Ihmisten kaatopaikka

Niin, pääsi taas tuo sukupuoliasia putkahtamaan esille ;) Eli kaikille vanhemmille terveiset.

... ei ole sen kummoisempaa kun mikä tahansa muukaan selkäsauna. Se on väkivaltaa, ruumiillista ja henkistä, ja siis kiellettyä nykyään. Mutta koska se alunperin lanseerattiin terapiana, niin sitä voi olla vaikea kitkeä pois.

Jean-L kirjoitti:

... ei ole sen kummoisempaa kun mikä tahansa muukaan selkäsauna. Se on väkivaltaa, ruumiillista ja henkistä, ja siis kiellettyä nykyään. Mutta koska se alunperin lanseerattiin terapiana, niin sitä voi olla vaikea kitkeä pois.

Lue lisää

Et vastannut kysymyksiini, mutta kysyn silti vielä, että oletko lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta?

Kaikille kiinnostuneille esim. Anneli Aurela on kirjoittanut aiheesta hyviä kirjoja. Suosittelen lämpimästi. "Sylissäpito Elämänmuotona ja terapiana" on esimerkiksi erittäin hyvä kirjanen.

Takakannesta lainaus:

Sylissäpito on lasten hoidossa vanha, luonnollinen tapa, mutta nykyoloissa se on tullut aivan uudella tavalla tärkeäksi. Länsimainen yhteiskunta on vieraantunut luonnosta, ja tämä ilmenee myös uudenlaisina lasten käyttäytymisen ongelmina. Näiden ongelmien voittamiseksi on luonnolliselta perustalta kehitetty niin sanottu sylissäpitohoito eli kiinnipitohoito.

Itse paljon sylihoitoa käyttävänä äitinä en koe sitä millään tavalla väkivaltana.

cheetah.grrr kirjoitti:

Et vastannut kysymyksiini, mutta kysyn silti vielä, että oletko lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta?

Kaikille kiinnostuneille esim. Anneli Aurela on kirjoittanut aiheesta hyviä kirjoja. Suosittelen lämpimästi. "Sylissäpito Elämänmuotona ja terapiana" on esimerkiksi erittäin hyvä kirjanen.

Takakannesta lainaus:

Sylissäpito on lasten hoidossa vanha, luonnollinen tapa, mutta nykyoloissa se on tullut aivan uudella tavalla tärkeäksi. Länsimainen yhteiskunta on vieraantunut luonnosta, ja tämä ilmenee myös uudenlaisina lasten käyttäytymisen ongelmina. Näiden ongelmien voittamiseksi on luonnolliselta perustalta kehitetty niin sanottu sylissäpitohoito eli kiinnipitohoito.

Itse paljon sylihoitoa käyttävänä äitinä en koe sitä millään tavalla väkivaltana.

Lue lisää

... sillä en lue turhia kirjoja.
Sylissä pitäminen ja holdaus on kaksi eri asiaa. Holdauksessa on kyse siitä että pakotetaan lapsi syliin väkisin, tai istutaan päällä, kunnes siltä loppuu voimat ja suostuu siihen mitä siltä vaaditaan. Ihan sama kun heiluttaisit remmiä kunnes lapsi suostuu "vapaaehtoisesti" siivoamaan huoneensa.

Jean-L kirjoitti:

... sillä en lue turhia kirjoja.
Sylissä pitäminen ja holdaus on kaksi eri asiaa. Holdauksessa on kyse siitä että pakotetaan lapsi syliin väkisin, tai istutaan päällä, kunnes siltä loppuu voimat ja suostuu siihen mitä siltä vaaditaan. Ihan sama kun heiluttaisit remmiä kunnes lapsi suostuu "vapaaehtoisesti" siivoamaan huoneensa.

Lue lisää

aivan väärillä jäljillä, jos ylseensäkin luulet, että holdingia käytetään huoneen siivoamisen edistämiseksi. Kyllä siihen on muut keinot sentään löydyttävä. Ontuvaa tuo tekstisi, kaiken kaikkiaan.

Jean-L kirjoitti:

... sillä en lue turhia kirjoja.
Sylissä pitäminen ja holdaus on kaksi eri asiaa. Holdauksessa on kyse siitä että pakotetaan lapsi syliin väkisin, tai istutaan päällä, kunnes siltä loppuu voimat ja suostuu siihen mitä siltä vaaditaan. Ihan sama kun heiluttaisit remmiä kunnes lapsi suostuu "vapaaehtoisesti" siivoamaan huoneensa.

Lue lisää

Itselläni on sellainen periaate, että en luule tietäväni asioista, joista en ole ottanut selvää. Jos lukisit kyseisen kirjan, tietäisit paljon enemmän asiasta, ja voisit olla vankemmin jotain mieltä. Tekstistäsi paistaa läpi, ettet todellakaan tiedä, mitä sylissäpitohoito eli holding-terapia on. Mielipiteen vapaus toki on, mutta tarvitseeko olla jotain miltä asiasta, josta ei tiedä oikeasti.

Edelleen luulen, että sinulla on jäänyt jotain pahoja traumoja. Voi olla, että joku on pitänyt sinua väkisin kiinni, eikä kiinnipitäjä ole oikeasti ollut perillä, mitä "sylkytys" oikeasti on. Niin tai näin, toivon, että et syyllistä täällä sellaisia vanhempia, jotka yrittävät parhaansa erityislastensa kanssa.

cheetah.grrr kirjoitti:

Itselläni on sellainen periaate, että en luule tietäväni asioista, joista en ole ottanut selvää. Jos lukisit kyseisen kirjan, tietäisit paljon enemmän asiasta, ja voisit olla vankemmin jotain mieltä. Tekstistäsi paistaa läpi, ettet todellakaan tiedä, mitä sylissäpitohoito eli holding-terapia on. Mielipiteen vapaus toki on, mutta tarvitseeko olla jotain miltä asiasta, josta ei tiedä oikeasti.

Edelleen luulen, että sinulla on jäänyt jotain pahoja traumoja. Voi olla, että joku on pitänyt sinua väkisin kiinni, eikä kiinnipitäjä ole oikeasti ollut perillä, mitä "sylkytys" oikeasti on. Niin tai näin, toivon, että et syyllistä täällä sellaisia vanhempia, jotka yrittävät parhaansa erityislastensa kanssa.

Lue lisää

jean-l vaikka nyt saisi edes yhden hankalan ADHD-lapsen niin katsotaan sen jälkeen mitä mieltä hän on postiluukku- diagnoosista ja vähän muistakin asioista.

Eräs ystäväni ihmetteli kuinka pojat ovat yleensä aika huonosti kasvatettuja, heh. Nyt hänelläkin on terve poika 5v, joka on huomattavasti äänekkäämpi ja liikkuvaisempi kuin heidän tyttärensä. On mieli muuttunut ystävälläni ja nykyään hän "ymmärtää" poikiakin paremmin.

Oma keskimmäinen lapseni kävi jossain vaiheessa kovasti silmille, eli heitti mitä vaan käsiinsä sai ja nauroi perään. Taisi olla neljän tai viiden vanha.
Päiväkodissa hoitajat juoksi perässä mäkättäen eivätkä saaneet lapsesta mitään otetta.

Eräänä päivänä ajattelin, että onhan nyt piru jos pitää aina ämpäreitä ja kiviä väistellä kun poika vähän riehaantuu.
Menin työpäivän jälkeen klo 14.00 hakemaan lastani. Taas oli kauhea riekkuminen menossa. Väistelin ämpärit ja kepit. Nappasin pojan syliini ja istuin pk:n penkille. Lapsi huusi, sylki, potki ja yritti purra. Kiroili kuin merimies ja haistatteli. Olin aivan hiestä märkä jo 10minuutissa.
Hoitajat katselivat kauempaa ja selvästi paheksuivat.
Päiväkodin johtaja "H" tuli ulos ja istui viereeni. Aloimme jutella ihan kaikenlaista linnuista ja matkustelusta ja hänen lapsistaan yms. Tarkoitus oli se, että lapsi ei siinä saanutkaan huomiota vaan hän kiinnostuisi ja unohtaisi kiukkunsa. Jossain vaiheessa hän unohti kiukuttelunsa. Kun lapsi jo kuunteli aika tarkasti niin "H" sitten kyseli lapselta kaikenlaista mukavaa. Lapsi jo vastailikin.
Tilanne laukesi noin tunnin istumisella ja tiukalla kiinni pitämisellä. Kiinni pidettiin oman ja lapsen turvallisuuden takia. Oli siinä muutkin lapset vaarassa kun toinen sai hepulit.

Jäljestäpäin tunne oli todella hyvä. Näinkö helposti lopetettiin viikkoja ja kuukausia kestänyt hallitsematon tilanne?
Lapsi rauhoittui, eikä ollut enää väkivaltainen pihalla. Olimme pitkään pohtineet, että miten tuolle lapselle saa rajat tehtyä kun hän ei kertakaikkiaan totellut.
Myöhemmin tajusin, että hän inhosi erästä opettajaa tämän äärettömän kimeän äänen vuoksi. Olin itsekin kerran sanonut hänelle, että mene pois en jaksa kuunnella.
Lapsella kuitenkin oli mopo karannut käsistä, samoin tämä lapsi oli karannut kaikkien hoitavien aikuisten käsistä.

Tämän jälkeen meni pari vuotta taistellessa, että saatiin normaaliälyinen mutta keskittymisen-vaikeuksista ja lukihäiriöstä kärsivä lapsi erityisluokalle.
Siihen tarvittiin se diagnoosi ja kaksi vuotta lapsi itki "normaaliluokalla" diagnoosia odotellessa.

Nyt hän pärjää koulussa erityisluokallaan mutta hänellä on siis normaali oppimäärä eli sama mitä normaaliluokallakin. Ryhmä vain on pieni ja siellä saa helposti apua jos unohtuu tuijottelemaan ikkunasta tms. ja tippuu kärryiltä. Suuri ryhmä ei sovi hänelle ja läksyjen tekoon täytyy aina patistaa tai muistuttaa. Keskiarvo oli nyt 8,3. Toivon, että saan hänet tsempattua vielä hiukan enemmän lukemiseen.
Siinäpä sitä.

jospa tuo kirjoitti:

jean-l vaikka nyt saisi edes yhden hankalan ADHD-lapsen niin katsotaan sen jälkeen mitä mieltä hän on postiluukku- diagnoosista ja vähän muistakin asioista.

Eräs ystäväni ihmetteli kuinka pojat ovat yleensä aika huonosti kasvatettuja, heh. Nyt hänelläkin on terve poika 5v, joka on huomattavasti äänekkäämpi ja liikkuvaisempi kuin heidän tyttärensä. On mieli muuttunut ystävälläni ja nykyään hän "ymmärtää" poikiakin paremmin.

Oma keskimmäinen lapseni kävi jossain vaiheessa kovasti silmille, eli heitti mitä vaan käsiinsä sai ja nauroi perään. Taisi olla neljän tai viiden vanha.
Päiväkodissa hoitajat juoksi perässä mäkättäen eivätkä saaneet lapsesta mitään otetta.

Eräänä päivänä ajattelin, että onhan nyt piru jos pitää aina ämpäreitä ja kiviä väistellä kun poika vähän riehaantuu.
Menin työpäivän jälkeen klo 14.00 hakemaan lastani. Taas oli kauhea riekkuminen menossa. Väistelin ämpärit ja kepit. Nappasin pojan syliini ja istuin pk:n penkille. Lapsi huusi, sylki, potki ja yritti purra. Kiroili kuin merimies ja haistatteli. Olin aivan hiestä märkä jo 10minuutissa.
Hoitajat katselivat kauempaa ja selvästi paheksuivat.
Päiväkodin johtaja "H" tuli ulos ja istui viereeni. Aloimme jutella ihan kaikenlaista linnuista ja matkustelusta ja hänen lapsistaan yms. Tarkoitus oli se, että lapsi ei siinä saanutkaan huomiota vaan hän kiinnostuisi ja unohtaisi kiukkunsa. Jossain vaiheessa hän unohti kiukuttelunsa. Kun lapsi jo kuunteli aika tarkasti niin "H" sitten kyseli lapselta kaikenlaista mukavaa. Lapsi jo vastailikin.
Tilanne laukesi noin tunnin istumisella ja tiukalla kiinni pitämisellä. Kiinni pidettiin oman ja lapsen turvallisuuden takia. Oli siinä muutkin lapset vaarassa kun toinen sai hepulit.

Jäljestäpäin tunne oli todella hyvä. Näinkö helposti lopetettiin viikkoja ja kuukausia kestänyt hallitsematon tilanne?
Lapsi rauhoittui, eikä ollut enää väkivaltainen pihalla. Olimme pitkään pohtineet, että miten tuolle lapselle saa rajat tehtyä kun hän ei kertakaikkiaan totellut.
Myöhemmin tajusin, että hän inhosi erästä opettajaa tämän äärettömän kimeän äänen vuoksi. Olin itsekin kerran sanonut hänelle, että mene pois en jaksa kuunnella.
Lapsella kuitenkin oli mopo karannut käsistä, samoin tämä lapsi oli karannut kaikkien hoitavien aikuisten käsistä.

Tämän jälkeen meni pari vuotta taistellessa, että saatiin normaaliälyinen mutta keskittymisen-vaikeuksista ja lukihäiriöstä kärsivä lapsi erityisluokalle.
Siihen tarvittiin se diagnoosi ja kaksi vuotta lapsi itki "normaaliluokalla" diagnoosia odotellessa.

Nyt hän pärjää koulussa erityisluokallaan mutta hänellä on siis normaali oppimäärä eli sama mitä normaaliluokallakin. Ryhmä vain on pieni ja siellä saa helposti apua jos unohtuu tuijottelemaan ikkunasta tms. ja tippuu kärryiltä. Suuri ryhmä ei sovi hänelle ja läksyjen tekoon täytyy aina patistaa tai muistuttaa. Keskiarvo oli nyt 8,3. Toivon, että saan hänet tsempattua vielä hiukan enemmän lukemiseen.
Siinäpä sitä.

Lue lisää

Kiitos hyvästä kirjoituksestasi! Oli mukavaa lukea, miten arkipäivän tilanteissa sylkytys toimii. Harvoilla vanhemmilla valitettavasti on niin hyvä itsetunto kasvattajana, että vie tilanteet tuolla tavalla loppuun asti (vielä yleisillä paikoilla).

cheetah.grrr kirjoitti:

Kiitos hyvästä kirjoituksestasi! Oli mukavaa lukea, miten arkipäivän tilanteissa sylkytys toimii. Harvoilla vanhemmilla valitettavasti on niin hyvä itsetunto kasvattajana, että vie tilanteet tuolla tavalla loppuun asti (vielä yleisillä paikoilla).

Lue lisää

ensin ja niin valtavasti, melkein itkin. Ihmetys ja hämmennys pitkään kestäneestä huonosta käytöksestä ajoi sitten moiseen ja meillä tehonneeseen temppuun.

Iso kiitos päiväkodin johtajalle, joka tuli viereeni tukemaan minua. Vielä jälkikäteenkin nähtyämme hän kehui minua kun jaksoin ja uskalsin pysäyttää lapsen. Minustsa näki varmasti, että olin epävarma mutta päättäväinen.

Minkälainen lapseni olisi nyt 12-vuotiaana jos häntä ei olisi saatu pienenä poikana rauhoittumaan?

Eiköhän noita tapauksia ole vankilassa ihan riittävästi eli liikaa.

Välillä tuntuu pää halkeavan kun miettii, että mitä ihmettä NYT pitäisi oikein tehdä. MITEN sen lapsen saa ymmärtämään? Tätähän se kasvatus on. Välillä on seesteistä kun vaan jaksaa laittaa lapsille oikeat asiat mietittäväksi. Mäkätys ei tehoa.
ADHD- lapset eivät kovin pieninä jaksa käytöstään sen tarkemmin miettiä mutta sinnikkyys palkitaan tässäkin. Ihmeitä ei kannata odottaa viikossa tai kahdessa. Kontaktin saaminen voi kestää vuosia, luovuttaa ei saa.
Nykyään voidaan rauhallisesti jutella typeristä jutuista/teoista pohtivaan sävyyn.

cheetah.grrr kirjoitti:

Et vastannut kysymyksiini, mutta kysyn silti vielä, että oletko lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta?

Kaikille kiinnostuneille esim. Anneli Aurela on kirjoittanut aiheesta hyviä kirjoja. Suosittelen lämpimästi. "Sylissäpito Elämänmuotona ja terapiana" on esimerkiksi erittäin hyvä kirjanen.

Takakannesta lainaus:

Sylissäpito on lasten hoidossa vanha, luonnollinen tapa, mutta nykyoloissa se on tullut aivan uudella tavalla tärkeäksi. Länsimainen yhteiskunta on vieraantunut luonnosta, ja tämä ilmenee myös uudenlaisina lasten käyttäytymisen ongelmina. Näiden ongelmien voittamiseksi on luonnolliselta perustalta kehitetty niin sanottu sylissäpitohoito eli kiinnipitohoito.

Itse paljon sylihoitoa käyttävänä äitinä en koe sitä millään tavalla väkivaltana.

Lue lisää

Tämä repliikki tulee nyt lisättyä vähän vanhempaan viestiketjuun, mutta menköön.

Jos "Sylissäpito" tai "Holding" -hoitoa / menettelytapoja harkitsevien omat hälytyskellot eivät soi, niin kannattaa ehkä lukaista läpi nämä jutut: http://www.kidscomefirst.info/ .

Jutut antavat aihetta epäillä eettisyyttä, hoitojen avulla saatavaa hoitovastetta sekä koko lähestymistavan perusteita.

Vähintäänkin voi sanoa, että Aurela on oppiäitinsä (Welch) kautta nk. huonossa seurassa.

Lasta on pidettävä niin ettei tarvitse pitää kiinni. Ei kukaan lähde huvikseen riehumaan, syyt siihen tilanteeseen löytyy ihan muualta kun lapsesta itse.
Ja kuten sanoit, hoitomenetelmänä holding on kyseenalainen. Hyvä että sain jonkun toisen lausunnon tueksi sillekin asialle.
Ei lapsen erilaisuus anna kenellekään mitään erivapauksia siitä miten sitä voi kohdella, eikä tietenkään lapselle miten se voi käyttäytyä. Kunnollinen holdaus (ei siis sylissäpitoa) voidaan hyvinkin laskea pahoinpitelyksi (vrt. sinun mustelmat), mikä on rikos ja mihin puututaan nykyään.