Mistä aloittaa remontointi?

amppa123

Elikäs suunnitteilla maallemuutto isoisäni 40-luvun lopulla lähes kokonaan itse rakentamaan rintamamiestaloon. Talossa on asuttu viimeksi vakituisesti 70-luvulla, mutta ollut kesäisin käytössä ja pidetty kunnossa. 90-luvun alussa mm. salaojat ja ikkunat uusittu sekä lisäosa rakennettu, missä eteinen ja kylppäri sauna. Talon todellinen kunto kuitenkin hieman huolestuttaa, sillä isoisäni on tehnyt joitakin rakennusvirheitä mm. navettarakennuksessa. Talossa on korkea betoniperustus (rinnetalo), suureen kellaritilaan pääsee tosin vain ulkopuolelta. Kellarissa ollut vettä talvisin ja muutenkin hieman hometta tms. seinissä ja katossa. Betonissa on myös muutamia halkeamia. Mitä tehdä? Asuinkerroksen sisätilat päällisin puolin kunnossa, seinät hirttä. Tarvitseekohan seiniin laittaa lisäeristystä? Lattioiden ja seinien pinnat pitäisi sisältä laittaa uusiksi (monta kerrosta muovimattoja/tapetteja). Ullakko on rakentamaton, mutta tarkoitus olisi tehdä muutama lisähuone pieni kylpyhuone. Katossa on päreiden päällä melko vanha tiilikatto, ainakin 30-40v vanha, en tiedä koska pitäisi uusia. Myös ulkoseinät ovat alkuperäiset, mutta ainakin hyvässä maalissa. Apua, mistä pitäisi aloittaa (jos aloittaa) ja tulee varmaan maksamaan omaisuuden.. ?

5

541

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kädentaitaja

      Jos et itse tiedä mistä aloitta, eikä sinulla ilmeisesti ole ketään luotettavaa asiantuntijaa käytettävissäsi, unohda koko juttu. Erilaiset "asiantuntijat" ryöstävät sinut hetkessä ja talo on huonommassa kunnossa kuin aloittaessasi.

    • korjaa

      se mikä ei toimi kunnolla.

    • mikamel

      heippa,noihan kuulostaa vastoinkäymisiltä, ei esteiltä mutta, fyrkka kyllä helpottaisi tilannetta.Onko maaperä tiukkaa savea?No oli miten oli, salaojitus on mennyt mönkään mikäli kellarissa on vettä. Oliko tämä rinnetontti? Kaiva uudestaan ja uusi salaojat,käytä mursketta,vedä bitumia seiniin ja finnfoamia/styroxia seinään ja koita laittaa kellariin lämmitys.Katosta joudut purkamaan päreet pois mutta säästä ihmeessä kattotiilet koska edes uudet tiilet eivät ole niin kestäviä kuin vanhat johtuen lisäaineista! sisähommiin toivon tsemppiä ja mitä muovisempi sen huonompi eli revi ne ja käytä tervapaperia ja saat vanhan talon hengittämään,tietty kylpyhuoneeseen käytät uutta rakennustekniikkaa.

      • amppa123

        Kiitos, vihdoin asiallinen vastaus. Tämä on tosiaan ehkä vähän huono paikka ottaa selvää tällaisista asioista, mutta teen vasta esitiedusteluja ja olenhan kaiken lisäksi nainen. ;) Niin mikamel, maaperä on kyllä savimaata. Ja rinnetontti. Joten vesi tuntuu oikein hinkuvan kellarin seinistä läpi. Veikkaan, että vesi kellarissa ei johdu välttämättä salaojista, vaan ovesta. Se on nimittäin melko alhaalla ja eristämätön. Kellari on siis ns. vanhan ajan kellari, missä säilytetään juurekset ym, joten en haluaisi lämmitystä välttämättä laittaa. Miksi päreet pitää purkaa pois? Olet oikeassa, että vanhat tiilet ovat kestäviä. Ohhoi, kyllä sitä hommaa riittää. Myös niinkin elintärkeä asia kuin vesi on ongelma.. nimittäin juuri siinä kaivossa on melko paljon rautaa, josta tulee vedet sisälle. Ei sen kaivon vettä juomavetenä juuri käytetäkkään ja muutenkin ikävää, kun kaikki muuttuu ruskeaksi. Sitten taas n. sadan metrin päässä kaivo, jossa hyvää vettä. Ehkä pitäisi vetää kunnan vedet..

      • Mikamel
        amppa123 kirjoitti:

        No ehkä ei tarvii purkaa päreitä jos katto on muuten ryhdikäs eikä oo notkolla.jos kellariin tulee vesi vain ovesta niin täähän on hallittavissa mutta jos seinässä on hometta niin pysyn mielipiteessäni,Sadan metrin päässä oleva hyvä kaivovesi ei kaivuukustannuksillaan ole paha jos korkeusero ei ylitä n:7metriä muuuten pumppu siirtyy kaivoon,mutta se homejuttu on nr:1 siihen voi altistua ja siitä ei pääse eroon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3192
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2718
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2548
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1495
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe