Kävinpä ensimmäistä kertaa näillä kaupunki sivuilla. Käyt minkä tahansa kaupungin sivuilla, niin morkataan (omaa) kaupunkia. Säälittävä Suomi? Onneksi on Ruotsi
Säälittävä Netti
Jormas
6905
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aidan takana ruoho on aina vihreämpää. Vai onko?
Myös naisetkin on Kauniimpia ettenkö sanois seksipommeja. :)
Niin, ruotsalaiset sentäänt tajusivat äänestää kommarit pois vallasta, täällä ne vielä roikkuu hallituksessa. Siksi täälä Suomessa on niin kurjaa.!
millään muulla ei ole väliä kunhan pystytään aina työllistämään suhteilla. Antakaa anteeksi kirjoittelen välillä nepona täällä. Minulla kun on kaksimielinen sairaus. Muutoin en olisi työllistynyt kuin suhteilla. Älkää välittäkö minusta. Käykää lukemassa vaikka raahenetistä, sielläkin puollan henkeen ja vereen vääryyttä, suhteilla työllistämistä ym, kieroiluja. Sellainen ihminen minä olen. Mutta olen tyytyväinen kun saan mellastaa täällä toisen nimimerkillä. Nepo nimimerkki on oikeassa kun se koittaa parantaa työttömien asioita, mutta minä aina väylään vastaan ja olen nepotismin kannalla, en muutoin varman olisi, mutta kun itse käytin tilaisuutta hyväkseen kun pääsin sukulaisen siivellä töihin, ajatelkaa ihan tuosta nuin vaan, hakijoita oli vaikka kuinka paljon, mutta pääsin suoraan jonojen edelle.
Nepo on ihan oikeaa asiaa kirjoitellut kun on vääryyttä vastaan, mutta jokin aina päässäni naksahtaa, ja puollan vääryyttä. Vääryys on aivan kamala asia, mutta tällainen persoona minä olen, ja toivon että te lukijat ymmärrätte minua, sellaisenaan kun olen. Terveisin, Harmaaparta.
Kotiseutu- ja isänmaanrakkaus aloittavat soita. Harmaaparta on outo.
nepo(tisti) se on, joka RaaheNetissä kirjoitteli rekisteröitymättömänä höpinöitään, jatkaa nyt täällä ja käyttää raahelaisten nickejä muka ominaan.