Millainen henkilö, millaisia oireita poteva, voidaan määrätä pakkohoitoon mielisairaalan suljetulle osastolle?
Pakkohoitoon
Kenet voidaan viedä
8796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
itselle (,jos hakeutuu esim. tk:seen), tai ihminen, joka on vaaraksi muille. On mahdottoman harainen ja käyttäytyy häiritsevästi (psykoosi). Siinä ne syyt taitavat olla....
Voidaanko määrätä pakkohoitoon, ellei ole itselle eikä muille vaaraksi?
Onko harhainen, jos epäilee väärinkäytöksiä esim. jonkin kunnan asioista, mutta asioita ei ole todistettu vielä mitenkään?
Käyttäytyy häiritsevästi? - huomauttaa omasta mielestään väärinkäytöksistä.
Voiko viedä eo:n perusteella pakkohoitoon?
ihminen on mielisairas ja sen lisäksi itselleen tai toisille vaaraksi. Ei siis vain harhaista ohjata tahdonvastaiseen hoitoon.
Ja kolmas ehto pakkohoidolle on, että muut hoitomuodot eivät sovellu käytettäväksi.
sellaista käyttäytymistä jolloin ihminen julkisesti käyttäytyy "omituisesti" esim. menee julkiseen paikkaan ja puhuu "aivan älyttömiä juttuja" millä ei oikeasti ole mitään todellisuuteen pohjautuvaa. Silloin sairastunut ei itse ymmärrä sairauttaan.
Meille pitäisi rakentaa sadoittain sairaaloita lisää, jos kaikki "harhaiset" eli luulotautiset vietäisiin pakkohoitoon. Tuolla on omaisten kontolla ihmisiä, joilta varastetaan, joita vakoillaan jne. Heitä ei saa millään edes avo-osastolle, on ne paikat niin täynnä.
Pakkohoitoprosessi menee niin, että terveyskeskuksen lääkäri (omalääkäri) kirjoittaa lähetteen psykiatriseen sairaalaan (sinne ei voi kävellä sisään), siellä kolme päivää tutkitaan ja tarkkaillaan ja sitten psykiatri tai kaksi tekee päätöksen, pidetäänkö suljetulla, siirretäänkö avo-osastolle tai annetaanko jokin resepti ja kotiutetaan.
Suljetulla ei kyllä ole mitään "kunnanhäirikköjä", siellä on todella sairaita ihmisiä.
Muutama vuosi sitten vietiin pakkohoitoon yksi lääkäri 'luulottelun' takia. Lääkäri huomasi, että kunnan vesijohtoverkossa oli jokin bakteeri. Kunta ei halunnut tutkia asiaa, vaan lääkäri vietiin mielisairaalaan 'harhaisena'.
Muutaman kuukauden jälkeen lääkäri pääsi vaivoin pois pakkohoidosta, vesijohtoverkosta löytyi bakteeri, joten pakkohoitoon vieminen oli ollut laiton ihmisoikeusloukkaus.
En muista, kuka asiasta joutui vastuuseen. Ehkä joku muistaa tapauksen.
Muistan tapauksen, mutta en muista, kuka joutui vastaamaan laittomasta pakkohoitoon viemisestä.
Onko tällainen vielä nykyään mahdollista?