vaíkea abortti

hei
tässäpä kirjottaa sellanen nainen jolla on takana kaksi aborttia elämässään, koska hän on ollut eka kerralla tyhmä ilman ehkäisyä ja nyt toisella kerralla ihan ehkäisyn kanssa ylläri raskaus. Kun kuulin tästä jälkimmäisestä raskaudestani, meinasin kyl suoraan sanottua mennä köyden jatkoksi..tilanne oli henkisesti ahdistava, olinhan juuri lähdössä töihin ulkomaille.minulla oli tuore suhde ja mieheni antoi valtuudet kaikkiin,eli sanoi että päätä itse ja päädyin aborttiin, mun oli pakko, musta tuntui että kiusaan tätä tulevaa lastani,koska ei päästäny töihin maailmalle jne..kaikkee laidasta laitaan, ajatukset oli ihan sekaisin, toisaalta oisin halunnut pitää sen jäniksen itselläni, suojassani.

abortistani on aikaa kulunut, mutta sanoisinko että se oli kamalaa. enää en kadu, enkä sure, koska surut on surtu. Haluaisin vain sanoa että miettäkää tarkkaan mitä teette, joskus ab.on se oikea ratkaisu joskus ei. tehkää ratkaisu selväksi ennen lääkärille menoa,käsitelkää ennen sitä, näin säästytte itkuilta ja murheilta sen jälkeen. minä ainakin ämpärillisen itkin ennen sitä,mutta sinne sairaalaan onneksi ämpäri jäi.
tsemppii kaikille,mitä ratkaisuja ikinä teettekin.
0343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tyhmyydestä saa kärsii kirjoitti:

hei
tässäpä kirjottaa sellanen nainen jolla on takana kaksi aborttia elämässään, koska hän on ollut eka kerralla tyhmä ilman ehkäisyä ja nyt toisella kerralla ihan ehkäisyn kanssa ylläri raskaus. Kun kuulin tästä jälkimmäisestä raskaudestani, meinasin kyl suoraan sanottua mennä köyden jatkoksi..tilanne oli henkisesti ahdistava, olinhan juuri lähdössä töihin ulkomaille.minulla oli tuore suhde ja mieheni antoi valtuudet kaikkiin,eli sanoi että päätä itse ja päädyin aborttiin, mun oli pakko, musta tuntui että kiusaan tätä tulevaa lastani,koska ei päästäny töihin maailmalle jne..kaikkee laidasta laitaan, ajatukset oli ihan sekaisin, toisaalta oisin halunnut pitää sen jäniksen itselläni, suojassani.

abortistani on aikaa kulunut, mutta sanoisinko että se oli kamalaa. enää en kadu, enkä sure, koska surut on surtu. Haluaisin vain sanoa että miettäkää tarkkaan mitä teette, joskus ab.on se oikea ratkaisu joskus ei. tehkää ratkaisu selväksi ennen lääkärille menoa,käsitelkää ennen sitä, näin säästytte itkuilta ja murheilta sen jälkeen. minä ainakin ämpärillisen itkin ennen sitä,mutta sinne sairaalaan onneksi ämpäri jäi.
tsemppii kaikille,mitä ratkaisuja ikinä teettekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu