...onko käytös mielestänne "normaalia" ja mikä on "normaalia" ja pitäisikö minun unohtaa "normaalit" ja yrittää vielä jaksaa....
Eli ollaan tapailtu > sitten seurusteltu jo 2 vuotta. Mies eronnut juuri ennen kuin tapasimme. Meni melkein vuosi ennen kuin tapasin miehen lapset. Itsellänikin on melkein samanikäinen lapsi. Tulemme mielestäni kaikki ihan kivasti toimeen keskenämme nykyään. Mies on yhdessäollessamme kaikin puolin aivan ihana. Olemme 30-40 v molemmat ja molempien lapset ala-asteikäisiä.
Olen alkanut haaveilla siitä, että asuisimme kaikki saman katon alla, vaan miehelle se asia on: "ei vielä ajankohtainen" ja katsotaan 1-2 vuoden päästä (sama kommentti aina vain, eli aika siirtyy, kohta ollaan jo liian vanhoja tiettyihin asioihin...). Rakastan kultaani ihan valtavasti, mutta hän ei ole edes sanonut rakastavani minua, vaikkakin käytös kyllä useimmiten kertoo, että kaipa se rakastaa, tai ainakin olen tosi tärkeä.(ei vain taida riittää loputtomiin...) On vaikea kuvata ulkopuolisille suhdettamme, mutta meillä on niin hyvä olla kun olemme yhdessä ja niin moni asia osuu täysin napakymppiin, että en voi kun ihmetellä tuota hänen "hitauttaan" vai onkohan kyse sittenkin kyvyttömyydestä tuntea "suuria tunteita" enää aiemman pettymyksen jälkeen. Hitto kun tietäs. Kun kysyn häneltä, hän sanoo, ettei hän oikein tiedä mitä haluaa. Mitä ihmettä teen? En nimittäin oikein usko, että pystyn häntä "jättämäänkään" enkä haluaisi niin äärimmäisiin keinoihin mennä, eikä hänkään erota tahdo. Mutta rehellisyyden nimissä, alkaa keinot loppua, ja oikeasti ahdistaa kun haluaisi vain, että joku rakastaisi ja tahtoisin voida yhdessä unelmoida yhteisestä elämästä ja tulevaisuudesta.
No, tuskinpa siellä kukaan osaa sanoa tolkkua tilanteesen, kai se minun itseni pitäisi tietää, ja luulisi, että hänet parhaiten tunnen, vaan tunnenko sittenkään, tunteekohan hän itsekään.
Help!
Eli ollaan tapailtu > sitten seurusteltu jo 2 vuotta. Mies eronnut juuri ennen kuin tapasimme. Meni melkein vuosi ennen kuin tapasin miehen lapset. Itsellänikin on melkein samanikäinen lapsi. Tulemme mielestäni kaikki ihan kivasti toimeen keskenämme nykyään. Mies on yhdessäollessamme kaikin puolin aivan ihana. Olemme 30-40 v molemmat ja molempien lapset ala-asteikäisiä.
Olen alkanut haaveilla siitä, että asuisimme kaikki saman katon alla, vaan miehelle se asia on: "ei vielä ajankohtainen" ja katsotaan 1-2 vuoden päästä (sama kommentti aina vain, eli aika siirtyy, kohta ollaan jo liian vanhoja tiettyihin asioihin...). Rakastan kultaani ihan valtavasti, mutta hän ei ole edes sanonut rakastavani minua, vaikkakin käytös kyllä useimmiten kertoo, että kaipa se rakastaa, tai ainakin olen tosi tärkeä.(ei vain taida riittää loputtomiin...) On vaikea kuvata ulkopuolisille suhdettamme, mutta meillä on niin hyvä olla kun olemme yhdessä ja niin moni asia osuu täysin napakymppiin, että en voi kun ihmetellä tuota hänen "hitauttaan" vai onkohan kyse sittenkin kyvyttömyydestä tuntea "suuria tunteita" enää aiemman pettymyksen jälkeen. Hitto kun tietäs. Kun kysyn häneltä, hän sanoo, ettei hän oikein tiedä mitä haluaa. Mitä ihmettä teen? En nimittäin oikein usko, että pystyn häntä "jättämäänkään" enkä haluaisi niin äärimmäisiin keinoihin mennä, eikä hänkään erota tahdo. Mutta rehellisyyden nimissä, alkaa keinot loppua, ja oikeasti ahdistaa kun haluaisi vain, että joku rakastaisi ja tahtoisin voida yhdessä unelmoida yhteisestä elämästä ja tulevaisuudesta.
No, tuskinpa siellä kukaan osaa sanoa tolkkua tilanteesen, kai se minun itseni pitäisi tietää, ja luulisi, että hänet parhaiten tunnen, vaan tunnenko sittenkään, tunteekohan hän itsekään.
Help!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sinuna ottaisin kaveriin etäisyyttä. Ei ole intohimoa, ei ole rakkautta. Ansaitset parempaa.
Toivottavasti et painosta liikaa miestä yhteen muuttoon yms. Anna vähän liean höltyä, tulee ehkä sitten ihan mielellään luoksesi.
Ehkä hän ei ole vielä siinä kehitysvaiheessa erostaan, että voisi ajatella uutta liittoa.
Sulla ei ole paljon vaihtoehtoja; joko odotat ja otat hiukan etäisyyttä tai alat etsiä onneasi muualta.
Olteko muuten ihan varma, että hänelläkin on hyvä olla kanssasi? Ettei vain sano kysyttäessä ja sinun mieliksesti nii.
"Mies eronnut juuri ennen kuin tapasimme"
olet laastari,ja laastari auttaa...mut laastari revitään pois kun se on tehtävänsä tehnyt
Toi oli julmasti sanottu.
Jos muuttaa heti samankaton alle,se on laastari toimintaa ja päättyy melko pian.HE ovat kuitenkin maltillisesti edenneet ja se tässä iso plussa.
Ap:En usko että syy ois muu kuin se ettei meis halua epäonnistua enää toistamiseen.Meillä mies oli innokkaampi täs yhteenmuutossa ja mä se vastaanharaava.
Oli hyvä että mies painosti,ehken ois saanu tehtyä päätöstä kovinkaan pian.Musta tilanne oli toimiva ja miks sitä muuttamaan??
Mutta parempaan se muuttui.
Mietin kyllä että siinä se vaara,et miehes haluaa pitää takaoven auki,jonkun/jonkin varalta.
Joko ihna konkreettisesti tai henkisesti.
Mulla oli siinä kahen kodin väliä seilatessa kovin koditon olo.Ei tuntunut että kuuluisin kumpaankaan kotiin,se oli mulle viimeinen pisara.SItten vaan yhteen kimpsut ja siitä alkoi kodin tuntu.
Voimia sulle ja puhukaa rehellisesti.
Ei vastauksissanne ollut mitään "uutta". Sen verran voin kommentoida kuitenkin joitain, että tiedän hänellä olevan hyvä olla yhdessä silloin kun yhdessä ollaan ja intohimoa ei todellakaan ole meiltä koskaan puuttunut.
Ongelmana onkin kai lähinnä tässä se, että uskaltaako luottaa siihen, että "ei vielä ajankohtaista" oikeasti tarkoittaa, että joskus voisi olla ajankohtaista, vai onko sillä joku muu tarkoitus, että hän niin sanoo.
Välillä olen tosi surullinen ja ahdistunut. Olemme pitkään jo kuitenkin olleet yhdessä ja olemme tosi läheisiä. Tämä on kuitenkin ongelma ja ongelmilla on tapana yleensä kasvaa, ellei niitä kohtaa. En vain tiedä miten tämä ongelma pitäis alkaa purkamaan. Olen miettinyt, että ehkäpä jonkinmoinen aikataulu voisi tehdä molemmille hyvää ja selkeyttää tilannetta. Joskin, nyt ollaan kyllä vähän sellaisessa selvitystilassa, että voipa olla, ettei paljoo selvitettävää oo enää. Mies on pitäny hiljaiseloa ja miettiny mitä tahtoo ja joskus hiljaisuus kertoo enempi kuin 1000 sanaa... Tosi paska fiilis. Elämässä on ihminen, jonka kanssa voisi olla lopun ikäänsä ja tuo ihminen ei uskalla ottaa riskiä, että kokeilisi.Minä tiedän, koska tunnen hänet ja tunnen itseni, että olisimme onnellisia, mutta miten vakuutan hänet siitä, hänellä kun on niin pahoja pettymyksiä takana. Ja niinhän se yleensä on, että jos jotakuta petetään, seuraukset kärsii pahiten -ei pettäjä- vaan seuraava kumppani, joka "paikkaa" kolhut ja joskus kärsivällisyys ja "paikkailu" palkitaan ja joskus taas vaan saa todeta, että johan oliki kiva olla laastari. Voi paska! Ahistaa.
Ihan oikeasti on niin suru :o( koska vaisto sanoo, että ei tästä löydy tietä eteenpäin. Tahtoisi niin uskoa, että hänkin huomaa löytäneensä sen, mitä niin moni etsii koko elämänsä, mutta joskus vain uskokaan ei riitä :o(
Ehkä tämä mies ei halua perheidylliä, ei halua enää yhtään lasta lisää. Ehkä hänestä ei ole siihen, hänellä on hyvä elää nykyisen kaltaista elämää. Koska hänestä asia ei ole ajankohtainen ja ajatuskin voi ahdistaa, niin ei siitä mitään hyvää seuraa, jos rupeat pakottamaan tai kiristämään.
Minulla on aikalailla samanlainen tilanne kuin sinulla.. olen päättänyt katsoa vielä vähän aikaa,, mutta kyll' se näyttää siltä ettei tää polku vie mihinkään ja taidan sanoa hyvästit tälle siipeilijälle.
Itse seurustelin puoltoista vuotta miehen kanssa ennen yhteen muuttoa. Mies ehti sitä ennen jo moneen kertaan ehdottamaan yhteenmuuttoa, naimisiin menoa ja kihloihin menoa.
Itse en suostunut noihin, ennen kuin sitten muutimme yhteen. Siis kihloissakaan emme ole vielä, kun ei ole ollut ajankohtaista.
Muutto tuntui minusta jälkeenpäin kuitenkin liian aikaiselta, vaikka nyt kun olemme olleet 5 v. yhdessä, olen siihen jo tottunut.
Siis ainoa syy, miksen ole halunnut edetä liian nopeasti on se, että mielestäni jos ei ole valmis, se vaan pilaa kaiken. Odotan sopivaa aikaa sitoutua paremmin, mutta ei siihen ole ollut vielä tarvetta. Minusta paras lopputulos saadaan sillä, että annetaan toiselle aikaa kypsytellä, ei saa pakottaa ketään. Silloin ei tule tehtyä elämässä suuria virheitä. Kauhulla vaan katselee, kuinka tutut ovat tehneet jo puolen vuoden seurustelun jälkeen muksuja, ovat kohloissa, ottaneet asuntolainan ja kihloissa. Se ei voi mennä kuin pelkällä tuurilla hyvin. Ja mitä hohtoa on koko yhdessä olossa, jos kaikki tehdään heti ja samantien. Onhan sitä aikaa vaikka kuinka!
Hei Hätäilijä
Olet varmasti siinä oikeassa ettei kukaan toinen voi tietää tilannettanne ja tehdä päätöksiä. Tältä palstalta voi toki saada uusia näkökulmia. Toivottavasti näistä herää jotain ajatuksia:
Ei kukaan pidä laastaria kahta vuotta vai pitääkö? Oletko koskaan ajaellut, että jotain vikaa voisi löytyä sinusta itsestäsi tai että ette vain yksinkertaisesti ole täydellinen pari? Kerrot, että teillä on yhdessä ollessa hyvä olla, mikä sitten on vikana? Onko mies samaa mieltä, siis että teillä on hyvä yhdessä ollessa? Oletko miettinyt miksi mies ei halua muuttaa yhteen? Onko sinussa piirteitä jotka aiheuttavat epävarmuutta miehessä tai onko teillä lapsista johtuvaa tai lastenne välistä kitkaa?
Se ainakin on varmaa että ette voi jatkaa noin. Sinun ahdistuksesi varmasti näkyy teidän väleissänne? Vaikka teillä olisikin hyvä olla kahdenkesken niin ennenpitkää olette samassa pisteessä jälleen – ellette sitten sitä ennen muuta yhteen (mikä ei vaikuta todennäköiseltä jos olette jo kaksi vuotta asiasta keskustelleet). Tai ehkä miehen hiljaiselo johtuu siitä että vakavasti miettii asiaa? Miehet yleensä miettivät asiat omassa päässään mieluummin kuin puivat niitä kenenkään kanssa.
Vielä yksi asia joka tuli mieleen kirjoituksestasi: Et kertonut omasta tilanteestasi, mutta jos miehen erosta on pari vuotta aikaa hänen lapsensa eivät ehkä ole vielä valmiita uuteen perheeseen, kyllähän heidätkin pitää ottaa huomioon.
Toisaalta jos teillä on hyvä yhdessä niin miksi asiat eivät voisi mennä omalla painollaan? Hätäilemällä tai pakottamalla toisen/itsensä rakaisuihin saatatte päätyä eroon, kun taas antamalla asoiden mennä omalla painollaan saatatte parin vuoden päästä asua onnellisesti yhdessä saman katon alla.
Onnea ja oikeita ratkaisuita!