Saunassa

Liny

Olin 13-vuotias kun olimme tulleet poikakaverini Jeren kanssa meille. Meidän porukkamme eivät olleet kotona, joten saimme olla aivan rauhassa. Katselimme ensin muutaman leffan, kunnes sanoin, että voisimme mennä saunaan. Kävin laittamassa saunan päälle. Ja niin sitä sitten mentiin.
Ensin riisuin stringini, joita Jere ihaili. Huomasin, että hänellä alkoi seisomaan. Otin muutkin vaatteet "seksikkäästi" poijes ja halasin Jereä. Jerellä oli vielä boxerit päällä, mutta riisuin ne kummiskin. Sitten Jere nosti minut kiihottuneena syliinsä ja kantoi saunaan. Menimme ylimmälle lauteelle ja Jere alkoi suudella minua. Samalla hän vilkuili vartaloani. Hän alkoi hiplata minua. Hänen kätensä menivät ensin rintojani pitkin, sitten liukuivat hitaasti alemmas... pilluuni saakka. Jere tunnusteli minua. Hän tunki sormensa tiukkaan märkään pilluun. Voihkin mielihyvästä. Hän työnsä kahta sormea rytmikkäästi pilluuni ja minä voihkin. Suutelin samalla Jereä kun hän tyydytti minua. Sain orgasmin jo tästä. Sitten Jere otti esille kovettuneen munansa ja tarjosi sitä minulle. Oli vastapalveluksen aika. Hyväilin Jeren munaa. Nuoleskelin ja hieroin sitä hellästi. Jere voihki. Sitten otin munan suuhuni. Se tuntui ensin epämiellyttävältä, mutta totuin siihen lähes heti. Jere voihki nautinnosta. Lopulta spermat tulivat suoraan kasvoilleni. En välittänyt siitä, vaan menin Jeren syliin istumaan. Jere ymmärsi, mitä halusin. Hän työnsi kovettuneen kalunsa perseeseeni. Tuntui, kuin reikäni ratkeaisi. Vähän ajan päästä kuitenkin huusin ja kiljuin nautinnosta. Jere hieroi samalla rintojani. Sain muutaman orgasmin. Sitten asetuimme Jeren kanssa makaamaan lauteille makaamaan väsyneinä.
Nukahdimme laiteille. Yhtäkkiä heräsin puheensorinaan ja meteliin. Kauhuissani aloin herätellä Jereä. Vanhempani olivat tulleet kotiin! Juoksimme saunasta alasti Jeren kanssa: ja mikä pahinta, Jerellä alkoi seisomaan juuri silloin, kun yritin selittää mutsilleni, mikä oli homman nimi. Sen jälkeen en ole saanut tuoda poikafrendiä taloon.

Kommentteja, kommentteja!

24

21549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haista...

      Joo on sullakin jutut..!!!Pikku Bitch! :D

    • heheh

      Ekalla kerrella perseeseen, saanen epäillä hahah:)

      • johanna

        Siis ekalla kerralla perseeseen ja vielä sait orgasmeja? Joopa joo.. ja että kalu alko HETI seistä uudelleen kun oli jo kerran lauennut.. kyllä siihen menee vähintään se puoli tuntia, ellei sitten ole älyttömässä kiimassa. Mutta nää on näitä teinien omakeksimiä juttuja kun ovat eksyneet tänne aikuisten palstoille.. KASVAKAA LAPSET!


      • plz
        johanna kirjoitti:

        Siis ekalla kerralla perseeseen ja vielä sait orgasmeja? Joopa joo.. ja että kalu alko HETI seistä uudelleen kun oli jo kerran lauennut.. kyllä siihen menee vähintään se puoli tuntia, ellei sitten ole älyttömässä kiimassa. Mutta nää on näitä teinien omakeksimiä juttuja kun ovat eksyneet tänne aikuisten palstoille.. KASVAKAA LAPSET!

        Jaa puoli tuntia menee ennenku uudellee alkaa seistä? Ei taida. Muutama minuutti.

        Ja oli muuten surkea tarina.


      • Jeppe
        plz kirjoitti:

        Jaa puoli tuntia menee ennenku uudellee alkaa seistä? Ei taida. Muutama minuutti.

        Ja oli muuten surkea tarina.

        Ehkä jollain 14-vuotiaalla teinipojalla
        hormoonit hyrrää siihen malliin että rupee seisoon uudestaan muutaman minuutin päästä


      • KiimanenKakara
        johanna kirjoitti:

        Siis ekalla kerralla perseeseen ja vielä sait orgasmeja? Joopa joo.. ja että kalu alko HETI seistä uudelleen kun oli jo kerran lauennut.. kyllä siihen menee vähintään se puoli tuntia, ellei sitten ole älyttömässä kiimassa. Mutta nää on näitä teinien omakeksimiä juttuja kun ovat eksyneet tänne aikuisten palstoille.. KASVAKAA LAPSET!

        Vittuaksää sit luet näitä meidän teinijuttuja jos kerran noin alkaa vituttaa!


      • Shere Khan
        Jeppe kirjoitti:

        Ehkä jollain 14-vuotiaalla teinipojalla
        hormoonit hyrrää siihen malliin että rupee seisoon uudestaan muutaman minuutin päästä

        Ihan tavallista on se että oikeastaan heti suihinoton / naimisen jälkeen alkaa uudestaan seisomaan, erityisesti jos partneri "auttaa" omalla käytöksellään :)

        En ole teini (21v.) ja oikeastaan aina kun harrastan seksiä ilman kiirettä tyttöni kanssa, on se minunkin osaltani melkein katkeamatonta vaikka laukeankin enemmän kuin kerran...

        ..ei siis sillä että seksin laatu tai miehen paremmuus olisi mitenkään sidonnainen tähän, kunhan valaisin asiaa!


    • jihaa

      Siis eka spermat naamalle ja samantien
      kovalla kalulla perseeseen?
      Ja ei varmaan sullakaan kolmetoista vuotiaana
      spermat paljon vielä lennelly!!

    • Jere

      Et sit kysyny mult ennen ku meeet kirjottaa tollast!!! T:Jere

    • Liny

      Ei tuo totta ollutkaan! :|

      • Anzki

        Miksi valehdella noin tyhmää asiaa?
        älytöntä...


    • Eräs

      Kun on nuori, tai jotain...

      • cecilia

        hih...ainakin saat multa 5pointtii tarinastasi..ainakin sul on hyvä mielikuvitus..! =)


    • aika niinku v***n huono

      hohhoijaa

    • NastyFlower

      Mua suorastaan hävettää sun puolesta...

    • angel

      Voi voi mites nyt noin pääsi käymään ...
      minkäs ikäisii olitte? ja mistäs sun vanhemmat sanoi sulle? ja olivatko sun vanhemmat sulle vihaisii,kun ne tulii kotiin? ja sulla olikin poika-ystävä mukana?
      kannattaa miettiä mitä tekee ,ettei joudu katumaan jälkeen päin ...

    • anGel

      Muuten hyvin kirjoitettu tarina, mutta ei kovin uskottava! Ekalla kerralla p**seeseen....??? Enpä oikeen usko...

    • am

      13-vuotias, stringit, eka kerta, useita orgasmeja?? Aika hiljasta =)

      • ~13w~

        13-vuotiaat KÄYTTÄÄ stringejä, mä käytän ja samoin monet mun frendeistä.
        Toi tarina oli kyl aika epäuskottava, ei millään pahalla. Mut jos toi oli totta nii tais olla vanhemmilles kova paikka, kun tulivat himaan.


      • ~13w~Girlie~

        13-vuotiaat KÄYTTÄÄ stringejä, mä käytän ja samoin monet mun frendeistä.
        Toi tarina oli kyl aika epäuskottava, ei millään pahalla. Mut jos toi oli totta nii tais olla vanhemmilles kova paikka, kun tulivat himaan.


    • Villu

      Siis, luuletsä et joku uskoo tota?? Ootsä vähä pimahtanu pikku 13 vuotias tyllerö joka ei keksi ees kunnon tarinaa? :P Ekal kerral perseesee ja et muka alkas heti orkkuje jälkee seisoo uusiks, JUST.. :P Koita ny kuule huora hankkia elämä, ja mee sinne saunaa ja nussi oikeesti että joku vois jotai uskookkin :P

    • omenapuu

      kyllä tuo minusta oli ainakin varsin hersyävä tarina oli, älä liny ota nokkiisi noista inisijöistä :) ja mitenkä, onko tällä palstalla tarinoiden tarkoituskaan olla tosia tai edes uskottavia? eikö kyseessä olekin FANTASIA?

    • Neito85

      Kyl tais olla kiva sauna hetki, mut vanhemmat osu kyl pahimpaan aikaan paikalle...
      Musta ainakin ois ihana olla siinä jätkän kainalossa kaiken jälkeen...
      Mut se on vasta haave =)

    • Badboy

      Wautsi!!Ite en oo nainu viel koskaan ja tää on mahtava tarina!!11!Pitääx tää paikkansa?13-vuotiaana??Ou je....tapahtuis mullekin jotakin noin hienoo :DD

      P.S. Monen vanha oot ny??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5430
    2. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      237
      5424
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      225
      2932
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      144
      2454
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      67
      2077
    6. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      70
      1850
    7. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      209
      1730
    8. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      187
      1369
    9. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      43
      1366
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      338
      1266
    Aihe