Uskokaa nyt

Minä en ole tuo alkuperäinen Simo Hurtta.
Minä en ole Laila lingvisti.
Minä en ole kirjoittanut yhtään tekstiä, senjälkeen kun kun sanoin harkitsevani vakaasti, että kirjoitanko lainkaan.
En kirjoita muilla palstoilla muilla nimimerkeillä.

Täällä on meno muuttunut sellaiseksi, että lienee paras tehdä seuraavasti:
Poistun täältä dramaattisesti noin kaksi kertaa kuukaudessa.
Sitten Huovatta ja pari muuta käyttämääni Alter Egoa tulevat vinkumaan minua tänne takaisin.
Näin saan itseni näyttämään tärkeältä kirjoittajalta itseni ja kahdeksan Alter Egoni silmissä.

En tule kirjoittamaan tänne enää yhtään kirjoitusta. Jokainen saa esiintyä minuna tai kenenä hyvänsä. En sillä itseäni rasita.
En myöskään halua pilata mainettani sillä että jonkun häirikön kirjoituksia luullaan minun tekemikseni.

Hyvää jatkoa kaikki lieksalaiset.

Tanhio takatalvelle terveiset, että luulen meidän vielä tapaavan. Sinulla on niin paljon tietoa jota minulla ei ole joten yhteistyömme voisi olla hyödyllistä.
No katsotaan ensin kun eläke koittaa niin yritän etsiä sinut Lieksasta. Ei siellä monta tuollaista tietoniekkaa ole.
Niin ja on täällä ollut kyllä muutama muukin jonka tahtoisin tavata.
Huomaan näet tietoni Lieksasta on vielä aika pientä (sittenkin).

Lieksa on ja tulee olemaan aina paikkakunnista lähinnä minun sydäntäni.

Elekkeehän poejat ja tytöt tapelko koko aejan. Ehtikkee hyviä asijoeta Lieksasta ja toesistanna.

Tämä Hurtta kuoli justiisa nyt.
2145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olipa todella mukava kun tulit poikkeamaan ja oikomaan väärinkäsityksiä. Minä taas en rekisteröidy periaatteesta koska tuo ala-arvoinen matkija sitä vaatii.
Tuota kunnioitan kun oikaisit tuon väärinkäsityksen henkilöllisyydestäsi. Lieksassa oli lämmin kesä.
Kuulinkin kesällä jonkun "muinaisukon" käyneen sukulaisteni kotitilalla joitain raunioita tonkimassa. Toivottavasti teit hyviä löytöjä.
Lieksalaisten pitäisi perustaa joku "Lieksa-Nobel" paikkakuntamme hyväksi tehdystä työstä.
Sinä ja Tanhio olisitte minun ehdokkaani ensimmäiselle Nobelille. Toivottavasti jakaisitte sen keskenänne.
Hienoa syksyä sinulle myös.
Huovatta: Karjalan ihminen

Äänestä

Minä olen tuo rekisteröity Simo Hurtta.
Tulen esiin Alter Egojeni kautta.
Minä en ole tuo alkuperäinen Simo Hurtta.
Minä en ole Laila lingvisti.
Minä en ole kirjoittanut yhtään tekstiä, senjälkeen kun kun sanoin harkitsevani vakaasti, että kirjoitanko lainkaan.
En kirjoita muilla palstoilla muilla nimimerkeillä.

Täällä on meno muuttunut sellaiseksi, että lienee paras tehdä seuraavasti:
Poistun täältä dramaattisesti noin kaksi kertaa kuukaudessa.
Sitten Huovatta ja pari muuta käyttämääni Alter Egoa tulevat vinkumaan minua tänne takaisin.
Näin saan itseni näyttämään tärkeältä kirjoittajalta itseni ja kahdeksan Alter Egoni silmissä.

En tule kirjoittamaan tänne enää yhtään kirjoitusta. Jokainen saa esiintyä minuna tai kenenä hyvänsä. En sillä itseäni rasita.
En myöskään halua pilata mainettani sillä että jonkun häirikön kirjoituksia luullaan minun tekemikseni.

Hyvää jatkoa kaikki lieksalaiset.

Tanhio takatalvelle terveiset, että luulen meidän vielä tapaavan. Sinulla on niin paljon tietoa jota minulla ei ole joten yhteistyömme voisi olla hyödyllistä.
No katsotaan ensin kun eläke koittaa niin yritän etsiä sinut Lieksasta. Ei siellä monta tuollaista tietoniekkaa ole.
Niin ja on täällä ollut kyllä muutama muukin jonka tahtoisin tavata.
Huomaan näet tietoni Lieksasta on vielä aika pientä (sittenkin).

Lieksa on ja tulee olemaan aina paikkakunnista lähinnä minun sydäntäni.

Elekkeehän poejat ja tytöt tapelko koko aejan. Ehtikkee hyviä asijoeta Lieksasta ja toesistanna.

Tämä Hurtta kuoli justiisa nyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Simo Hurtta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu