävy. Kuvittele sinäkin olutlippalakkinen urpo, kun minä olisin imelänä kahvittelemassa sun anopin kanssa....antaisin samalla hyvää anopille ja sun naiselle....siis minun nainenhan se olisi sillloin. Kyllä se sinut unohtaa. Nyt alan nukkumaan ja jatkan huomenna tai ylihuomenna. Nyt ei vanha jaksa. Hyvää yötä alamaiset....No, nyt alkaa mennä liian pitkälle....vai alkaako. Pitäisikö äänestää MINÄ ITE savon kuninkaaksi. No, ei herätellä liikoja toiveita....katsotaan seuraavalla kerralla.

    Äänestä

Taasko siellä joku pienen vehkeen omaava henkilö yrittää nostattaa epätoivoisesti itsetuntoaan. HA HA HAA!!! Eihän tässä voi ku vaan sääliä tuota ihmisparkaa... Et sinä vielä noilla kerskailuilla saa täällä minkäälaista vihaa nostettua.

Äänestä
  • hyvä provo. Jollain on näköjään ylimäärästä aikaa...

    Äänestä

se se... Eve Remes.?

Äänestä

toivottavasti sulla poksahtaa päästä sen kusen paineen takia joku verisuoni kun kerran luulet olevas joku vitun ylijumala... tästä maasta ja varsinkaan tästä kaupungista ei semmosta löydy... Ei oo sullakkaan helppoo sitte elämä jos luulet, että "meikä on paras". Kato ihtees peilistä ja hyppää narun jatkoks!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä ite kirjoitti:

...minä olen muuten voittaja ja aivan varmasti paras Iisalmelainen. Te muut olette aivan juntteja Urpoja, jotka uitte omassa sonnassa - tallaatte Pohjolankatu (jos siellä syrjäkylissä semmoista on) ja mietitte, että missä ja miten taas tyydyttäisi itseään. Joo, ei tarvii ajatella jotain hanskaan tumppaamista tai lätkän taputtamista vaan sitä miten tyydyttää oma uteliaisuus ja toisten asioihin puuttumisvimma. Kun te luette tätä niin minä olen ehtinyt jo ainakin kymmenen kertaa todistaa miten hieno ihminen minä olen - minä olen parasta mitä Iisalmelle ja tälle Pohjois-Savolle on tapahtunut viimeisen 30 - vuoden aikana...vittu, kun olen hyvä. Minusta on aivan parasta tässä hyvänä olemisessa se, että myös minä itsekin sen tiedän. Ja sinä Urpo tai Leena tai mikä tahansa Geijo oletkin, niin tiedä - minä olen paras. Toivon totisesti, että sinua alkaa edes pikkuisen harmittamaan tämän minun hyvyys ja kommentoit tätä...olenhan minä paras ja pitäähän aina parhaita vähän kehua. Otin ihan just alkoholia ja eipä tuokaa viinanpoikanen tiennyt, että pääsee minun sisälle..."ihanaa" - olen varma, että ajattelin noin...pääsen hyväilemään näin hienon ihmisen sisälmyksiä. Tämä alkoholi sai varmasti pienen alkoholiorgasmin kun sai minua :))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu