kohdunvuokraajan asemaan, ts. voisitteko ajatella tilannetta jossa olisitte tehnyt lapsen esim. lapsettomalle sisarellenne hänen pyytäessään sitä teiltä.
Minusta tuntuisi että olisi ollut aika vaikea luopua lapsesta, - luultavasti en olisi siihen pystynyt.
Onko täällä, arvon palstalle kirjoittavissa kettään joka on esim. adoptoinut lapsen/sia, ja kasvattanut heidät sitten ominaan?
Minusta tuntuisi että olisi ollut aika vaikea luopua lapsesta, - luultavasti en olisi siihen pystynyt.
Onko täällä, arvon palstalle kirjoittavissa kettään joka on esim. adoptoinut lapsen/sia, ja kasvattanut heidät sitten ominaan?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Muutama vuosi sitten ajattelin tosissani adoptoida vielä kahden omieni lisäksi jonkun pienen tytön, koska poikia vaan tuli minulle.
Parasta aikaa elämässäni oli kun sai kotona hoitaa lapseni, muistelen usein niitä aikoja ja kerron pojilleni millaisia he olivat lapsena.
Nyt on jo ikää senverran, että en jaksaisi hoitaa, eikä varmasti annettaisikaan näin vanhalle pariskunalle. Pitää vai odotella sitten lastenlapsia.
saanut vieraskin lapsi Sinusta hyvän äidin.
Tosiaan, adoptiovanhemmiksi ei taida enää päästä jonkun tietyn iän jälkeen, ja se ikäraja taitaa olla aika alhainen - olisiko 35 - 40 vuotta, pitäisi tarkistaa joskus tuokin, ihan mielenkiinnosta vaan.
Varmasti äidittömiä ja isättömiä lapsia riittäisi heille joilla syli jää tyhjäksi, mutta kaikki eivät siltikään jostain syystä halua adoptoida lasta.
Minä olisin ottanut, se on selvä kun mikä,- mutta nämä lapsettomuusasiat ovat ihmisen herkkimpiin tuntoihin käyviä asioita, ettei ketään voi ainakaan syyttää, toisenlaisestakaan ratkaisusta.
Raskastahan se pienen lapsen hoito jo nyt, mummitella jaksaa vielä tarpeeseen, mutta ei enää ihan vakituisena hoitaja jaksaisi, ihan pienten ainakaan.
Meillä on jo kuusi lastenlasta, että kyllä tanner tömisee kun ovat kaikki yhtaikaa mummilassa :)
tosiaan. Mutta lapsen synnyttyä sillä taitaisi olla karmee, kaikkeen puuttuva täti. Mutta kyllä mä systerilleni sen tekisin jos se haluis.
raskasta nähdä sisarensa tai lapsensa, kärsivän lapsettomuuden tuomasta surusta.
Minulla oli kerran kurssikaverina nainen, joka yritti epätoivoisesti saada raskautta alkamaan hormoonihoidoilla. Oli surullista nähdä hänen pettymyksensä aina uudelleen - säälitti kamalasti, ja tiedusteltuani eivätkö he voisi hoitaa vierasta lasta, hän sanoi ettei mies halua sitä, - silloin minusta tuntui, että olisin eronnut heti sellaisesta miehestä, olin hirmu vihainen kurssikaverini puolesta.
vastaus olisi ollut ehdoton ei. En olisi kestänyt kaikkea siihen liittyvää, koska äitiydestä tuli yhtäkki yksi elämäni tärkeimmistä tehtävistä. En etukäteen olisi arvannut, miten paljon se muutti monilla alueilla elämää, arvoja ja asenteita.
Arvostan ihmisiä, jotka tekevät sellaista.
Itse en olisi voinut kuvitella tekeväni sitä edes omalle lapselle, jonka arvomaailma ja kasvatusperiaatteet vastaisivat omaani. Tilanne olisi kaikille osapuolille sietämätön, kun en kykenisi päästämään ihan kokonaan irti "napanuorasta". Kaikki olisivat varmaan kärsineet tilanteesta. Omien lasten irtautuminen ja heidän itsellisen elämänsä kunnioittaminen on luonnollista ja siihen kasvaa lasten mukana.
Joskus mietimme kumppanini kanssa, olisinko kyennyt teettämään abortin, jos olisin tullut varttuneemmilla päivillä yllättäen raskaaksi. Siihen en osannut antaa rehellistä vastausta edes itselleni, vaikka olin muuten päättänyt jättää sen osan elämää jo taakseni.
Sinun kysymyksesi oli helpompi. ;)
raskas päätös, ja kaikki eivät kuulemma selviä sen aiheuttamasta syyllisyydestä koskaan.
Minä olen kai ollut ollut valmis äiti jo syntymästäni, niin luontevasti ja ihmettelemättä se on käynyt - olin nykymittarin mukaan aika nuori ensimmäisen lapsen saatuani.
onko ns. kohdunvuokraus moraalisesti oikein, - ja mikä siinä on arveluttavaa, jos mielestänne niin on?
Ilmentääkö se ainoastaan "uhrautujan" suurta humanismia?
ps. katsoin eilen aihetta käsittelevän televisio ohjelman...
kyseessä ei ole suurten rahojen kanssa tehtävät kaupalliset arvot, vaan humaani palveleminen.
Markkinatalous teettää välillä kamalia asioita. Ehkä olisi parempi tyytyä luonnollisiin. Maailmassa on vielä niin paljon onnettomissa oloissa eläviä orpojakin.
täällä on synnytykset menossa:))
Tässä mielikuvitus alkoi laukkaamaan ja "talkoo henki".
Asetetaanpas kysymys astetta vaikeammaksi, eli siskolla on mies, ja yhdessä yrittävät epätoivoisesti saada lasta, mutta eivät saa ja mies on täysin terve ja tutkittu, eli ei esteenä lapsen saannille. Toisella siskolla on mahdollisuus luonnonmukaisin keinoin saada lapsi.
"Kynymys" tulee tässä naisille. Miten uhrautuisit ja suostuisitko tälläisessa tilanteessa ja minkälaisia tunteita herättäisi, jos siskosi pyytäisi, että hän haluaa lapsen sinulta ja toivoisi, että miehensä olisi isä, vai onko kysymykseni mahdoton? :))
Outs! Melkoisia tunteita herättäisi. Kuinkahan se lapsi olisi tarkoitus siittää? Pelkkä ajatuskin luonnonmenetelmästä sisaren puolison kanssa saisi minut voimaan pahoin...
Entä se äitiys? Itse synnyttämästäni lapsesta luopuminen tuntuisi julmalta. Toipuisiko siitä koskaan, kun niitä "en toipunutkaan koskaan juttuja" tuntuu olevan tarpeeksi muutenkin...
Minusta ei olisi siihen, mieleen tulee vain tuskaa ja kyyneleitä, inhoa ja ahdistusta, mustasukkaisuutta ja vihaa, kateutta ja katkeruutta. Siis koko skaalan sisältää nämä ihmiselämiseen ja lisääntymiseen liittyvät jutut.
Nuorena olisin voinut ajatella, että mikäs siinä, mutta näin vanhempana ikävä kyllä tunnen jo itseni niin hyvin, että tiedän, mitä kestän ja mitä en. Nuorena ne jälkireaktiot tulivat täytenä yllätyksenä. Olisikohan sitä sittenkin oppinut jotain?
Pelastaisin muka siskoni perheen suoraansanoen uhraamalla ikäänkuin itseni. Entä jos siskoni avioliitto päättyisikin eroon? Entä, jos siskoni ei kykenisikään olemaan sellainen äiti, kuin äiti on itse synnyttämälleen lapselle, sillä syntymän hetkellä tapahtuu muutakin kuin synnytys teknisenä suorituksena. Ei se lapsi tarvitse teknisesti hyvin äidin roolista selviytyvää äitiä vaan itseään rakastavan äidin.
Kyllä on hyvä, että en ole moisessa tilanteessa. Aika pahan heitit. Ei tässä kyllä synnytysten pitäisi olla menossa enää... Hoidelkoot nuoremmat sen puolen. Nautitaan siitä, ettei se ole enää ajankohtaista... Voi keskittyä niihin mukavampiin puoliin...
mainitsemaasi näkökulmaa ajattelinkin, kun mainitsin tuon moraalikysymyksen tässä yhteydessä (se oli ymmärretty toisinkin :)) tietenkin), - onko oikein ja itsekästä uhrata esim. täällä länsimaissa lapsettomuuden hoitoihin varoja, kun tosiaan maailmassa on niin paljon orpoja lapsia.
Toisaalta ymmärrän täysin tämän itsekkyydenkin..
Ajattelin kyllä tiputtaa nyt mettäläisen maanpinnalle, - tarkoitin nimenomaan keinohedelmöityksellä tuotettua raskautta.. :))
Ymmärsin kyllä, - halusit provosoida so. vilkastuttaa keskustelua kaksinaismoralismin "avulla".
Niin, voisihan se tuo "luonnollinen" siitämis tapa nostaa suvaisevaisuuden kynnyksen yli sen lapsenkaipuun - luulisin.
pitäähän se jonkun tuoda näitä luomu vaihtoehtojakin esiin, vaikka siitä ollaan samaa mieltä, ettei kirjoituksessani ollut päätä eikä järkeä:)))
ps. anna kuitenkin laskuvarjo käyttöön, jos maahan aiot pudottaa.DD
,arvasinhan mie, että kyllä sieltä joku löytyy..:DD, mutta ei haittaa - sopii sitä t o t t a k i n leikin varjolla joukkoon :))
Ymmärrettävistä syistä en osaa eläytyä kohdunvuokraajan asemaan, mutta puutun keskusteluun silti. Puhutaanko nyt kohdunvuokrauksesta vai äitiydestä adoptiosta?
Eikö varsinaisessa kohdunvuokrauksessa naisen kohtuun istuteta vieras hedelmöitetty munasolu, joilloin vuokraajalla ei välttämättä ole minkäänlaista sukulaisuussuhdetta synnyttämäänsä lapseen? Vai hedelmöitetäänkö vuokraajan oma munasolu, jolloin hän on pienokaisen äiti, ja luopuminen ymmärrettävästi vaikeampaa? Tällöinhän ei ole enää kyseessä varsinainen kohdunvuokraus, vaan oikea äitiys.
Jos taasen mies on hedelmätön, olisi varmaan monessa suhteessa ongelmattomampaa keinohedelmöittää puoliso täysin vieraalla siitiöllä. Luomumenetelmä toisi vielä lisää ongelmia, kuten vastikään esitetyssä kotimaisessa tv-elokuvassa kävi.
Käytännössä molemmat, joko pelkkä kohdunvuokaraus, eli silloin siirretään ulkopuolella helemöitetty alkio vieraaseen kohtuun - jos ajatellaan, että ei ole kysymys sisar rakkaudestakaan, vaan kohtu vuokrataan pelkkien taloudellisten intressien takia - onko se mielestäsi moraalisesti oikein, vai onko se vain näiden "kahden" kauppa ja sillä selvä, vai käytetäänkö siinä toisen hädänalaista (köyhyys) asemaa hyväksi, onko se mielestäsi ihmiskauppaa?
Silloin kun käytetään vuokraajan munasolua, niin luulisin että halutaan "omienkin" geenien siirtyvän syntyvään lapseen, ts. halutaan kohunvuokraajaksi sisko tai äiti, samoin jos käytetään oikean isän siittiöitä ihan ulkopuolisten munasolujen hedelmöitykseen.
Siinä katsomassani ohjelmassa kannettiin huolta keinohedelmöityshoitojen mahdollistamasta rodunjalostusvaarasta, siis jos ruvetaan korjaamaan tulevan lapsen älykkyyttä ja esin. fyysisiä ominaisuuksia, pituuskasvua ja ynms.
Vaikka tuntuise etteivät nämä kuitenkaan ole varmasti suoraan sukupolvelta toiselle siirtyviä ominaisuuksia, voi olla hyvinkin musikaalisessa perheessä täysin musiikillisesti lahjaton jälkeläinen, tai syntyy järin heikkolahjainen lapsi - kehitysvammainen esim.
että luultavasti olisin voinut luovuttaa munasoluja, (jotka muuten tuhoutuisivat käyttämättöminä) "hyvään tarkoitukseen".
En tiedä olisinko suostunut, jos niistä olisi "tehty" lapsi vaikkapa todella hyvään, lasta kaipaavaan perheseen. Kysymys liikkuu juuri niillä vaikeilla rajoilla. Toisaalta solut tuhoutuvat ellei... ja toisaalta olisinko vastuussa uudessa elämästä, ja mihin asti olisin ... olisinko tehnyt väärin, jos kuitenkin kävisi huonosti... haluaisinko tietää ... jne, jne? Eli etiikasta tulee taas helposti etikkaa. ;))
Entä, jos tempulla voisi pelastaa oman perheenjäsenen ansaitsemalla suuren summan rahaa tämän hoitoa varten tai lapsen koulunkäynnin kustantamiseen, tms. johon perheellä ei muuten olisi varaa? Eli yhdistelmä markkinataloutta ja sosiaalipornoa.
En näe kysymystä niinkään moraalisena ongelmana kuin inhimillisenä. Moraaliseksi ongelma muuttuu vasta, jos vuokraukseen liittyy pakottamista, kiristämistä tai muuta rikollisuutta. Vuokraus on vain vuokrausta, ja kauppaa on pikemminkin taloudellisista syistä solmittu avioliitto.
Taloudelliseen pakottamiseen perustuu koko yhteiskunnallinen toimintamme, ja siinä raja moraalisen ja moraalittoman välillä on mitä suurimmassa määrin mielipidekysymys. - Ja ennen kuin huomaammekaan, keskustelemme prostituutiosta, ja kohta joku herkkähipiäinen passittaa keskustelun seksipalstoille, minne - Herra hyvästi varjelkoon! - eivät hyvämaineiset nikit voi minua seurata.
Onko teidät joskus siirretty prost.....oh pyörryn..pelkästä ajatuksestakin - nyt suvaitsevaisuuteni raja kertakaikkian ylittyi..*:*
*oh.. missä hajusuolani on - tämä on kauheaa, että Juniperuskin..ooohhh.*
Minähän siellä olin kytiksellä entuudestaan, mutta nämä hienohelmat sinne tuupattiin väkisin. Hätähän siinä tuli ja kiire deletoimaan omia viestejä ja lopulta koko ketju, ettei kenellekään jäisi vääriä käsityksiä...
"hieman" huvittavaa * :D *, - suuret suvaisemattomuuden luudat ovat lakaisseet - jopa mitättömyytenikin näkymättömäksi :)
Ehdin jo vastata Taikikselle, mutta viesti ei lähtenyt, kun hän oli pyyhkinyt omansa pois. Olisin pyytänyt anteeksi, ja pyydänkin, jos hän tämän vielä sattuu lukemaan.
Turhaanpa minä Laiffin ketjuun puutuin, kun en siihen edes osallistunut. BadMynthonin avaus oli mielenkiintoinen, mutta en viitsinut kommentoida, kun sinne ei tämän palstan väkeä toivota.
taitavat olla vaikeita, yleisemminkin.
USAssahan tosin yleinen mielipide tuomitsee, mutta suuri raha hyväksyy - kaksinaismoraaliahan se.
Viimeisinpänä hyvänä esimerkkinä se heidän kantasolututkimus polemiikki, - tutkimushan on kiellettiin virallisesti, mutta jatketaan kuitenkin yksityisin varoin.
Vai onko syy tiedotusvälineissä - jos näitä nykymaailman mahdollisuuksia tietämykseen ei olisi - olisimme onnellisen tietämättömiä, ja sielumme puhtaan vitivalkoinen, siis syyttäkäämme mediaa :)
Moraalin suurinpia kompastuskiviä on kai vielä(kin) raha..joka alueella, vai olisiko se sen mittari...
Pitää kai vain olla ajattelematta liikaa, "turhia"..:/
deletoin omat kirjoitukseni pois, ettei tarvitse kenenkään hienohelman takia sanojaan varoa.
Olen samaa mieltä, BadMynthonin avaus oli mielenkiintoinen ja poiki kovinkin paljon erilaisia mielipiteitä. Mitä tulee tuohon, etteivät kaikki tahdo nikkinsä näkyvän seksipalstalla, prostituutiota käsittelevällä osastolla minne ketju oli siirretty, niin omalta osaltani toivon saavani itse päättää olenko keskustelemassa palstalla jonne en ole itse mennyt keskustelemaan. Sinä saatat nähdä sen hienohelmaisuutena, minä näen asiassa muutakin.
Enempää en keskustele tästä asiasta ja toivottavasti opin jotain taas tästä pikku episodista. Anteeksipyyntösi on vastaanotettu.
Hyvää syksynjatkoa Sinulle.
Taikiksen viestin niiltä osin kuin se käsittelee keskusteluja yleisellä tasolla. Minäkin voin ihan mielelläni keskustella erotiikasta tai vaikka seksistäkin, mutten välitä tehdä sitä sellaisessa paikassa tai joukossa, jossa aihetta käsitellään vain seksin näkökulmasta. Minusta se on osa elämää ja nykyään voin jo todeta tietojeni kattavan paljon sellaistakin, josta en välittäisi tietääkään.
En käsitä miksi kaikki ko. aiheeseen viittavakin siirretään pois meidän aikuisten keskustelupalstalta. Lieneekö se vaarallista tai turmiollista, jos joskus joku haluaisi keskustella asiasta varttuneempien ihmisten näkökulmasta tai omaan ikään liittyvien kokemusten pohjalta KORREKTISTI täälläkin.
PS: Tämän viestin saa poistaa, muttei siirtää!
Viestien siirtämisestä olemme kaikki samaa mieltä. Useimmille aiheille on omat palstansa, mutta kun otsikkona on Ikäryhmät, kaikki mahdollinen mahtuu otsikon alle. Pornostakin voi kirjoittaa, mutta pornoa ei. Vain kaunokirjalliset tekstit jättäisin omiin lokeroihinsa, ne kun eivät ole ikäsidonnaisia.
Mieluummin minäkin keskustelen aikuisten ihmisten kanssa kuin murrosikäisten, vaikka eroa ei aina valitettavasti tekstistä huomaakaan. Prostituutio-palsta tahtoo vielä olla täynnä fanaatikkojen tekstejä, eikä kunnon keskustelua pääse syntymään.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa kysymys ei ollut seksipalstalla keskustelemisesta: avaushan oli jo tapissa. Suupieliäni venytti hätäännys siitä, että oma nikki oli seksipalstalla näkyvissä, mutta se luu olkoon minun puolestani kaluttu loppuun.
Tämän palstan keskustelua rajoittavat palstalaiset itse. Luulen, että useimpien siirtojen ja poistojen takana ovat lukijat ja kirjoittajat itse. Kun ei tahdo irrota kunnon argumenttia, jolla voisi vääriä mielipiteitä kumota, on kätevä keino poistattaa. Siten saa aina viimeisen sanan.
JK. Saa poistaa ja siirtää, mutta ei muuttaa.
taisivat venyä vääristä luuloista. Hätäännys ja periaatteet ovat kaksi eria asiaa, enkä toisaalta ymmärrä miksi haluat leimata palstakirjoittajia, varsinkin kirjoittajia jotka eivät edes rauhaasi juurikaan täällä häiritse, herkkähipiäisiksi ja hienohelmoiksi, jos heillä on erilainen näkemys asiasta kuin Sinulla. Pitääkö silloin loukata, mitä siitä hyötyy ? Ainakaan se ei ole suvaitsevaisuutta.
En minä näkemyseroihin puuttunut lainkaan, vaan siihen, että joitakuita näytti järkyttävän nimenomaan se, miltä asiat näyttivät, ei se, miten ne olivat. Näytti siltä kuin nikit olisivat itse tulleet saastaiselle palstalle.
Sievistelynä minä sen kauhistelun näin ja näen edelleen, mutta virnuiluni oli kyllä kaukana loukkauksesta, se kun ei viitannut kehenkään henkilöön, vaan yleiseen reaktioon keskustelussa.
selitys kieltämättä ja menisi läpikin, mikäli fakta ei olisi se, että tähän ketjuun oli kirjoittanut tasan yksi kirjoittaja (viestit poistettu omatoimisesti) pirren lisäksi heitä, jotka olivat myös tuossa mieliä kuohuttaneessa ketjussa mukana. Kun tuon faktan pohjalta katsotaan toista ja kolmatta viestiäsi tässä ketjussa, niin lopputulokseksi saadaan että olit osoittanut sanasi aika henkilökohtaisesti. Ihmettelen edelleen miksi, mutta ihmettelyähän mahtuu maailmaan.
Näkemyserolla tarkoitan sitä että sinä näet "sievistelynä" sen mikä toiselle kirjoittajalle on normaalia ajattelua.
Laiffin ketjussa, johon viittasin, oli lukemattomia samansuuntaisia viestejä. En edes muistanut, että sinä olit joukossa, ennen kuin itse ilmoittauduit.
Kun luen sinun näkemyksesi tapahtuneesta, ymmärrän kyllä ajatuksenkulkusi. Näitä sattuu, eikä sille vain voi mitään.
Sen, mitä tarkoitin sievistelyllä, selitin jo edellisessä viestissäni, eikä minulla siihen ole lisättävää.
Tietenkin edellyttäen että sekä munasolu että sen hedelmöittänyt siittiö olisi niiden lapsensaavan vanhempien,ei siis mitään omaa "biologiaa" mukana
En kyllä suostuisi tuollaiseen ollenkaan,koska tiedän,etten pystysi luopumaan lapsesta...
Hirvittää jo sekin,kun mietin,et joskus joku toinen nainen vie mun poikani mennessään..;)
, nyt sinun kyllä olisi jo pikkuhiljaa vieroittuttava siitä "munasolustasi" :)
Tytöt viepi poikasi, siun luvalla tai iliman...ja voisitko olla suomata pojallesi rakkauden onnea..:), et varmasti - rakastathan poikaasi..
Täytyy myöntää...verevin sydämmin...Toivottavasti, elävät sitten tulevaisuudessa onnellisen elämän...:)
Mutta...Ihan mitä tahansa huihapeliä eivät kyllä ota..;))
kiskaisi Stephanielta ne letkut just ton takia irti. ;) Kuoleekohan se nyt? Tuli vaa mielee....
En mä ny usko kuitenkaa että sä ihan niin paha oot kuin se Stephanie, vaik mistä mä tiiän...? ;))
muodossa. tuskin viiskymppiset enää pystyisivätkään vuokraamaan kohtujaan.
Oma vastaukseni on : ehdoton ei. En pystyisi luopumaan edes sisareni takia lapsesta joka on kasvanut kohdussani. En myöskään pystyisi kasvattamaan toisen lasta omanani.