Miten miehen saa kiinnostumaan omasta lapsestaa? Olen vimeisilläni raskaana ja koko raskauden aikana avopuolisoni ei ole ollut kiinnostunut koko asiasta. En saa myöskään hellyyttä enkä rakkautta enkä minkäänlaista tukea. Olen sanonut että aion lähteä suhteesta, että en kestä enää epävarmuutta enkä suhdetta ilman hellyyttä ja rakkautta. Siihen hän on sanonut vain että kannattaako tuo. Mitä mieltä miehet olette miten vahinko raskaus vaikuttaa suhteeseen? Miksi mies pakenee omiin oloihinsa? Kertokaa kokemuksianne.
Mitä mieltä
kohta äiti
2444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei sitä saakkaan yleensä. Ei miehellä ole sellasta sitoutumista lapseen, kun se on vielä äidin mahassa. Se tulee samalla hetkellä kun se lapsi syntyy ja mies näkee sen.
En aio kaataa tätä sun syyksi, mutta mietippä itsekkin hormonejasi? Oletko ollut välillä ieman äksy tai väsynyt? Et varmaan aina kaikkein houkuttelevin kun väsyttää, vit*ttaa ja muutenkin on aika synkkää. Tuo suhteesta poislähdöllä uhkailu vetää jo kyllä vastapuolen aika kurjaan asemaan, eikä sen päälle halailu oikein kiinnosta? Vai olisitko itse romanttisimmillaan jos miehesi aikoisi lähteä ja viedä lapsesi mukanaan?
Ei mies voikkaan koskaan osallistua raskauteen samalla tavalla kuin kantava äiti. Se ei ole millään mahdollista, ennenkuin se lapsi on isän mahassa. Mutta lohdullista on se että ne vaistot herää kun sen lapsosen näkee ekakertaa.
Nekin voi tosin kätkeytyä kuten minulla kävi. Ite mietin hetken uuman päästä, kun se ipana karjui suoraa huutoa että mitäs tänne tulit sotkemaan niin siitin ja mukavan elämän. En myöskään jossain vaiheessa halunnut pitää sitä lasta sylissäni tai vaihtaa vaippoja, koska tunsin etten osaa. Vaimo auttoi vielä siinä jankuttamalla "ettei se noin mene" tai "annappas kun näytän"
Mut silti ne molemmat on ollu kaikkein parasta vaikka ei tunteita samalla tavalla osaakkaan näyttää kun nainen.
En tiedä kuinka yleistä naisen epäinhimillinen käytös miestä kohtaan on mutta tässä tarinani.
Olen kahden tyttölapsen isä. vaimoni käytös esikoisen ja myös jälkimmäisen raskausaikana oli suoraan kuin kauhuelokuvasta. Suoranaista fyysistä väkivaltaa ei ollut mutta henkistä sen sijaan piisasi. Yhtäkkiä olin muuttunut rakastavasta puolisosta kylmäksi ja tunteettomaksi sovinistisiaksi, jonka olisi pitänyt hakeutua psykologin juttusille. Itse en huomannut käytöksessäni juurikaan muutosta. Tähän avovaimoni vastasi, että niin psykopaatit aina sanoo kun eivät tilaansa ymmärrä. Aamut alkoi vaimon puoleelta aina syyttelyllä pienimmistäkin asioista ja niiden laiminlyönnistä. Riita eteni huutamisesta pikkuhiljaa käsittämättömään raivonpuuskaan. Syy oli yleensä joku pikkuasia, lattialle unohtunut sukka, sanomalehti pöydällä yms. Useimmiten päivät päättyivät noin kahden tunnin riitaan em. asioista. Yleisin syy raivoamiseen oli huonosti suoritettu siivous. Palkkasin kotiimme siivousfirmankin, että tästä riidan aiheesta päästäisiin eroon mutta reilun kuukauden jälkeen vaimo antoi niille kenkää koska nekin siivosivat ihan yhtä huonosti kuin minäkin. Vaimoni riehuminen kiihtyi koko ajan, hän otti puheeksi myös avioeron. Itse aloin olla aika lailla samaa mieltä siitä erosta. Jossain vaiheessa rupesin ihmettelemään hänen jatkuvaa huutamistaan ja aloin kirjaamaan ylös mitä kaikkea muka laiminlöin ja jätin tekemättä koska itsestäni tuntui, että kaikki aikani meni hänen oikkujensa toteuttamiseen. Tälläisiä oli mm. että yöllä oli alettava siivoamaan tai hän herätti minut kesken unien jotain asiaa toimittamaan. Kun olin pitänyt päiväkirjaani muutaman viikon tajusin aika nopeasti, että jotain oli kyllä aika pahasti meillä vialla. Yritin ottaa puheeksi asian mutta ei se juurikaan auttanut. Jossain vaiheessa oma mittanikin täyttyi. Hankin avioeropaperit valmiiksi pian toisen lapsen syntymän jälkeen ja sanoin, että nyt tehdään niinkuin hän on jo pitkään halunnut eli erotaan. Tämä jotenkin pysäytti vaimoni ajattelemaan. Hänen käytöksensä muuttui huomaattavasti ihmisystävällisemmäksi minua kohtaan. Jopa seksi palasi suhteeseemme. Synnytyksen jälkeen tilanne normalisoitui aika nopeasti. Em. aika selvästi liittyy raskausaikaan koska ei meillä muuten tälläistä ole ollut. En tiedä oliko kyse paljon puhutuista hormoneista, tiedä häntä. Tälläkin hetkellä on ihan mukavaa tasaista perhe-elämää. En ole puolisolleni asiasta viitsinyt puhua mutta ole noista kahdesta vajaan 9 kk jaksosta hänelle melko katkera, ei omaa miestäkään voi nyt ihan miten vaan kohdella. Ymmärtäisin jos olisin laiminlyönnyt perhettäni/lapsiani tms. mutta kun en ole vaan olen osallistunut arjen pyörittämiseen tasaveroisesti puolison kanssa. Olen kuitenkin päättänyt, että mennyt on mennyttä ja yritän unohtaa koko asian. Jotenki kun saisi välitettyä omille lapsilleen, että välttäisivät vanhempiensa virheet.
sori jos juttu oli sekava.