Islam etenee

Tanskassa yli 10%:a lapsista syntyy muslimiperheissä, Suomessa tähän päästään n. 10 vuoden kuluttua
4270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sillä islam on valloittanut koko maailman jo (noin) vuonna 2763.

Äänestä
  • Muttei käytännössä! He ovat tuhonneet maapallon ennen sitä :-(

    Äänestä

Ihan sama mihin uskontoon kuuluu, koska Islamkin maallistuu koko ajan. Muslimitkin ovat suurimmalta osin melko maallisia ja uskon kahleista vapaita.
Tietenkin olisi parempi ettei Suomessa eikä muuallakaan olisi minkään uskonnon kiihkoilioita.

Äänestä
  • jordanialaissyntyisen muslimin kanssa. Hän kertoi, että maksimissaan noin 10% prosenttia niistä muslimeista joiden kotikaupungissa (Suomessa) on moskeija, käyvät säännöllisesti moskeijassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hvv kirjoitti:

Tanskassa yli 10%:a lapsista syntyy muslimiperheissä, Suomessa tähän päästään n. 10 vuoden kuluttua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu