Miksi joillakin samoja asioita kokeneilla (esim. saman tasoista koulukiusausta kokeneilla) on osalla parempi itsearvostus kuin toisilla? Mistä se johtuu? Johtuuko se ahkeruudesta (ei anna itsensä vaipua itsesääliin) vai älykkyydestä (tajuaa, ettei asiaa pidä ottaa itseensä)? Nyt en hae vastausta: "Osa on saanut enemmän tukea kokemaansa", vaan tarkoitan ihmisiä, jotka ovat kärsineet saman verran sekä saaneet tukea myös saman verran. Miksi heidän välillään on silti eroja? Eihän itsensä hyvä arvostus voi olla mikään syntymälahja, vaan siihen vaikuttaa ihmisen oma tahdonvoima? Kysyisin mielipiteitänne.
Toinen kysymys on se, että voiko ihminen olla vanha (70-vuotias) ja silti ei itseään arvostava? Jotkut ihmiset saavat itsevarmuutensa vasta hyvin myöhään elämässä, mutta onko sellaisia, jotka eivät milloinkaan tule itseään arvostaviksi?
Toinen kysymys on se, että voiko ihminen olla vanha (70-vuotias) ja silti ei itseään arvostava? Jotkut ihmiset saavat itsevarmuutensa vasta hyvin myöhään elämässä, mutta onko sellaisia, jotka eivät milloinkaan tule itseään arvostaviksi?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ihminen ei opi arvostamaan itseään jos on aina saanut negatiivista palautetta muilta. Rakkauden puute on yksinkertainen syy heikkoon itsetuntoon ja johtaa usein masennukseen. Näin on ainakin mulla.
Ihmisen itsetunnon perusta rakentuu aika pitkalti ensimmäisen ikävuoden aikana. Perusturvallisuuden tunne, siis se saako maitoa ku on nälkä, hellitäänkö ku on paha mieli yms. hyväksyntä, huolenpito ja rakkaus rakentaa perustan koko elämälle.
Lapsen ja äidin kiintymyssuhteella on iso merkitys ihmisen kehitykselle nimenomaan ihmissuhteiden saralla. Mun äiti oli masentunut ku minä synnyin. Ja seurauksena roikun tällä palstalla (näin kärjistettynä...). Kandee googlata kiintymyssuhde, löytyy paljon kuvauksia pieleen menneen suhteen seurauksista - tunnistin itseni sieltä. Helpotti paljon, kun tuntuu siltä, ettei kaikki olekaan vain minun syytäni (vaikka enhän sentään voi äitiänikään syyttää).
miksi et voisi syyttää äitiäsi, jos siltä tuntuu. jos siis tuntuu, vaikka kai se on kiertokulkua... hänenkin suhde omaan äitiinsä oli huono. minä kyllä syytin aikani raivokkaasti äitiäni ja siitä se itsearvostus sitten lähti nousuun, eikä enää tarvi syyttää. en usko, että "peli on lopullisesti menetetty", jos se eka vuosi oli paska. sitä voi tavallaan uudelleen rakentaa ja korjailla.
aloittajan kysymykseen: mielestäni ei kärsimystä ei voida paljoa mitata tyyliin "tuolla ja minulla on sama määrä kärsimystä". se miksi toisella on parempi itsearvostus, on myös vaikea selvittää. kyse voi olla siitä, että on "matkalla itseen ja omaan totuuteensa" pitemmällä. omalla totuudella tarkoitan sitä, että tietää miksi asiat on niin kuin on ja on käsitellyt niitä.
näitä juttuja on kuitenkin lähes mahdoton "mitata". sitten vanhuksista... äitini äiti oli loppuun asti marmattaja ja kaikesta valittaja. luulenpa, ettei paljon arvostanut itseään.
Näitä asioita on aivan mahdoton mitata -ihan tosi.En kysynytkään mittaamisesta...
Mutta se on totta, että osalla samoissa lähtökohdissa olevilla on parempi itsetunto kuin toisilla. Sitä vain ihmettelen, mistä se johtuu... Ehkä se on sittenkin vain ihmisestä itsestä kiinni?
Joku tuolla puhui ensimmäisen elinvuoden aikana syntyneestä luottamussuhteesta äitiin. Varmasti sillä on suuri vaikutus, mutta entä jos on kaksi ihmistä, joilla kummallakin on mennyt se vaihe hyvin, sekä kiusaaminen ja tuenanto ovat olleet "samalla tasolla" (vaikea mitata, tiedän, sitä en tässä hae), niin miksi toinen ihminen osaa arvostaa itseään heistä kahdesta jonkin verran paremmin kuin toinen? Onko siinä kyse ihmisen sinnikkyydestä (ahkeruudesta)?
osin olla kyse kotikasvatuksesta, lapsuuden kokemuksisita,vanhempien esimerkistä ja omasta ujosta luonteesta. Siis että koin koulukiusaamisen äärimmäisen raskaana
täällä.koulukiusaus tuntuu monella muullakin olevan osasyynä.yleensäkin vastoinkäymiset jo elämän alkutaipaleella.monet meistä tuntuu olevan myös jotenki ulkoisesti valtaväestöstä poikkeavia joka voi myös olla osasyynä yksinäisyyteen.ainahan se kotoa lähtee jos lapsi on erilainen kuin muut.
Kokemuksia on kovin erilaisia ja niitä ei nyt aivan kokonaan voi verrata toisiinsa, vaikka puhutaankin samoista asioista.
Vahvan itsetunnon uskon johtuvan mm. siitä, että jos on vaikka yksikin hyvä ystävä johon luottaa niin sen kautta pystyy purkamaan asioita, jolloin itsetuntokin nousee. Jos taaa ei ole ketään, niin silloin itsetunto vastaavasti laskee ja ajatukset kiertävät kehää.
Älykkyydellä ei ole kyllä tuon asian kanssa mitään tekemistä. Monesti ihmiset jotka pitävät itseään älykkäinä keksivät itselleen ongelmia, joita muutoin ei olisi edes olemassakaan.
En usko hyvän itsetunnon tulevan syntymälahjana. Kyllä se tulee ihan hyväksynnän ja arvostuksen kautta, joten iällä/ajalla ei ole merkitystä.
Jos on edes yksi ihminen, jolle avautua, itsetunto lähtee pikkuhiljaa nousuun. Mutta jos ei ole yhtään ketään, jolle keskustella, itsetunto ei pysy samana, vaan lähtee suorastaan laskuun. Olen samaa mieltä asiasta.
Oma mielipiteeni asiaan:
Masennus ja huono itsetunto omaavat yhteisiä ominaisuuksia siinä, että kummassakin ihminen kokee olevansa arvoton, surkea, sellainen, joka ei ole samanarvoinen muiden kanssa.
Näihin kumpaankin johtavat syyt ovat moninaiset...
Mutta!: On jokaisen OMA valinta jatkaa noihin tunteisiin uskomista!
Tähän varmasti moni heikosta itsetunnosta tai masennuksesta kärsivä nyt älähtää - eihän kummassakaan ole onnellista lillua, siksi sitä kutsutaankin kärsimykseksi ja kuka kärsimyksen tieten tahtoen VALITSISI?
Mutta, näin se vain on.
Me olemme kaikki ainutkertaisia, mutta sen sanominen (toistaminen kerta toisensa jälkeen) toiselle ei loppujen lopuksi hyödytä mitään (hetkellisesti varmasti, mutta ei pitkällä aikavälillä kuitenkaan), jos toinen ei itse syvällä sisimmässään siihen päätä uskoa - sillä, kyllä, kyseessä on nimenomaan päätös.
Me olemme kaikki tasavertaisia - eihän yksi koivunlehtikään ole toista parempi ja tuntuisi aivan absurdilta ruveta edes sanomaan, että 'tuo koivunlehti on tuota toista parempi ja osaavampi'. Saattaa yksi koivunlehti toki olla aerodynamiikaltaan (tms.) koivulle edullisempi kuin toinen, mutta mitä väliä sellaisella loppujen lopuksi on - samaa lehtivihreää molemmat sisältävät, kumpikin oman tehtävänsä koivun kiertokulussa toimittavat. Sama meissä ihmisissä: ulkoinen on ulkoista, so what - paskat sille - me olemme KAIKKI upeita, ainutkertaisia korvaamattomia ja ainoa mitä siihen tarvitaan on, että itse siihen uskallamme uskoa.
Ja kuka masennuksen kokenut tai itsetunnoltaan heikko voi väittää, ettei päivittäin suorastaan paukuttasi päähänsä päinvastaista? Oikein negatiivista pakkotuputtamista itseltä itselle.
Lapsella ei pahemmin ole mahdollisuutta valita toisin, kuin uskoa, toisten tuputtaessa hänelle sontaa hänestä itsestään, mutta aikuinen onkin jo juttu erikseen - aikuinen VOI valita toisin, jos niin PÄÄTTÄÄ.
Näin minun mielestäni vastaus kysymykseesi on: ne toiset vain ovat lopulta tajunneet jo ylläkerrotun ja tosiaankin valinneet toisin: jos muut ympärillä ovat paskamaisia itseä kohtaan, niin miksi itse potkia itseään vielä lisää ja olla myöskin paskamainen itseään kohtaan? Höh, järjetöntä. Olkoon muut paskamaisia, kunhan edes itse pyrkii itseään suojelemaan ja on EDES se yksi henkilö joka sanoo itselle: "sinä olet ihana, ei väliä mitä muut sanovat, sanovat vain, koska eivät paremmin tiedä tai ovat kateellisia tai ovat vaan muuten vaan paskamaisia - ja miksi minä paskamaisten ihmisten jutuista välittäisin?" :).
Jep.
muistetaan, että harjoitus tekee mestarin. Muutos ei tapahdu hetkessä tuosta vain 'naps minäpä päätän toisin'. Ymmärsin kuitenkin pointtisi, olen lähtenyt tuolle tielle -> muuttamaan ajatuksiani myönteiseen suuntaan. Se hyöty siitä on jo nähtävissä, että ilkeimmät tyypit ovat vain hävinneet jonnekin elämästäni. Heidän irvailuilleen ei ole enää maaperää minussa niin sanotusti...
Ja muistutan itselleni välillä, että kärsivällisyyttä kehiin kun tulee takapakkia :)
Mukavaa myös, että ymmärsit tekstini idean: Kyse ei ole siitä, miten punnita kokemuksia toisiinsa (niitähän on ihmisen aivan mahdotonta arvioida), vaan siitä, että miksi jotkut saavat huonoista kokemuksista huolimatta itselleen hankittua hyvän itsetunnon. Juuri näin..
Minulle tuli lisäksi hyvä mieli, kun luin tekstisi. Se on niin ilahduttavaa ajatella, että hyvä itsetunto kuuluu jokaiselle.
Itse olin koulukiusattu ylipainon takia, vanhemmilta en saanut tukea ja hekin omalla tavallaan, sanoin ja teoin löivät itsetuntoni pohjalukemiin. Minulla on edelleen huono itsetunto, mutta tavallaan kuitenkin ei. Kestän valtavan hyvin iskuja, vaikka olen saanut elämässäni kokea hirveitä asioita, mitä ihmiset ovat minulle tehneet. Ehkä minusta on tullut kyyninen ja kylmä, niin ei enää satu niin paljon?
Monet entiset lihavat koulukiusatut, jotka tunnen/tiedän, ovat nyttemmin laihduttaneet, hankkineet hyvän ammatin jne... ehkä se vaikuttaa että kostaa jollain tavalla kiusaajilleen, muuttumalla paremmaksi ihmiseksi kuin he? Omalla kohdallani minä olen edelleen lihava, tai no 3 kertaa lihavampi kuin silloin aikoinaan.. olen työtön enkä usko että paremmaksi muuttuu ikinä.. vaikka kuinka päättäisin "ottaa itseäni niskasta kiinni" (vihaan tuota sanontaa... entä te?) olen 25vuotias enkä ole koskaan ollut parisuhteessa.. jne jne... Oisko se sitten niin, että jotkut sisuuntuu siitä kiusaamisesta ja jotkut lamaantuu ikiajoiksi? Tai että osa kiusatuista ei oikeasti ole ansainnut tulla kiusatuksi, vaan on oikeasti upea ja kaunis ihminen, kun minä taas olen ollut syystä kiusattu koska olen lihava, ruma ja tyhmä.
Pahinta kaikessa on kuitenkin mielestäni se, että en ole ujo enkä hiljainen, en syrjäänvetäytyvä enkä mitään.. minulla on ystäviä jonkun verran jne.. En osaa sanoa miksi se on pahinta, ehkä siksi että koska en kuitenkaan pidä itseäni luuserina tuntuu pahalta olla luuseri? :D ei nyt menee kyl sekavaksi.. :)
Vain hullu vaatisi ihmisiä olemaan puheissaan aina järkeviä ja fiksuja. Teksti saa mennä sekavaksi, aivan hyvin. Muuten kyllä kirjoitit hyvin ja ytimekkäästi, mutta tuota viimeistä kappaletta en ymmärtänyt. Mutta kuten sanoin, ei sillä väliä tuon taivaallista. :D
Niin, se on totta, että osa ihmisistä vastoinkäymisistä sisuuntuu, kun taas osa lamaantuu täysin. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. :(
ihmisillä on erilaisia synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka vaikuttavat, esim. hormonit ja välittäjäaineet vaikuttaa käyttäytymiseen ja mielentiloihin. myös ihonväri vaikuttaa kiusauksen vakavuuteen, eli jos punastuu näkyvästi.
että ihminen pystyy vaikuttamaan omalla toiminnallaan välittäjäaineiden kulkuun aivoissa, vaikka yleensä se on niin, että välittäjäaineilla on yliote ihmiseen. Esimerkiksi jos raivostuu helposti, jokaikinen kerta kun antaa itselleen luvan raivostua eli päättää raivostua kun siltä tuntuu, vahvistaa tiettyjen väliaineiden kulkuväylää tehokkaammaksi, jolloin raivostuu jatkossakin helpommin.