Olen raskaana, rv. 19. Itse olen iloinen asiasta, mutta mieheni ei mielestäni ole, vaikka ei nyt suoraan ole niin sanonutkaan. Olemme seurustelleet vuoden, tulin raskaaksi jo aiemmin ja silloin miehen toiveesta päädyin aborttiin.. tämä oli minulle tosi vaikea asia, sillä olisin halunnut pitää lapsen mutta olin samaan aikaan hyvin epävarma.. Ehkäisystä huolimatta tulin uudelleen raskaaksi, en etes ajatellut aborttia enää uudestaan sillä tiesin että haluan pitää lapsen.. mieheni tokaisi kun menkkani olivat myöhässä, mutta raskautta emme silloin vielä varmaakksi tienneet, että "et voi väitää että lapsi olisi toivottu, odotettu ja kaivattu". Nämä sanat varmaan muiostan ikuisuuden.
Emme ole raskaudesta kertoneet vielä kenellekkään, mieheni toive.. ja jos meillä käy vieraita ni huomaan kuinka mieheni välillä vilkuilee mahaani ihan kuin tarkistaakseen ettei maha näy.. Jouduin valehtelemaan omalle äidilleni hänen kysyessään olenko raskaana, kun olen hieman lihonut.. pelkäsin mieheni reaktiota, sillä olin luvannut ettei kerrota vielä.. mutta raskaus alkaa tosiaankin jo näkyä, joten kohta en kehtaa kenellekkään kertoa kun kaikkihan se näkevät ominkin silmin.. tuntuu vain että mies häpeää.. En tiedä, mitä tehdä.. itse haluan pitää lapsen mutta mies ei selvästikkää ole asiasta yhtä innoissaan, joten olenkin ajatellut lapsen adoptoitavaks antamista.. mutta kun sekin tuntuu pahalta. Mutta tiedän kokemuksesta että ei ole mitenkään helppoa elää ilman rakastavaa isää, ja varmastihan löytyy pariskuntia jotka eivät voi saada omia lapsia ja rakastaisivat pikkuistani yhtä paljon kuin minäkin, mutta heillä olisi kuitenkin tarjottavana pikkuiselle enemmän kuin mitä minä voin antaa. Mieheni ei halua puhua lapsesta mitään, ei ole tullut kertaakaaan mukaan neuvolaan, ultraan.. tuntuu kuin hän haluaisi sulkea koko asian mielestään.
Emme ole raskaudesta kertoneet vielä kenellekkään, mieheni toive.. ja jos meillä käy vieraita ni huomaan kuinka mieheni välillä vilkuilee mahaani ihan kuin tarkistaakseen ettei maha näy.. Jouduin valehtelemaan omalle äidilleni hänen kysyessään olenko raskaana, kun olen hieman lihonut.. pelkäsin mieheni reaktiota, sillä olin luvannut ettei kerrota vielä.. mutta raskaus alkaa tosiaankin jo näkyä, joten kohta en kehtaa kenellekkään kertoa kun kaikkihan se näkevät ominkin silmin.. tuntuu vain että mies häpeää.. En tiedä, mitä tehdä.. itse haluan pitää lapsen mutta mies ei selvästikkää ole asiasta yhtä innoissaan, joten olenkin ajatellut lapsen adoptoitavaks antamista.. mutta kun sekin tuntuu pahalta. Mutta tiedän kokemuksesta että ei ole mitenkään helppoa elää ilman rakastavaa isää, ja varmastihan löytyy pariskuntia jotka eivät voi saada omia lapsia ja rakastaisivat pikkuistani yhtä paljon kuin minäkin, mutta heillä olisi kuitenkin tarjottavana pikkuiselle enemmän kuin mitä minä voin antaa. Mieheni ei halua puhua lapsesta mitään, ei ole tullut kertaakaaan mukaan neuvolaan, ultraan.. tuntuu kuin hän haluaisi sulkea koko asian mielestään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mennä ja kasvata lapsi yksin. mikä mies menee oman lapsen edelle?
en edes miettisi tuollaisen miehen katsomista saman katon alla. enkä kyllä olisi alunperinkään tehnyt edes sitä ensimmäistä aborttia....
sellaista asiaa, eikä varsinkaan ihmistä saa tässä maailmassa edes harkita olevan olemassa joka menisi oman lapsen edelle. rinnalle voi päästä, ohi ei milloinkaan!!!
olla ikää? Aika vastuutonta käytöstä. Kannatan edellisiä vastaajia,pidä ja kasvata lapsi yksin ja etsi hänelle kunnollinen miehen malli.
Miehelläni on ikää 25, mutta ei ilmeisesti ole valmis isäksi. Itse olen häntä muutaman vuoden nuormpi. Olen kyllä miettinyt sitäkin, että lähtisin ja kasvattaisin lapsen yksin, mutta mieheni on lähtöäni vastaan. Ja eikä yksinhuoltajan arki kuulosta niin kovin mukavalta, ja varsinkin kun olen muuttanut uudelle paikkakunnalle, sukulaiset ja ystävät asuvat n. 200 km päässä. Joten olisin todellakin yksin lapsen kanssa, en tiedä kuinka selviäisin ja jaksaisin. Rakastan miestäni ja toivoisin että pystyisimme juttelemaan asiasta ja pääsisimme jonkinlaiseen ratkaisuun, että voisin nauttia loppuraskaudesta ja toivon että miehenikin voisi nauttia.
Kuulostaa siltä ett miehesi sanelee miten toimitaan ja sinä teet kuten sanotaan.. Sanoin nyt ehkä ilkeesti mut mut..
Raskaus on jo kovin pitkällä ja kuulostaa siltä että tahdot pitää lapsen. Mies on jo kerran tehny päätöksen abortista. Lain mukaan hänellä ei ole minkäänlaista päätösvaltaa asiaan. Eli jos tahdot lapsen pitää niin hän ei voi siihen puuttua.
Ootko neuvolassa tai äitiypolilla puhunut asiasta?
Itse en myöskään katselisi tuollaista miestä!!
Ymmärrätkö, mistä asiasta pahat fiiliksesi voisivat olla rangaistus? Kyllä se on näin, että kaikki paha, mitä maailmassa teet, tulee jossakin muodossa takaisin. Olet tappanut pienen ihmisen alun. Ja sitten vielä mietit, kuinka on epäreilua, kun nyt ei ole kivaa, kun lapsi on nyt hyväksytty syntymään. Paha saa palkkansa, sanoo suomalainen sananlasku.
Tuo nyt oli taas aikasmoinen repäisy! Abortti ei ole murha, se on monesti täysin aiheellinen ja hyväksyttävistä syistä tehty päätös. Älä tuomitse toisia kerta, et voi tietää tilanteesta juuri mitään. En ymmärrä miksi pitää tahallaan vielä kääntää veistä haavassa...varmasti on pahamieli muutenkin. Jos ei osaa tukea ja keskustella rakentavasti, ei mielestäni pitäisi sanoa mitään.
Sinulle joka koko keskustelun aloitit...oikein suuri hali ja voimia! Pohdi vaihtoehtoja ja ei se yksinhuoltajan elämä voi niin kovin kurjaa olla kerta moni muukin on siitä selvinnyt ja lapsi on onnellinen. Itselläni lähteäkkö vai jäädä-tilanne kanssa, en kuintenkaan enää pienten mietiskelyjen jälkeen pelkään niin paljon yksinhuoltajuutta. Ratkasu ei ole helppo, mutta pakko johonkin suuntaan on tehtävä päätöstä.
Kyllä sinä pärjäät yksinkin ja varmasti läheiset on tukena vaikka välimatkaa onkin.
Miksi ei muka abortti olisi murha? Ja vielä oman lapsen...
Siksikö, että monet ovat sitä mieltä?
Missä vaiheessa sikiö muuttuu sinusta lapseksi?
Aika vaikea on rajaa vetää... Sikiö on kaikenlisäksi täysin riippuvainen meidän "viisaiden" ja "hyvien" aikuisten valinnoista.
Niin, pidetäänhän Intiassakin oikeutettuna tyttölapsen surmaamista syntymän jälkeen...
Ja vielä tuosta veitsen kääntämisestä haavassa:
Pitäiskö huonoista valinnoista valehdella, että "ei mitään hätää, kaikki on hyvin"! Oikeasti avaajaa auttaa, kun hänelle sanotaan TOTUUS eikä mielisteleviä valheita!
Itse sanoisin avaajalle, että kannattaa varmaan pyytää anteeksi Jumalalta. Hän rakastaa meitä jokaista (syntistä) tosi paljon. Vauvasi on päässyt taivaaseen ja hänellä on hyvä olla. Haluatko itse tunnustaa syntisi ja saada anteeksi? (Jumala kyllä ymmärtää senkin, että joskus meille on muodostunut väärä käsitys oikeasta ja väärästä...hän ymmärtää, että olemme ihmisiä...) Mutta sitä iloa ja rauhaa, kun saat anteeksi et saa valehtelemalla itsellesi, että "eihän tässä mitään, tein oikein". Kun synnit on saatu anteeksi, ei tarvitse enää muistella menneitä, vaikka syyttäjä syyttäisi. Mutta TÄRKEÄÄ on, edes kerran TUNNUSTAA syntinsä. "Joka syntinsä hylkää ja tunnustaa saa armon"
Muista vielä, että me kaikki olemme syntisiä. Vain Jeesuksen veren kautta puhdistumme.
Näin uskovan (ei-täydellisen) mielestä...
ROHKEUTTA JA RAKKAUTTA!
Perustelisitko rakentavasti, miksi ei abortti ole murha?
Aborttia et olisi halunnut, mutta miehesi takia sen teit, mielestäni murhan...omalle lapsellesi.
No nyt on aika mennä eteenpäin, uusi elämä on alkanut. Sinä olet osaltasi vastuussa lapsen elämän alusta ja nyt on nähdäkseni vähän myöhäistä alkaa miettimään haluaako vauvaa...
Ymmärrän, että haluat lapsen ja miehesi ilmeisesti ei, mutta miten pystyt harkitsemaankaan lapsesi antamista adoptioon, jos todella häntä rakastat.
Kuulostaa siltä, että olet läheisriippuvainen miehestäsi.
Jos kertoisit äidillesi ja muille raskaudestasi, sinun olisi helpompi olla sinut raskautesi kanssa. Voisit saada tukeakin.
Siis sanon nyt suoraan asiat niinkuin ajattelen, että en tosiaan olisi miehen kanssa vaikka miten yksin jäisin, jos tämä lapsen takia jättäisi!!!!!! kuulostaa kylmältä ja itsekkäältä hänen käytöksensä. Jos miehesi on noin tarkka "lihomisestasi", mistä tiedät, ettei hän jätä sinua, kun olet kolmikymppinen ja ulkonäkö alkaa joidenkin miesten mielestä hiipua. Onko sitten sama kylmä peli ja nuorempi kinkku tilalle?
Miten voit ajatellakaan antavasi oman lapsesi pois..........
Ole rohkea!!! Sinulla on nyt lapsi ja olet hänen ÄITI ja vastuussa kultahipustasi.
Onko rakkautta tehdä lapsia ja sitten tappaa tai hylätä...
Ei ehkä ole helppo elää ilman rakastavaa isää, mutta ei ole ilman äitiäkään!!!!!!!!!!!!
Kyllä asiat järjestyvät, kun itse teet OIKEIN. Aina ei ole helppoa, mutta ainakin voit katsoa itseäsi peiliin "puhtaammin".
Olen huomannut, että muut ihmiset voivat meitä satuttaa, mutta yksi pahimpia kipuja on omien väärien valintojen kohtaaminen jälkeenpäin...
Sinä vain...teet valintasi.
Moikka. Vaikka miehesi nyt ajatteleekin asiasta noin, hänen ajatuksensa lapsesta voivat todellakin muuttua lapsen synnyttyä. Niin on käynyt todella monelle, miks ei siis tässäkin tapauksessa. Jos teillä muuten menee hyvin älä vielä ainakaan pakkaa kamojasi. Yritä myös saada miehesi ymmärtämään että olisi paljon parempi jos voisit kertoa omille läheisillesi raskaudesta. Uskon että saat heiltä tukea ja lopulta myös omalta mieheltäsi. Jos lapsen synnyttyä asiat eivät ole muuttuneet mieti sitten mitä tehdä. Sanoit muuttaneesi juuri kauas kotoa, mutta ainahan sitä voi muuttaa uudestaan. Jaksamista sinulle! Kyllä asioilla on tapana järjestyä
En tiedä... Miehen mieli tietenkin saattaa muuttua, mutta aika sen näyttää. Kerro nyt ainakin äidillesi raskaudesta, saatat saada tarpeellista tukea, aivan yksin tuollaiseen on paha ryhtyä jos miehen kanssa menee vielä huonommin.
Pakko vielä sanoa, että miten ihmeessa annoit itsesi abortin jälkeen heti tulla raskaaksi? Etkö ehkäissyt? Kaksi vahinkoa vuodessa on kyllä hirveästi, varsinkin jos vielä abortteja tehdään.. Ei se ehkäisy nyt niin vaikeaa voi olla.