Paluumuutto Kuopioon?

aika lähelle Kuopiota. Ajattelin viettää loppuelämäni siellä, missä olin viettänyt nuoruutenikin. Kaikki oli kuitenkin muuttunut. Entiset koulukaverit olivat jämähtäneet paikoilleen, siis ne jotka vielä paikkakunnalla asuivat. Ei heistä minulle ollut seuraa. Olin parinkymmenen vuoden aikana tottunut aivan toisenlaiseen menoon pääkaupunkiseudulla. Paikkakunnalla ei ollut mitään niistä asioista, jota olin harrastanut. Äitini eli vielä silloin, mutta ei hän tarvinnut apua. Välillä jo itkeskelinkin, oli niin kurja olla. Noin vuoden kuluttua muutostani näin uutiset, jossa näytettiin Helsingistä. Valkovuokot kukkivat. Asuinpaikkakunnallani oli vielä kolmemetrisiä lumikasoja ja maassakin lunta vaikka millä mitalla. Silloin tajusin, että nyt takaisin. Aloin etsiä pääkaupunkiseudulta asuntoa ja syksyllä löytyikin. Muutin takaisin, enkä ole yhtään katunut. Ei nuoruusseudulleen voi muuttaa ja olettaa, että kaikki on samanlaista kuin lähtiessä. Minäkin silloin aikanaan jouduin lähtemään työn perässä. Olin kuitenkin kotiutunut erittäin hyvin Helsinkiin, en viihtynyt pikkukaupungissa, jossa kaikki tiesivät kaikkien asiat. Täällä kukaan ei kysele mitään yksityisasioita eikä niistä tarvitse puhua, jos ei halua. Mutta siellä pikkukaupungissa aivan suututtiin, jos ei kerrottu henkilökohtaisia asioita. Kylään tultiin mitään ilmoittamatta, siitä en tykännyt. Täällä ihmiset soittavat, että sopiiko tulla ja milloin. Vuoden siis jaksoin olla pikkukaupungissa. Näin minun tapauksessani, eihän kaikki ihmiset ole samanlaisia eikä sitä tiedä, jos ei kokeile. Mutta yllätyksiä saattaa tulla!