Kauanko olette olleet Tapsan faneja ?
Minä olen ollut n. 12 vuotta fanina , eikä pienintäkään kyllästymistä ole näköpiirissä... päinvastoin ! Tuntuu, että Tapsa on koko neljäkymmenvuotisen uransa ajan keittynyt vuosivuodelta vaan paremmaksi.
Kyllähän Tapsalla aikaisempina vuosinakin on ollut upeita keikkoja ja konsertteja, mutta tuntuu ,että tänävuonna Tapsa on ollut elämänsä vedossa ! Aivan mahtavia oli ne kolme keikkaa, joissa kesällä olin. Se ääni ja karisma on vuosien myötä vaan petraantunut ! Nyt vaan jään odottamaan malttamattomalla innolla sitä uutta levyä ja joulukonsertteja !

Vastaukset 9
Vanhimmat
Miten kauan siitä onkaan!
Vuonna 1969 sain joululahjaksi Tapsan levyn, jossa molemmilla puolilla oli 2 kappaletta. Ainakin siinä oli Delilah (ja Eloise?), olisiko ollut myös Isäni mun ja Päättyneet on päivät, ellen ihan väärin muista. Sinkku taitaa olla edelleen tallessa jossakin.
Siitä lähtien olen kuunnellut Tapsaa ja keikoilla käynyt aina 70-luvun alusta asti kun laulettiin Näin syntyy kyyneleet ja itkettiin :) Kyllä se 70-luvullakin oli mahtavaa, Tapsa tehtaili hittejä toisensa perään, tuli R-A-K-A-S, Äidin pikku poika, Kesän lapsi... Ravintolakeikoille oli silloin isän pakko lähteä mukaan kun olin alaikäinen.
Tanssilavoilla käytiin ahkerasti jä käydään edelleen Tapsan konserttikiertueilla ja keikalla viimeksi näin Tapsan noin kuukausi sitten.
Joulukonserttiin on jo liput.
WAU! Oletkin sitten ollut ihan melkein alusta alkaen Tapsan fani :-) Se on hienoa !
Mä olen ollut fani vasta 8 vuotta.
En muista tarkalleen ,että mistä se innostus sai alkunsa. Muistaakseni näin Tapsan esiintyvän telkkarissa ja tykästyin heti.
Missä olit viimeksi Tapsan keikalla ?
Kerrohan vähän tunnelmia sieltä. Oliko paljon porukkaa ? Oliko Tapsa hyväntuulinen ? Lauloiko hän yhtään biisejä siltä kohta ilmestyvältä levyltään ?
Minä olen fanittanut Tapsaa nyt sellaiset parikymmentä vuotta. Äitini kanssa aikoinaan menin tansseihin, jossa Tapsa esiintyi ja siitä se ihastus syttyi sitten kertaheitolla :)
Pyrin käymään Tapsan keikoilla/konserteissa ainakin 4 kertaa vuodessa. Ne ovat aina sellaisia odottamisen arvoisia vuoden kohokohtia !:)
Minä olen aika uusi fani vasta. Olen ollut Tapsan fani nyt neljä vuotta ja upeaa on ollut tähän mennessä ja meno senkun paranee !
tuolloin julkaistuun Oi jouluyö -albumiin. Joulukonserteissa ei luultavasti tänä vuonna tule käytyä. Ei näillä bensahinnoilla. Kirkkokonserteissa en ole käynyt Tapsan, enkä kenenkään muunkaan artistin kohdalla. Kirkkokonsertit kun lienevät vähän sellaisia hienostojuttuja (solmio kaulaan jne.).
on todellisuudessa pelkkää tuulipukukansaa.
Vai on Tapsu sinusta noin mahtava!?
Makunsa kullakin ja kehoiitaisin menemään vaikka Sibelius Akatemiaan kuuntelemaan todellisia ammattilaisia eikä tuollaisia pilipalipellejä!
Kuten itse kirjoitit makuja on monenlaisia. Tapsasaattaasinusta olla pilipalipelle, mutta ei minun mielestä.