Olen kalanainen ja tapasin pari viikkoa sitten ihastuttavan härkä miehen, tulimme hyvin juttuun keskenämme, ja olemme pitäneet yhteyttä toisiimme puhelimella viikolla ja viikonloppuisin olemme nähneet.
Nyt härkämies on kuitenkin jotenkin etääntynyt ja kuulin muualta, että hän on sanonut pitävänsä minusta kovasti ja viihtyvänsä seurassani, mutta ei haluasi mitään vakavaa suhdetta(hän on eronnut pitkästä suhteesta kesällä) Itse hän ei ole minulle sanonut mitään tällaista, päin vastoin hänen puheistaan ja teoistaan on saanut täysin toisen kuvan. Hän oli sanonut myös ettei toisaalta haluasi sanoa minulle ei..
Kysyisinkin nyt neuvoja mitä minun pitäisi nyt tehdä? antaako koko jutun olla vai mitä?
Itse olen hyvin ihastunut tyyppiin ja nautin hänen seurastaan suunnattomasti. Hän saa minut nauramaan ja pystymme hyvin juttelemaan kaikenlaisista asioista.
Kiitos etukäteen! =)
Nyt härkämies on kuitenkin jotenkin etääntynyt ja kuulin muualta, että hän on sanonut pitävänsä minusta kovasti ja viihtyvänsä seurassani, mutta ei haluasi mitään vakavaa suhdetta(hän on eronnut pitkästä suhteesta kesällä) Itse hän ei ole minulle sanonut mitään tällaista, päin vastoin hänen puheistaan ja teoistaan on saanut täysin toisen kuvan. Hän oli sanonut myös ettei toisaalta haluasi sanoa minulle ei..
Kysyisinkin nyt neuvoja mitä minun pitäisi nyt tehdä? antaako koko jutun olla vai mitä?
Itse olen hyvin ihastunut tyyppiin ja nautin hänen seurastaan suunnattomasti. Hän saa minut nauramaan ja pystymme hyvin juttelemaan kaikenlaisista asioista.
Kiitos etukäteen! =)
Vastaukset 10
Vanhimmat
sinuna pysyisin kaukana siitä kaverista, oma kokemus on että härkämiehet käyttää hyväksi naisia ja sitten kun kyllästytään tai löydetään uusi niin jätetään sen kummempia selittämättä.
jep. härät osaa olla aika naistenmiehiä, tosin pyytäessä kertovat jonkun synkin suhten loppumiselle.
Eipäs yleistellä tuommosia asioita!
Yhden naisen elämäni aikana vain ollut ja olen vieläkin! enkä juokse tai seuraa muita naisia! minun vesimies(tyttöystäväni) on minun ja oltu jo yhdessä 10vuotta.
T. Härkä!
Itse härkämiehenä tunnen fiiliksen, pitkän suhteen jälkeen saattaa sitoutuminen olla vaikeaa, härkä on hidas ja miettii asioita monelta kantilta, mutta kun se tapahtuu niin saat hyvän miehen, älä vaivu epätoivoon. En suosittele painostusta kiireeseen, hiljaa hyvä tulee.
Tsemppiä vaan!
Ox
Kiitos, ainakin yksi vähänkään toivoa antava vastaus joukossa:)
Kuulin yhteiseltä kaveriltamme, että tämä mies otti eronsa raskaasti (suhde oli kestänyt 4-5 v) ja mies oli sanonut jo ennen minua haluavansa olla pitkään poikamies, minä ilmeisesti sotkin hänen suunnitelmiaan..
No, mutta annan hänen olla nyt rauhassa ja miettiä asioita. Jos meidän välillä on tarkoitus syntyä jotain niin se tapahtuu sitten aikanaan:)
Jos tämä mies välittäisi sinusta hän puhuisi sinulle suoraan eikä kavereille, ota nyt ensin selvää onko hän todella eronnut vai onko puhetta vaan, kuulostaa että pitää sinua varalla jos muiden kanssa ei onnistu ompahan ainakin yksi joka suostuu sänkyhommiin, ota nyt järki käteen ja asioista selvää ennenkuin alat millekkään tämän hepun kans.
härkämiehet ovat todellakin hieman vaikeita tapauksia, eivät tunnu tietävän mitä haluavat..kaikki neuvovat aina odottamaan ja antamaan aikaa härkä miehelle miettiä asioita, mutta mistä voi olla varma että kannattaa odottaa?? ku jos odotat kauan aikaa ja sitten vastaus onkin ei?! hankalaa..
härkämies jonka itse haluasin, ei ole ottanut minuun yli viikkoon yhteyttä enkä tiedä mitä tästä pitäisi ajatella..raastavaa odottaa mutta en halua painostaakaan häntä..
Älähän huoli kalanainen. Itselläni on 3 kk kokemus upeasta härkämiehestä joka samalla tavoin alun jälkeen vetäytyi kuoreensa. Härkämies panostaa tosi paljon valitsemaansa naiseen ja kun ero tulee, se sattuu todella. Hyvä neuvo: Älä ahdista, älä yritä painostaa. Ole hyvä ystävä ja anna härkämiehellesi aikaa. Käy katsomassa astro.fi -sivuilta luonnehoroskooppi, se selvittää paljon.
mä haluaisin ensin tietää miten hän on osoittanut sinua kohtaan kiintymystä, ennen kuin voin auttaa. olen itse heijastellut jollakin tavalla härkä mieheen ja he ovat vaikea selkoisia ja välillä ristiriitaisia. minkä ikäinen sinä olet?
hei kate!
Tässähän kävi niin että tämä härkämies vihdoin kahden viikon hiljaisuuden jälkeen tuli minulle baarissa (humalassa) sanomaan ettei kykene alkaamaan mihinkään vakavaan kanssani koska ero painaa edelleen mieltä..ei ollut kuulemma uskaltanut aiemmin kertoa..sanoi pitävänsä minusta mutta ei vain pysty nyt ajattelemaan mitään uusia juttuja..
minun olisi kai pitänyt tajuta se itsekin, kai minä vaan jotenkin huumannuin hänestä kun hän esim. kutsui minut työmatkalleen mukaan, esitteli sisaruksilleen ja kavereilleen yms..
niin ja kysyit ikääni, olen 20 vuotias..
kiitos kuitenkin kun olisit halunnut auttaa!:)