Ei masentunut

Sain cipralexia muisti, ajatus-, aloitus- ja väsymysoireisiin. En mielestäni ole masentunut. Uskallankohan aloittaa, ettei siitä sitten tule masennusta ja jää koukkuun? Sivuvaikutuksiakin kai on niin paljon. Pilaankohan tilani? Mitä mieltä olette? Sehän aiheuttaa joillekin väsymystä, ja sitä en nimenomaan tahdo mutta en tahdo hepuleitakaan, vaan hyvää työkuntoa. Miten se voi vaikuttaa niin moniin erilaisiin sairauksiin, paniikkeihin, masennukseen ym?
121023
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

jo johan nyt on lääketeollisuus pessyt lääkärisi aivot, kun määrää psyykenlääkettä ihmiselle joka ei sitä tarvitse. Älä mene lääkevipuun, jäät koukkuun Ota hyvä ihminen mieluummin fosfoseriiniä, B-vitamiineja ja kalaöljyä, vaikka E-EPAa.

Äänestä
  • olen masentunut. Kuka sen masennuksenkin tietää, ja mitä se loppujen lopuksi on, onko se samaa kuin väsymys. Käytän Befolia ja kalaöljykapseleita. Mitä fosfoseriini vaikuttaa? Olisin halunnut kokeilla tyroksiinia, koska kilpirauhasarvot ovat olleet joskus vajaan rajalla, myöhemmin vähän paremmat. Raja-arvot ovat muualla maailmassa ihan eri kuin meillä, lääkityksen saa paljon helpommalla. Kukaan monista lääkäreistä ei ole halunnut antaa tyroksiinikokeilua, ei myöskään psykiatri. Hänellä on periaate, että ensin Cipralexia, ja jos se ei auta, niin ehkä tyroksiinia. Kaikennäköisiä muita vaivoja on.

    Äänestä

  • Jos ihmisellä on muistihäiriöitä, keskyttimyskyvyn puutetta (ajatus), on aloitekyvytön ja väsynyt, niin ja lisäksi on jo syönyt Epaa, niin kai sinäkin miettisit, että kysymys on masennuksesta. Joku ei halua sitä sanaa käyttää ja turta ihminen ei edes tunne, että olisi masentunut.
    Cipralex ei aiheuta riippuvuutta ja on muutenkin sivuvaikutuksiltaan mieto. Itselläni ei ollut mitään, joku on sanonut, että tunsi lievää pahoinvointio pari päivää, lue:lievää.
    Meidän lääkkeissä lukee nykyään niin paljon sivuvaikutuksia, on nimittäin jenkkien meininkiä, että mikronkin ohjeissa on, että kissaa ei saa pistää sinne, koska jos joku niin tekee, on mikron valmistaja korvausvelvollinen, kun ei hoksannut kieltää. Mikäli lääkkeen "koekäytössä" on 0,001% saanut jonkin oireen, jota ei ole edes pystytty todistamaan lääkkeen aiheuttamaksi, se kirjataan sivuvaikutusoireisiin.
    Kyllä ihminen tietää, jos jokin lääke ei sovi, aivan kuten tietää ruuastakin.

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    Jos ihmisellä on muistihäiriöitä, keskyttimyskyvyn puutetta (ajatus), on aloitekyvytön ja väsynyt, niin ja lisäksi on jo syönyt Epaa, niin kai sinäkin miettisit, että kysymys on masennuksesta. Joku ei halua sitä sanaa käyttää ja turta ihminen ei edes tunne, että olisi masentunut.
    Cipralex ei aiheuta riippuvuutta ja on muutenkin sivuvaikutuksiltaan mieto. Itselläni ei ollut mitään, joku on sanonut, että tunsi lievää pahoinvointio pari päivää, lue:lievää.
    Meidän lääkkeissä lukee nykyään niin paljon sivuvaikutuksia, on nimittäin jenkkien meininkiä, että mikronkin ohjeissa on, että kissaa ei saa pistää sinne, koska jos joku niin tekee, on mikron valmistaja korvausvelvollinen, kun ei hoksannut kieltää. Mikäli lääkkeen "koekäytössä" on 0,001% saanut jonkin oireen, jota ei ole edes pystytty todistamaan lääkkeen aiheuttamaksi, se kirjataan sivuvaikutusoireisiin.
    Kyllä ihminen tietää, jos jokin lääke ei sovi, aivan kuten tietää ruuastakin.

    nykyään muistakin lähteistä kuin lääketeollisuudelta ja heidän voitelemiltaan lääkäreiltä. BBC:n TV-dokumentti "Saiauuden kauppiaat" näytti äskettäin kuinka ovelasti lääketeollisuus tekee lääkepropagandaa psykiatrien ja jopa potilasyhdistysten ja näennäispotilaiden avulla. Nitä vilisee mt-keskustelupalstoilla Suomessakin. Cipralexia mainostaa mm. nimimerkki Alismäki, joka esiintyy potilaana. "Mitähän jos sinäkin pyytäisit lääkäriltäsi Cipralexia", tyyliin. Taitaa olla tietty psykiatri, joka on kimpassa lääketeollisuuden kanssa.
    "Lääkeriippuvaisen ihmisen emotionaaliset ja älylliset toiminnat kärsivät", sanoo
    Joseph LeDoux,New Yorkin yliopiston neurotieteiden ja psykologian professori kirjassaan Synaptinen itse (ilmestynyt suomeksikin).
    Jokaisen masennuslääkkeitä edes harkitsevan kannattaa ensin lukea tämä
    http://tinyurl.com/axqk3

    Äänestä

en kyllä silti kehota suinpäin lääkkeisiin turvautumaan vaan mielummin pitkäaikaista hyvää terapia suhdetta voisit etsiä - sitä on pitemmän päälle enempi hyötyä

cipralexistä en kyllä lääkkeenä tiedä mitään,mut masennuslääkkeet ei ole mitään antibiootteja ja toimivat hyvin eritavoin eri ihmisillä eli jos keksit alottaakin sen,niin kuuntele itseäsi ja omia tuntemuksia

Äänestä

Itse pyysin cipralexia auttamaan sosiaalisissa tilanteissa. Ja se on auttanut. Lisäksi näen kaikki asiat paremmassa valossa. En mieti enää turhia ja aurinkoisena päivänä on vaikea olla hymyilemättä. Ensimmäinen 2 viikkoa on luultavasti aika vaikeita sivuoireiden takia, mutta kun ne hellittävät niin olosi on hyvä. Ei se väsytä.

Äänestä
  • terapioita, koska en mielestäni tarvitse niitä. Lapsuudessani on ollut kaikki hyvin ja nytkin on muuten, jos ei olisi sairauksia ja jaksamisvaikeuksia. En esim. jaksa paljon istua. Veriarvot ovat kunnossa, mutta mm. tulehdusta on. Kysymykseni oli psykiatrille, että uskallanko hakea ensi vuodeksi apurahaa, kun työni tökkii nyt. Että onko nyt mitään apukeinoa työn edistämiseksi siihen asti, kun pääsen seuraaviin neurologisiin tutkimuksiin ja saan hoito-ohjeita. Mainitsin hypoglykemiat ja mahdollisen kilpirauhasvajaatoiminnan. Luonnosta nautin ja ihanasta miehesta. Meneekö seksihalutkin olemattomiin? Netin masennustestissä sain 6 pistettä, kun todennäk. masennuksen pisteet pitää olla 12.

    Äänestä

  • cipralexia kirjoitti:

    terapioita, koska en mielestäni tarvitse niitä. Lapsuudessani on ollut kaikki hyvin ja nytkin on muuten, jos ei olisi sairauksia ja jaksamisvaikeuksia. En esim. jaksa paljon istua. Veriarvot ovat kunnossa, mutta mm. tulehdusta on. Kysymykseni oli psykiatrille, että uskallanko hakea ensi vuodeksi apurahaa, kun työni tökkii nyt. Että onko nyt mitään apukeinoa työn edistämiseksi siihen asti, kun pääsen seuraaviin neurologisiin tutkimuksiin ja saan hoito-ohjeita. Mainitsin hypoglykemiat ja mahdollisen kilpirauhasvajaatoiminnan. Luonnosta nautin ja ihanasta miehesta. Meneekö seksihalutkin olemattomiin? Netin masennustestissä sain 6 pistettä, kun todennäk. masennuksen pisteet pitää olla 12.

    julkaistu artikkeli on luettavissa tästä
    http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/fosfapt.html

    Äänestä

  • Apteekkarilehdessä kirjoitti:

    julkaistu artikkeli on luettavissa tästä
    http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/fosfapt.html

    ja tietolinkeistä. Harkitsen edelleen asiaa, kysyn neurologilta. Viivästytän ainakin aloitusta hammasjuurihoidon vuoksi. En halua sivuvaikutuksia juuri siihen, kun puudutus tulee olemaan hankala.

    Äänestä

  • cipralexia kirjoitti:

    ja tietolinkeistä. Harkitsen edelleen asiaa, kysyn neurologilta. Viivästytän ainakin aloitusta hammasjuurihoidon vuoksi. En halua sivuvaikutuksia juuri siihen, kun puudutus tulee olemaan hankala.

    Psykiatri oli tilattu 2 viikon aloituskuurin jälkeen. Mutta en aloita lääkettä ainakaan heti. Lääkärillä käynnit ovat kalliita. En aikonut käydä siellä monta kertaa. Tilanne voi tulla hoidosta lopullisesti vaikeammaksi. En ole valmis lähtemään siihen.

    Neurologi ei ottanut kantaa. Tai ehkä oli vähän närkästynyt, niin ettei sotkeennu kolmanneksi osapuoleksi siihen. Kaikki erikoislääkärit tietävät tai haluavat kommentoida vain oman alansa asioita. Aikaakin on aina niin vähän keskustella. Eiköhän eri alojen lääkärien yhteispelistä olisi hyötyä monissa vaikeammin diagnosoitavissa sairauksissa.

    Missä voisi riittävän pitkän aikaa keskustella omista oireistaan ja tutkituttaa tarpeeksi monipuolisesti yhdessä paikassa? Viikkoja (kuukausia?) kuluu sitten aina eri tutkimusten välissä. Tuntuu, että itse netistä lukemalla tietää enemmän kuin jokin erikoislääkäri tai terveyskeskuslääkäri yksin, koska itse voi selvittää omaa tilannettaan eri oireiden ja kokonaisuuden kannalta ja vetää yhteenvetoa. Mutta tutkimuksia ei voi itse tehdä. Yleislääkärien pitäisi pystyä katsomaan asioita monelta kannalta, mutta ei niillä ole aikaa (edes yksityisillä) ja terveyskeskuksissa ei ehkä aina ole riittävän syvällistä tietoa. Jos terveyskeskuksista yleensä edes lähetetään erikoistutkimuksiin, niin se kestää ja kestää. Monesti siellä vain levitellän käsiä ja sanotaan ettei pystytä auttamaan. Olisi hyvä, jos esim. yksityispuolelta löytäisi semmoisen lääkärin, joka todella paneutuisi asiaan.

    Yritän vielä kysyä jostakin kilpirauhashormonikokeilua. Monet ovat saaneet samanlaisilla oireilla mutta paremmilla kilpirauhasarvoilla tyroksiinia. Vai löytyyköhän neurologisissa tutkimuksissa joku MS-tauti tai muu?

    Voisikohan agressioilla saada itsensä tehokkaammaksi. Yritän agressoida itseäni monien turhien lääkärikäyntien vuoksi. Yritän myös psyykata positiivisia hetkiä. Syön vitamiineja ja kalaöljykapseleita ja elän terveellisesti. Mieheni kanssa menee tosi hyvin, ja vähän psyykkaamalla ja ehkä vitamiineilla olen saanut seksissäkin ihmeitä aikaan. En haluaisi sitä pilata serotoniinilla. Eiköhän tässä pärjäisi näinkin.

    Ei cipralex sisällä serotoniinia eikä mikään muukaan psyykenlääke. Ne vain vaikuttavat siihen, kuinka ihmisen hermosolujen tuottama serotoniini kulkee synapsiraossa ja imeytyykö sotä takaisin hermosoluun vai ei. Serotoniin on vain postiljooni, joka kuljettaa viestejä hermosoluista toisiin. Ihmisen omaan serotoniini tuotanton vaikuttaa nimenomaan kalaöljy. Tästä on vastikään julkistu mullistavaa uutta tietoa johtavassa tiedelehdessä Naturessa. Kalaöljy on siis ensisijainen ratkaisu mielialahäiriöihin, ei suinkaan synteettinen lääke.
    http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/060406_02.html

    Äänestä

  • Virpi kirjoitti:

    puute johtuu? Olen lapsuudessani syönyt paljon kalaa, tosin sisävesikalaa, joka ei ole öljyiltään niin hyvää kuin merikala. Kouluaikana söin silakoita. Voi olla, että aikuisaikanani on ollut kausia, jolloin en niin usein kalaa syönyt, mutta ainakin parikymmentä viime vuotta kyllä ja enenevässä määrin merikalaa. Mutta, jos kalat eivät ole rasvaisia, kuten lohikalat, ei sitä öljyä niin paljon saa.

    Käytämme rypsiölyä paistamiseen ja leivontaan ja "terveellisiä" margariineja leivälle. Kesällä aloin käyttää kalanmaksaöljyvalmisteita, mutta niisssä oli aika vähä EPAa. B-vitamiinivalmisteita käytän myös. Olen lisännyt kalaöljyvalmistetta vähitellen. Lisäksi olen ollut 10 päivää antibioottikuurilla kroonisen tulehduksen vuoksi. Hammasjuuri myös hoidettiin perjantaina.

    Minusta tuntuu, että oloni on alkanut parantua, tehokkuus lisääntyä, liekö kalaöljyn vai muun seurausta. Tosin olen alkanut lihomaan, kun olen muutenkin muuttanut syömisiäni, vaikka laihtua pitäisi. En minä mitään cipralexia ala syömään.

    Minkähäntähden niitä puutoksia oikein kehittyy? Eihän ihmistä ole tarkoitettu pelkkää kalaöljyä syömään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

cipralexia kirjoitti:

Sain cipralexia muisti, ajatus-, aloitus- ja väsymysoireisiin. En mielestäni ole masentunut. Uskallankohan aloittaa, ettei siitä sitten tule masennusta ja jää koukkuun? Sivuvaikutuksiakin kai on niin paljon. Pilaankohan tilani? Mitä mieltä olette? Sehän aiheuttaa joillekin väsymystä, ja sitä en nimenomaan tahdo mutta en tahdo hepuleitakaan, vaan hyvää työkuntoa. Miten se voi vaikuttaa niin moniin erilaisiin sairauksiin, paniikkeihin, masennukseen ym?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu