Tätä on vaikea kirjoittaa, kun ei tiedä oikeasti mitä kaikkea pitäisi sanoa.
Olen käynyt kaksi vuotta terapiassa, lopetin, kun en saanut siitä mitään irti. Sitä ennen kävin psykiatrilla, joka hommaa suositteli. Isäni hakkaa naisia, ja olen sitä sivusta seurannut lapsena, nyt olen tulossa samanlaiseksi, minä itse olen nainen.
Pää huutaa ja käskee tuhoamaan kaiken. Olen tuhonnut ystäväsuhteeni useaan otteeseen vuosien varrella, en vaan pysty pitämään ihmisistä. En usko, että kukaan minusta oikeasti voisi pitää, olen kaikille vain se kakkonen, hyvä jos sitäkään. Poikaystävän kanssa päätettiin lopettaa kuukausi sitten (3.5v suhde), yhteisymmärryksessä jotta päästään molemmat kokeilemaan itsenäistymistä. Nyt olemme 22v, joten nuoria kai tässä vielä. Tunnen itseni vanhaksi ja läpimädäksi, siinä vain on pikkuinen ongelma.
Olen lyönyt kohtauksen aikana. Hän ei jättänyt, mutta vaikeata oli. Tämän piti olla jo takana, nyt tullut pahempana takaisin. En viillä syvälle, mutta viillän silti. Huuden ja haukun ja vittuilen, enkä pysty kontrolloimaan itseäni ollenkaan. Pää hajoaa ja huudan pääni sisällä vielä lujempaa. Haluan vaan tuhota aivan kaiken, saada hänet vihaamaan itseäni yhtä paljon kuin minä itse vihaan itseäni.
Olen sisältä läpimätä, rikki ja täysin korjauskelvoton.
Olen käynyt kaksi vuotta terapiassa, lopetin, kun en saanut siitä mitään irti. Sitä ennen kävin psykiatrilla, joka hommaa suositteli. Isäni hakkaa naisia, ja olen sitä sivusta seurannut lapsena, nyt olen tulossa samanlaiseksi, minä itse olen nainen.
Pää huutaa ja käskee tuhoamaan kaiken. Olen tuhonnut ystäväsuhteeni useaan otteeseen vuosien varrella, en vaan pysty pitämään ihmisistä. En usko, että kukaan minusta oikeasti voisi pitää, olen kaikille vain se kakkonen, hyvä jos sitäkään. Poikaystävän kanssa päätettiin lopettaa kuukausi sitten (3.5v suhde), yhteisymmärryksessä jotta päästään molemmat kokeilemaan itsenäistymistä. Nyt olemme 22v, joten nuoria kai tässä vielä. Tunnen itseni vanhaksi ja läpimädäksi, siinä vain on pikkuinen ongelma.
Olen lyönyt kohtauksen aikana. Hän ei jättänyt, mutta vaikeata oli. Tämän piti olla jo takana, nyt tullut pahempana takaisin. En viillä syvälle, mutta viillän silti. Huuden ja haukun ja vittuilen, enkä pysty kontrolloimaan itseäni ollenkaan. Pää hajoaa ja huudan pääni sisällä vielä lujempaa. Haluan vaan tuhota aivan kaiken, saada hänet vihaamaan itseäni yhtä paljon kuin minä itse vihaan itseäni.
Olen sisältä läpimätä, rikki ja täysin korjauskelvoton.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi,
kait olet jo laittanut välit poikki isääsi? Jos et niin tee se välittömästi. Joo, kyllä mä tietyllä tasolla pystyn samaistumaan noihin sun fiiliksiin, meillä äiti oli se väkivaltainen narsisti ja isä uhri. Kesti aikansa ennenkuin pääsin itseinhoisesta minäkuvasta eroon, vapauttava hetki oli taannoisen avioeroni jälkeen kun äitini soitti juovuspäissään vittuillakseen tyypilliseen tapaansa. Eipä ole luurin laskemisen jälkeen kyseisestä ämmästä tarvinnut kärsiä. Löysin lisäksi hyvän kirjan, Anthony de Mello: Havahtuminen. Siinä on mm. hyvä menetelmä ulkopuolisen näkökulman aikaansaamiseksi omaan ahdistavaan elämäntilanteeseen. Lue se ennen kuin viiltelet lisää. Auttaa paljon jos mietit mitkä noista sun tuntemuksista perustuvat realiteetteihin ja mitkä ovat samaistumista toisten (isän?) lyömiin leimoihin.
Isä vaan on tärkeä, ei koskaan satuttanut minua ja ilman häntä en koskaan olisi päässyt opiskelemaan, asumaan omillani, omistaisi mitään. En koskaan pistäisi välejä poikki hänen kanssaan, minun käytökseni ei johdu isästäni.
OK, olet siis henkisesti ja taloidellisesti riippuvainen ihmisestä, jonka olet pienestä saakka nähnyt kohtelevan muita väkivaltaisesti, ja kuvittelet ettei se vaikuttaisi mihinkään. Great. Kaikesta koetusta jää jälkiä, käyttäytymismalleja, jotka voivat kytkeytyä päälle sopivien olosuhteiden vallitessa, ellei niitä tiedosta ja kykene hillitsemään. Ikävä kyllä mistään tuosta mainitsemastasi isäsi kustantamasta pikkuporvarillisesta hötöstä ei ole iloa, jos menetät sen aggressioittesi seurauksena. Opiskelukaan ei varmasti suju jos koet tiedostamatonta isävihaa joka projisoituu vääriin kohteisiin. Mutta oikeastaan mitäs mä näitä jauhamaan kun aito muutos ihmisessä tapahtuu vain riittävän tuskan kautta, ilmeisesti et sitten ole vielä kärsinyt riittävästi.