Olen kaikinpuolin normaali mies, jolla on unelmia ja tarmoa toteuttaa
suunnitelmiani. Elämäni on mielestäni kaikin puolin kunnossa, ja
eteenpäinmenemisen motivoiva tunne nostaa aika ajoin päätään.
Siis kaveri jolla pitäisi olla kaikki hyvin...
Olen saanut muutamilta kavereiltani palautetta, että osaan lähestyä
arkojakin asioita, esim. keskustelussa ystävieni kanssa tms..
MUTTA, minulla on myös eräs tiedostamani ongelma, jonka vuoksi
kirjoitan myös tälle palstalle. Kun keskustelu tai muu tilanne koskee
tiettyä asiaa, menetän lähes täysin itsekontrollini, joka muuten on
aika hyvä.
Voisin ajatella, että olen lapsuudessa kokenut jotain todella pahaa,
joka tulee esille em. tapauksessa. Kun esim. ihastun, siitä muodostuu
jonkinlainen tabu, josta en voi keskustella... ainakaan luontevasti..
On aika ikävää, että jokin turha ja ehkä järkiperäisesti mitätön lapsuuden
muisto hallitsee elämää näinkin voimakkaasti. Saatan joskus syyttää
itseäni siitä, että olen aikanaan mokannut tai antanut jonkun toisen
naruttaa itseäni. Ymmärrän kuitenkin, että turha tästä on itseäkään
syyttää, mutta empä keksi ketään muutakaan...
Onko muilla vastaavia ikäviä kokemuksia?
ps. Jos ajatellaan asiaa kuvaannollisesti, jossain mieleni sopukoissa on
viattoman näköinen murunen, joka on aikojen saatossa peittynyt kovaan
kuoreen ja näyttää tänä päivänä pahaenteiseltä :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
asiaa tai ei niin montaa asiaa mistä en pidä puhuttaessa..... menen vain täysin lukkoon ja olen hiljaa..... ne asiat vain satuttavat, mutta kerran menin ja kerroin niin vain yksi ihminen uskoi minua joten pidän kaiken sisällä.....
P.S helpompi rakentaa suojamuuri uudelleen
silkkaa vääryyttä itsellesi. Minäkin tiedän, että on väärin haudata asioita, jotka
muuttuvat ajan kuluessa yhä ikävämmiksi. Tärkeintä ei varmaankaan ole se, että
saat selkeää hyväksyntää muilta, vaan luulisin, että on vain tärkeää, että "opettelet"
puhumaan asiasta, joka viiltää. Sen ainakin pitäisi tulla helpoksi ja ihan arkiseksi
asiaksi... Pois nämä turhat tabut, please!
Pyritään tähän yhdessä..?
ovat vain niin kipeitä ettei niistä pysty puhumaan..... Toivon että niitä pystyisin ede kuuntelemaan naama peruslukemilla tai niin etten joudu poistumaan paikalta.....
Minun suoja muurini vaan alkaa olemaan kohta linnoitus tällä tahdilla
Voimme tietenkin yrittää yhdessö?
Hmm......mulla saattaa olla jotain samantyylistä..
Jos haluat vaihtaa kuulumisia.. [email protected]