Olen ollut tällä palstalla satunnainen vierailija siihen saakka kun eräs rohkea avasi keskustelua raskausajan tupakoinnista. Otin itsekin kantaa omasta mielestäni hyvin asiallisesti. Toin esiin omia näkemyksiäni perustellusti ja haluten horjuttaa kahta ääripäätä koska asiat eivät ole joko tai. Kun itse aktiivisesti kirjoitin vierailin myös sivuilla usein ja tutustuin muihinkin kirjoituksiin. Päällimmäinen tunne mikä lukemastani on jäänyt on pettymys. Luulin että odottajat= tulevat vanhemmat olisivat aikuisia ja kykenisivät rakentavaan keskusteluun. Onneksi kyse on vain murto-osasta kirjoittajista mutta ymmärtääkö se asiaton kirjoittaja sitä haukun haavan suuruutta jonka aiheuttaa keskustelun aloittajalle? Jokainen meistä elää elämää eri tavoin ja näkee asiat eri tavalla, mutta se minusta kertoo aikuisuudesta ja kypsyydestä että näköeroista voidaan keskustella eikä keskustelusta tulisi mautonta ja ivallista. Keskusteluketjuja seuratessa on melkein sääntö kuin poikkeus että ketju sisältää ainakin yhden asiattoman kommentin. Miksi edes se yksi?? Tosi elämässäkin pitää kyetä kirosanat ja moitteet päästämään oman pään sisällä jos ei kykene muotoilemaan niitä asiallisesti.
Kirjoitustani kirjoittaessa olen jo valmistautunut siihen ryöpyn määrään minkä varmaan osakseni saan kannan otollani mutta tällä kertaa voin sanoa, että haukku ei haavaa tee. Olen itsekin esittänyt vain oman näkökantani siinä toivossa että se herättää keskustelua. Missään vaiheessa en ole halunnut jättää mielikuvaa, että ajattelisin kannanottoni olevan se ainut ja oikea, koska minulla ei ole niin suurta ja yksiselitteistä viisautta.
Mutta kaikille odottajille toivotan jaksamista ja onnea. Muistakaa iloita siitä ihmeestä joka sisällänne kasvaa. Antakaa myös odotusajan valmistaa teitä tuleviksi vanhemmiksi. Luulen että ihmisen pitkä odotusaika on myös äidille etuoikeus (vaikka se ei varmaan siltä tunnu :) )= on reilusti aikaa kypsyttää itsensä ja omat elämän arvot vastaamaan vauvan tarpeita

Vastaukset 2
Vanhimmat
olen itsekin tässä pari viimeistä viikkoa selaillut näitä palstoja ihan myös senkin takia että odotan itse.Kyllä täytyy ihan sinua kiittää tuosta kirjoituksestasi.Olen itsekin välillä ihan kauhulla lukenut joitain tekstejä täällä ja vähän muuallakin.
Ymmärrän kyllä että ihmisillä pitää olla oikeus mielipiteisiin niinhän minullakin on mutta en kertaakaan ole palstalle kirjoittanut haukkuakseni ketään tyhmäksi,läskiksi,idiootiksi jne..
Täytyy rehellisesti sanoa että tämän muutaman viikon aikana tämä edellinen kirjoitus on ollut järkevin ja kannustavin ja suoraan sanottuna parhain mistään lukemastani!
Ja todellakin kyllä iloitsen tästä odotus ajasta täysin rinnoin mitä nyt enää kolmessa kk:dessa kerkeän.Tuntuu että aika menee liian nopeasti=)
mä olen kans huomannut saman. Muutaman kerran olen viestiketjun aloittanut ja saanut vastauksen että kattosit vähän mitä kyselet aiemmista keskusteluista ja kukaan ei jaksa koko ajan samoja kirjotella.
MUTTA Kylläpä täällä joka toinen päivä pyörii samat kysymykset ja aina niihin vastaa joku, mut mulle aina sattuu joku avautuja...
Pahan mielen olen usein saanut ja sen takia en täällä enää niin usien käykään...hormoonit hyrrää ja itku herkässä...