Olen sairastanut syöpää jo useita vuosia. Töissä olen kuitenkin käynyt koko ajan. Tuli mieleeni, että voisiko stressi olla yksi syy syöpään. Auttaisiko/pelastaisiko, jos jäisi pois töistä. Onko kenelläkään kokemuksia?
Stressi ja syöpä
Mikä auttaa???
102717
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei kai stressiä ja syöpää yhdistetä toisiinsa, mutta KAIKKI tekijät jotka heikentävät vastustuskykyäsi haittaavat paranemistasi.
Kyllähän sairasloma yleensä kuuluu syöpähoitoihin, ihan henkisen jaksamisen takiakin.
Minua kiinnostaa minkälainen syöpä sinulla on? Onko se levinnyt, varmaan siksi kerrot että sairastat syöpää tälläkin hetkellä. Toivottavasti asia ei ole niin, olen pahoillani jos on. Minä sairastin rintasyövän pari vuotta sitten ja olen nyt terve(huomisestahan ei kukaan tiedä)elän normaalia elämää, käyn töissä, harrastan jne. Olen koko ajan ajatellut että kun syöpä leikattiin pois, sen jälkeen olen ollut terve. Repäisen aina tamoksifeenipurkin kyljestäkin etiketin jossa lukee rintasyövän hoitoon koska eihän minulla sitä enää ole! Käy ehdottomasti töissä jos vain suinkin jaksat, olet elämässä kiinni ja elät normaalia elämää niin kuin ns. terveetkin ihmiset. Luulen että kotona sitä vain liikaa miettisi, kuuntelisi ehkä liikaa elimistöään jne. Mutta oikein paljon voimia ja jaksamista sinulle! t. kanssakulkija:)
Nyt hoidot on takana. Itseänikin ärsyttää Tamoksifeenipurkin teksti "rintasyövän hoitoon". Lisäksi saan Zoladeksia kerran kuukaudessa.
Itse luotan siihen , että oma vastustuskyky on nyt se tärkein asia tulevaisuuden kannalta.
Kun vain tietäisi mitkä kaikki seikat auttaIsivat... liiallisuuksiinkaan kun ei viitsisi mennä. Elämästä tulee nauttia NYT!
Että elämästä kuuluu nauttia nyt jos koskaan!!
Itse olen myös syövän sairastanut noin 3 vuotta sitten, mutta en voi koskaan sanoa että olisin nyt terve?
Eihän kukaan muukaan näin voi sanoa ja mielestäni ainakin minulle sopii jonkinlainen nöyryys sairauteni takia. En voisi kuvitella kuuluttavani koskaan "minä selvisin syövästä"!
Miksi et voi sanoa että olet selviytynyt syövästä? Minä ainakin ylpeänä voin ilmoittaa että olen selviytynyt voittajana! Rintasyövästä parantuminen kaikkinensa on naiseudelle aikamoinen isku, rankkojen hoitojen läpikäyminen, hiusten menetys(ovat tietty kasvaneet entistä tuuheampina takaisin) ja toisen rinnan menetys,näiden kaiken jälkeen mielenrauhan saavuttaneena voin julistaa että olen selättänyt syövän. Minulla oli se asenne heti alusta alkaen että en anna periksi! Se auttoi selviytymään ja erittäin hyvien ystävien ja perheen tuella myös tietenkin. Miksi ei voi sanoa olevansa terve jos tuntee itsensä terveeksi ja elinvoimaiseksi?
se pilleripurkki jonka kyljessä lukee "rintasyövän hoitoon" vaikuttaa asiaan!
Muuten kyllä yritän asennoitua ajattelemalla että "sairastin" rintasyövän!
Niinpä, sen vuoksi repäisen aina sen lapun pois kun käyn uuden purkin apteekista. En halua nähdä sitä lausetta. Minua on huvittanut kun minulle on useaan otteeseen ihmiset sanoneet että minusta ei huomaa mitään että olen sairastanut syövän ja että olen niinkuin ennenkin. Voi hyvä luoja sentään! Pitäiskö sen vielä kaiken lisäks näkyä jotenkin päälle päin? Ikään kuin leima otsassa, vai? Mutta kaipa se on se minun positiivinen asenne mikä näkyy ja kuuluu:)
se leima todellakin on otsassa... verenluovutuksessa ei voi enää käydä..., - ja me menetimme jo melkein saadun adoptiolapsen ( oli tulossa ). Syövän sairastaneelle kun ei myönnetä adoptiolasta!
Niin, että kyllä se positiivista asennetta vaatii, että voi unohtaa sairastaneensa syövän. Terveeksi minäkin itseni nyt tunnen, siirrän lääkkeet purkista annostelijaan ja katson tulevaisuuteen vaikka kipeät "arvet" jäikin.
sinulla =)
Itse vielä toistaiseksi taistelen, leukemian voisi parantaa kantasolusiirrolla elikkäs luuydinsiirrolla, mutta sopivaa luovuttajaa ei ole löytynyt. Syön päivittäin 400mg sytostaatteja ja sinnittelen sivuoireiden kanssa. Häpeäkseni täytyy tunnustaa - täällä kun voi kirjoitella nimettömänä - että joskus on päähäni pälkähtänyt jopa sellainen ajatus että voi kun tästä taudista voisi selvitä vaikka leikkaamalla tissin pois niin olisi paljon helpompaa! Tajuan itsekin että tuo on todella törkeä ja ruma ajatus, mutta se vain kuvastaa sitä raadollisten tunteiden kirjoa joka ajoittain päässä pyörii. Älkää loukkaantuko, rintasyövän kokeneet, en todellakaan halua vähätellä teitä enkä teidän läpi käymiämme vastoinkäymisiä!
Mutta mennäkseni aiheeseen eli stressiin. Itse koen että haluan ehdottomasti olla työelämässä mukana kun olen ainakin pääosin työkuntoinen. Jos jäisin kotiin sairastamaan, niin sen lisäksi että luultavasti menettäisin itsekunnioituksen ja itsetunnon, ainakin perheen talous menisi sekaisin. Samalla kokisin heittäytyväni jonkinlaiseksi kokopäivä-sairaaksi ja se ei todellakaan kuulu luonteeseeni.
Olen mennyt melkoisista prässeistä läpi jo ennen leukemiaan sairastumista, mutta en usko että stressillä olisi ollut yhteyttä sairastumiseen.
Kyselit stressistä. Itse olin valtavan stressaantunut sekä henkilökohtaisten että työasioiden takia. Haaveilin sapattivapaasta yms. Sitten sainkin rintasyövän ja jäin puoleksi vuodeksi sairauslomalle. Missään nimessä en olisi voinut täysipainoisesti olla töissä hoitojen aikana. Uskon, että stressillä oli minun tapauksessani vaikutusta sairauden puhkeamiseen. En tiedä mitä mieltä muut ovat.
Terv. T-M