Viimeviikolla oli eka neuvola ja siellä laskettiin että olis rv9 mut ku ultrattiin ei näkyny mitään. Terveydenhoitaja sanoi kyllä että ei ole mitään syytä huoleen että ei välttämättä ole vielä niin pitkällä. Kuinkahan yleistä on että raskaus ei olekkaan niin pitkällä mitä se viimesten kuukautisten perusteella lasketaan??? Itseäni on ruvenut huolettamaan ettei vaan olisi tuulimuna...
Tuulimunako?
huoh..
1345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itsellä on ollut ennen raskautta hyvinkin säännöllinen kierto, mutta silti laskettu aika siirtyi eteenpäin melkein kahdella viikolla ultrassa. Sisko tuli aikanaan raskaaksi heti pillereiden lopetuksen jälkeen ja hänellä laskettu aika siirtyi ettenpäin neljällä viikolla kun ultrailtiin niskapoimussa.
Joten älä vielä hermoile (tiedän, todellakin helpommin sanottu kuin tehty...), kyllä se on ihan yleistä, ettei raskausviikot sitten olekaan ihan yhtä pitkällä kuin menkkojen mukaan laskettuna. Varmaan sain kuitenkin uuden ultra-ajan parin viikon päähän.