10. Lähitaistelua.
Tuon lokakuisen viikonloppuloman jälkeen makasi Veeti maanantai-iltapäivänä tuvassaan, omassa sängyssään ja muisteli viimeistä kertaa kun hän oli jutellut Miikalle. Tuo juttutuokio oli ollut vihaa ja raivoa täynnä ja Veeti oli painanut sen taustalle. Viikonloppuisin se oli helppoa, pullo päivässä piti ajatukset Miikasta loitolla. Siinä maatessaan Veeti palautti mieleen Miikan sanat.
- Miika sanoi et MÄ särjin SEN sydämen, mut sehän oli toisinpäin. Miika myös tiesi, tai niin mä ainakin luulin, että mä olin Miikan ensimmäinen. Miksi siis Miika olisi haukkunut mua avoimeks perseeks. EI. Se juttu joka meillä oli ollut ei voinut kaatua noin vain hetkessä.
Veeti tajusi, että vaikka se oli maailman vaikein asia puhua Miikan kanssa, hänen olisi vihdoin tehtävä se. Jos vaikka sittenkin jotain olisi tehtävissä. Miikaa hän ei saanut mielestään. Veeti päätti kysyä Miikalta suoraan mitä oli tapahtunut. Ja miksi Miika syytti Veetiä suhteen kaatumisesta.
- Mä oon sit se anelija, mä antaudun, luovutan, mä näytän et mä oon yks heikko paska. Yks heikko paska joka ei tajuu ees sitä et on tullu hyväkskäytetyks. Veeti mutisi mielessään Jonatanin mielipidettä siitä pitäisikö Miikan kanssa puhua. Ja Veeti aikoi puhua.
Maanantai-iltaisin oli kaikilla yksiköillä mahdollisuus ajallaan käydä vapaasti pyykinvaihdossa. Veeti oli pakannut jotain vaatteita sipulisäkkiin ja vahtasi nyt kuin salapoliisi, olisiko Miika lähdössä ja kenties milloin. Veeti vilkuili kelloa. Se oli 18.03.
- Eiks se perhana aio lähtee. Veeti mutisi ja katsoi kelloaan, sehän on jo 18.07.
Mustat pystyssä olevat hiukset, pituutta 187 senttimetriä, hoikka ruumiinrakenne. Suruinen ilme, silmät kulkee maassa. Veeti mietti mielessään kun Miika vihdoin lähti tuvastaan sipulisäkki olallaan varustevaihtoon. Yksin! Luojan kiitos! Miika marssi lumista tietä kohti varusvarastoa. Veeti seurasi häntä. Hän mietti mielessään luontodokumenttejä ja kohta hän iskisi. Oli jo hämärää. Kuntotalon kulmalta Miika lähti kulkemaan pitkin kuntoratakentän lumeen raivattua polkua. Veeti pisti juoksuksi. Miika huomasi hänet ja käveli vähän nopeammin. Sitten Veeti juoksi niin kovaa kuin pääsi ja sai kuin saikin Miikan kiinni noin kentän puolivälissä.
- Miika! Mä haluun selityksen. Sen sä oot mulle velkaa.
Veeti riuhtaisi sipulisäkin Miikan olalta ja säikähti sitten hieman koska tämä ei ollut tarkoitus.
Miika kääntyi ympäri ja katsoi hyvin vihaisesti Veetiä suoraan silmiin. Raivonpuuska täytti hänet ja hän kävi käsiksi Veetiin. Otti pojasta kunnon lähitaisteluotteen, mutta jokin tunne esti Miikaa olemasta kovakourainen, ei hän pystyisi, ei Veetille, ei vaikka mikä olisi. Miikan kaato-ote muuttui pehmeäksi laskuksi kun Miika Veetistä tarrattuaan laski pojan toisella kädellä tukien lumihankeen ja jäi sitten makaamaan pojan päälle. Miika tuijotti Veetiä silmiin ja kysyi.
- Ei kai sua sattunu?
- Sä oot laskenu mut rankemmin sänkyynki! Veeti nyyhkytti.
Miika tuijotti yhä Veetiä silmiin ja kyynel tippui hänen poskeltaan Veetin kasvoille. Miika murisi.
- Ai mä oon sulle selityksen velkaa? Mä? Sä petät mua, ja mä oon sulle selityksen velkaa. Voi luoja että mä välitän susta, voi luoja miten paljon ja sinä…
- Mä en oo pettäny sua. SÄ JÄTIT MUT TEKSTIVIESTILLÄ. Veeti huusi.
- MITÄ VITTUA?
Miika kysyi ja ravisti Veetiä rinnuksista. Sitten hän painoi kämmenensä Veetin poskille, toinen kyynel tipahti Veetin kaulalle ja Miika jatkoi.
- MITÄ?
Kylmä lumi tuli sisään Veetin maastopuvun takin kauluksesta. Veeti kaivoi kännykän taskustaan ja näytti viestin Miikalle. (:”Se mitä meillä oli on ohi, olit hyvä pano mut mul on tyttöystävä, ei tavata enää.”
- Mä en oo lähettänyt tota, eikä mul oo tyttöystävää. Mä oon täyshomo! Miika sihisi hampaittensa välistä.
Sitten hän hajosi täysin ja jäi makaamaan Veetin päälle hankeen.
- Jonatan sanoi et sä oot ollu aika aktiivinen, ja se sano et sä olit sen Niitynkin kanssa. Miika jatkoi ääni täysin murtuneena.
- Se on paskapuhetta. Mä en oo ollu ennen inttii enkä intissä kenenkään kanssa. Sä olit mun eka.
- Jonatan halus erottaa meiät. Miika tuhisi katkerana.
- Se esti mua aiemmin selvittämästä tätä asiaa. Veeti sanoi tuskaa äänessään.
- Se lähetti sen tekstarin mun kännykästä. Miika jatkoi vihaisena.
Samaan aikaan yksikässä Jonatan tuli tv –tuvasta ja kysyi mihin Miika oli mennyt.
- Joko tuli ikävä? Tuomas vittuili ja jatkoi. Varusvarastolle se meni
Sitten Jonatan suhahti Veetin tupaan ja huomasi että poika oli lähtenyt. Jonatan pelkäsi pahinta. Sitten hän lähti, lähti juoksuun niin nopeasti että siinä jäi ilmoitukset päivystäjälle tekemättä. Juoksi kuntotalon kentälle ja näki polun vieressä kaksi poikaa makaamassa päällekkäin. Ei, ei ne tiedä, Miikahan on Veetin kimpussa. Jonatan tuli poikien luokse ja potkasi Miikaa joka makasi Veetin päällä.
- Irti mun kaverista, vittu! Jonatan huusi. Veeti mähän sanoin et se on hullu!
Jonatan löi Miikaa turpaan, ja poika horjahti taaksepäin. Sitten Miika löi Jonatania joka kaatui hankeen.
- Jonatan, me tiedetään, lopeta jo, me tiedetään et sä sairas vitun hullu kusipääsikasaatana yritit erottaa meidät toisistamme. Veeti huusi.
Veeti nousi hangesta ja hänen oli vaikea hengittää. Hän alkoi hyperventiloida voimakkasti ja istui takaisin hankeen.
- Veeti, mikä sulle tuli? Miika kysyi hädissään
- Se sai hyperventilaatiokohtauksen… samallail kävi kerran kun se oli meillä kun mun mutsin jalan päälle tippu veitsi sit…
- Vittu ihan sama, Veeti rauhotu, kaikki on hyvin, mä rakastan sua!
- Anteeks, anteeks et mä koitin pilata kaiken, antakaa anteeks, jos te haluutte mut esitutkintaan ku mä löin sua Miika niin mä myönnän kaiken ja Veeti jos sä voit joskus antaa mulle anteeks…
- Painu helvettiin. Veeti karjui Jonatanille. Miten mä suhun voisin enää luottaa?
Miika jatkoi Veetin rauhoittelemista.
- Hengitä syvään, ei mitään hätää. Ja Jonatan ala sä jo vetää!
Jonatan lähti. Hänellä ei ollut koskaan ennen ollut niin paska olo. Niin syyllinen, niin inhottava. Miikan tarjoama kipeä naama tosin helpotti tuskaa hieman. Jonatan toivoi että hän olisi saanut kärsiä mieluummin enemmän fyysisesti. Se henkinen tuska jonka hän oli saanut aikaan sai hänet vapisemaan. Matkalla yksikköön Jonatan oksensi hankeen.
- Onks kaikki nyt hyvin mun oma jääkärini? Tai siis oothan sä tai siis…
- On. Ei nää kauaa kestä. Ja mun pitää olla tosi paniikissa. Miika, rakas, oon mä sun jääkäris. Kiitti kun puolustit mua. Veeti sanoi jo rauhallisemmin.
- Jonatankin puolusti äskön sua, Miika naurahti.
- Ei se paska pääse näin helpolla Veeti sihisi
- Keskitytään nyt toisiimme, jooko?
Veeti ja Miika istuivat kylmässä lumihangessa vierekkäin ja hiljaa, kunnes Veeti kaatoi Miikan varovasti maahan selälleen, kävi itse lepäämään Miikan päälle, ja suuteli Miikan huulia.
- Sä et arvaa miten paljon mä oon näit huulii kaivannu.
- Anna anteeks, Veeti. Anna anteeks! Mä olin hullu kun uskoin Jonatanii enkä tullu kysyyn sulta.
- Kyl se muakin aika nätisti kusetti. Annatsä mulle anteeks?
- Annan totta kai.
- Tästä lähtien ei sit koskaan mitään kylmää sotaa, kaikki asiat selvitetään
- Aina. Miika lupasi sydämensä pohjasta.
Miika jatkoi kuiskaten Veetin korvaan.
- Mä haluun sua.
- Ja mä sua.
- Mä rakastan sua.
- Mäkin rakastan sua
Veeti pyyhkäisi Miikan tappelunjäljiltä hieman veristä poskea ja painoi sitä hieman lumella.
Miika nosti päätään ja näykkäisi Veetin huulia. Veeti vastasi suudellen poikaa. Sitten pojat vain tuijottivat toisiaan, aivan kuin silloin kun pojat olivat huomanneet toisensa ensimmäistä kertaa yksikköupseerin oppitunnilla. Molempien katseessa oli janoa, he janosivat toisiaan. Miika silitteli Veetin pehmeää poskea joka muuttui kosketuksesta punaiseksi. Sitten Miika nuuhkaisi Veetin lyhyehköjä ruskeita hiuksia, jotka olivat ehkä paikkaan nähden jo kipurajoilla pituuden suhteen. Sitten Miika pörrötti Veetin hiuksia ja laittoi äskeisessä tohinassa irronneen talvilakin takaisin pojan päähän.
- Ettet sä vilustu. Miika hymyili ja jatkoi Veetin posken silittelyä.
Veeti katsoi Miikaa ja kutitteli häntä sitten hellästi nenästä.
- On toi sunki nenäs sitten ylisöpö.
Miika oli pakahtua onnesta ja vastasi.
- Ja on sullakin ihana pers…oona.
Miika hapusi kätensä hangesta Veetin takapuolelle ja puristi sitä. Sitten pojat nousivat hangessa istumaan ja Veeti halasi Miikaa, piti halausotteessa ja syleili poikaa. Veetin silmiin vierähti kyyneleet kun hän sai pitää rakasta jätkäkaveria lähellä, hän kun oli jo luullut ettei saisi tehdä niin koskaan enää. Veeti taputteli ja silitteli Miikaa rutistaessaan häntä tiukasti itseään vasten. Se tuntui niin taivaalliselta. Veeti ajatteli ettei koskaan tahtoisi päästää irti. Veeti oli niin tunnekuohussa että alkoi nyyhkyttää. Miika lohdutteli suruisensuloista Veetiä.
- Hei. Hei. Mikä on? Ssshhh, kaikki on hyvin, mä oon tässä. Sä oot ylisöpö just nyt. Mä tarviin sua.
Miika otti sitten Veetin syleilyynsä ja suuteli poikaa poskille, otsaan ja kaulalle. Sitten Veeti nuuhkaisi Miikan tuoksua maastopuvun kauluksesta.
- Sä tuoksut niin hyvälle. Mä oon seota onnesta.
- Pidä mua aina hyvänä poikakulta
Veetin paijailu sai Miikan olon orgastisen hyväksi. Intohimo lämmitti ja sai poikien olon sykkiväksi.
Tappelu ja sekoilu oli siis vaihtunut söpöilyksi ja tilanne oli viimein lauennut. Pojat suutelivat pitkään, välillä hengittäen ja jatkoivat taas suutelemista. Tilanne oli kestänyt melkein vartin ja poikien vaatteet olivat lumihangessa menneet niin märiksi että heidän oli pakko nousta ja jatkaa. Lisäksi heitä läheni muutama varustevaihtoon menossa oleva jääkäri. Miika nosti Veetin hangesta seisomaan ja sitten he jatkoivat kentän polkua pitkin kohti varusvarastoa.
Miika avasi varaston oven ja pojat olivat sokaistua sisävaloista, ulkona oli jo aika hämärää. Pojat vetivät vaatteet tiskiin sipulisäkeistään.
Varusvaraston linjastolla varastotyöntekijänainen kysyi pojilta.
- Onko teitä simputettu, teijän vuatteethan on likomärät?!?
- Öö, ei, meil oli äskön vähän lähitaisteluharjotuksii. Veeti vastasi virne naamallaan ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen.
- No heittäkää nyt hyvänen aika ne vaatteet pois niin annanhan minä täältä teille kuivat tilalle.
Varusvarastolla oli sikahiljaista. Vain pari muuta vaihtajaa heidän lisäkseen. Veeti katseli Miikaa ja Miika Veetiä maastotakin ja -housujen huvetessa linjastolle. Sitten Miika kuiskasi Veetin korvaan.
- Oothan sä aina mun?
Tuon lokakuisen viikonloppuloman jälkeen makasi Veeti maanantai-iltapäivänä tuvassaan, omassa sängyssään ja muisteli viimeistä kertaa kun hän oli jutellut Miikalle. Tuo juttutuokio oli ollut vihaa ja raivoa täynnä ja Veeti oli painanut sen taustalle. Viikonloppuisin se oli helppoa, pullo päivässä piti ajatukset Miikasta loitolla. Siinä maatessaan Veeti palautti mieleen Miikan sanat.
- Miika sanoi et MÄ särjin SEN sydämen, mut sehän oli toisinpäin. Miika myös tiesi, tai niin mä ainakin luulin, että mä olin Miikan ensimmäinen. Miksi siis Miika olisi haukkunut mua avoimeks perseeks. EI. Se juttu joka meillä oli ollut ei voinut kaatua noin vain hetkessä.
Veeti tajusi, että vaikka se oli maailman vaikein asia puhua Miikan kanssa, hänen olisi vihdoin tehtävä se. Jos vaikka sittenkin jotain olisi tehtävissä. Miikaa hän ei saanut mielestään. Veeti päätti kysyä Miikalta suoraan mitä oli tapahtunut. Ja miksi Miika syytti Veetiä suhteen kaatumisesta.
- Mä oon sit se anelija, mä antaudun, luovutan, mä näytän et mä oon yks heikko paska. Yks heikko paska joka ei tajuu ees sitä et on tullu hyväkskäytetyks. Veeti mutisi mielessään Jonatanin mielipidettä siitä pitäisikö Miikan kanssa puhua. Ja Veeti aikoi puhua.
Maanantai-iltaisin oli kaikilla yksiköillä mahdollisuus ajallaan käydä vapaasti pyykinvaihdossa. Veeti oli pakannut jotain vaatteita sipulisäkkiin ja vahtasi nyt kuin salapoliisi, olisiko Miika lähdössä ja kenties milloin. Veeti vilkuili kelloa. Se oli 18.03.
- Eiks se perhana aio lähtee. Veeti mutisi ja katsoi kelloaan, sehän on jo 18.07.
Mustat pystyssä olevat hiukset, pituutta 187 senttimetriä, hoikka ruumiinrakenne. Suruinen ilme, silmät kulkee maassa. Veeti mietti mielessään kun Miika vihdoin lähti tuvastaan sipulisäkki olallaan varustevaihtoon. Yksin! Luojan kiitos! Miika marssi lumista tietä kohti varusvarastoa. Veeti seurasi häntä. Hän mietti mielessään luontodokumenttejä ja kohta hän iskisi. Oli jo hämärää. Kuntotalon kulmalta Miika lähti kulkemaan pitkin kuntoratakentän lumeen raivattua polkua. Veeti pisti juoksuksi. Miika huomasi hänet ja käveli vähän nopeammin. Sitten Veeti juoksi niin kovaa kuin pääsi ja sai kuin saikin Miikan kiinni noin kentän puolivälissä.
- Miika! Mä haluun selityksen. Sen sä oot mulle velkaa.
Veeti riuhtaisi sipulisäkin Miikan olalta ja säikähti sitten hieman koska tämä ei ollut tarkoitus.
Miika kääntyi ympäri ja katsoi hyvin vihaisesti Veetiä suoraan silmiin. Raivonpuuska täytti hänet ja hän kävi käsiksi Veetiin. Otti pojasta kunnon lähitaisteluotteen, mutta jokin tunne esti Miikaa olemasta kovakourainen, ei hän pystyisi, ei Veetille, ei vaikka mikä olisi. Miikan kaato-ote muuttui pehmeäksi laskuksi kun Miika Veetistä tarrattuaan laski pojan toisella kädellä tukien lumihankeen ja jäi sitten makaamaan pojan päälle. Miika tuijotti Veetiä silmiin ja kysyi.
- Ei kai sua sattunu?
- Sä oot laskenu mut rankemmin sänkyynki! Veeti nyyhkytti.
Miika tuijotti yhä Veetiä silmiin ja kyynel tippui hänen poskeltaan Veetin kasvoille. Miika murisi.
- Ai mä oon sulle selityksen velkaa? Mä? Sä petät mua, ja mä oon sulle selityksen velkaa. Voi luoja että mä välitän susta, voi luoja miten paljon ja sinä…
- Mä en oo pettäny sua. SÄ JÄTIT MUT TEKSTIVIESTILLÄ. Veeti huusi.
- MITÄ VITTUA?
Miika kysyi ja ravisti Veetiä rinnuksista. Sitten hän painoi kämmenensä Veetin poskille, toinen kyynel tipahti Veetin kaulalle ja Miika jatkoi.
- MITÄ?
Kylmä lumi tuli sisään Veetin maastopuvun takin kauluksesta. Veeti kaivoi kännykän taskustaan ja näytti viestin Miikalle. (:”Se mitä meillä oli on ohi, olit hyvä pano mut mul on tyttöystävä, ei tavata enää.”
- Mä en oo lähettänyt tota, eikä mul oo tyttöystävää. Mä oon täyshomo! Miika sihisi hampaittensa välistä.
Sitten hän hajosi täysin ja jäi makaamaan Veetin päälle hankeen.
- Jonatan sanoi et sä oot ollu aika aktiivinen, ja se sano et sä olit sen Niitynkin kanssa. Miika jatkoi ääni täysin murtuneena.
- Se on paskapuhetta. Mä en oo ollu ennen inttii enkä intissä kenenkään kanssa. Sä olit mun eka.
- Jonatan halus erottaa meiät. Miika tuhisi katkerana.
- Se esti mua aiemmin selvittämästä tätä asiaa. Veeti sanoi tuskaa äänessään.
- Se lähetti sen tekstarin mun kännykästä. Miika jatkoi vihaisena.
Samaan aikaan yksikässä Jonatan tuli tv –tuvasta ja kysyi mihin Miika oli mennyt.
- Joko tuli ikävä? Tuomas vittuili ja jatkoi. Varusvarastolle se meni
Sitten Jonatan suhahti Veetin tupaan ja huomasi että poika oli lähtenyt. Jonatan pelkäsi pahinta. Sitten hän lähti, lähti juoksuun niin nopeasti että siinä jäi ilmoitukset päivystäjälle tekemättä. Juoksi kuntotalon kentälle ja näki polun vieressä kaksi poikaa makaamassa päällekkäin. Ei, ei ne tiedä, Miikahan on Veetin kimpussa. Jonatan tuli poikien luokse ja potkasi Miikaa joka makasi Veetin päällä.
- Irti mun kaverista, vittu! Jonatan huusi. Veeti mähän sanoin et se on hullu!
Jonatan löi Miikaa turpaan, ja poika horjahti taaksepäin. Sitten Miika löi Jonatania joka kaatui hankeen.
- Jonatan, me tiedetään, lopeta jo, me tiedetään et sä sairas vitun hullu kusipääsikasaatana yritit erottaa meidät toisistamme. Veeti huusi.
Veeti nousi hangesta ja hänen oli vaikea hengittää. Hän alkoi hyperventiloida voimakkasti ja istui takaisin hankeen.
- Veeti, mikä sulle tuli? Miika kysyi hädissään
- Se sai hyperventilaatiokohtauksen… samallail kävi kerran kun se oli meillä kun mun mutsin jalan päälle tippu veitsi sit…
- Vittu ihan sama, Veeti rauhotu, kaikki on hyvin, mä rakastan sua!
- Anteeks, anteeks et mä koitin pilata kaiken, antakaa anteeks, jos te haluutte mut esitutkintaan ku mä löin sua Miika niin mä myönnän kaiken ja Veeti jos sä voit joskus antaa mulle anteeks…
- Painu helvettiin. Veeti karjui Jonatanille. Miten mä suhun voisin enää luottaa?
Miika jatkoi Veetin rauhoittelemista.
- Hengitä syvään, ei mitään hätää. Ja Jonatan ala sä jo vetää!
Jonatan lähti. Hänellä ei ollut koskaan ennen ollut niin paska olo. Niin syyllinen, niin inhottava. Miikan tarjoama kipeä naama tosin helpotti tuskaa hieman. Jonatan toivoi että hän olisi saanut kärsiä mieluummin enemmän fyysisesti. Se henkinen tuska jonka hän oli saanut aikaan sai hänet vapisemaan. Matkalla yksikköön Jonatan oksensi hankeen.
- Onks kaikki nyt hyvin mun oma jääkärini? Tai siis oothan sä tai siis…
- On. Ei nää kauaa kestä. Ja mun pitää olla tosi paniikissa. Miika, rakas, oon mä sun jääkäris. Kiitti kun puolustit mua. Veeti sanoi jo rauhallisemmin.
- Jonatankin puolusti äskön sua, Miika naurahti.
- Ei se paska pääse näin helpolla Veeti sihisi
- Keskitytään nyt toisiimme, jooko?
Veeti ja Miika istuivat kylmässä lumihangessa vierekkäin ja hiljaa, kunnes Veeti kaatoi Miikan varovasti maahan selälleen, kävi itse lepäämään Miikan päälle, ja suuteli Miikan huulia.
- Sä et arvaa miten paljon mä oon näit huulii kaivannu.
- Anna anteeks, Veeti. Anna anteeks! Mä olin hullu kun uskoin Jonatanii enkä tullu kysyyn sulta.
- Kyl se muakin aika nätisti kusetti. Annatsä mulle anteeks?
- Annan totta kai.
- Tästä lähtien ei sit koskaan mitään kylmää sotaa, kaikki asiat selvitetään
- Aina. Miika lupasi sydämensä pohjasta.
Miika jatkoi kuiskaten Veetin korvaan.
- Mä haluun sua.
- Ja mä sua.
- Mä rakastan sua.
- Mäkin rakastan sua
Veeti pyyhkäisi Miikan tappelunjäljiltä hieman veristä poskea ja painoi sitä hieman lumella.
Miika nosti päätään ja näykkäisi Veetin huulia. Veeti vastasi suudellen poikaa. Sitten pojat vain tuijottivat toisiaan, aivan kuin silloin kun pojat olivat huomanneet toisensa ensimmäistä kertaa yksikköupseerin oppitunnilla. Molempien katseessa oli janoa, he janosivat toisiaan. Miika silitteli Veetin pehmeää poskea joka muuttui kosketuksesta punaiseksi. Sitten Miika nuuhkaisi Veetin lyhyehköjä ruskeita hiuksia, jotka olivat ehkä paikkaan nähden jo kipurajoilla pituuden suhteen. Sitten Miika pörrötti Veetin hiuksia ja laittoi äskeisessä tohinassa irronneen talvilakin takaisin pojan päähän.
- Ettet sä vilustu. Miika hymyili ja jatkoi Veetin posken silittelyä.
Veeti katsoi Miikaa ja kutitteli häntä sitten hellästi nenästä.
- On toi sunki nenäs sitten ylisöpö.
Miika oli pakahtua onnesta ja vastasi.
- Ja on sullakin ihana pers…oona.
Miika hapusi kätensä hangesta Veetin takapuolelle ja puristi sitä. Sitten pojat nousivat hangessa istumaan ja Veeti halasi Miikaa, piti halausotteessa ja syleili poikaa. Veetin silmiin vierähti kyyneleet kun hän sai pitää rakasta jätkäkaveria lähellä, hän kun oli jo luullut ettei saisi tehdä niin koskaan enää. Veeti taputteli ja silitteli Miikaa rutistaessaan häntä tiukasti itseään vasten. Se tuntui niin taivaalliselta. Veeti ajatteli ettei koskaan tahtoisi päästää irti. Veeti oli niin tunnekuohussa että alkoi nyyhkyttää. Miika lohdutteli suruisensuloista Veetiä.
- Hei. Hei. Mikä on? Ssshhh, kaikki on hyvin, mä oon tässä. Sä oot ylisöpö just nyt. Mä tarviin sua.
Miika otti sitten Veetin syleilyynsä ja suuteli poikaa poskille, otsaan ja kaulalle. Sitten Veeti nuuhkaisi Miikan tuoksua maastopuvun kauluksesta.
- Sä tuoksut niin hyvälle. Mä oon seota onnesta.
- Pidä mua aina hyvänä poikakulta
Veetin paijailu sai Miikan olon orgastisen hyväksi. Intohimo lämmitti ja sai poikien olon sykkiväksi.
Tappelu ja sekoilu oli siis vaihtunut söpöilyksi ja tilanne oli viimein lauennut. Pojat suutelivat pitkään, välillä hengittäen ja jatkoivat taas suutelemista. Tilanne oli kestänyt melkein vartin ja poikien vaatteet olivat lumihangessa menneet niin märiksi että heidän oli pakko nousta ja jatkaa. Lisäksi heitä läheni muutama varustevaihtoon menossa oleva jääkäri. Miika nosti Veetin hangesta seisomaan ja sitten he jatkoivat kentän polkua pitkin kohti varusvarastoa.
Miika avasi varaston oven ja pojat olivat sokaistua sisävaloista, ulkona oli jo aika hämärää. Pojat vetivät vaatteet tiskiin sipulisäkeistään.
Varusvaraston linjastolla varastotyöntekijänainen kysyi pojilta.
- Onko teitä simputettu, teijän vuatteethan on likomärät?!?
- Öö, ei, meil oli äskön vähän lähitaisteluharjotuksii. Veeti vastasi virne naamallaan ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen.
- No heittäkää nyt hyvänen aika ne vaatteet pois niin annanhan minä täältä teille kuivat tilalle.
Varusvarastolla oli sikahiljaista. Vain pari muuta vaihtajaa heidän lisäkseen. Veeti katseli Miikaa ja Miika Veetiä maastotakin ja -housujen huvetessa linjastolle. Sitten Miika kuiskasi Veetin korvaan.
- Oothan sä aina mun?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Loppuks se tähän? :o
vihdoinkin jatkoa, jes! Hyvää kannatti odottaa. Kai tämä vielä jatkuu, vaikka suurin kriisi varmaan on ohitettu.
Joo ainakin tarinan sykli on tässä vaiheessa niin jännitteetön ettei ketään pitäisi jäädä kalvamaan pitempikään tauko. Tavallaan tarina on nyt onnellisen lopun vaiheessa, jatkoa minulla on jonkin verran, mutta sen jälkeen kaikki on sumuista ja epäselvää.
Opiskelu ja elämä vie ja on vienyt niin paljon aikaa ettei kirjoittamiselle ole jäänyt niin paljon aikaa, silti päässäni on joitakin ihkauusia ideoita aivan uutta tarinaa varten.
Kiitän kärsivällisyydestä, ja pahoittelen viivästystä, tiedän miten ärsyttävältä se tuntuu.
Olen pitänyt paljon tarinasta "Kun Juuso rakastuu" erityisesti teeman ja sopivan hitaan tahdin vuoksi. Hyvä että palstalla on ahkeria kirjoittajia! Toivottavasti niitä tulee myös lisää.
aivan ihana