olen lukenut näitä keskustelupalstoja odottaville, äideille, lapsettomille ym.
missään muualla ei ole niin jyrkkää kielteistä henkeä kuin täällä.
Lieneekö elämän katkeroittamalla mielellä osuutta asiaan. Tuntuu että "kannustetaan" näitä piinailijoita, mutta entä jos "kaverilla" onnistaa ja itsellä ei, oletteko vilpittömästi pelkästään iloisia sen toisen puolesta?
missään muualla ei ole niin jyrkkää kielteistä henkeä kuin täällä.
Lieneekö elämän katkeroittamalla mielellä osuutta asiaan. Tuntuu että "kannustetaan" näitä piinailijoita, mutta entä jos "kaverilla" onnistaa ja itsellä ei, oletteko vilpittömästi pelkästään iloisia sen toisen puolesta?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Täällä palstalla piinailevista lapsettomista joku onnistuu saamaan plussan raskaustestiin, olen aidosti onnellinen tämän puolesta.
Jos taas tuttavapiiriin/sukuun kuuluva ihminen tulee raskaaksi, siitä en iloitse... Päinvastoin, olen sekä katkera että kateellinen. Varsinkin, jos kyseessä on 'vahinkoraskaus', silloin tapahtuma on mielestäni tosi epäreilu.
Tuossa on ihan rehellinen mielipide uteluusi =/
Jos olisit itse läpikäynyt saman kuin suurin osa meistä niin ymmärtäisit tämän palstan fiiliksen varmasti paremmin.
Meistä tai ainakin minusta näet tuntuu siltä, etteivät kortit jakautuneet tasapuolisesti tähän elämään. Me kamppailemme kyvystä jatkaa elämää! Olisi mielestäni varsin hälyyttävää jos tämän palstan kirjoittelijat olisivat autuaan onnellisia elämäänsä!
Koeta hyvä ihminen ymmärtää muitakin kuin itseäsi.
Tottakai toivon hyvää kun kavereilleni saa vauvan, vaikka itse en ikinä tule saamaan omaa biologista lasta. Ainoa kamalan vaikea asia oli kun veljeni sai vauvan, mutta olen senkin asian kanssa oppinut elämään, olenhan TÄTI ja hyvin ylpeä siitä!!!
Mutta muistettakoon, että jokaisella on oma tapa surra asiaa ja joillakin on vain helpompi purkaa oloaan kaverilleen joka on raskaana. Mutta se on taas asia erikseen ymmärtääkö tämä kaveri oikeasti sitä jolla on lapsettomuus ongelma.
Tämä on minun mielestä kahden kauppa, kummankin puolinen ymmärtäminen toisen tilanneesta on sitä oikeaa ystävyyttä. Jos toinen on heikompi tulee silloin ymmärtää ja lohduttaa. Ei se ole minun mielestä ystävyyttä jos ei voi sanoa omia tunteita julki siinä pelossa että toinen loukkaantuu.
luulen että palstat tuntuu juuri siltä miten kukin lukija ne tulkitsee.
taas itse kun olen myös seurannut muitakin palstoja, tosin tätä palstaa kaikkein eniten, koska tämä koskettaa mua eniten vaikka just tällä hetkellä olenkin raskaana.
taas minun mielipiteeni on että odottajien palstalla on kaikista "kamalimmat" tekstit...ei hirveesti houkuta siirtyä sinne.
mielummin jaan tuntemuksiani ja kokemuksiani täällä, kun siellä.
ja monen vuoden lapsettomuuden kimpussa olleena, koen että päinvastoin, nämä ihmiset jos ketkä ovat osanneet kannustaa minua ja iloita "epätodellisesta" plussastani, joka ei sekään ole tiedossa kuinka tämä raskaus jatkuu, ja he iloitsevat mm. siksi, koska se kannustaa heitä jaksamaan jatkaa näitä älyttömän raastavia kokeita/hetkiä/hoitoja/mielialoja/pettymyksiä, koska he näkevät onnistuneita esimerkkejä ja tietävät että on vielä toivoa.
ainakin itse olen kokenut näin, kun luen täällä plussanneiden tekstejä.
ja rehellinen mielipiteeni on, että jos tämä lapsettomuus asia ei kosketa mitenkään, itseään tai hyvää ystäväänsä, niin miksi täällä palstalla viihtyy, koska ei kukaan voi ymmärtää ellei ole itselle kokemusta, mitä lapsettomuus on, samoin kuin me lapsettomat emme voi ymmärtää mitä raskaus ja oma lapsi on..
painimme eri sarjoissa ja siksi saattaa joskus tuntua jokin asia oudolta.
kaikissa asioissa ymmärrys on valttia.
Olen samaa mieltä siitä, että ei hyödytä mitään, jos piikitelee tms. raskaaksi tulleita. Itsellesni se tuo ainakin tsemppiä ja toivoa, kun saa kuulla, miten hyvin muilla on hoitojen jälkeen mennyt. Eri asia on ne, jotka tulevat palstalle vittuilemaan. Mutta uskon, että suurin osa vauvauutisia ilmoittavista tarkoittaa viestinsä vilpittömästi tsempintuojana muille. Olen huomannut saman aggressiivisuuden tällä palstalla, eikä "rankat kokemukset" oikeuta naljailemaan muille. Kokemuksiahan täällä vaihdetaa, myös positiivisia. Valituspalsta tämän ei kai tarvitse olla...?
minä jos joku voisin nyt olla todella katkera ja kateellinen, sillä samaan aikaan inssissä olleista täällä on jo muutama plussannut ja muutamalla ei ole vuoto alkanut, vaikka sen aika jo olisi, mutta mull itsellä inssin jälkeen menkat alko etuajassa - eli inssi epäonnistu toden teolla.
mutta oikeasti mä en ole! mä olen NIIIIIIIIN iloinen niiden puolesta, jotka onnistu! ja varsinkin niiden, jotka onnistu ekan inssin jälkeen, sillä onnistumisprosentit ovat hyvin matalat.
on ihana lukea toisten onnistumisia, sillä ne on todiste siitä, että hoidot voivat oikeasti onnistua!
toki se sattuu, kun itsellä ei asiat onnistu, mutta mä uskon, että me lapsettomuuden parissa taistelevat olemme jalostuneet hoitojen aikana ja vertaistuen avulla. ja kun me tiedämme, kuinka toivottu se raskaus on, niin ei siitä voi itse katkeroitua - vaan onnellisuus täyttää sisimmän ja toivon kipinä kasvaa.
muita palstoja en ole lukenut, enkä lue - sillä ne ei kosketa niin kuin tämä palsta! ja täällä on ihania ihmisiä, jotka kirjoittavat hyvin usein "minun" sanojani - ja se lohduttaa, että muutkin ajattelevat ja tuntevat samoin ja kokevat samoja tapahtumia. ja se, että joku toinen kirjoittaa ahdistavista tunteista, helpottaa myös, sillä sitten tietää että en ole yksin ajatusteni kanssa. ja se että täällä kirjoitetaan aroista asioista joskus rumastikin, niin se helpottaa AINA kirjoittajaa ja lisäksi monta lukijaa!!!
täälä pitää olla oikea asenne, jolla sanoja lukee!
ei siis tuomita, sillä asiat on toisten aitoja tunteita!
Voin olla vähän provosoitunut tyylistäsi, mutta suotaneen se minulle. Luulen, ettet ole pahemmin lapsettomuudesta kärsinyt, tai sitten olet mielestäni hieman epäonnistunut kysymyksiesi asettelussa. Jos et ole kärsinyt lapsettomuudesta, en sinuna lähtisi tänne tuomitsemaan ihmisiä ja kertomaan, miten meidän pitäisi käyttäytyä. Ei se aina ole niin helppoa, kun toiset ympärillä sikiävät kiihtyvällä vauhdilla!
Riippuu tosiaan tilanteesta, onko aidosti onnellinen muiden plussista vai ei. Pitkään lasta haaveilleen plussasta ja ehkä hoidoissa olevan plussasta tulee oltua onnellinen, vaikka tietysti se asia hieman tikuttaa omassa sydämmessä, se ajatus, että ei vieläkään meille. SE on mielestäni ihan normaalia, eikä kerro katkeruudesta! Saa ihminen olla pettynyt omaan tilanteeseensa ja se tietysti heijastuu juuri tuossa tilanteessa, kun joku onnistuu.
Elämä on epäoikeudenmukaista ja totta on, että kyllä olen ajoittain elämälle katkera. Se näkyy esim. niin, etten jaksa aina - vuosikausienkin jälkeen - vastata ystävällisesti typeriin suoriin vauvakyselyihin ja välillä tuskaannun niihin. Miksi en tuskaantuisi, kun mahdollisuudet vähenevät koko ajan ja aikaa kuluu ja muut vaan mennä pussuttavat? Miksi sen, joka on heikoimmilla, pitäisi aina jaksaa ja olla iloinen ja olla näyttämättä myöskin niitä negatiivisia tunteita? Miksi lapseton ei saisi tuntea negatiivisesti? Minusta tuntuu, että tekstisi on jälleen kerran uusi syytös siitä, että lapsettoman pitäisi elää tuskaa tuntematta, tai ainakaan sitä näyttämättä, jotta muille ei tule paha olo. Aina pitäisi esittää, eli lapsetonko ei ole yhtä tärkeä ihminen kuin se, jolla on lapsia? Siltä minusta ainakin välillä tuntuu, kun näitä vastaavia lukee.
En juurikaan pysty tiettyinä hetkinä aidosti olemaan onnellinen plussista, ja se on totuus, eikä se siitä mihinkään muutu. Tuomitkoon ihmiset minut, mutta kun on uhka, että kun lukemattomien raskaiden hoitojen jälkeen on uhka, etten koskaan saa lasta, enkä edes jatkossa mahdollisuutta edes yrittää, koska viedään kohtu ja munasarjat, niin aion kyllä surra asiaa, tykkäävät siitä muut tai eivät. Enkä aio teeskennellä, että jos jonkun plussa tuntuu hyvältä tai huonolta. Ei ihminen ole mikään robotti. Tottakai olen fiksu ja onnittelen, mutta .. jos se ei tule sydämestä, niin sitten en vain sillä hetkellä pysty. Jos joku siitä minut haluaa ristiinnaulita, niin antaa yrittää. Tällainen ihminen ei vissiin ole sitten joutunut elämänsä aikana tekemään vaikeita päätöksiä tai kokenut suuria menetyksiä ja ymmärtämättömyyden puute on hänen ongelmansa.
Anteeksi, taisi mennä vähän asiasta sivuun, mutta olen tällä hetkellä vaan niiiiin kyllästynyt ihmisiin, jotka tuomitsevat lapsettomat. Olen jotenkin niin kyllästynyt 5 vuoden yrityksen jälkeen vastailemaan kysymyksiin ja kyllästynyt siihen asenteeseen, että lapseton on alempiarvoinen kuin lapsellinen.
Oletko Millalotta ottanut juttuja lukiessasi huomioon, että vaikeissa asioissa huumori muuttuu usein mustaksi ja ulkopuolisille vaikeaksi ymmärtää.
Tahaton lapsettomuus on oma maailmansa joka voi ulkopuolisesta näyttää katkeroituneelta ja agressiiviselta. Sitä se ei ole. Lapsettomuus on täynnä surua ja menetystä, romahtaneita unelmia ja särkyneitä haaveita. Ja kenenkään en toivo joutuvan kokemaan ja oppivan tuntemaan tätä maailmaa omakohtaisesti, on tämä liian kova kohtalo jopa pahimmalle vihamiehelleni.
Entä jos sanon, että tänään tuntui siltä että voisin potkaista jokaista raskaana olevaa vatsaan joka vastaan tulee. Miten sen tulkitset? Pidätkö minua hulluna ja agressiivisena? Uskon monen lapsettoman kuitenkin ymmärtävän mitä tarkoitan, heille ei tarvitse selitellä että en oikeasti niin tekisi ja ei toisen onni ole minulta pois jne. Ehkä olet törmännyt tämän tyyppisiin tokaisuihin ja tulkinnut ne kirjaimelisesti? Ehkä et ole nähnyt sitä oikeaa ajatusta mitä kirjoittaja on tarkoittanut kuvatessaan tuntemuksiaan ja tunteitaan.
..tuttuja tunteita! Ja täytyy kai selventää, etten minäkään sitä oikeasti tekisi.
Olemme yksilöitä. Millalotta on tulkinnut viestejä omalla tavallaan. Joskin, minusta on todella yliampuvaa sanoa, että "missään muualla ei ole niin jyrkkää kielteistä henkeä kuin täällä." Minusta on ihmeellistä miten ihmiset jaksavat kannustaa ja onnitella onnistuneita omista pettymyksistä huolimatta. Eli, olen Millalotan kanssa täysin eri mieltä palstan muka huonosta hengestä. Asiattomia ihmisiä toki mahtuu joka paikkaa, mutta ei niitä täällä ole sen enempää kuin muilla palstoilla.
Kyllä musta huumori on ihan ok, mutta itse en ikinä voisi kuvitella edes vitsillä sanovani, että haluasin potkaista raskaana olevan naisen vatsaa. Vaikka lasta on yritetty kohta 1,5 v ja lapsettomuusdiagnoosi saatu, minulta ei heru ymmärrystä sille, että joku leikittelee ajatuksella toisen ihmisen ja hänen vauvansa vahingoittamisesta.
Jos on katkera lapsettomuudestaan, se katkeruus ei mielestäni saisi milloinkaan kohdistua lapsiin, korkeintaan hyvin sikiäviin vanhempiin. Jos ei pidä muiden lapsia yhtään arvokkaina, miten sitä omaa sitten osaa pitää?
Se oli vertauskuva niille masennuksen, kateuden ja epätoivon tunteille, joita koen ja varmasti moni muukin täällä. Siis pelkkä ajatus päässäni, jota en ikinä sanoisi ääneen..Kerroin vain toiselle kirjoittajalle, että tunteiden kirjo tämän asian suhteen on valtava. En siis todellakaan LEIKITTELE ajatuksella jonkun vahingoittamisesta, se olisi sairasta. Tiedät varmaan, että omille päähän putkahtaville ajatuksille ei normaali ihminen juurikaan mitään voi. Se, lähteekö ajatuksiaan seuraamaan tai toteuttamaan on ihmisen oman tahdon alaista. Käsität minut varmaan taas väärin, eikä sinulta "heru ymmärrystä"..Voivoi
Olen kyllä ihan eri mieltä kanssasi. Et ole varmaan lukenut tätä palstaa kauankaan. Minusta tämä on mukavan realistinen ja positiivinen tukea antava palsta lapsettomille. Itse en jaksa lukea Vauvakuume- ja odotus-palstoja, johtuen omasta epätoivostani.
Kyllähän se negatiivisuus tähän tilanteeseen aika lailla liittyy ihan luonnollisestikin. Miltäs itsestäsi tuntuisi, jos tietäisit, ettei perintöaineksesi jatku? Ei varmaan miltään, koska se ei varmaan ole sinulle todeksi tullut ajatus. Meillä se on ihan arkipäivää. Jäämme ilman kokemusta omien geenien siirtymisestä eteenpäin (ehkä). Kyseessä on pieni "kuolema", jota valitettavasti täytyy surra aika monessa tapauksessa. Luonnon lakina suremme asiaa. Lapsettomuus koetaan häpeällisenä ja raskaana asiana vielä nykyajankin yhteiskunnassa. Ja miltäs tuntuu, kun on ikäänkuin pudonnut kelkasta ikätovereihin nähden, toiset puhuvat lapsen esikoulusta ja kasvatuksesta, ja itse samaan ikäluokkaan kuuluvana elää vielä "teini-elämää"?
Ei voi puhua paljon muusta kuin harrastuksista ja työstä. Itse asiassa mitään lapsiin liittyvää haaveilua tai mietintää on turha esittää, onhan se kaukana arkitodellisuudesta.
Voit ihan vapaasti syytellä ja miettiä meidän epäreilua suhtautumistapaamme. Me emme jaksa, ei ole henkisiä voimia siihen. Oletkohan vanha koulukiusaaja, vai miksi haluat lyödä heikkoja?
Jos olet lukenut odottavien ja äitien palstaa, olet varmaan siinä onnellisessa asemassa, että odotat taikka sinulla on jo lapsi(a). Et ainakaan tuntunut ymmärtävän lapsettomuutta. Oletko ajatellut, että tulevaisuudessa oma lapsesi voi olla yksi meistä, joka kärsii lapsettomuudesta? Sitä kautta sinun on ehkä helpompi ruveta miettimään miksi lapsettomuus on niin vaikea asia ja miksi se aiheuttaa tietynlaisia tunteita. Voisit myös miettiä miten toivoisit muiden suhtautuvan omaan lapseesi, jos hän kärsisi lapsettomuudesta.