Miksi loukataan

Miksi täällä volvoilijoiden tunteita loukataan. Me volvolla ajavat ollaan sentään maksettu Premiumlisä auton hinnassa ja täällä senkun ilkutaan. Muutenkin kirpaisee osamaksua maksellessa kerran kuussa!
211971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Vaikka kirjoituksesi on provokaatio, vastaan kuitenkin, koska aihe on herkullinen.

Tyypillinen Volvo-haukkuja on:

1. Mies (ainakin noin fysiologisesti).

2. Ikä 19 - 30 vuotta. Näillä tyypeillä aikuistumisikä on 30.

3. Köyhä ja varallisuusvaurioinen. Itsellään ei ole varaa Volvoon niinkuin ei vanhemmillakaan. Pakko ajaa jollakin ei-autolla.

4. Työläistausta eli vähäinen ymmärryksen taso.

5. Pankkitilin saldo aina nollilla.

6. Kateellinen.

7. Tuntee alemmuutta ruotsalaisia kohtaan, jotka osaavat valmistaa autoja ja voittavat meidät aina jääkiekossa. Heja Foppa ! Heja Sundin !. Loistava päätös Ruotsin jääkiekon kultaiselle sukupolvelle.

8. Suomi on vielä sosialistimaa, senhän huomaa kaikesta, autoverosta ja viranomaiskyykytyksestä.

9. Kohdista 1 - 8 seuraa, että näillä kateellisilla sosialisten jälkeläisillä on niin paha olo, että on pakko tulla autopalstalle soittamaan suuta.

Korostan vielä, sosialistien kakaroita, joilla ei koskaan tule olemaan varaa Volvoon, joka on auto eikä mikään rimpula.

Äänestä
  • Tutkimuksen mukaan premium-luokkaan kuuluvista autoista juuri Volvo kelpaa parhaiten sossuille. Itse olen työläinen ja ajan vanhalla Volvolla, sekä äänestin Saulia.

    Äänestä

  • T.A.P. kirjoitti:

    Tutkimuksen mukaan premium-luokkaan kuuluvista autoista juuri Volvo kelpaa parhaiten sossuille. Itse olen työläinen ja ajan vanhalla Volvolla, sekä äänestin Saulia.

    Niin no, ei minunkaan kohdalla viiden vuoden yliopisto-opinnot varsinaisesti lisänneet järkitasoa, meni ehkä juuri päinvastoin. Puhumattakaan palkkapussista.

    Äänestä

  • Lt. Martin Castillo kirjoitti:

    Voin omistaa kaksi volvoa S80:n ja V40:n asun omakotitalossa, ja tonttia pari hehtaaria, työläistausta vanhemmilla, ja itsekkin vuorotöissä, perhettä on, ja on velkaakin, mutta ei se haittaa, sen saa maksettua. mutta en toki haukukkaan volvoja, sillä onhan niitä pihassa kaksi, mutta ontuva selityksesi siitä, että kaikki haukkujat ovat kommunisteja, ja työläisiä, sekä vähäjärkisiä, alkoi suorastaan vituttamaan.
    Työtä teen itsekkin ja eihän tuo yli 50th€ ole paljoa vuodessa, mutta sillä tulee toimeen.
    Joten tuo mainitsemasi viiden vuoden yliopistokoulutus ei todellakaan kirjoituksesi perusteella lisännyt järkitasoa, siitä palkkapussista en tiedä !

    Ei yksin yliopistokoulutus riitä siihen, että omahyväisyys, ja itserakkaus katoaa, se kun on perinnöllistä.

    Äänestä

  • Työläinen yhä kirjoitti:

    Ensinnäkin, Suomessa ei ole työläisiä ja ei-työläisiä, kaikki ovat enemmän tai vähemmän työläisiä. Palkka-erot ovat niin pieniä. Eikä koulutus siis lisää järkitasoa, korkeintaan vähentää kirjoitusvirheitä.

    Minullakin on kaksi Volvoa, S 60 ja V 70. Alkuperäinen kirjoittaja esitti - provoilumielessä - kysymyksen siitä miksi Volvoja haukutaan. Provoiluun pitää suhtautua huumorilla.

    Jos jätetään pois henkilön varallisuus ja ammatti, niin ei voi sanoa muuta kuin että palstalla Volvoja ilkkuva henkilö on tyhmä, kateellinen ja todennäköisesti varsin nuori henkilö.

    Eikä tällä kysymyksellä loppujen lopuksi ole suurtakaan merkitystä, koska tätä palstaa ei kukaan valvo, täällä voi vittuilla mistä tahansa. Palstan voisi sulkeakin, kukaan ei menettäisi tässä mitään. Ihan vaan vinkiksi palstan ylläpitäjille.

    Samaa mieltä muutoin, mutta taitavat kaikki merkit saada oasansa. BMW erityisesti on ollut p...n jauhannan kohde.

    Äänestä

  • Lt. Martin Castillo kirjoitti:

    Ensinnäkin, Suomessa ei ole työläisiä ja ei-työläisiä, kaikki ovat enemmän tai vähemmän työläisiä. Palkka-erot ovat niin pieniä. Eikä koulutus siis lisää järkitasoa, korkeintaan vähentää kirjoitusvirheitä.

    Minullakin on kaksi Volvoa, S 60 ja V 70. Alkuperäinen kirjoittaja esitti - provoilumielessä - kysymyksen siitä miksi Volvoja haukutaan. Provoiluun pitää suhtautua huumorilla.

    Jos jätetään pois henkilön varallisuus ja ammatti, niin ei voi sanoa muuta kuin että palstalla Volvoja ilkkuva henkilö on tyhmä, kateellinen ja todennäköisesti varsin nuori henkilö.

    Eikä tällä kysymyksellä loppujen lopuksi ole suurtakaan merkitystä, koska tätä palstaa ei kukaan valvo, täällä voi vittuilla mistä tahansa. Palstan voisi sulkeakin, kukaan ei menettäisi tässä mitään. Ihan vaan vinkiksi palstan ylläpitäjille.

    Juurihan vastauksessasi mainitsit seuraavaa:
    1:Työläistausta, eli vähäjärkinen ymmärryksen taso.

    2:Sosialistien jälkeläisillä on niin paha olo, että on pakko tulla tänne suutaan soittamaan.

    3.Korostan vielä, että sosialistien kakaroita, joilla ei koskaan tule olemaan varaa volvoon.

    Miksi nyt vastauksestasi jätät nämä nk. faktat pois, eli juuri ne, miksi , tai mitä ovat ne ihmiset, kun täällä vittuilevat volvoista, ja ammatillisen puolen mainitsit omasta yliopistotasoisesta koulutuksestasi.
    Kannattaa tosiaan miettiä, mitä kirjoittaa, koska niinkuin kirjoitit, täällä saa vittuilla juuri siitä, mistä haluaa.
    Ps:onko palkkaero tosiaan pieni, siivoojan ,ja insinöörin välillä,,,,??? no se siitä työläinen, ja ei työläinen jutusta.

    Kunpiko on työläinen insinööri vai siivooja? Ilmeisesti insinööri tekee vaativampaa työtä tai sitten ei.

    Äänestä

  • Työläinen yhä kirjoitti:

    Ei yksin yliopistokoulutus riitä siihen, että omahyväisyys, ja itserakkaus katoaa, se kun on perinnöllistä.

    1. Rauhoitu.

    2. Provot on provoja, niiden arvo on nolla.

    3. Provoiluihin pitää suhtautua huumorimielellä, fiksuinta olisi jättää vastaamatta.

    4. Provoon vastaaja ei ole provoilijaa parempi.

    5. Kaikki vastaukset provoihin on paskoja/huonoja.

    6. Autoilla pitäisi ajella, eikä niistä pitäisi provoilla.

    7. Niillä, jotka provoilee autoista, ei ole kunnollista autoa eikä tarpeellista elämänkokemusta. Joskus miettii myös sitä, kuinka monta toimivaa aivosolua pääknupolissa on.

    8. Tämän palstan valvonta on aika huonoa. Tästä seuraa, että tänne voi kirjoittaa mitä tahansa vastuutonta.

    9. Eipä nuo muutkaan keskustelupalstat kovin kaksisia ole.

    Palstat (keskustelu, ilman valvontaa) tämän kummempia ole, mutta käyhän tuolla www,volvolandia.com palstalla, niin,,,,sehän jo rajoittaa. kun sinne pitää REKISTERÖITYÄ.

    Äänestä

ja muut vähintäänkin yhtä aivottomat lähtevät mukaan. Todella säälittävää, tosin sopii oikein hyvin näiden keskustelupalstojen yleiseen ja totuttuun tasoon. Jatkakaa vaan samaan malliin täällä omanlaistenne kesken. Säälittävää!

Äänestä
  • Pääasia ettei Volvon vioista keskustella täällä..

    Äänestä

  • ja kuitenkin pitää vain itsesikin lukea näitä palstoja ja vieläpä kommentoida. Olet arvattavastikin insinööri tms. "korkeasti koulutettu" tyhjäntoimittaja/ paperinpyörittäjä.

    Yhteistähän teikäläisille on kuivakkuus ja täydellinen huumorintajun puute. KAIKISTA SÄÄLITTÄVINTÄ on mielestäni kaltaistesi tyyppien elämä; oli elintaso miten korkea hyvänsä koko elämä eletään ns. "taviksia" ylenkatsoen ja niille vittuillen. Ei ainuttakaan tosi ystävää kun koko tuttavapiirikin on samanlaisia pelkkää omaa etuaan ajavia paskoja. Kuka jaksaa sietää "insinöörityypin" ihmistä, en minä ainakaan?!

    Itse katselen näitä palstoja silloin tällöin ihan vain piruuttani ja huumorimielellä. Jos kaikkeen pitää suhtautua haudanvakavasti ja muita ylenkatsoen on elämä silloin ohi jo, usko huviksesi!!

    Äänestä

  • Humaloidi kirjoitti:

    ja kuitenkin pitää vain itsesikin lukea näitä palstoja ja vieläpä kommentoida. Olet arvattavastikin insinööri tms. "korkeasti koulutettu" tyhjäntoimittaja/ paperinpyörittäjä.

    Visio tänään. Mulla on tosi ystäviä ihan tarpeeksi. Miksi olet noin katkera ja kateellinen? Onko sulla patoutumia mielessä, mitkä sun pitäisi saada purkaa jollekkin ihmiselle, johon voisit luottaa. Sulla ei taida olla tosi ystäviä. Älä luo mitään stereotypioita, se voi kostautua sun omalle kohdalle vielä.

    Nimimerkillä: Jäähdytystekniikan DI-insinööri.

    Äänestä

  • Humaloidi kirjoitti:

    ja kuitenkin pitää vain itsesikin lukea näitä palstoja ja vieläpä kommentoida. Olet arvattavastikin insinööri tms. "korkeasti koulutettu" tyhjäntoimittaja/ paperinpyörittäjä.

    Yhteistähän teikäläisille on kuivakkuus ja täydellinen huumorintajun puute. KAIKISTA SÄÄLITTÄVINTÄ on mielestäni kaltaistesi tyyppien elämä; oli elintaso miten korkea hyvänsä koko elämä eletään ns. "taviksia" ylenkatsoen ja niille vittuillen. Ei ainuttakaan tosi ystävää kun koko tuttavapiirikin on samanlaisia pelkkää omaa etuaan ajavia paskoja. Kuka jaksaa sietää "insinöörityypin" ihmistä, en minä ainakaan?!

    Itse katselen näitä palstoja silloin tällöin ihan vain piruuttani ja huumorimielellä. Jos kaikkeen pitää suhtautua haudanvakavasti ja muita ylenkatsoen on elämä silloin ohi jo, usko huviksesi!!

    ...olen terveydenhoitoalan huippuammattilainen, tosin kylläkin johtavassa asemassa.

    Edellä kertomani ei kuitenkaan mielestäni kuulu mitenkään siihen, mitä kirjoitin tämänkin palstan tasosta, provoista ja niihin vastanneista.

    Ota sinäkin hieman rauhallisemmin ja laita asiat oikeaan järjestykseen, myös omalta kohdaltasi.

    Lopetan tämän hyödyttömän "keskustelun" kanssasi tähän, toivottaen lopuksi Sinullekin kaikkea hyvää elämässäsi edelleenkin.

    PS. Ei aihetta enempään!

    Äänestä

  • provon, kirjoitti:

    "...olen terveydenhoitoalan huippuammattilainen, tosin kylläkin johtavassa asemassa."

    Tiedetään kyllä kuinka retuperällä on terveydenhoito alan talous. Ei ole asiantuntevaa henkilöstöä johtoasemiin vaan jotkut volvokuskit siellä kilpeään yrittää kiillottaa. Suuret leikkaukset tekisi terää terveydenhoitoonkin..

    Äänestä

  • provon, kirjoitti:

    ...olen terveydenhoitoalan huippuammattilainen, tosin kylläkin johtavassa asemassa.

    Edellä kertomani ei kuitenkaan mielestäni kuulu mitenkään siihen, mitä kirjoitin tämänkin palstan tasosta, provoista ja niihin vastanneista.

    Ota sinäkin hieman rauhallisemmin ja laita asiat oikeaan järjestykseen, myös omalta kohdaltasi.

    Lopetan tämän hyödyttömän "keskustelun" kanssasi tähän, toivottaen lopuksi Sinullekin kaikkea hyvää elämässäsi edelleenkin.

    PS. Ei aihetta enempään!

    Eiköhän se lääkintävaksin kahvitunti ole jo loppunut eli mene takaisin työntelemään paappoja pyörätuolilla röntgeniin.

    Se 240 Volvo kyllä kiihottaa kummasti.

    Äänestä

  • jos ei parempaa, niin Volvohumorii.

    Äänestä

Itse otan hatun päästä aina kun näen Volvon.

Äänestä
  • se on niin lämminhenkinen sisältä, etenkin talvella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

volvo-S80 kirjoitti:

Miksi täällä volvoilijoiden tunteita loukataan. Me volvolla ajavat ollaan sentään maksettu Premiumlisä auton hinnassa ja täällä senkun ilkutaan. Muutenkin kirpaisee osamaksua maksellessa kerran kuussa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu