Ahdistaako vanha työ? Tällä työhakemuspohjalla onnistut varmasti
rekrytoitumaan ihan mihin vaan... ei kun kokeilemaan.
Olen aivan käsittämättömän kiinnostunut yrityksessänne avoinna
olevasta johtajan virasta, samoin kuin suorastaan magneettimaisen
vetovoiman omaavasta organisaatiostanne, onhan yrityksenne tunnetusti
omalla sektorillaan ehdottomasti maailman paras yritys. Haluankin
sitoutua voimiani säästämättä ja laadusta tinkimättä sekä koko
organisaation kehittämiseen, että henkilökohtaiseen missiooni ja
visiooni, joka on tehdä yrityksestänne koko universumin nopein, kaunein
ja seksikkäin.
Kohtalon oikusta ja vedonlyönnin tuloksena en tee tällä hetkellä
kykyjäni vastaavaa työtä, vaan toimin Vempeleen kunnan likakaivojen
putsaajana ja sivutoimisena suolihuuhtelijana. Viikonloppuisin kuskaan
sivuhommina banaaneja.
Motivaationi johtajan työhön on aivan järkyttävän maksimaalinen myös
siksi, että tilapäinen likviditeettivaje uhkaa henkilökohtaista
kassavarantoani, joten töitä pitäisi saada ja mieluummin vaikka heti
saman tien välittömästi, eikä vasta huomenna.
Luin ylioppilaaksi joskus ajalla ennen Abbaa, jonka jälkeen olen
jatkanut opintojani eri tiedeyhteisöissä, ja lähitulevaisuudessa
tavoitteeni on valmistua kaikkien tieteiden maisteriksi, hekologian
tohtoriksi ja snautseriksi. Tulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu myös
visio stratosfääritohtorin tutkinnosta. Olen joskus aiemmin suorittanut
muutaman vähempipätöisen kurssin, joista mainittakoon esim. Kempeleen
puutarhaoppilaitoksen puimakoneen puristelulinja.
Ymmärrän leikiten lukuisia kieliä, joista mainittakoon suomi, ruotsi,
hindi, retoromania, java, html ja virastomongerrus. Kuuntelen
sujuvasti myös monia muita kieliä silmääkään räpäyttämättä. En osaa
juurikaan lukea, mutta kuvia katselen sujuvasti molemmilla silmillä,
myös toisella kotimaisella kielellä. Vahvuuksistani mainittakoon
ahkeruus, loistava yhteistyökyky, synnynnäinen johtajuus yhdistettynä
äärimmäiseen nöyryyteen. Kyltymätön uteliaisuus, nokkeluus, nopeus,
taipuisuus, letkeys, rauhallisuus, formulakuskin hermojen hallinta,
balleriinan motoriikka, ajoittain täydellisyyttä hipova raittius,
näyttävä ulkomuoto, painonnostajan testosteronituotanto, kohtuullinen
kahvinkeittokyky ja niin säihkyvä huumorintaju, että se valaisee koko
korttelin ja puolet naapurikaupungistakin. Lisäksi olen sen lajin
moottoriturpa, että puhumallani sontamäärällä voisi lannoittaa koko
johtokunnan jäsenistön pottupellot ja ryytimaat.
Palkkatoivomukseni on tuollainen viiskytä donaa kuukaudessa. Siis
euroa. Palkka on kuitenkin henkilökohtaisessa arvostuksessani
toisarvoinen seikka. Tärkeämpää on pääsy yrityksenne optio-ohjelmaan.
Varaankin näin aluksi 30 % seuraavasta optioannista, yhtiöluottoa
vastaan tietenkin.
Terkuin minä itse, filosofi, HRM-johtaja (Homma rulaa mäihällä),
Hekonomityristori.
LIITTEET
- Ämpärillinen tutkintotodistuksia
- Patentteja
- Sälää
- Massikan huoltokirja
- 1200-sivuinen trilogian muotoon puettu ansioluettelo
- Anni -mummon salainen pirturesepti

Vastaukset 2
Vanhimmat
kun haen kelan johtotehtäviin.
Hihi! HAUSKA! "Kohtalon oikusta ja vedonlyönnin tuloksena en tee tällä hetkellä
kykyjäni vastaavaa työtä..."
#-D
Kaikki kun ei yhtä suorasukaisesti kerro omista kyvyistään ja ansíoistaan, niin on laadittu myös ohjeet työhakemuksen rivien välistä lukemiseen...
http://daydreaming.blogs.fi/2006/04/05/rivien_valista_tyohakemus_lyhyt_oppimaar~705761?nosubc=1