Mun äiti on aina ollut laiha (n. 162 / 43). Ei kuitenkaan missään tapauksessa mikään anorektikko, laiha muuten vaan.
Itse olen ollut jojottelija teini-iästä lähtien. Nyt olen jo aikuinen, asunut vuosia omillani. Pari vuotta sitten lihoin melkoisesti, ja tällä kertaa kilot tuntuivat jämähtävän paikalleen. Asia vaivasi minua, mutta en kovin aktiivisesti tehnyt mitään laihtuakseni. Ans olla, äiti alkoi kommentoida ylikiloja tyyliin "voisit vähän laihduttaa" ja "noin lyhyellä ihmisellä (161) lisäkilot näkyvät nopeasti". Kommentit saivat raivon partaalle ja tuli sellainen fiilis, että nyt en ainakaan laihduta, -tana.
Muutama kuukausi sitten sain kuitenkin inspiraation laihduttamiseen (ihan muista syistä kuin äidin kommenteista). Homma on nyt viime aikoina mennyt kuitenkin överiksi, eli kaloreita saa tulla vain max 800 ja ruokavalio koostuu lähinnä rehuista. Jos sorrun mässäilemään, oksennan.
Kesällä äitini oli mökillä yhden viikonlopun kanssammme (avomieheni ja minä). Tuolloin olin jo laihtunut kilotolkulla. Äitini TÄYTYI huomata syömistapani (lautaselle niin vähän muuta ruokaa kuin kehtasi ja rehuja loput, päivän mittaan ei muuta syömista oikeastaan lainkaan). Kuitenkin, seuraavalla viikolla kun tapasimme, hän sanoi ihmetelleensä, kuinka joimme niin paljon limua, vaikka siinä on paljon kaloreita. Suutahdin ja tokaisin, että kyseessä oli light-limu (jota äidin nähden sitä paitsi join max 3 lasia) ja että satun tietämään kaloreista aika lailla...
Työkaverini ovat jo kyselleet, olenko sairas kun olen laihtunut paljon. Samoin avomieheni ihmettelee laihuuttani. Äitini mielestä kaikki on varmaan kunnossa, kun ei ole kadonneista kiloista maininnut mitään.
Suututtaa: a) jos äiti luulee mun laihduttavan hänen "ansiostaan" ja b) ylipäätään äidin puuttuminen näihin syömisasioihin, hän nimittäin tietää kyllä, että syömishäiriöialttiutta mulla on (tosin aikoinaan, kun kerroin bulimiastani, hän ohitti asian täysin). Ei ilmeisesti ymmärrä millaisesta asiasta on kyse.

Vastaukset 1
Vanhimmat
perusteella vahvasti siltä, että ÄITISI edelleen hallitsee käyttäytymistäsi, vaikka muuta yrität väittää; ei riitä, että kaikki muut huomaavat laihtumisesi, haluat, että ÄITI huomaa sen. Miksi????, Kuulostaa siltä, että olet omasta mielestäsi jo laihtunut tarpeeksi; olet laihtunut "kilotolkulla" kuten kirjoitat ja kuitenkin kuuri jatkuu, koska ÄITI ei ole vielä kommentoinut laihtumistasi. Miksi laihdutat ÄIDILLE, vaikka olet aikuinen nainen? Miksi annat ÄIDIN edelleen hallita ja orjuutta ja piinata itseäsi? Miksi et nauti elämästä avomiehesi ja ystäviesi kanssa juuri sen painoisena kuin olet ja dumppaa ÄITIÄSI ulos aivoistasi ja elämästäsi?!
Lue uudelleen oma tekstisi ja huomio kuinka kiinni ÄIDISSÄSI olet. Et missään tapauksessa ole dieetillä omasta inspiraatiostasi ja halustasi, vaan alitajuisesta ÄIDIN RAKKAUDEN JA HYVÄKSYNNÄN KAIPUUSTA.
Et enää tarvitse ÄITIÄSI, osaat pitää itse itsestäsi huolen.